Ruotsalainen prikaati
| Ruotsalainen prikaati | |
|---|---|
 Ruotsalainen prikaati sodan voitonparaatin aikaan 16. toukokuuta 1918. Majuri Allan Winge joukkojensa etunenässä. |
|
| Toiminnassa | 29.1.–31.5.1918 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | maavoimat |
| Rooli | taistelujoukko |
| Koko | pataljoona |
| Sodat ja taistelut |
Tampereen taistelu Lempäälän taistelut |
| Ansiomerkit | Ruotsalaisen prikaatin mitali |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
tykistönkapteeni Hjalmar Frisell majuri Allan Winge |
Ruotsalainen prikaati oli valkoisten länsiarmeijaan kuuluva joukko-osasto Suomen sisällissodassa. Prikaatin komentajat olivat kapteeni Hjalmar Frisell ja majuri E. A. Winge. Kapteeni Lars Valter Runeberg toimi vt-komentajana noin viikon ajan ennen Wingen nimitystä.
Prikaatin perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan syttyessä ruotsalaisavun muodoksi nähtiin Vaasaan paenneelle senaatille ja sen armeijaa komentaneelle kenraali Mannerheimille joko vapaaehtoiset tai vakinaisen armeijan ruotsalaissotilaat. Mannerheim oli kiinnostunut erityisesti esikuntaupseereista ja erikoistehtäviin tarvittavista sotilaista. Sotilasavusta tuli vapaaehtoisiin pohjautuva ruotsalaissotilaiden tuki, sillä Ruotsin vasemmiston eli sosiaalidemokraattien ja kommunistien edustajat eivät hyväksyneet kyseistä avustustoimintaa vakinaisen armeijan sotilaita käyttäen. Ruotsin sosiaalidemokraateille tilanne oli hankala, koska Suomen punaisten johto näytti liukuneen maltillisten sosiaalidemokraattien käsistä radikaalin vasemmiston käsiin.[1] Sotilasavun koordinoimiseksi muodostettiin Ruotsissa yhdistys "Finlands Vänner", jonka keskeisimpiä toimijoita olivat Suomesta Ruotsiin jo aiemmin muuttanut kenraali Mannerheimin nuorempi veli Johan Mannerheim ja Sven Palme. Palme edusti ruotsalaisia talous- ja poliittisia piirejä, jotka näkivät Ruotsin avun Suomelle tärkeäksi.[2] Keskeisiä rahoittajia olivat ruotsalaiset yritykset, joilla oli sijoituksia Suomessa. Yksityisistä lahjoittajista merkittävimpiä olivat johtajat Johan Mannerheim ja Ivar Kreuger, myöhemmin kansainvälisen tulitikkuyhtiön omistaja. Suomestakin tuli lahjoittajia, kuten kauppaneuvos Karl Fazer.[3] Alkuperäisenä tavoitteena oli saada muodostettua ruotsalaisprikaati, jossa olisi kolme pataljoonaa. Prikaatiin värväytyi joukko ammattiupseereja ja aliupseereita.
Prikaatin ensimmäiseksi komentajaksi nimitettiin tykistönkapteeni Hjalmar Frisell, joka oli tehtävässä huhtikuuhun 1918 asti, jonka jälkeen prikaatin varsinaisena komentajana oli majuri Allan Winge. Alun keskusteluissa oli mukana vaihtoehto, jossa prikaatin komentajuutta olisi tarjottu prinssi Vilhelmille, kuningas Kustaa V:n pojalle.[4] Asia ei kuitenkaan edennyt alustavia keskusteluja pitemmälle. Prikaatiin värväytyi kaikkiaan 800 ruotsalaista, joista sisällissodan loppuvaiheessa taisteli noin 550 ruotsalaissotilasta. Kaikkiaan valkoisten puolella taisteli lähes 1 500 ruotsalaista eli prikaati muodosti noin kolmanneksen ruotsalaissotilaista, jotka olivat Suomen sisällissodassa.[5] Ruotsalaiskaatuneita oli noin 100, joista prikaatilaisia oli 37.
