Kasvatus

""Väitöstutkimukseni tavoitteena on tutkia, miten nuorta voidaan auttaa kasvamaan väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen. Tutkimukseni on filosofis-teoreettinen, jonka mukaisesti tarkoitukseni on kehitellä uutta teoriaa nuorisokasvatuksen perustaksi erityisesti aikaisempiin filosofioihin nojautuen. Tutkimukseni on kuitenkin implisiittisesti myös empiirinen siinä merkityksessä, että havainnollistan teoriaa erilaisilla käytännön esimerkeillä niistä nuorista, joita olen kohdannut oman kasvatustoimintani yhteydessä.

Väkivaltaisen nuoruuden ongelman monipuolinen tarkastelu edellyttää lähtökohdakseen sellaista ihmiskäsitystä, joka kuvaa ihmisen maailmassa olemista mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tällaisen hyvin perustellun holistisen ihmiskäsityksen olen löytänyt Lauri Rauhalan eksistentiaalis-fenomenologisesta filosofiasta. Jotta kasvatus voisi olla eettistä, on sen perustuttava tiedostettuun ihmiskäsitykseen. Kasvatuksen ihmiskäsityksen on osoitettava, millaista problematiikkaa erilaisista ihmisenä olemisen muodoista seuraa nimenomaan kasvatukselle ja millainen olemuksellinen erityisyys joudutaan sen perusteella välttämättä hyväksymään kasvatuksessa.

Kasvatuskäytäntöjen on vastattava myös väkivaltaisuuden perusluonnetta. Päädyn tutkimuksessani ehdottamaan, että nuoren väkivaltaisuus on tarkoituksettomuuden ja rakkaudettomuuden ongelma. Nämä johtavat siihen, että nuoren subjektiivisesta maailmankuvasta kehkeytyy epäsuotuisa ja että hänen elämäntilanteessaan alkaa esiintyä yhä enemmän häiriöitä. Epäsuotuisa maailmankuva ilmenee ennen kaikkea vääristyneenä arvomaailmana, huonoina tunnetaitoina, kielteisinä asenteina itseä ja muita kohtaan sekä epätarkoituksenmukaisina toimintatapoina. Ongelmalliset suhteet itseen ja muuhun – toisiin ihmisiin ja kohdattuun maailmaan – näkyvät erityisesti väkivaltaisuutena.
Kasvatuksen kannalta tulkitaan nuoren ongelman olevan

luonteeltaan elämäntaidollinen. Elämäntaitojen puutteellisuus aiheutuu kasvatusvajeesta, jolloin siihen voidaan vaikuttaa täydentävällä kasvatuksella. Etsin tutkimuksessani kuitenkin myös sellaista kasvatusta, joka tukisi nuoren kasvua eettisyyteen. Tällaisen kasvatukseen olen löytänyt sisältöä Viktor E. Franklin logoterapiaksi nimetystä oppirakennelmasta, jota voidaan pitää ennen kaikkea filosofisena teoriana.

Tutkimukseni tarkoituksena ei ole esitellä Rauhalan tai Franklin ajattelua sellaisenaan, vaan rikastaa niitä molempia siten, että kokonaisuudesta muodostuu yhtenäinen elämäntaidollis-eettinen kasvatusfilosofia, jota voidaan sellaisenaan käyttää käytännön kasvatustoiminnan perustana. Aikaisemmin sen paremmin nuorisokasvatusta kuin väkivaltaisuuteen liittyvää auttamistyötäkään ei ole lähestytty holistisesta ihmiskäsityksestä käsin. Tutkimuksessani onnistun osoittamaan, että holistiseen ihmiskäsitykseen ja objektiivisiin eettisiin arvoihin perustuva arvokasvatus tuo kokonaisvaltaisimman ja eettisesti kestävimmän pohjan sekä nuorisokasvatukselle yleensä että nuorten kasvatukselle väkivallattomuuteen.

Nuoren maailmankuvaa pyritään kehittämään suotuisammaksi siten, että häntä autetaan selkiyttämään arvotajuntaansa ja kohottamaan arvojensa tasoa, syventämään tunnetajuntaansa ja laajentamaan tunnemahdollisuuksiaan, parantamaan asenteidensa laatua sekä lisäämään toimintatapojensa eettisyyttä. Elämäntaidollis-eettisen kasvatuksen lähtökohtana on myös, että ihmisellä on olemuksellisesti tahto tarkoitukselliseen elämään, jolla ymmärretään suuntautumista toisten ihmisten ja kaikkien yhteisen hyvän edistämiseen. Jotta nuori kykenisi toimimaan käytännössä tämän ihmisyyteen kuuluvan tarpeen mukaisesti, tulee kasvatukseen sisältyä nuoren maailmankuvan kehittämisen lisäksi hänen tahtonsa vahvistamista.

