Simone Veil

Simone Veil
Veil vuonna 2008
Ranskan perustuslakineuvoston jäsen
3.3.1998 – 3.3.2007
Edeltäjä	Jean Cabannes
Seuraaja	Renaud Denoix de Saint Marc
Ranskan sosiaali- ja terveysministeri
30.3.1993 – 11.5.1995
Presidentti	François Mitterrand
Pääministeri	Édouard Balladur
Edeltäjä	Bernard Kouchner
Seuraaja	Élisabeth Hubert
Euroopan parlamentin puhemies
1979–1982
Edeltäjä	Emilio Colombo
Seuraaja	Piet Dankert
Ranskan terveysministeri
28.5.1974 – 4.7.1979
Presidentti	Valéry Giscard d'Estaing
Pääministeri	Jacques Chirac Raymond Barre
Edeltäjä	Michel Poniatowski
Seuraaja	Jacques Barrot
Henkilötiedot
Syntynyt	13. heinäkuuta 1927 Nizza
Kuollut	30. kesäkuuta 2017 (89 vuotta) Pariisi
Kansalaisuus	ranskalainen
Puoliso	Antoine Veil
Lapset	3
Tiedot
Puolue	Union pour la démocratie française
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Simone Veil (o.s. Jacob) (13. heinäkuuta 1927 Nizza, Ranska – 30. kesäkuuta 2017 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen poliitikko, joka selvisi holokaustista Auschwitzista. Hänen mukaansa on nimetty Loi Veil -laki, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämän lain hän sai aikaan vuonna 1975 toimiessaan terveysministerinä. Hän oli myös ensimmäinen nainen, joka on toiminut Euroopan parlamentin puheenjohtajana (1979–1982). Veil oli Ranskan akatemian jäsen.

Tausta ja yksityiselämä

Simone Jacob syntyi Nizzassa vuonna 1927. Hän oli nuorin arkkitehti André Jacobin ja tämän vaimon Yvonne Steinmetzin neljästä lapsesta. Perhe ei ollut erityisen uskonnollinen, mutta juutalaisiin kohdistuneet toimet osuivat myös heihin. André Jacobia kiellettiin ensin harjoittamasta arkkitehdin ammattiansa.

Saksalaiset pidättivät 30. maaliskuuta 1944 Simonen, vanhimman siskoksen Madeleinen ja heidän äitinsä. Simone oli edellisenä päivänä suorittanut lukion loppukokeensa. Heidät vietiin ensin Auschwitz-Birkenauhun ja sieltä Bergen-Belseniin. Sisarukset vapautettiin 15. huhtikuuta 1945, mutta heidän äitinsä oli kuollut pilkkukuumeeseen. Denise-sisko oli puolestaan liittynyt sodan aikana Ranskan vastarintaliikkeeseen. Hän oli jäänyt kiinni ja oli ollut vankina Ravensbrückin keskitysleirillä. Hän selvisi hengissä peittelemällä juutalaista identiteettiänsä. Simonen isän ja Jean-veljen kohtalosta ei ole jäänyt merkintöjä.

Vapautumisensa jälkeen Veil kirjoittautui sekä Sorbonnen oikeustieteelliseen tiedekuntaan että Pariisin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen laitokseen. Kun Simone Veil valmistui, hän alkoi työskentelemään raatimiehenä Ranskan oikeusministeriössä vastuualueenaan naisten olojen parantaminen vankiloissa.

Vuonna 1946 Simone meni naimisiin Antoine Veilin kanssa. Parille syntyi kolme lasta.

Poliittinen ura

Kun Valéry Giscard d’Estaing oli valittu Ranskan presidentiksi, Veil nimitettiin Jacques Chiracin johtaman hallituksen terveysministeriksi vuonna 1974. Tätä tehtävää hän hoiti myös Raymond Barren pääministerikaudella heinäkuuhun 1979 saakka. Veil oli toinen nainen ministerinä Ranskassa. Ensimmäinen oli ollut terveysministerinä 1947–1948 toiminut Germaine Poinso-Chapuis.

Veil tuli ministerinä tunnetuksi saatuaan parlamentin hyväksynnän raskauden keskeyttämisen mahdollistavalle laille. Laki astui voimaan 17. tammikuuta 1975. Hän oli ehdottanut lakia marraskuussa 1974. Asiaa käsiteltiin kolmen päivän ajan, ja Veil joutui lain vastustajien kohteeksi. Eräs kriitikko kysyi Veililtä, haluaako tämä lähettää lapset uuneihin. Aborttilain jälkeen Veil keskittyi muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Hän oli muun muassa vastuussa lääketieteen opintojen uudistamisesta ja kampanjoi tupakointia vastaan.