Prikaati Suomen sisällissodassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset Suomeen saapuneet prikaatilaiset olivat Olof Palme, tulevan Ruotsin pääministerin ja kaimansa setä, ja Axel Boëthius. Varsinaiset sotilasryhmät alkoivat saapua maaliskuussa 1918 Suomeen. Ensimmäinen ryhmä saapui rautateitse Haaparannalle ja edelleen Tornioon 2. maaliskuuta. Ruotsalaiset siirtyivät vain muutaman päivän Torniossa oleskelun jälkeen Ouluun, jossa tapahtui prikaatin koulutus maaliskuun 1918 aikana.[6] Oulussa ruotsalaisprikaati majoittui Tuiran puolelle Kuurojenkoulun tiloihin.[7]
Rintamalle lähtö tapahtui junakuljetuksena Oulun rautatieasemalta 26. maaliskuuta. Kuljetus suuntautui Kangasalle, josta joukot siirtyivät Tampereen itäpuolelle Vehmaisiin ja olivat mukana juuri käynnistyneessä Tampereen taistelussa.[8] Joukot osallistuivat 28. maaliskuuta Tampereella idästä käsin suuntautuneeseen hyökkäykseen Kalevankankaan kautta kohti Ratinanniemeä osana eversti Ausfeldin taisteluryhmää. Taistelussa ruotsalainen prikaati kärsi suuria tappioita. Yksi kaatuneista ruotsalaisista oli Olof Palme. Taistelut keskittyivät Kalevankankaan hautausmaalle ja Hippoksen raviradalle.[9]
Tampereen 6. huhtikuuta tapahtuneen antautumisen jälkeen ruotsalaisprikaati alistettiin 8. huhtikuuta ruotsalaisen Harald Hjalmarsonin johtamalle Lempäälän rintamaosalle. Lempäälän rintamavastuun aikaan Ruotsista saapui lisää miehistöä, joka mahdollisti 4. komppanian muodostamisen. Sodan painopiste oli tällöin kuitenkin jo siirtynyt muualle. Ruotsalaiset kaatuneet kuljetettiin kotimaahansa tässä vaiheessa ensin junalla Tornioon ja edelleen Haaparannalle. Tällainen juhlallinen kuljetus tapahtui 22. huhtikuuta, jolloin jäitse Torniosta Haaparannalle siirrettiin 25 kaatunutta ruotsalaista.
Tästä tapahtumasta kirjoitti paikallinen torniolaislehti[10]:
»... Ruumiit, jotka kaikki olivat sinkkipeltiarkuissa, vietiin Tornion suojeluskunnan saattueessa torvisoiton kera jäälle Ruotsin rajalle, jonne vainajia varten oli laitettu köynnöksellinen kunniaportti. Portista, jonka sivuilla hulmusi Suomen sinivalkoinen ja Ruotsin lippu, oli yläosasta luettavana sanat: "Döden ger seger, seger ger döden.".»
Punaiset irtautuivat Lempäälän rintamalta 25. huhtikuuta. Näin eversti Harald Hjalmarsonin johtamat joukot ml. ruotsalainen prikaati marssivat 26. huhtikuuta Valkeakoskelle, silloin jo vahvalle teollisuuspaikkakunnalle. Joukkojen marssiessa kohti etelää saksalaisen Itämeren divisioonan joukot tulivat vastaan Hämeenlinnan ja Lahden välissä sijainneella Koskella. Ruotsalaisprikaati siirtyi 6. toukokuuta saksalaisten jo valtaamaan Hämeenlinnaan, josta prikaati kuljetettiin junalla Helsinkiin toukokuun 16. voitonparaatiin.
Ennen voitonparaatia prikaati sai ruotsalaisilta Suomen ystäviltä toisen lipun, jossa oli sinisellä pohjalla neljän toisiinsa sitoutuneen keltaisen käden muodostama neliö tekstillä "Lagen är frihetens form". Prikaati oli saanut jo Oulussa ensimmäisen lippunsa, joten molemmat liput olivat prikaatin kärjessä sen marssiessa voitonparaatissa.