Kasvatuksen tavoitteena on nuori, jolla on hyvät suhteet kaikkeen, mitä hän kohtaa elämässään. Nuoren uutta elämäntapaa voidaan kuvata myös vastuullisena ihmisyytenä. Kasvatuksen tulosta voidaan vastaavasti kutsua persoonan hyväksi olemassaoloksi tai tarkoituksen ja rakkauden täyteiseksi elämäksi. Kiteytän väitöstutkimukseni lopuksi kasvatuksen ideaaliseksi päämääräksi nuoren auttamisen ja tukemisen niin, että hänestä voi tulla ihminen, joka suuntautuu yleisinhimillisiin arvoihin sekä niihin perustuviin tarkoituksiin ja tekee tämän rakkauden ohjaamana. Huomionarvoista on, että vaikka kasvatuksen päämäärä on asetettu arvofilosofiselta perustalta ja sen mukaisesti arvo-objektivismin puitteissa, voivat objektiivisista arvoista johdetut tarkoitukset olla erilaisia eri yksilöille.

Avainsanat: väkivaltaisuus, nuoruus, nuorisokasvatus, holistinen ihmiskäsitys, eksistentiaalinen fenomenologia, tarkoituksettomuus, rakkaudettomuus, maailmankuva, elämäntaito, eettinen, vastuullisuus, ihmisyys""

Artikkelissa rakennetaan kokonaiskuvaa kriittisen ajattelun opettamisen lähtökohdista ja pedagogisesta perustasta.
Politiikan ja sosiaalisen median ajankohtaiset ilmiöt ovat havahduttaneet kriittisen ajattelun tarpeellisuuteen niin älyllisen itsepuolustuksen ja maailmankuvan muodostamisen kuin yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta. Ajattelu- ja argumentaatiotaitoja tähdennetään myös nykyisessä koulupuheessa ja opetussuunnitelmissa. Etenkin filosofia on lupautunut oppiaineeksi, jossa näitä taitoja harjoitellaan. Lupauksen lunastaminen ei ole kuitenkaan helppoa, kuten huomataan tarkasteltaessa, mitä kriittinen ajattelu on ja miten sitä voisi opetuksessa käytännössä edistää.

Väitöskirja/dissertation: On educational problems of competition. Virtues for the twentieth first century. (English abstract below the Finnish one)

Kilpailu on itsestään selväksi ymmärretty osa aikamme globaalia järjestelmää. Taloudellisen vaurauden uskotaan seuraavan mahdollisimman vapaasta kilpailusta liberaalissa demokratiassa ja kapitalismissa. Tämä kirja haastaa kilpailun itsestään selvyyden ja hyveellisyyden kasvatuksen näkökulmasta. Niukkuus, kyltymättömät halut ja tar-peet, resurssit, vapaus ja järki ovat käsitteitä, joiden kautta kilpailu määritellään osaksi universaalia ihmisluontoa ja parasta kuviteltavissa olevaa yhteiskuntajärjestystä. Jokainen kilpailua määrittävä käsite kantaa kuitenkin mukanaan länsimaiseen kulttuuri-historiaan liittyvää ideologiaa. Kilpailua esiintyy eliöiden keskuudessa (evoluutio), mutta kilpailu ei ole yksinkertainen fakta, joka pakottaa meitä kilpailemaan luonnonvoiman tavoin. Kyse on arvovalinnoista. Kilpailu ei ole varsin laajasti ymmärretyllä tavalla vain anonyymia, persoonatonta, ja arvoneutraalia vuorovaikutusta ja resurssien jakamista vaan siihen liittyy ylemmyyspyrintöä. Tällainen pyrintö muuttaa ihmisen ajatuksia, tahtoa ja tunteita: se kasvattaa. Kasvatus ymmärretään tässä laajasti. Kaikki ihmisyytemme laatuun vaikuttavat asiat ovat kasvatuksellisia. Toisaalta kaikki kasvatus lähtee ajatuksista koskien ihmisen toivottavaa tulevaisuutta ja ihmisyyttä, siis hyveistä. Tämä tutkimus onkin hyve-eettinen. Hyve-eettisenä lähtökohtana on se, että luonto ei kestä ihmisen kilpailun edistämää paheellisuutta määrättömästi. Ihmiskunnan laajamittainen selviäminen tällä planeetalla edellyttää erilaisia sosiaalisia ja rakenteellisia muutoksia sekä kehitystä hyveissä.

Tutkimus osoittaa kilpailun perustavat ongelmat ihmisen moraalisten hyveiden oppimisen suhteen kontrastoimalla kilpailua ikiaikaisiin ja ekososiaalisiin hyveisiin. Tärkeimpänä hyveenä nähdään hyväntahtoisuus. Ihminen oppii kilpailujen kautta keskittymään ja tahtomaan lähinnä omaan hyväänsä ja sivuttamaan toisen ihmisen hyvän sekä myös muiden elävien olentojen hyvän. Auttaminen ei ole (yksilö)kilpailun näkökulmasta järkevää, sillä se heikentää kilpailuasemaa suhteessa muihin kilpailijoihin. Auttavaisuuden ja anteliaisuuden oppimisen sijaan ihminen oppii pitämään kiinni omastaan (saituruus) ja sulkeutumaan Charles Taylorin atomistisen individualismin kuvauksen tavoin ”omaan yksinäiseen sydämeensä”. Ihmisen oppiessa suhtautumaan häviäjien kärsimykseen välinpitämättömästi, oma kärsimys mukaan lu
kien, hän kovettuu. Oppiessaan, että tappio on häviäjän oma vika, hän oppii tukahduttamaan empatiaa ja omatuntoaan siinä määrin, että voidaan puhua jopa paatumisesta.

Ihmisenä kasvun ydin on ”yksinäisen sydämen” (Tocqueville) avaamisessa sellaiseksi, että ihminen sisällyttää oman intressinsä piiriin entistä laajemman olioiden joukon, mukaan lukien maapallon elämää kannattelevat järjestelmät. Perinteiset hyveet jalomielisyydestä, anteliaisuudesta, auttavaisuudesta ja suurisieluisuudesta ovatkin myös ekososiaalisia hyveitä. Jalomielisyyden ytimenä on hyväntahtoisuus ja pikkumaiset vertailut tuottavat jalomielisyyden näkökulmasta harmeja, kuten kaunaa, kateutta sekä saituruutta. Jalomielinen karttaa pikkumaisia arvottavia vertailuja (kilpailuja) ja näkee nöyrästi olevansa ihmisenä yhtä keskeneräinen kuin muutkin, ilman aihetta ylpeyteen tai ylemmyydentuntoon. Kilpailija tavoittelee yleisesti arvostettua, mutta suurisieluinen Aristoteleen mukaan ”ei tavoittele sitä, minkä perässä kaikki juoksevat”. Kasvatuksen ja ekososiaalisten hyveiden oppimisen näkökulmasta arvostettavaa on ainutlaatuisten maailmaan tulevien yksilöiden moninaisuus – ajatus, joka liittyy kiinteästi biodiversiteettiin.

In English:

Competition is largely taken for granted in our global system. Economic prosperity is thought to follow from free competition in a liberal democratic and capitalistic society. This study challenges the self-evident and ‘virtuous’ nature of competition from the perspective of human growth. Scarcity, infinite wants and needs, resources, freedom and reason are concepts used to define competition as a universal understanding of human nature and the optimal form of social order. The defining concept of competition carries a western cultural heritage and deterministic ideology. Competition is prevalent among living organisms (evolution), but nature does not force us to compete. Freedom is typically constructed as freedom to compete and not as freedom from competition. This is fundamentally a matter of values. Competition is not only anonymous, impersonal, and value neutral, but it includes an aspiration to defeat others. This aspiration changes the way people think, want, and feel, what they desire, and also contributes to the qualities of human growth. Human growth is understood here widely. Everything that changes our humanity involves human growth and development (Finnish ”kasvatus”). All human growth consists of thoughts about a desirable human future and humanity. This is a study in philosophy of education, with specific attention to virtue-ethics. Accordingly, this study shows therefore the fundamental problems of competition with contrasting competition to perennial and ecosocial virtues, the most important of which is benevolence. Human beings learn to focus on their self and their own good, which ignores the good of other living beings. A behavior of helping is not rational from the perspective of (individual) competition as this weakens the competitive position of a competitor. Instead of learning the virtues of helpfulness and generosity, we learn to hold on to our own as Charles Taylor describes in the term of atomistic individualism. Learning to feel indifference to the suffering of a loser, including one’s own suffering, makes us cold-hearted and hardened. Learning that defeat is always the loser’s own fault, we are socialized to suppress our empathy and conscience. Even the most empathetic educator or parent may suppress their empathy for educating tough and successful competitors if he or she adopts a competitive worldview. The core of human learning is learning how to open one’s heart in order to include more and more things and ultimately the life supporting systems of this earth. Traditional virtues of magnanimity, generosity, noble-mindedness, and helpfulness are also eco social virtues and they are not limited to just the social realm. Benevolence and generosity are central to noble-mindedness, and petty comparisons are a cause of trouble such as envy, grudge, and miserliness. A noble-minded person avoids petty comparisons and understands themselves as a work in process. A competitive person aspires to popular things; whereas a magnanimous person, according to Aristotle, does not endeavor the same things everyone else is after. From an educational point of view human growth and the learning of moral virtues are the qualities of unique individuals coming into this world and are an object of appreciation. From the perspective of educational and eco social virtues this idea is central to biodiversity as well. The basic premise of this study on virtue-ethics concerns the nature of life and its supporting systems do not tolerate infinite human vice as the dominate ideology of competitive capitalism maintains. These alternative virtues in response to competition changes the very nature of education. Traditional and eco social virtues to education are necessary for the survival of mankind and for the happiness and prosperity of human life and the more than human life world. In short living in this planet for the long run requires a re-examination of competition and traditional virtues that are associated with it.

