Suomen Keskusta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen keskusta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Keskustapuolue” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Suomen Keskusta
Centern i Finland

Perustettu 1906
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen[1]
Puoluesihteeri Antti Siika-aho
Varapuheenjohtajat
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta[2]
Toimisto Apollonkatu 11 A
00100 Helsinki
Äänenkannattaja Suomenmaa
Jäsenmäärä n. 77 000 (2021) Laskua [4]
Värit      vihreä
Kansanedustajia
22 / 200
(2023)
Europarlamentaarikkoja
2 / 14
(2024)
Kunnanvaltuustot
2 445 / 8 859
(2021)
Aluevaltuustot
297 / 1 379
(2022)
Kansainväliset jäsenyydet – Liberal International
– Euroopan liberaalidemokraattinen puolue
– Uudistuva Eurooppa
– Keskiryhmä
Naisjärjestö Suomen Keskustanaiset
Nuorisojärjestö Suomen Keskustanuoret
Varhaisnuorisojärjestö Vesaisten Keskusliitto
Opiskelijajärjestö Keskustaopiskelijat
Kotisivu keskusta.fi

Suomen Keskusta r.p. (lyhenne Kesk.,[5] ruots. Centern i Finland r.p.; vuoteen 1965 Maalaisliitto, vuosina 1965–1988 Keskustapuolue), lyhyemmin keskusta, on suomalainen keskustalainen sosiaaliliberalistinen puolue.[6] Puolueen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2024 lähtien Antti Kaikkonen.[7] Puolueella on 23 kansanedustajaa eduskunnassa, ja puolue on nykyisin Suomen neljänneksi suurin puolue.[8] Keskustalla on Euroopan parlamentissa kaksi edustajaa: Elsi Katainen ja Katri Kulmuni.

Keskusta kuvaa itsensä suomalaisena kansanliikkeenä. Arvoissaan puolue korostaa vastuuta ja vapautta, yhteisöllisyyttä ja välittämistä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, sivistystä, ylisukupolvisuutta, kestävää luontosuhdetta ja paikallisuutta.[9] Keskustan ideologiaan on viitattu myös alkiolaisuutena.[10]

Keskusta perustettiin vuonna 1906 nimellä Maaseutuväestön liitto. Oulun läänin maalaisseurojen perustama Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto yhdistyivät yhdeksi Maalaisliitto-nimiseksi puolueeksi vuonna 1908. Vuonna 1965 puolueen nimeksi muuttui Keskustapuolue ja vuonna 1988 nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa. Keskustaa ovat edustaneet historian aikana kolme presidenttiä ja kaksitoista pääministeriä.[11][12]

Puolueen pää-äänenkannattajia ovat kuukausittain ilmestyvä Suomenmaa-lehti sekä saman niminen verkkojulkaisu.[13] Keskusta on kansainvälisen liberaalin internationaalin sekä Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen. Keskustan edustajat kuuluvat Euroopan parlamentissa Uudistuva Eurooppa -ryhmään ja Pohjoismaiden neuvostossa Keskiryhmään.[14][15]

Ideologia ja arvot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Alkiolaisuus

Keskustan ideologia on keskustalainen sosiaaliliberalismi, johon viitataan myös alkiolaisuutena.[6][10] Periaateohjelmassaan (2018) keskusta ilmoittaa arvoikseen vastuullisuuden ja vapauden, yhteisöllisyyden ja välittämisen, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, sivistyksen, ylisukupolvisuuden ja kohtuullisuuden, kestävän luontosuhteen sekä paikallisuuden.[9]

Maalaisliittona perustettu puolue nojautui alkuvaiheissaan aatteellisesti maaseudun vähäväkisen väestön ja yksityisomistukseen tukeutuvien pienviljelijöiden intresseihin. Kyösti Kallion mukaan Maalaisliitto sijoittui poliittisessa kentässä kapitalismin ja sosialismin väliin.[16] Maalaisliitto sai kannattajia erityisesti uusien tilallisten parista, uskontopohjaisena puolueena herätysliikkeiden alueilla ja aitosuomalaisen maaseutuväestön piirissä.[17]

Vuoden 1958 eduskuntavaaleissa pohjoisten seutujen pienviljelijäsiipi erkani oppositioryhmäksi ja järjestäytyi Suomen Pientalonpoikien Puolueeksi. Puolue tavoitteli uutta kannattajakuntaa muuntautumalla maaseutupuolueesta keskustaideologiseksi yleispuolueeksi. Puolueen periaateohjelma uudistettiin ja nimi muutettiin Keskustapuolueeksi vuonna 1965.[18]

1960-luvulla puolue jakautui ideologisesti kolmeen siipeen:

  • Puolueen vasenta laitaa on edustanut vuonna 1969 syntynyt Ryhmä 70, joiden joukossa on ollut runsaasti helsinkiläistyneitä maalaisliittolaisia. Ryhmä protestoi puolueen hallituspoliittista suuntautumista oikealle ja kannatti yhteistoimintaa vasemmiston kanssa. Ryhmä ajoi puolueen muuttamista radikaaliksi, uusalkiolaiseksi yleispuolueeksi.[19]
  • Oikeaa laitaa on edustanut varsinaissuomalainen ja eteläpohjalainen maataloustuottajasiipi, joka osaltaan nojaa MTK:hon ja painottaa puolueen agraareja piirteitä. Eduskuntaryhmässä tätä linjaa on edustanut Musta tusina.[19]
  • Enemmistöä puolueessa on pitänyt hallussaan K-linjaksi kutsuttu keskusta, jonka tukialueita ovat olleet Pohjois- ja Itä-Suomi.[19]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen Keskustan historia

Autonomian aika ja ensimmäinen tasavalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Santeri Alkio.

Puolueen voidaan katsoa syntyneen vuonna 1906, jolloin perustettiin Oulun läänin eteläisen vaalipiirin Suomen Maalaisväestön Liitto. Nuorsuomalaisista lohjennut Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto perustettu samoin vuonna 1906 ja yhdistyi tämän kanssa vuonna 1908 valtakunnalliseksi Maalaisliitoksi (lyh. ML[20]). Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 ne toimivat erillisinä alueellisina puolueina. Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto vielä osana Nuorsuomalaista puoluetta. Alkio siirtyi myöhemmin osaksi Maalaisliitton eduskuntaryhmää vuonna 1907.[21] Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue.[20] Nykyinen nimi Suomen Keskusta otettiin käyttöön vuonna 1988.

Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa. Valtiomuotokysymyksessä Maalaisliitto ja Edistyspuolue lukeutuivat tasavaltalaiseen porvaristoon.

Suomen sisällissodan jälkeen Maalaisliitto pyrki ajamaan tasapainoa ja kansallista sopua, hyväksyen esimerkiksi punaisten armahdukset. 1930-luvun alkupuolella moni maalaisliittolainen osallistui aitosuomalaisen AKS:n ja kansallismielisen Lapuanliikkeen toimintaan hyväksyen kommunistisen toiminnan kieltämisen Suomessa. Myöhemmin Maalaisliitto kuitenkin asettui vastustamaan IKL:ksi järjestäytyneen puolueen äärioikeistolaista linjaa. Yhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa alkoi lisääntyä, ja ensimmäinen niin sanottu punamultahallitus muodostettiin vuonna 1937.[21]

Puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön, sillä Maalaisliitto pyrki kohentamaan maaseudun taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia.[21] Puolueen varhaisimmat kannatusalueet sijaitsivat Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa sekä Karjalassa. Toisen maailmansodan jälkeen läntiseen Suomeen asutetun siirtoväen myötä Maalaisliitto nousi suurimmaksi puolueeksi myös länsisuomalaisissa maalaiskunnissa. Puolueen kannatus kaupungeissa oli aluksi miltei olematonta, mutta sekin alkoi kasvaa.

Lauri Kristian Relander oli ensimmäinen puolueesta valittu tasavallan presidentti. Talvisodan syttyessä presidenttinä oli maalaisliittolainen Kyösti Kallio, joka nimitti ensimmäisen SDP:n ja Maalaisliiton muodostaman punamultahallituksen vuonna 1937. Terveyssyistä Kallion presidenttikausi jäi kesken jo vuonna 1940.