Euroopan parlamentissa

Kesä-heinäkuussa 1979 Veil siirtyi Valéry Giscard d’Estaingin pyynnöstä hallituksesta johtamaan Union pour la démocratie française (UDF) -puolueen listaa, kun Euroopan parlamentti valittiin ensimmäisen kerran yleisillä vaaleilla. Veil valittiin parlamenttiin, missä hänet puolestaan valittiin sen puhemieheksi. Hän oli puhemiehenä 1979–1983. Europarlamentaarikkina hän toimi vuoteen 1993. Veil oli ensimmäinen nainen, joka toimi Euroopan parlamentin puheenjohtajana.

Yhdessä Jacques Chiracin kanssa Veil oli tarjonnut vuonna 1984 kansalle yhtyneen opposition vaihtoehdon Euroopan parlamentin vaalissa, ja heidän yhteislistansa sai 7. kesäkuuta 1984 kaikkiaan 43 prosentin kannatuksen.

Paluu Ranskaan

Ranskan politiikkaan Veil palasi vuonna 1993, kun hänet valittiin Edouard Balladurin hallituksen terveys-, sosiaali- ja kaupunkiasioiden ministeriksi. Veil ajoi ministerinä muun muassa taloudellista tukea naisille, jotka halusivat jäädä töistä huolehtimaan lapsiaan. Veil toimi ministerinä vuoteen 1995.

Veil johti vuosina 1997–1997 Haut Conseil à l’intégration -virastoa, joka keskittyi maahanmuuttajien kotouttamiseen. Sieltä hän siirtyi vuonna 1998 perustuslakineuvostoon, missä hän toimi yhdeksän vuoden ajan. Veil johti vuosina 2000–2007 holokaustin muistoa ylläpitävää Fondation pour la mémoire de la Shoah -järjestöä ja vuosina 2003–2009 hän oli Trust Fund for Victims -säätiön puheenjohtaja. Ranskan akatemiaan Veil valittiin vuonna 2008.

Helmikuussa 1998 Ranskan senaatin puheenjohtaja René Monory nimitti Veilin Ranskan perustuslakineuvoston jäseneksi. Hän aloitti toimessa 3. maaliskuuta, ja toimi siinä aina 3. maaliskuuta 2007 asti.

Viimeiset vuodet ja kuolema

Veil joutui viimeisinä vuosinaan jättäytymään heikkenevän terveytensä takia aktiivisesta roolista politiikassa. Hän kuoli Pariisissa kesäkuussa 2017. Veilin poika Jean sanoi 5. heinäkuuta pidetyssä muistotilaisuudessa antavansa anteeksi äidilleen anteeksi sen, että tämä kaatoi vettä poikansa päälle. Kertoman mukaan syy veden kaatoon olivat olleet Jeanin misogyniset kommentit.

Aluksi Veil haudattiin Montparnassen hautausmaalle. Heinäkuussa 2018 Veilin maalliset jäänteet siirrettiin Panthéoniin kunnianosoituksena hänen tekemästään työstä. Veilistä tuli tuolloin viides nainen, joka on haudattu Panthéoniin. Tilaisuuden muistopuheen piti presidentti Emmanuel Macron.

Palkinnot ja tunnustukset

• Kunnialegioonan suurristi (Ranska, 2012)
• Saksan liittotasavallan ansioritarikunnan suurristi (Länsi-Saksa, 1975)
• Leijonan kansallinen ritarikunnan suurupseeri (Senegal, 1975)
• Norsunluurannikon ansioritarikunnan suurupseeri (Norsunluurannikko, 1976)
• Tunisian tasavallan ansioritarikunnan suurupseeri (Tunisia, 1977)
• Ouissam Alaouiten ritarikunnan komentaja (Marokko, 1978)
• Portugalin ansioritarikunnan suurristi (Portugali, 1987)
• Luxemburgin ansioritarikunnan suurristi (Luxemburg, 1978)
• Etelän Ristin ritarikunnan suurristi (Brasilia, 1978)
• Urhoollisuuden ritarikunnan suurupseeri (Kamerun, 1983)
• Henrik Purjehtijan ritarikunnan suurristi (Portugali, 1993)
• Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentaja (Yhdistynyt kuningaskunta, 1997)
• Kolmen Tähden ritarikunnan suurristi (Latvia, 2007)

Lähde:

Heinrich Heine -palkinnon Veil sai vuonna 2010

Teokset

• L’Adoption, données médicales, psychologiques et sociales. Määritä julkaisija!
• Les hommes aussi s’en souviennent. Discours du 26 novembre 1974 suivi d’un entretien avec Annick Cojean, Simone Veil et Annick Cojean. Stock, 2004.
• L’Adoption, données médicales, psychologiques et sociales. Määritä julkaisija! ISBN 2-234-05720-5

Lähteet

• Michel Sarazin: Une femme Simone Veil. Robert Laffont, 1996. ISBN 2-277-24140-7 (ranskaksi)

Aiheesta muualla

• Perustuslakineuvoston virallinen biografia (ranskaksi)
• Simone Veil Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
• Simone Veil -sitaatteja (ranskaksi)
• Simone Veil senaatissa puolustamassa lakiesitystään (Télé INAn arkisto) (ranskaksi)
• Simone Veilin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa

Kaarle Suuren palkinnon saajat