Kilpailu on tullut 1990-luvun laman jälkeen voimallisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikuttaen myös kasvatusajatteluun sekä koulutuspolitiikkaan. Kriittisten kasvatustutkijoiden enemmistö ei ole nähnyt kehitystä kohti kilpailuyhteiskuntaa ongelmattomana, mutta kilpailun aatehistorian systemaattinen tarkastelu on jäänyt vähäiseksi. Kirjoitus keskittyy kilpailuajattelun aatehistoriallisiin juonteisiin biologiassa, taloustieteessä ja liberaalissa yhteiskuntafilosofiassa uudelta ajalta nykypäivään. Kirjoituksen tehtävänä on auttaa kasvattajia pedagogisesti perustellun maailmankuvan rakentamisessa, jotta kilpailun ylilyöntejä kasvatuksessa voitaisiin välttää. Kirjoitus on lähtökohdiltaan kilpailukriittinen ja se ottaa tarkastelun kohteeksi ne käsitteet, joita käyttämällä kilpailua nykyisin määritellään: olemassaolon taistelu, niukkuus, halut, tarpeet, vapaus, resurssit ja ansio. Artikkelin keskeinen tutkimustulos on kilpailun universaalin välttämättömyyden kuvitelman arvosidonnaisuuksien osoittaminen ja kilpailun välttämättömyyden ajatuksen kyseenalaistaminen. Kilpailua opettavan ja kilpailuun sosiaalistavan kasvatuksen sijaan aikamme vaatii ekososiaalisten hyveiden omaksumista.