Kekkosen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe. Maalaisliiton kansanedustaja Urho Kekkonen oli sodan jälkeen useasti pääministerinä. Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Kekkonen, joka oli pääministerinä muun muassa luovuttanut Suomeen paenneen Viron vastarintaliikkeen jäsenen Neuvostoliittoon, sai suostuteltua KGB:n tukemaan häntä. Viisi päivää ennen valitsijamiesten kokoontumista Suomen kommunistit määrättiin äänestämään Kekkosta. Kommunistien äänillä Kekkonen yllättäen voitti vaalit pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Kekkosen valtaa lisättiin noottikriisissä ja KGB:n vaatimuksesta Suojelupoliisi täytettiin maalaisliittolaisilla.[22] Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi.

Presidentin valta vahvistui lähinnä idänpolitiikan (YYA-sopimus ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTA:n liitännäisjäsenyys ja EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi, sillä samalla ei haluttu menettää Suomen ja Neuvostoliiton välistä bilateraalikauppaa. Tämä yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa johti siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä hänen sosiaalidemokraattisten vastustajiensa piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikealta nousi kriittisiä ääniä, kuten Kokoomuksen Tuure Junnila sekä Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka päättivät perustaa SPK:n. Vaikutusvaltaisin poliittinen haastaja oli kuitenkin entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo sekä hänen johtamansa SMP, jolla ei ollut Kekkosen presidenttikaudella asiaa hallituksiin.

Puolueen sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Linjan sisältönä oli "mennä niin vasemmalle, että hirvittää".lähde? K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi. Tällä annettiin ymmärtää, että puolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.lähde?

Keskusta oli myös kytkeytynyt Suomi–Neuvostoliitto-Seuraan, jonka jäsenmäärä oli enimmillään liki 200 000 henkeä. Politiikka oli merkittävä osa seuraa, jossa johtopaikoista kisasivat kommunistit, sosiaalidemokraatit ja keskustalaiset. Kisailu puolueiden välillä rauhoittui vasta kun SDP, SKP ja keskusta tekivät vuonna 1975 niin sanotun ystävyyssopimuksen ja jakoivat seuran johtopaikat. Puheenjohtajaksi tuli keskustalainen, valtuuston johtoon sosiaalidemokraatti ja pääsihteeriksi kommunisti.[23] Moni keskustalainen vaikuttaja on toiminut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomi–Venäjä-Seuran johdossa.[24]

Maalaisliitto käytti vuosina 1948−1958 hyvin tunnettua vaalijulistetta, jossa oli kuvattuna Raamattuun ja lakikirjaan nojaava talonpojan käsi ja teksti "Näihin nojaa Maalaisliitto".

Nimenvaihdokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luovutetun Karjalan siirtoväen asutustoiminnasta vastannut maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Veikko Vennamo riitaantui Kekkosen kanssa 1950-luvulla ja perusti Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka muutti 1960-luvun kaupungistumisen vuoksi Maalaisliiton tapaan nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi, jolle pohjalle Timo Soini, Kari Bärlund, Raimo Vistbacka sekä Urpo Leppänen päättivät perustaa Perussuomalaiset.[25]

17. lokakuuta 1965 Maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustapuolueeksi. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli ottaa uudeksi nimeksi Keskustaliitto, mutta tämä nimi oli jo rekisteröity toisen yhdistyksen nimeksi – ilmeisesti vain tarkoituksena estää nimen käyttö Maalaisliitolta.[26][27] Nimi Keskustapuolue otettiin käyttöön virallisesti Maalaisliiton ylimääräisessä puoluekokouksessa syksyllä 1965. Nimenmuutos hyväksyttiin äänin 1036-127.[27]

Muutos kuvasi irtautumista agraaripolitiikasta valtakunnalliseksi yleispuolueeksi. Nimenvaihdon myötä puolueen kannatus laski jyrkästi.[21] Ensimmäisen nimenvaihdoksen aikaan tapahtui myös niin sanottu suuri muutto maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin, jolloin puolue huolestui kannattajapohjansa vähenemisestä. Uudella nimellä tavoiteltiin entistä laajempaa kannatusta myös kaupungeista.[11] Keskustapuolueen kannatus eduskuntavaaleissa vähäisimmillään oli 35 ja 36 kansanedustajaa Johannes Virolaisen puheenjohtajakauden lopulla.

1960- ja 70-luvuilla keskusta oli reformistinen, parlamentaarista kansanvaltaa kannattava puolue, joka pehmensi äärivasemmiston ja oikeistovoimien vastakkainasettelua. Myös kannattajakunta monipuolistui, kun toimihenkilöiden ja työväestön osuus kasvoi.[21] Toisaalta 1970-luvulla puolueen kannatus kuitenkin todistettavasti laski, jolloin monet alkoivat pitää agraaritaustaista Keskustaa hiipuvana "auringonlaskun puolueena". Kannatuksen laskuun vaikutti osaltaan myös Veikko Vennamon johtama SMP, joka politikoi näyttävästi rakennemuutoksella.

Tahtopolitiikka ja kassakaappisopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 Turun puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi valittiin Paavo Väyrynen, joka puoluesihteeri Seppo Kääriäisen kanssa alkoi harjoittaa niin sanottua tahtopolitiikkaa, mikä merkitsi lähinnä Kalevi Sorsan johtaman SDP:n haastamista monissa kysymyksissä. Keskustapuolueen suhteellinen heikentyminen SDP:hen nähden oli osaltaan aiheutunut Urho Kekkosen sairastumisesta ja tasavallan presidentin vaihdoksesta.kenen mukaan?

Vuonna 1982 Liberaalinen Kansanpuolue liitettiin Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi, mutta erosi yhteistyöstä vuonna 1986. Yhteistyöllä pyrittiin poliittisten keskiryhmien kiinteämpään yhteistyöhön. [28] Keskusta osallistui vuoden 1983 eduskuntavaaleihin yhdessä Liberaalisen Kansanpuolueen kanssa.[29]

Keskusta, kokoomus ja RKP solmivat ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja niin sanotun kassakaappisopimuksen, jonka mukaan yksikään sopimuksessa osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Näin torjuttaisiin presidentti Mauno Koiviston yritykset saada oma puolueensa SDP hallitukseen.

Puolueen nimi muutettiin muotoon Suomen Keskusta vuonna 1988.[21] Myös vuoden 1988 nimenvaihdosten yhteydessä puolueen nimeksi olisi haluttu ottaa vuoden 1965 alunperäisten suunnitelmien mukaisesti Keskustaliitto.[26]

Porvarihallitus ja oppositiokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SMP:n lopun myötä Keskustan kannatus vastaavasti nousi, ja puolue sai lopulta lamavuonna 1991 niin sanotun veret seisauttavan vaalivoiton nousten pitkästä aikaa suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Vaalituloksen pohjalta muodostettiin keskustan, kokoomuksen, RKP:n ja kristillisen liiton porvarihallitus, jonka pääministeriksi tuli keskustan Esko Aho. Kristillinen liitto lähti hallituksesta kesken kauden.

Kokoomus halusi Suomen liittyvän Euroopan unioniin eli silloiselta nimeltään Euroopan yhteisöön. Keskusta suhtautui läntisen Euroopan kanssa integroitumiseen epäilevästi, mutta omaa puoluettansa länsimyönteisempi puheenjohtaja Esko Aho pyrki saamaan jäsenyyshankkeelle puolueensa tuen. EU jakoi keskustan kannattajat kahteen leiriin ja etenkin monet puolueen maaseutuäänestäjät vastustivat jäsenyyttä syksyn 1994 kansanäänestyksessä. Puolueen länsi-integraatiota vastustavan siiven kärkihahmo Paavo Väyrynen työskenteli viivästyttääkseen jäsenyysäänestystä. Hän oli myös puolueen presidenttiehdokas vuosien 1988 ja 1994 presidentinvaaleissa.