Joukot palasivat Helsingistä Tukholmaan 27. toukokuuta 1918. Joukkojen lähtökatselmus tapahtui Kauppatorilla, jossa kenraali Mannerheim tarkasti joukot ennen Helsingistä lähtöä. Prikaatilaiset siirtyivät junakuljetuksella Turkuun, josta heidät kuljetettiin laivalla Tukholmaan.[11] Tukholmassa järjestettiin Suomen sisällissodan ruotsalaisvapaaehtoisille vastaanottojuhla 30. toukokuuta 1918 Tukholman olympiastadionilla. Pääpuheen piti Nobel-komitean sihteeri Erik Axel Karlfeldt. Muita puhujia olivat kenraaliluutnantti Olof Malm ja Suomen Tukholman vt.lähettiläs Theodor Becker. Saman päivän kotiinpaluun juhlaillallisilla olivat läsnä myös prinssit Eugen ja Carl. Seuraavana päivänä prikaatin johtavat upseerit kävivät vielä tervehdyskäynnillä kuningas Kustaa V:n luona. Eversti Hjalmarson julisti samana päivänä eli 31. toukokuuta 1918 prikaatin hajotetuksi.[12]
Joukko-osastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1. komppania
Päällikkö: luutnantti Bertil Thurne.
- 2. komppania
Päällikkö: luutnantti Kurt Berg.
- 3. komppania
Päällikkö: luutnantti Nils Wickström.
- Konekiväärikomppania
Päällikkö: luutnantti Erik Reichenberg.
Prikaatissa palvelleet Saksan jääkärit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jääkärivääpeli Alfred Olofsson.
Prikaatin muisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaatuneiden ruotsalaisten muistomerkki paljastettiin Tampereella 30. marraskuuta 1918. Hankkeen rahoittajana toimi Sumeliuksen suku ja maa-alan muistomerkille luovutti Tampereen kaupunki. Ruotsalaisen kuvanveistäjän Å. O. Wibomin suunnittelemaan kivipaateen kiinnitettiin kuvanveistäjä Gunnar Finnen suunnittelema pronssikilpi, jonka kuva-aiheina ovat kolme kruunua ja kuusen oksa.[13]
Haaparannalle aivan Tornion vastaisen rajan tuntumaan on pystytetty ruotsalaisvapaaehtoisten muistokivi, joka kattaa niin vuoden 1918 kuin talvisodan ja jatkosodan.[14]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng ja Soikkeli, Suomen vapaussota 1918 osat V ja VI, Otava Helsinki 1924–1925.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen. WSOY 2009. ISBN 978-951-0-35452-0
- Näsman, Jan Olav: Till Finlands räddning och Sveriges heder - Svenska brigaden i det finska inbördeskriget 1918. Schildts & Söderströms 2012. ISBN 978-951-52-3033-1. (ruotsiksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Näsman 2012: s. 76–77.
- ↑ Näsman 2012: s. 52–57.
- ↑ Näsman 2012: s. 70–73.
- ↑ Näsman 2012: s. 74–75.
- ↑ Näsman 2012: s. 58.
- ↑ Näsman 2012: s. 78–82.
- ↑ Valteri-koulu/Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Tervaväylän toimipiste, Merikartanon yksikkö - Entinen Oulun kuuromykkäinkoulu: Kappale 4.4, s.32 Rakennushistoriallinen selvitys. 2018. Jorma Teppo ja Riitta Kosonen Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy /Senaatti-kiinteistöt. Viitattu 24.2.2020.
- ↑ Näsman 2012: s. 82–87.
- ↑ Haapala & Hoppu 2009: s. 193–196.
- ↑ Suomen vapaustaistelussa kaatuneita ruotsalaisia sankareita. Tornion lehti, 23.4.1918, s. 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.7.2019.
- ↑ Svenska brigaden Maxim. 27.5.1918. Arkistoitu 29.7.2019. Viitattu 29.7.2019. (ruotsiksi)
- ↑ Ruotsalaisen prikaatin saapuminen kotimaahansa Uusi Suometar. 5.6.1918. Viitattu 25.12.2019.
- ↑ Ruotsalaisen prikaatin muistokivi 1918 tampere.fi. 2006. Viitattu 29.7.2019.
- ↑ Minnesten i Haparanda (pdf) finlandsfrivilliga.se. Arkistoitu 31.8.2016. Viitattu 29.7.2019. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Svenskabrigaden lähtöjuhlallisuudet Helsingissä (Kauppatorilla ja Rautatieasemalla) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ruotsin vainotut vapaaehtoiset, Hakkapeliitta, 13.09.1938, nro 37, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot