Turvallisuus

Suuri osa suomalaisesta kansainvälisen politiikan ja rauhantutkimuksen keskustelusta on lähtöisin kansainvälisistä lähteistä. Tämä on ymmärrettävää, sillä merkittävimmät keskustelut käydään kansainvälisesti ja suomalainen kollegapiiri on varsin rajallinen. Keskustelujen Suomeen tuomisessa on kuitenkin monesti ongelmana, että käytetyt
abstraktit käsitteet eivät käänny sujuvasti suomeksi. Seurauksena on
erikoisilta kuulostavia anglisismeja, jotka jättävät usein merkityksensä
arvailujen varaan ilman laajaa perehtymistä alan kansainväliseen kirjallisuuteen.
Tämä vaikeuttaa tutkimuksen popularisointia [sic].

In this article we aim to contribute to military science by examining the phenomenon of interweaving and its significance to safety, security, leadership and warfare. Interweaving is a synonym to complexity, which is the base theory of the article. In complexity thinking, reality is continuous change which is a consequence of the interminable interweaving of different things, events, values and interactions. This change is not linear or predictable, but emerges nonlinearly as a consequence of the interweaving. Emergence can either be experienced as a surprise, or it can be categorised as a chance or coincidence, mainly because our knowledge concerning things influencing another is incomplete. Interweaved phenomenon should be analysed holistically; that is to say, it should not be approached through reductive methods. We argue that safety, security, leadership and warfare are complex phenomena, and that is why they are only partly understandable through classic scientific methods. The management of interweaving is possible by either attempting to reduce it, or by absorbing it. As an example of the latter we examine the roles of resilience and leadership in the management of interweaving in an organisation. As a conclusion, we argue that because of the phenomenon of interweaving the future of an organisation must be unknown. Future circumstances cannot be predicted, nor is it possible to tell what will be crucial when these situations occur. Instead of making detailed arrangements and meticulous preparations, we should develop resilience and leadership in organisations to anticipate the unexpected.

Resilienssi on noussut viimeisten vuosien aikana vauhdilla kansainvälisen turvallisuuskeskustelun muotikäsitteeksi. Ekologian ja psykologian kaltaisilta tieteenaloilta turvallisuuskeskusteluun siirtynyt resilienssi korostaa yhteiskuntien, yhteisöjen ja yksilöiden kriisinsieto- ja palautumiskyvyn merkitystä ennakoimattomien kriisien äärellä ja epävarmuuden keskellä. Näin ollen resilienssin varaan rakentuva turvallisuusajattelu nostaa varautumis- ja selviytymiskyvyn kehittämsen turvallisuuspolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Taustaoletuksineen resilienssi on vaikuttamassa syvällisellä tavalla siihen, miten yteiskunnallisessa keskustelussa ymmärretään turvallisuuden merkitys sekä käytännöt, joiden varassa uuden turvallisuuskäsityksen mukaista hallintaa voidaan harjoittaa.

Viime vuosina osaksi kokonaisturvallisuutta on nostettu tarve kehittää yksilön ja yhteiskunnan resilienssiä, eli kykyä sietää häiriö- ja kriisitilanteita sekä mukautua niiden jälkeiseen tilanteeseen. Raportissa tarkennetaan resilienssin merkitystä sekä esitetään keinoja edistää resilienssiä suomalaisessa yhteiskunnassa. Resilienssi määritellään raportissa kolmivaiheisesti vastustuskyvyksi, toimintakyvyn säilyttämiseksi ja oppivaksi mukautumiseksi. Resilienssi ei ole vastaus mihinkään tiettyyn uhkaan, vaan liittyy ensisijaisesti yleiseen kykyyn mukautua häiriö- ja kriisitilanteisiin niiden tarkasta luonteesta riippumatta. Raportti esittelee neljätasoisen kokonaisresilienssin käsitteen, joka viittaa yksilön, yhteisön, valtioinstituutioiden ja kansainvälisen kytkeytyneisyyden resilienssitasojen yhteensovittamiseen. Raportti esittelee myös keinoja edistää, mitata ja arvioida resilienssiä. Erityisen keskeistä kokonaisresilienssin edistämiseksi ovat lapsuuden ja nuoruuden turvaverkot ja laadukas koulutus, tasokkaat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveysalan palvelut ja kriisityö, demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen. Lisäksi on keskeistä panostaa jatkossakin materiaalisen huoltovarmuuden selkärankana toimivien kansainvälisten yhteyksien kehittämiseen sekä laajemmin sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen tukemiseen. Myös ympäristö- ja resurssiturvallisuuden kysymykset on otettava entistä keskeisemmäksi osaksi kokonaisturvallisuusviitekehystä.