Keskustan hallitusvastuu ajoittui vaikeaan lama-aikaan, ja vuoden 1995 eduskuntavaaleissa keskusta hävisi suurimman puolueen paikan sosiaalidemokraateille. Vaalien jälkeen muodostettiin Paavo Lipposen johdolla sosiaalidemokraattien, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden laajapohjainen sateenkaarihallitus.

Esko Aho esitteli kevättalvella 1996 keskustan työreformin, joka julkaistiin vuoden 1999 eduskuntavaaleihin Matti Vanhasen ja Maria-Kaisa Aulan johdolla. Työreformi sai kuitenkin negatiivisen vastaanoton. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa keskusta jäi edelleen toiseksi suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien kärsimistä tappioista huolimatta, ja puolueen oppositiokausi jatkui. Keskusta halusi säilyttää markan valuuttana ja olla siirtymättä euron käyttöön.

2000-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Esko Aho korosti kampanjassaan tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona. Aho kärsi vaalien toisella kierroksella niukan tappion sosiaalidemokraattien Tarja Haloselle ja luopui myöhemmin politiikasta.

Anneli Jäätteenmäen johdolla keskusta saavutti voiton ensin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa ja myöhemmin vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Jäätteenmäestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri, ja hänen johtamassaan punamultahallituksessa olivat mukana myös SDP ja RKP. Pian vaalien jälkeen Jäätteenmäki joutui kuitenkin eroamaan niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Uudeksi pääministeriksi tuli Jäätteenmäen hallituksen puolustusministeri Matti Vanhanen.

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokkaana ollut istuva pääministeri Vanhanen hävisi ensimmäisellä kierroksella Sauli Niinistölle, eikä puolue päässyt mukaan vaalien toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Niinistö hävisi istuvalle presidentille Haloselle saatuaan lähes täsmälleen saman kannatuksen kuin Aho kuusi vuotta aiemmin.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa keskusta menetti joitakin paikkoja, mutta säilytti silti asemansa suurimpana puolueena. Kertaakaan aiemmin historiassa keskusta ei ollut saavuttanut suurimman puolueen asemaa kahdesti peräkkäin. Sosiaalidemokraattien ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi kohosi kokoomus, joka nyt sai ensimmäisen kerran enemmän kansanedustajia kuin sosiaalidemokraatit. Matti Vanhasen II hallitus muodostettiin keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n varaan.

Vanhanen erosi pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävistä kesällä 2010. Tuolloin muodostettiin keskustan uuden puheenjohtajan Mari Kiviniemen hallitus, joka oli pääministeriksi siirtyneen Kiviniemen hoitamaa kunta- ja hallintoministerin salkkua lukuun ottamatta identtinen Vanhasen II hallituksen kanssa.

Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen suomalaista politiikkaa ravistelleen vaalirahoituskohun katsottiin vieneen keskustalta uskottavuutta.[30] Moni keskustalainen poliitikko joutui esitutkintaan liittyen lahjontarikoksiin tai jääviyteen viranhoidossa.[31][32][33] Keskusrikospoliisi teki ratsian keskustan puoluetoimistoon toukokuussa 2010.[34][35]

Vuonna 2007 puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi puolueen talouden huonosta tilasta, jonka hän sanoi kääntyvän paremmaksi vuoteen 2009 mennessä.[36] Nykyään keskustan talous on puolueen johdon mukaan ahtaalla.[37][38][39] Lisäksi keskustan omistama Apollo-yhtiö sai syksyllä 2010 puolen miljoonan euron veromätkyt.[40]

2010-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa oli keskustalainen pääministeri vuosina 2003–2011 ja 2015–2019, jolloin toimivat Jäätteenmäen, Vanhasen I, II, Kiviniemen hallitus sekä Sipilän hallitus. Keskusta oli myös tänä aikana eduskunnan suurin puolue saatuaan vuoden 2003 vaaleissa 55 paikkaa, vuoden 2007 vaaleissa 51 paikkaa ja vuoden 2015 vaaleissa 49 paikkaa.

Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja tehtyjen gallupkyselyiden perusteella keskusta oli SDP:n ja kokoomuksen tavoin menettänyt suosiotaan edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Erään valtakunnallisen gallupin mukaan keskusta ja kokoomus olivat lähes samoissa kannatuslukemissa.[41] Vaaleissa keskusta jäi kuitenkin vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja menetti 16 kansanedustajaa edellisiin vaaleihin verrattuna.

Kiviniemi ei asettunut kesän 2012 puoluekokouksessa uudelleen ehdolle. Hän totesi tällä tavoin kantavansa vastuuta siitä, ettei puolue ollut päässyt nousemaan riittävän rivakasti.[42] Eräiden arvioiden mukaan taustalla voi olla myös pettymys siihen, että Väyrynen ja Pekkarinen haastoivat hänet jo lyhyen puheenjohtajuuden jälkeen.[43]

Kesän 2012 puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi valittiin Juha Sipilä[44].

Eduskuntavaaleissa 2015 Keskusta palasi jälleen suurimman puolueen asemaan ja sai eduskuntaan 49 kansanedustajaa, eli 14 enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Sipilä muodosti hallituksen kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa.

Vuoden 2019 vaaleissa keskusta menetti 18 kansanedustajan paikkaa saatuaan vähemmän ääniä kuin yli sataan vuoteen[45]. Siitä huolimatta keskusta meni mukaan Antti Rinteen ja sittemmin Sanna Marinin viiden puolueen hallitukseen toiseksi suurimpana puolueena. Syksyllä Sipilän seuraajaksi keskustan puheenjohtana valittiin Katri Kulmuni, josta tuli Marinin hallituksen valtiovarainministeri.

2020-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 2020 Kulmuni erosi valtiovarainministerin tehtävästä viestintävalmennuksiin liittyvän kohun jälkeen, ja hänen tilalleen valtiovarainministeriksi valittiin eduskunnan puhemiehenä toiminut entinen pääministeri Vanhanen.[46] Kulmuni haki tästä huolimatta jatkokautta keskustan puheenjohtajana, mutta syyskuun puoluekokouksessa hänen tilalleen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin heti ensimmäisellä äänestyskierroksella Annika Saarikko.[47] Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa keskusta sai 11,3 prosentin kannatuksen ja 23 edustajanpaikkaa, mikä oli puolueen huonoin tulos Suomen itsenäisyyden aikana. Keskusta ilmoitti jättäytyvänsä oppositioon.[48][49][50]

Keskustan puoluehallitus tilasi puolueen tilannetta analysoivan raportin. Juha Kuisman työryhmän laatiman raportin mukaan puolueella on mahdollisuus yltää 15 prosentin kannatukseen, jos se päättää uudistua, mutta muuten se taantuu kuuden prosentin puolueeksi.[51]

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan Annika Saarikon tilalle puoluekokouksessa Jyväskylässä 14.–16.6.2024. Ehdokkaina ovat kansanedustajat Antti Kaikkonen ja Tuomas Kettunen[52].

Politiikka ja tavoitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antti Kaikkonen on ollut keskustan puheenjohtaja kesäkuusta 2024 lähtien.

Keskusta edeltäjineen on tehnyt vuosien varrella 24 yleis- tai periaateohjelmaa.[53] Vuodelta 1906 ovat Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton Ohjelmavaatimuksia- ja Suomen Maalaisväestön Liiton Ohjelma -nimiset yleisohjelmat. Jälkimmäisestä on olemassa myös vuoden 1908 versio. Ensimmäinen Maalaisliiton yleisohjelma on vuodelta 1914. Tämän jälkeen Maalaisliitto laati vielä seitsemän puolueohjelmaa. Keskustapuolueena tehtyjä ohjelmia on kahdeksan. Nykyisellä nimellä toimiessaan Suomen Keskusta on laatinut viisi puolueohjelmaa, joista viimeisin on vuodelta 2006.

Vuoden 2011 puolueohjelmassa keskustan tavoitteena on olla aatepuolue ja sivistysliike, ekologinen edelläkävijä sekä rauhan ja yhteistyön rakentaja. Puolue tavoittelee sivistyksen ja kulttuurin voimalla ihmisyyttä ja vastuullista vapautta sekä yrittäjyyteen perustuvaa ehyttä yhteiskuntaa. Keskusta näkee itsensä yhteistyön ja sovinnon liikkeenä.[54]

Puoluesihteeri Jarmo Korhonen ehdotti vuonna 2007 perussuomalaisten ja keskustan yhdistämistä, minkä perussuomalaisten johto tyrmäsi.[55][56]

Keskustan tavoitteena on hajautettu yhteiskunta, joka perustuu markkinatalouteen, työhön kannustavaan sosiaaliturvaan ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Keskusta pyrkii pitämään koko maan asuttuna.lähde?

Alkiolaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta on oman näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa uudistava aatteellinen yleispuolue ja kansansivistysliike.lähde?

Aluepolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskusta kannattaa myös desentralisaatiota eli hajasijoittamista. Osana tätä se tukee valtion työpaikkojen hajasijoittamista pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen.[57] Keskusta suhtautuu kielteisesti kuntien määrän laskuun.[58] ja kannattaa maakuntien aseman vahvistamista.[59]

Työ- ja talouspolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi keskustan historian merkittävimmistä liberaalihankkeista oli vuoden 1999 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, jonka ammattiyhdistysliike epäili heikentävän voimakkaasti työehtosopimusjärjestelmää ja työntekijöiden oikeuksia. Puolueen mielestä reformi pyrki uudistamaan työmarkkinoita ja perusturvaa siten, että työn antaminen ja tekeminen olisi ollut helpompaa.lähde?

Suurin osa Keskustan kannattajista katsoo työmarkkinajärjestöjen puuttuvan liian moniin asioihin.[60]

Yhteiskunnalliset kysymykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue ei kannattanut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, muttei aio lähteä peruuttamaan sitä.[61][62] Vuonna 2014 asiasta äänestettäessä kuusi keskustan kansanedustajaa kannatti sukupuolineutraaleja avioliittoja.[63]

Keskusta kannattaa pakollista ruotsin kielen opetusta kouluissa.[61][64]

Nimi ja tunnukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskustan logo perustuu nelilehtiseen apilaan. Puolueen tunnukseen on otettu mallia Puolan kansanpuolueelta PSL:ltä. Ruotsin Keskustapuolue puolestaan otti mallia Suomesta valitessaan tunnuksekseen neliapilan vuonna 1942.[65]

Keskustan logo perustuu nelilehtiseen apilaan. Puolueen tunnukseen on otettu mallia Puolan kansanpuolueelta PSL:ltä. Ruotsin Keskustapuolue puolestaan otti mallia Suomesta valitessaan tunnuksekseen neliapilan vuonna 1942.[65]

  • Suomen Keskustan 2000-luvun alkupuolella käyttämä logo.
    Suomen Keskustan 2000-luvun alkupuolella käyttämä logo.
  • Keskustan tunnus 2012-2015.
    Keskustan tunnus 2012-2015.
  • Keskustan tunnus 2015-2020.
    Keskustan tunnus 2015-2020.
  • Keskustan tunnus 2020 lähtien.
    Keskustan tunnus 2020 lähtien.

Rakenne ja organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen toimielimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskustan vaalikoju Jyväskylässä.
Puoluekokous

Puoluekokous käyttää puolueen ylintä päätösvaltaa ja käsittelee suuret periaatekysymykset. Se valitsee kahdeksi vuodeksi kerrallaan puolueen puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa, puoluesihteerin ja puoluevaltuuston.[66]

Puoluevaltuusto

Puoluevaltuusto käyttää puoluekokoukselle kuuluvaa valtaa puoluekokouksien välisenä aikana. Puoluevaltuusto valitsee puoluehallituksen ja päättää puolueen erillisohjelmista. Puoluevaltuustoon kuuluu 135 jäsentä ja sen toimikausi on kaksivuotinen. Puoluevaltuustossa on edustettuina keskustan piirijärjestöjen lisäksi keskustan sisarjärjestöt Keskustanaiset, Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat ja Keskustan Lehtimiehet. Myös puolueen eduskuntaryhmällä ja europarlamentaarikoilla on omat edustajansa.[66]

Puoluehallitus

Puoluehallitus johtaa puolueen yleistä toimintaa. Sen muodostavat puolueen puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, puoluesihteeri ja 31 muuta jäsentä ja varajäsentä. Puoluehallitus valitsee keskuudestaan työvaliokunnan.[66]

Puoluehallitus esittelee asiat puoluevaltuustolle. Se vastaa myös puoluekokousaloitteisiin tekemällä päätösesityksiä. Puoluehallituksen puheenjohtaja on samalla koko puolueen puheenjohtaja.

Puoluehallituksen työvaliokunta

Puoluehallituksen työvaliokuntaan kuuluvat puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, puoluesihteeri, puolueen eduskuntaryhmästä puoluehallitukseen valittu jäsen, europarlamentin keskustan valtuuskunnasta valittu puoluehallituksen jäsen ja kolme muuta puoluehallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Työvaliokunta valmistelee ehdotuksia puoluehallitukselle ja seuraa puolue-elinten päätösten toteutumista eduskunnassa, hallituksessa ja puolueen sisällä.[66]

Karina Jutila Tampereen yliopistosta on tehnyt väitöskirjan Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta, jossa käsitellään työvaliokunnan käytännön päätöksentekoa. Väitöskirjan mukaan:

»Tutkimus osoittaa, että keskustan sisäinen päätöksentekojärjestelmä on rakenteellisesti ja toiminnallisesti kaksiosainen. Yhtäältä on aktiivijäsenistön varassa toimiva kenttäorganisaatio ja toisaalta ammattipoliitikkokeskeinen valtakunnallinen toiminta. Jäsenistön enemmistö ja ammattipoliitikot toimivat samassa puolueessa, mutta entistä enemmän eri kentillä. Työnjako on johtanut vaikutusvallan kasaantumiseen ammattipoliitikoille ja erityisesti puheenjohtajalle ja hänen ympärillään olevalle ydineliitille. Samalla etäisyys jäsenistöön on kasvanut.[67]»

Puoluetoimisto

Keskustan puoluetoimisto on puoluesihteerin johtama toimisto, joka vastaa yleishallinnosta, kuten suhteista alue- ja paikallistasolle sekä politiikan koordinoinnista. Toimisto sijaitsi aikaisemmin Helsingissä Pursimiehenkadulla, josta se muutti Apollonkadulle Etu-Töölöön.

Eduskuntaryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Keskustan eduskuntaryhmä

Suomen Keskustaa eduskunnassa edustaa Keskustan eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii Suomen Keskustan kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Keskustan eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2019–2023 muodostaa 31 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Antti Kurvinen.[68]

Piirijärjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustalla on seuraavat 20 piirijärjestöä:[69]

Aiemmin toiminnassa oli myös Ylä-Savon piiri, jonka yhdistämisestä Pohjois-Savon piiriin päätettiin vuonna 2011.[70] Alueellisten piirien lisäksi on olemassa koko maan kattava Centerns distrikt – Keskustan piiri eli Keskustan kaksikielinen piiri. Piirin 16 paikallisosastosta 10 toimii ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.[71]

Monissa vaalipiireissä keskustalla on useampi kuin yksi piirijärjestö; nämä asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti. Keskustalla on Hämeen vaalipiirissä Etelä-Hämeen ja Päijät-Hämeen piirit, Kaakkois-Suomen vaalipiirissä Etelä-Savon, Itä-Savon, Karjalan ja Kymenlaakson piirit, Savo-Karjalan vaalipiirissä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon piirit, Vaasan vaalipiirissä Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan piirit, Oulun vaalipiirissä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirit sekä Lapin vaalipiirissä Lapin ja Peräpohjolan piirit.


Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Merkinnän syy: Kunnallis- ja paikallisjärjestöt kokonaan käsittelemättä.

