Suomen 17. eduskuntavaalit järjestettiin 1.–2. heinäkuuta 1939. Tällöin valittu eduskunta toimi poikkeuksellisesti lähes kuusi vuotta, sillä jatkosodan takia eduskuntavaaleja ei voitu järjestää, vaan eduskunnan toimikautta pidennettiin kahdesti poikkeuslailla. Vuonna 1939 valittua eduskuntaa onkin sittemmin kutsuttu "pitkäksi parlamentiksi". Seuraavat eduskuntavaalit pidettiin vasta maaliskuussa 1945.
Eduskuntavaalien aikaan Euroopassa elettiin kiristyvässä poliittisessa ilmapiirissä, mutta Suomessa ei uskottu maan voivan joutua mukaan Euroopassa mahdollisesti syttyvään sotaan. Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön lähetystösihteerin Boris Jartsevin huhtikuussa 1938 aloittamat neuvottelut Neuvostoliiton alue- ja tukikohtavaatimuksista Suomen suunnalla olivat tässä vaiheessa vain pienen johtavan piirin tiedossa. Äänestäjät antoivat eduskuntavaaleissa vahvan luottamuslauseensa punamultahallitukselle samaan aikaan kun Isänmaallinen Kansanliike, jonka sisäministeri Urho Kekkonen oli pyrkinyt marraskuussa 1938 lakkauttamaan, kärsi suurimman tappion. Suomen vaalitulokseen ei kuitenkaan juuri kiinnitetty huomiota ulkomailla, jossa diktaattorit Max Jakobsonin mukaan "laskivat sotilaita, eivät äänestäjiä".[1]
Huomattavimmista ulkomaisista sanomalehdistä vain muutamat, esimerkiksi sveitsiläinenNeue Zürcher Zeitung, totesivat eduskuntavaalien tuloksen osoittaneen, että suomalaiset kannattivat demokratiaa, parlamentarismia ja puolueettomuuspolitiikkaa, joka tähtäsi kiinteään yhteistyöhön Ruotsin kanssa ja Suomen pysyttäytymiseen kaikkien kansainvälisten selkkausten ulkopuolella. Neue Zürcher Zeitungin Helsingin-kirjeenvaihtaja, Suomen poliittiset olot perusteellisesti tuntenut filosofian tohtori Max Mehlem epäili, että tätä ei ymmärretty Moskovassa, jossa Suomen katsottiin asettuvan Saksan puolelle sen ja Neuvostoliiton välisessä sodassa. Mehlem arveli, että Neuvostoliitto pyrki tämän vuoksi lyömään kiilaa Suomen ja Ruotsin väliin ja alentamaan Suomen skandinaavisesta balttilaiseksi maaksi. Tähän suomalaiset eivät Mehlemin arvion mukaan tulisi alistumaan.[1]
Uusi eduskunta kokoontui valtiopäivien avajaisiin 1. syyskuuta 1939, samana päivänä, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.[2]Talvisodan alettua eduskunta siirtyi Kauhajoelle, josta se palasi Helsinkiin vajaata kuukautta ennen sodan päättymistä, helmikuun puolivälissä 1940.[3]
Ainoana istuvana kansanedustajana kaatui Kokoomuksen Väinö Havas, joka oli lähtenyt rintamalle vapaaehtoisena. Edistyspuolueen kansanedustaja, entinen pääministeri A. K. Cajander kuoli vuonna 1943 ja hänen tilalleen tuli professori Kalle Kauppi.