Puolueen lähiyhteisöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset

Edelleen ilmestyviä entisiä äänenkannattajia

Ei enää ilmestyviä entisiä äänenkannattajia

  • Karjalan Maa, vuosina 1917–2011 Joensuussa ilmestynyt Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattajalähde?
  • Liitto, Oulussa vuosina 1906–1993 ilmestynyt Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattaja
  • Lalli, Satakunnassa vuosina 1917–2009 ilmestynyt Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattaja
  • Turunmaa, vuosina 1923–1953 Turussa ilmestynyt Maalaisliiton äänenkannattaja

Kansainväliset jäsenyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberaalinen Kansanpuolue liityttyä vuonna 1982 keskustan jäsenjärjestöksi keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden. Keskusta on myös Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat Uudistuva Eurooppa -ryhmään yhdessä RKP:n edustajien kanssa.

Kannattajakunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 keskustalla oli puolueen oman ilmoituksen mukaan noin 163 000 jäsentä,[74] joten se on tällä perusteella jäsenmäärältään selvästi Suomen suurin puolue. SDP:n, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien tavoin myös keskusta on viime vuosina menettänyt jäseniään.[75] Vuonna 2010 kävi ilmi, että osa jäsenistä oli liitetty puolueeseen heidän tietämättään. Tiedotusvälineiden kerrottua asiasta keskusta arvioi jäsenrekisterissään olevan lähes 50 000 jäsentä, jotka on liitetty puolueeseen ilman asianomaisen henkilön omaa allekirjoitusta. "Valejäsenyyksien" tultua ilmi on asiasta tehty satoja valituksia.[76]

Poliittinen nelikenttä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa keskustan kannattajista 47 prosenttia sijoitti itsensä oikeistoon, 40 prosenttia keskustaan ja 10 prosenttia vasemmistoon. Arvoliberaalisuus−arvokonservatiivisuus-ulottuvuudella arvokonservatiiveja oli 36 prosenttia, arvoliberaaleja 18 prosenttia ja keskelle asettuvia 43 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksenä puolueen kannattajien kannoista voidaan sanoa, että keskusta on keskusta-oikeistolainen puolue.[77] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2019 teettämässä tutkimuksessa Keskustan kannattajat arvioivat puolueen hieman omia arvojaan vasemmistolaisemmaksi.[78]

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan vuoden 2022 arvo- ja asennetutkimuksessa keskustan kannattajille perinteiden, sukujuurten ja uskonnon merkitys identiteetin muodostajina oli keskimääräistä suurempi. Puolueen äänestäjien identiteettiprofiilia kuvaillaan tulosten perusteella konservatiiviseksi.[79]

Demografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 puoluekokousedustajissa suurimmat ammattiryhmät olivat maanviljelijät (40 %), toimihenkilöt (28 %) ja eläkeläiset (15 %). Kaksi kolmaosaa puoluekokousedustajista oli miehiä ja osallistujien ikäjakauma painottui keski-ikäisiin ja keski-iän ylittäneisiin.[80]

Suhtautuminen politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi liittyi Euroopan unioniin Keskustan johtaman Ahon hallituksen johdolla.lähde? Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan vuonna 2008 keskustan kannattajista neljännes suhtautui myönteisesti Euroopan unioniin ja puolet oli EU-vastaisia.[81] Kolmannes keskustalaisista piti vuonna 2007 hyvänä sitä, että markka korvattiin eurolla.[82]

Politiikan tutkija Ville Pernaan mukaan keskustaa oli (vuonna 2011) sanottu "auringonlaskun puolueeksi" jo lähes 50 vuoden ajan.[83] Puolueen kannatuksen arveltiin viime vuosikymmeninä laskevan samalla kun maatilojen määrä jatkaisi vähenemistään. Keskustan katsotaan kuitenkin muuttuneen maaseutuun ja maatalouteen liittyviä kysymyksiä edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ja Suomen maakuntien asiaa ajavaksi yleispuolueeksi.[84] Väitöskirjassaan Seppo Kääriäinen arvioi puolueen kannatuksen säilyneen kenttäväen ja taitavien johtajien ansiosta.[85]

Kannatusalueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan kannatus jää alle kymmeneen prosenttiin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Porissa sekä ruotsinkielisillä maaseutualueilla. Keski-Suomen, Pohjanmaan, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen maakuntakeskuksissa keskusta on viime vaaleissa ollut joko suurin puolue tai lähellä suurimman puolueen asemaa. Korkeinta puolueen kannatus on maaseutumaisissa suomenkielisissä kunnissa etenkin Pohjanmaalla. Tärkeäksi muodostuneessa Vaasan vaalipiirissä Keskustan vaalitappio heijastui voimakkaasti eduskuntavaaleissa 2019, RKP:n noustessa vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi.[86]

Vuosien 1983–2019 eduskuntavaaleissa puolueen kannatus on jakautunut vaalipiireittäin seuraavan taulukon mukaisesti. Kuntien kuuluminen eri vaalipiireihin on vaihdellut, joten eri vuosien tiedot eivät välttämättä ole keskenään vertailukelpoisia. Vaalipiirien tulokset vastaavat kunkin vaalivuoden mukaista aluejakoa. Ahvenanmaan vaalipiirissä Suomen Keskusta ei ole asettanut lainkaan ehdokkaita. Sen sijaan maakunnassa toimii Ahvenanmaan keskusta (ruots. Åländsk Center).

Vaalipiiri Kannatus
1983[87] 1987[87] 1991[87] 1995[87] 1999[87] 2003[87] 2007[87] 2011[87] 2015[88] 2019[89] 2023[48]
Helsingin vaalipiiri 5,1 2,1 6,0 3,7 6,1 8,1 6,9 4,5 7,2 2,9 1,6
Uudenmaan vaalipiiri 7,2 6,4 12,2 7,7 10,7 13,5 12,4 6,4 11,5 6,5 4,8
Varsinais-Suomen vaalipiiri 12,9 14,6 22,9 15,0 16,9 17,5 15,8 11,6 16,2 10,8 8,4
Satakunnan vaalipiiri 16,7 16,6 24,1 20,9 23,7 28,1 24,7 16,1 20,6 16,7 13,9
Hämeen vaalipiiri 11,6 12,1 19,2 14,4 16,8 18,4 20,3 13,2 17,8 10,2 8,6
Pirkanmaan vaalipiiri 7,6 6,7 11,4 13,2 14,7 16,6 16,3 10,4 16,6 8,9 7,1
Kymen vaalipiiri (1983–2011) Kaakkois-Suomen vaalipiiri (2015–) 16,8 17,0 23,8 18,9 22,6 25,8 23,9 16,8 25,2 16,6 13,6
Etelä-Savon vaalipiiri (1983–2011) 24,5 26,0 33,4 27,0 33,5 40,5 37,4 26,8
Pohjois-Savon vaalipiiri (1983–2011) Savo-Karjalan vaalipiiri (2015–) 27,4 29,1 37,3 32,1 35,7 38,2 35,8 25,4 32,5 22,8 19,7
Pohjois-Karjalan vaalipiiri (1983–2011) 25,0 26,9 34,6 27,0 30,3 37,6 35,7 26,2
Vaasan vaalipiiri 26,4 27,2 33,9 33,0 31,7 33,9 32,5 22,6 27,4 19,9 17,9
Keski-Suomen vaalipiiri 21,3 19,7 31,5 25,6 30,6 34,9 33,2 21,8 26,9 19,8 17,7
Oulun vaalipiiri 34,7 36,6 46,8 38,8 43,5 46,6 43,1 33,4 42,7 30,3 25,0
Lapin vaalipiiri 38,1 37,9 49,8 39,1 42,8 44,8 43,2 32,2 42,9 29,2 24,8
Yhteensä 17,6 17,6 24,8 19,8 22,4 24,7 23,1 15,8 21,1 13,8 11,3

Tulosten perusteella keskustan kannatus on korkeinta Pohjois-Suomessa Oulun ja Lapin vaalipiireissä. Suomen keskiosissa Pohjanmaan rannikolta itärajalle sijaitsevissa Vaasan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiireissä keskustan kannatus ylitti vuoden 2007 vaaleissa 30 prosenttia. Valtakunnallista kannatusta suurempaa keskustan kannatus oli näiden lisäksi Satakunnan ja Kymen vaalipiireissä. Tätä matalampaa kannatus oli Turun ja Tampereen sisältävissä Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan vaalipiireissä. Alimmillaan keskustan kannatus on ollut Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä. Helsingissä puolue sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa korkeimman kannatuksensa Viikissä (7,9 %), jossa sijaitsee mm. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta.[90]

Ennen alueluovutuksia keskustan edeltäjän Maalaisliiton kannatus oli hyvin suurta Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Siirtoväen asuttaminen aiheuttikin muutoksia monien läntisemmän Suomen kuntien poliittisiin voimasuhteisiin.

Vaalihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuntakohtaiset tulokset vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Edustajat Ääniä % Viite[91]
1907
9 / 200
 51 242 5,75 [29]
1908
9 / 200
 51 756 6,39 [29]
1909
13 / 200
 56 943 6,73 [29]
1910
17 / 200
 60 157 7,60 [29]
1911
16 / 200
 62 885 7,84 [29]
1913
18 / 200
 56 977 7,87 [29]
1916
19 / 200
 71 608 9,00 [29]
1917
26 / 200
 122 900 12,38 [29]
1919
42 / 200
 189 297 19,70 [29]
1922
45 / 200
 175 401 20,27 [29]
1924
44 / 200
 177 982 20,25 [29]
1927
52 / 200
 205 313 22,56 [29]
1929
60 / 200
 248 762 26,15 [29]
1930
59 / 200
 308 280 27,28 [29]
1933
53 / 200
 249 758 22,54 [29]
1936
53 / 200
 262 917 22,41 [29]
1939
56 / 200
 296 529 22,86 [29]
1945
49 / 200
 362 662 21,35 [29]
Vuosi Edustajat Ääniä % Viite[91]
1948
56 / 200
 455 635 24,24 [29]
1951
51 / 200
 421 613 23,26 [29]
1954
53 / 200
 483 958 24,10 [29]
1958
48 / 200
 448 364 23,06 [29]
1962
53 / 200
 528 409 22,95 [29]
1966
49 / 200
 503 047 21,23 [29]
1970
36 / 200
 434 150 17,12 [29]
1972
35 / 200
 423 039 16,41 [29]
1975
39 / 200
 484 772 17,63 [29]
1979
36 / 200
 500 478 17,29 [29]
1983
38 / 200
 525 207 17,63 [29]
1987
40 / 200
 507 460 17,62 [29]
1991
55 / 200
 676 717 24,83 [29]
1995
44 / 200
 552 003 19,85 [29]
1999
48 / 200
 600 592 22,40 [92]
2003
55 / 200
 689 391 24,69 [92]
2007
51 / 200
 640 428 23,11 [92]
2011
35 / 200
 463 266 15,76 [92]
2015
49 / 200
 625 687 21,10 [88]
2019
31 / 200
 423 920 13,76 [93]
2023
23 / 200
 349 640 11,29 [48]

Kuntavaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Merkinnän syy: Kunnallisvaalit väliltä 1918 - 1920 ja 1947 puuttuvat kokonaan.
Vuosi Valtuutetut Kannatus Viite


1921 7  414 (porvarilliset ryhmät) 326 302 55,5 %
1922 7  791 (porvarilliset ryhmät) 318 945 59,8 %
1923 8  245 (porvarilliset ryhmät) 308 398 62,0 %
1924 8  507 (porvarilliset ryhmät) 287 137 61,1 %
1925 7  079 (porvarilliset ryhmät) 375 777 59,0 %
1928 3  986 (porvarilliset ryhmät) 320 335 42,6 %
1930 7 3  819 (porvarilliset ryhmät) 474 355 62,07%
1933 7  815 (porvarilliset ryhmät) 518 258 62,10%
1936 7  459 (porvarilliset ryhmät) 581 114 62,36 %
1950 121 804 8,09
1953 282 331 16,0 [94]
1956 366 380 21,9 [94]
1960 401 346 20,4 [94]
1964 413 561 19,3 [94]
1968 3 533lähde? 428 841 18,9 [94]
1972 3 297lähde? 449 908 18,0 [94]
1976 3 936 494 423 18,4 [95]
1980 3 889 513 362 18,7 [95]
1984 4 052 545 034 20,2 [95]
1988 4 227 554 924 21,1 [95]
1992 3 998 511 954 19,2 [95]
1996 4 459 518 682 21,8 [95]
2000 4 625 528 319 23,8 [95]
2004 4 425 543 885 22,8 [95]
2008 3 518 512 220 20,1 [95]
2012 3 077 465 167 18,7 [95]
2017 2 824 450 529 17,5 [96]
2021 2 445 363 364 14,9 [97]

Europarlamenttivaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Mepit Ääniä[98] %[98]
1996
4 / 16
 548 041 24,36
1999
4 / 16
 264 640 21,30
2004
4 / 14
 387 217 23,37
2009
3 / 13
 316 798 19,03
2014
3 / 13
 339 895 19,67
2019
2 / 13
 247 416 13,52
2024
2 / 15
 215  064 11,8

Presidentinvaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valitsijamiesten vaalit
Vuosi Ehdokas Valitsijamiehet Kannatus
1919 Lauri Kristian Relander 1
1925 Lauri Kristian Relander 69 123 932 19,9 %
1931 Kyösti Kallio 69 167 574 20,0 %
1937 Kyösti Kallio 56 184 668 16,6 %
1940 ei ehdokasta
1943 ei ehdokasta
1944 ei vaaleja
1946 ei ehdokasta
1950 Urho Kekkonen 62 309 060 19,6 %
1956 Urho Kekkonen 88 510 783 26,9 %
1962 Urho Kekkonen 111 698 199 31,7 %
1968 Urho Kekkonen 65 421 197 20,66 %
1973 ei vaaleja
1978 Urho Kekkonen 64 475 372 19,4 %
1982 Johannes Virolainen 53 534 515 16,8 %
1988 Paavo Väyrynen 68 647 769 21,70 %
Suorat kansanvaalit
Vuosi Ehdokas Kannatus
1988 Paavo Väyrynen 1k    636 375 1k 20,57 %
1994 Paavo Väyrynen 1k    623 415 1k   19,5 %
2000 Esko Aho 1k 1 051 159
2k 1 540 803 		1k   34,4 %
2k   48,4 %
2006 Matti Vanhanen 1k    561 990 1k   18,6 %
2012 Paavo Väyrynen 1k     536 555 1k   17,53 %
2018 Matti Vanhanen 1k     122 383 1k   4,1 %
2024 Olli Rehn 1k 496 759 1k 15,3 %

Aluevaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Valtuutetut Äänet
2022 297 356 854 19,2 %

Merkittäviä poliitikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[huom 1]

Puoluesihteerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[huom 1]

Presidentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtioneuvokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunnan puhemiehet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Europarlamentaarikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniapuheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[99]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Puheenjohtajien ja puoluesihteerien luetteloissa on otettu huomioon Suomen Keskustan edeltäjäpuolueet Suomen Maalaisväestön Liitosta alkaen.
  2. ↑ Samuli Pohjamo nousi Euroopan parlamenttiin varasijalta kahdesti: keväällä 1999 kansanedustajaksi valitun Sirkka-Liisa Anttilan tilalle ja keväällä 2007 ministeriksi valitun Paavo Väyrysen tilalle.
  3. ↑ Olli Rehn toimi EU:n teollisuudesta ja yritystoiminnasta vastaavana komissaarina vuonna 2004, laajentumisasioista vastaavana komissaarina vuosina 2004–2010 sekä talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina vuosina 2010–2014.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rantala, Onni: Suomen puolueiden muuttuminen 1945-1980. (Toinen, tarkistettu ja täydennetty painos) Helsinki: Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-320-4

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Puoluejohto Keskusta. Viitattu 24.9.2023.
  2. ↑ a b Parties and elections – Finland parties-and-elections.eu. Viitattu 4.1.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Finland Europe Elects. Viitattu 4.1.2022.
  4. ↑ Tällaisia ovat suurimpien puolueiden jäsenet: MTV Uutiset selvitti iät ja sukupuolijakauman – keskustalla, SDP:llä ja vihreillä selvät erityispiirteensä MTV Uutiset. 27.7.2021. Viitattu 3.8.2021.
  5. ↑ Puolueiden nimet ja lyhenteet Kielitoimiston ohjepankki.
  6. ↑ a b Suomen Puolueet Europarlamentti.info. 2014. Viitattu 29.3.2022.
  7. ↑ ”En ole ihmemies, en poppamies” – video näyttää keskustan uuden puheenjohtajan Antti Kaikkosen voitonhetket yle.fi. Viitattu 19.6.2024.
  8. ↑ https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/parties
  9. ↑ a b Periaateohjelma 2018 Suomen Keskusta. 10.6.2018. Viitattu 29.3.2022.
  10. ↑ a b Hannamari Ahonen: Kansanedustaja Antti Kurvinen :"Keskustassa on ollut paha tapa lyödä Alkiolla päähän, mutta nyt Väyrynen hakkaa muita Alkiolla päähän." Aamulehti. 2.2.2018. Viitattu 29.3.2022.
  11. ↑ a b Kaksi äänestystä tarvittiin ml:n muuttamisessa keskustapuolueeksi. Helsingin Sanomat, 18.10.1965, s. 5.
  12. ↑ Keskustan koko historia Suomen Keskusta. Viitattu 29.3.2022.
  13. ↑ Keskustan puoluelehti Suomenmaa vähentää väkeä ja muuttuu kuukausilehdeksi Yle.fi uutiset. 23.5.2019. Viitattu 23.5.2019.
  14. ↑ Keskusta Euroopassa Suomen Keskusta. Viitattu 29.3.2022.
  15. ↑ Keskiryhmä Pohjoismaiden neuvosto. Viitattu 29.3.2022.
  16. ↑ Rantala 1982, s. 16
  17. ↑ Rantala 1982, s. 21
  18. ↑ Rantala 1982, s. 32
  19. ↑ a b c Rantala 182, s. 123
  20. ↑ a b Eduskuntavaalien vaalitilastot (yle.fi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. ↑ a b c d e f Historia - Keskusta.fi Keskusta.fi. Viitattu 27.8.2015.
  22. ↑ Rentola, Kimmo: President Urho Kekkonen of Finland and the KGB 2008. Helsingin yliopisto.
  23. ↑ Neuvostoliitto-seura lakkasi olemasta jo Neuvostoliiton aikana – kommunistiseksi leimatun seuran johdossa istui myös tunnettuja keskustalaisia Suomenmaa.fi. 30.11.2021. Viitattu 27.9.2022.
  24. ↑ Yhteistyö Suomi-Venäjä-Seuran kanssa voi olla venäläisille vaarallista – järjestöltä hupenevat raha ja jäsenet mtvuutiset.fi. 2.9.2022. Viitattu 27.9.2022.
  25. ↑ http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/perussuomalaiset-20-vuotta-1.1863853
  26. ↑ a b Kommentti | Saarikon hehkuttama keskustaliitto on keskustan ikiaikainen riesa, jonka avulla ”beatlestukkien” ja ”lättähattujen” pelättiin valtaavan puolue Helsingin Sanomat. 8.9.2020. Viitattu 9.9.2020.
  27. ↑ a b Maalaisliitosta keskustapuolue Elävä Arkisto. Viitattu 10.9.2020.
  28. ↑ Jussi Niemeläinen: Poliittinen kehitys ja taloudelliset ongelmat kuihduttivat liberaalit Helsingin Sanomat 16.7.2005
  29. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Suomen tilastollinen vuosikirja 1995 (PDF) (sivut 506–507, Taulukko 530. Kansanedustajain vaalit 1907–1995) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
  30. ↑ Vaalirahakohu horjuttaa keskustaväen uskoa puolueen johtoon Yle Uutiset. 23.6.2009. Viitattu 31.7.2014.
  31. ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  32. ↑ [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. ↑ Krp iski keskustan puoluetoimistoon Iltasanomat. 7.5.2010. Arkistoitu 14.8.2011. Viitattu 18.2.2011.
  35. ↑ KRP teki kotietsinnän keskustan puoluetoimistoon Kaleva. 7.5.2010. Arkistoitu 28.8.2011. Viitattu 18.2.2011.
  36. ↑ Keskustan talous tiukoilla MTV3 Uutiset. 21.04.2007.
  37. ↑ Kepun kassa tyhjä Iltalehti. 13.8.2010.
  38. ↑ IL: Keskustalta loppui raha Uusi Suomi. 13.8.2010.
  39. ↑ Keskustan talous pahasti kuralla Iltalehti. 22.10.2010.
  40. ↑ Keskustan Apollo-yhtiölle suuret mätkyt YLE:n uutiset.
  41. ↑ MTV3: MTV3:n puoluegallup: Keskusta ja kokoomus tasoissa, perussuomalaiset luisuu. MTV3.fi 5.4.2011. Viitattu 11.4.2011.
  42. ↑ Kiviniemi ei pyri enää keskustan johtoon, Yle.fi, uutiset viitattu 1.4.2012
  43. ↑ Arvio: Keskustan kannatusluvut ei ainoa syy Kiviniemen vetäytymiselle, Yle.fi, Uutiset viitattu 2.4.2012
  44. ↑ Juha Sipilä keskustan puheenjohtajaksi Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2019.
  45. ↑ Analyysi: Hallitusneuvotteluista äärimmäisen vaikeat – muutoksen suunta jäi kysymysmerkiksi Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2019.
  46. ↑ Vanhanen haluaa jatkaa valtiovarainministerinä syyskuun jälkeen Yle Uutiset. Viitattu 10.9.2020.
  47. ↑ Annika Saarikko keskustan johtoon selvin lukemin – "Saatte minusta sitoutuneen puheenjohtajan ja naisen, jolla on jalat arjen kuralätäköissä" Yle Uutiset. Viitattu 10.9.2020.
  48. ↑ a b c Ehdokasasettajakohtaiset tulokset tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 6.4.2023.
  49. ↑ Keskustan piirijohtajat haluavat yksimielisesti puolueen oppositioon 7.4.2023. Yle. Viitattu 22.4.2023.
  50. ↑ Orjala, Anne: Keskusta kirjoitti Orpolle vain paperin mittaisen vastauksen ja ilmoitti marssivansa oppositioon 18.4.2023. Yle. Viitattu 22.4.2023.
  51. ↑ Puolueet | Keskusta laati raportin puolueen tilasta – tuloksena inhorealistinen kuva tulevaisuudesta Helsingin Sanomat. 4.11.2023. Viitattu 6.11.2023.
  52. ↑ Katariina Lankinen: Saarikko HS:lle: Perussuomalaiset ovat taitavia löytämään aina suurimman tuohtumuksen aiheen Suomenmaa.fi. 1.6.2024. Viitattu 2.6.2024.
  53. ↑ Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD: POHTIVA Ohjelmalistaus – Keskustapuolue/Suomen Keskusta/Maalaisliitto Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD. Viitattu 11.4.2011.
  54. ↑ Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD: POHTIVA – Keskustan periaateohjelma: Kohti tasa-arvoista, luonnonmukaista sivistysyhteiskuntaa Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD. Viitattu 11.4.2011.
  55. ↑ Korhonen ehdottaa keskustan ja perussuomalaisten yhdentymistä Helsingin Sanomat. 14.7.2007. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 18.2.2011.
  56. ↑ Soinilta ehdoton ei puolueiden yhdistämiselle Helsingin Sanomat. 15.7.2007. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 4.8.2011.
  57. ↑ Suurista vain keskusta kannattaa alueellistamista Yle Uutiset. 13.1.2011. Viitattu 31.7.2014.
  58. ↑ Vääntö kuntien määrästä ei ota loppuakseen Helsingin Sanomat. 29.08.2010. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 17.4.2011.
  59. ↑ Keskusta ajaa maakuntahallintoa ja irvii kuntaliitoksia Verkkouutiset.fi. 5.3.2011. Arkistoitu 9.11.2011. Viitattu 31.7.2014.
  60. ↑ EVAn arvo- ja asennetutkimus 2014 eva.fi.
  61. ↑ a b Kiviniemen keskusta pysyy pakkoruotsin ja avioliittolain takana hs.fi. 13.06.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 5.3.2014. Viitattu 31.7.2014.
  62. ↑ Kioskin arvovaalitentti Keskustan varapuheenjohtajan Juha Rehulan kanssa. Kioski. Yle.
  63. ↑ Näin kukin kansanedustaja äänesti tasa-arvoisesta avioliittolaista is.fi. 28.11.2014. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 4.12.2014. Viitattu 31.1.2015.
  64. ↑ Keskusta ja kokoomus eri linjoilla pakkoruotsista YLE.
  65. ↑ a b 1940-talet: Fyrklövern Centerpartiet. Arkistoitu 6.1.2013. Viitattu 11.8.2013. (ruotsiksi)
  66. ↑ a b c d Keskustan päätöksentekoelimet Keskusta. Viitattu 26.5.2021.
  67. ↑ Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta (Väitöskirja) 22.11.2003. TamPub julkaisuarkisto. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 31.7.2014.
  68. ↑ Eduskuntaryhmät 21.5.2018. Eduskunta. Viitattu 21.5.2018.
  69. ↑ Keskustan piirijako 2021 (PDF) Suomen Keskusta. Viitattu 19.8.2021.
  70. ↑ Keskustan savolaisia piirijärjestöjä yhteen Yle Uutiset, YLE Savo. 18.11.2011 ja 8.6.2012. Yle. Viitattu 26.9.2013.
  71. ↑ Svenska distriktet Centerns svenska distrikt. Viitattu 26.9.2013.
  72. ↑ http://www.vesaiset.fi/fi.iw3 (Arkistoitu – Internet Archive)
  73. ↑ a b c d e f g h i Keijo Lehto: Aatteista arkeen : suomalaisten seitsenpäiväisten sanomalehtien linjapapereiden synty ja muutos 1971-2005. Jyväskylä studies in humanities, 2006, nro 48. Artikkelin verkkoversio.
  74. ↑ Keskustalla noin 163 000 jäsentä (Internet Archive) Keskusta.fi. 21.1.2011. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 31.7.2014.
  75. ↑ Kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset kasvattavat jäsenmääriään Helsingin Sanomat 2.8.2008
  76. ↑ 50 000 ”valejäsentä”: Jo satoja valituksia keskustalle Uusi Suomi. 2.6.2010.
  77. ↑ Puolueet vasemmisto–oikeisto ja arvoliberaali–arvokonservatiivi -janoilla KAKS.fi. 29.3.2015. Kunnallisalan Kehittämissäätiö. Arkistoitu 24.10.2017. Viitattu 12.6.2017.
  78. ↑ Törnudd, Nina: Kysely: Kansan silmissä Suomessa on kuusi oikeisto­puoluetta HS.fi. 30.3.. Viitattu 1.4.2019.
  79. ↑ Metelinen, Sami: Olen suomalainen (PDF) (s. 3) 12.10.2022. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. Viitattu 4.11.2022.
  80. ↑ Kuka päättää Keskustassa -tutkimus
  81. ↑ Kenen joukoissa seisot? EVAn Suomi, EU ja maailma -asennetutkimus 2008 2008. EVA.
  82. ↑ Ilkka Haavisto, Pentti Kiljunen ja Martti Nyberg: Satavuotias kuntotestissä: Kansallinen asennetutkimus 2007. EVA.
  83. ↑ Mikkilä, Timo: Pernaa: Keskusta ei ole auringonlaskun puolue Suomenmaa. 19.9.2011. Helsinki: Suomenmaa. Arkistoitu 13.12.2013. Viitattu 24.8.2013.
  84. ↑ Kangas, Lasse: Kuka esittää keskustan vision? (Kolumni) Keskisuomalainen. 20.4.2012. Jyväskylä: Keskisuomalainen. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 24.8.2013.
  85. ↑ Hämäläinen, Unto: Miksi keskustan aurinko ei laskenut? Seppo Kääriäisen väitöskirjan mukaan se oli taitavien johtajien ja uutteran kenttäväen ansiota Helsingin Sanomat. 1.12.2002. Helsinki: Helsingin Sanomat. Arkistoitu 14.12.2013. Viitattu 24.8.2013.
  86. ↑ Eduskuntavaalit 2019 tulospalvelu 14.4.2019. Yleisradio.
  87. ↑ a b c d e f g h Eduskuntavaalit 1983–2011, puolueiden kannatus 29.4.2011. Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.[vanhentunut linkki]
  88. ↑ a b Eduskuntavaalit 2015 - tulospalvelu - yle.fi vaalit.yle.fi. Viitattu 20.4.2015.
  89. ↑ Tulos puolueittain - Tieto- ja tulospalvelu tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 5.9.2020.
  90. ↑ Tilastokeskus - Eduskuntavaalit 2019 vaalikarttapalvelu
  91. ↑ a b Kansanedustajien lukumäärä ja puolueen saama äänimäärä on ilmoitettu suoraan lähteessä. Ääniosuus prosentteina on laskettu suhteuttamalla puolueen äänimäärä lähteessä ilmoitettuun hyväksyttyjen äänien kokonaismäärään.
  92. ↑ a b c d Suomen tilastollinen vuosikirja 2012 (PDF) (sivut 580–581, Taulukko 625. Eduskuntavaalit, 1945–2011) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Arkistoitu 2.5.2013. Viitattu 9.8.2013.
  93. ↑ Tulos puolueittain tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 9.5.2019.
  94. ↑ a b c d e f Puolueiden äänimäärät ja suhteellinen kannatus kunnallisvaaleissa vuosina 1953–2004 (XLS) 14.12.2004. Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
  95. ↑ a b c d e f g h i j Kunnallisvaalit 1976–2012, puolueiden kannatus 7.1.2013. Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.[vanhentunut linkki]
  96. ↑ Koko maa – Tulokset puolueittain ja yhteislistoittain Vaalit.fi. 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2017.
  97. ↑ Kuntavaalit 2021 14.6.2021. Yle uutiset. Viitattu 14.6.2021.
  98. ↑ a b Europarlamenttivaalit 1996-2014, puolueiden kannatus Tilastokeskus. Viitattu 31.7.2014.[vanhentunut linkki]
  99. ↑ Keskustan johtajat Suomen Keskusta r.p.. Viitattu 25.12.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aho, Esko: Heräävä maailma: Suomen Keskustan 90-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4169-0
  • Antila, Jaakko Olavi: "Politiikka on kirkossa": Keskustapuolueen kirkkopoliittisten tavoitteiden muotoutuminen vuosina 1966–1978. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2010. ISBN 978-952-5031-57-7
  • Kalliokoski, Matti ja Allonen, Pekka: Sata kuvaa keskustasta. Helsinki: Maahenki, 2006. ISBN 952-5328-83-X
  • Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää: Keskustan strategiset valinnat 1964–2001. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6372-7
  • Salokangas, Raimo: Puolueen aseet: Maalaisliiton sanomalehdistön synty ja sen asema puolueessa ja sanomalehtimarkkinoilla 1906–1916. Vammala: Suomen historiallinen seura, 1982. ISBN 951-9254-34-X
Maalaisliitto-Keskustan historia
  • Hakalehto, Ilkka: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 1. Maalaisliitto autonomian aikana 1906–1917. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2910-0
  • Mylly, Juhani: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 2. Maalaisliitto 1918–1939. Helsinki: Kirjayhtymä, 1989. ISBN 951-26-3035-4
  • Hokkanen, Kari: Maalaisliitto-Keskustan historia 3. Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939–1950. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14523-1
  • Hokkanen, Kari: Maalaisliitto-Keskustan historia 4. Kekkosen Maalaisliitto 1950–1962. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18339-7
  • Isohookana-Asunmaa, Tytti: Maalaisliitto-Keskustan historia 5. Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963–1981. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32695-X

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen Keskusta.
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Keskusta&oldid=22751171”