Väitöskirja/dissertation: On educational problems of competition. Virtues for the twentieth first century. (English abstract below the Finnish one) Kilpailu on itsestään selväksi ymmärretty osa aikamme globaalia järjestelmää. Taloudellisen vaurauden uskotaan seuraavan mahdollisimman vapaasta kilpailusta liberaalissa demokratiassa ja kapitalismissa. Tämä kirja haastaa kilpailun itsestään selvyyden ja hyveellisyyden kasvatuksen näkökulmasta. Niukkuus, kyltymättömät halut ja tar-peet, resurssit, vapaus ja järki ovat käsitteitä, joiden kautta kilpailu määritellään osaksi universaalia ihmisluontoa ja parasta kuviteltavissa olevaa yhteiskuntajärjestystä. Jokainen kilpailua määrittävä käsite kantaa kuitenkin mukanaan länsimaiseen kulttuuri-historiaan liittyvää ideologiaa. Kilpailua esiintyy eliöiden keskuudessa (evoluutio), mutta kilpailu ei ole yksinkertainen fakta, joka pakottaa meitä kilpailemaan luonnonvoiman tavoin. Kyse on arvovalinnoista. Kilpailu ei ole varsin laajasti ymmärretyllä tavalla vain anonyymia, persoonatonta, ja arvoneutraalia vuorovaikutusta ja resurssien jakamista vaan siihen liittyy ylemmyyspyrintöä. Tällainen pyrintö muuttaa ihmisen ajatuksia, tahtoa ja tunteita: se kasvattaa. Kasvatus ymmärretään tässä laajasti. Kaikki ihmisyytemme laatuun vaikuttavat asiat ovat kasvatuksellisia. Toisaalta kaikki kasvatus lähtee ajatuksista koskien ihmisen toivottavaa tulevaisuutta ja ihmisyyttä, siis hyveistä. Tämä tutkimus onkin hyve-eettinen. Hyve-eettisenä lähtökohtana on se, että luonto ei kestä ihmisen kilpailun edistämää paheellisuutta määrättömästi. Ihmiskunnan laajamittainen selviäminen tällä planeetalla edellyttää erilaisia sosiaalisia ja rakenteellisia muutoksia sekä kehitystä hyveissä. Tutkimus osoittaa kilpailun perustavat ongelmat ihmisen moraalisten hyveiden oppimisen suhteen kontrastoimalla kilpailua ikiaikaisiin ja ekososiaalisiin hyveisiin. Tärkeimpänä hyveenä nähdään hyväntahtoisuus. Ihminen oppii kilpailujen kautta keskittymään ja tahtomaan lähinnä omaan hyväänsä ja sivuttamaan toisen ihmisen hyvän sekä myös muiden elävien olentojen hyvän. Auttaminen ei ole (yksilö)kilpailun näkökulmasta järkevää, sillä se heikentää kilpailuasemaa suhteessa muihin kilpailijoihin. Auttavaisuuden ja anteliaisuuden oppimisen sijaan ihminen oppii pitämään kiinni omastaan (saituruus) ja sulkeutumaan Charles Taylorin atomistisen individualismin kuvauksen tavoin ”omaan yksinäiseen sydämeensä”. Ihmisen oppiessa suhtautumaan häviäjien kärsimykseen välinpitämättömästi, oma kärsimys mukaan lu kien, hän kovettuu. Oppiessaan, että tappio on häviäjän oma vika, hän oppii tukahduttamaan empatiaa ja omatuntoaan siinä määrin, että voidaan puhua jopa paatumisesta. Ihmisenä kasvun ydin on ”yksinäisen sydämen” (Tocqueville) avaamisessa sellaiseksi, että ihminen sisällyttää oman intressinsä piiriin entistä laajemman olioiden joukon, mukaan lukien maapallon elämää kannattelevat järjestelmät. Perinteiset hyveet jalomielisyydestä, anteliaisuudesta, auttavaisuudesta ja suurisieluisuudesta ovatkin myös ekososiaalisia hyveitä. Jalomielisyyden ytimenä on hyväntahtoisuus ja pikkumaiset vertailut tuottavat jalomielisyyden näkökulmasta harmeja, kuten kaunaa, kateutta sekä saituruutta. Jalomielinen karttaa pikkumaisia arvottavia vertailuja (kilpailuja) ja näkee nöyrästi olevansa ihmisenä yhtä keskeneräinen kuin muutkin, ilman aihetta ylpeyteen tai ylemmyydentuntoon. Kilpailija tavoittelee yleisesti arvostettua, mutta suurisieluinen Aristoteleen mukaan ”ei tavoittele sitä, minkä perässä kaikki juoksevat”. Kasvatuksen ja ekososiaalisten hyveiden oppimisen näkökulmasta arvostettavaa on ainutlaatuisten maailmaan tulevien yksilöiden moninaisuus – ajatus, joka liittyy kiinteästi biodiversiteettiin. In English: Competition is largely taken for granted in our global system. Economic prosperity is thought to follow from free competition in a liberal democratic and capitalistic society. This study challenges the self-evident and ‘virtuous’ nature of competition from the perspective of human growth. Scarcity, infinite wants and needs, resources, freedom and reason are concepts used to define competition as a universal understanding of human nature and the optimal form of social order. The defining concept of competition carries a western cultural heritage and deterministic ideology. Competition is prevalent among living organisms (evolution), but nature does not force us to compete. Freedom is typically constructed as freedom to compete and not as freedom from competition. This is fundamentally a matter of values. Competition is not only anonymous, impersonal, and value neutral, but it includes an aspiration to defeat others. This aspiration changes the way people think, want, and feel, what they desire, and also contributes to the qualities of human growth. Human growth is understood here widely. Everything that changes our humanity involves human growth and development (Finnish ”kasvatus”). All human growth consists of thoughts about a…

Tämä artikkeli on fenomenologinen tutkimus Erik Ahlmanin varsinaisen minän ja Lauri Rauhalan henkisyyden ja henkisen kasvun ajatuksista. Artikkelin päätehtävänä on teoretisoida varsinaista minää ja henkisyyttä, jotka nähdään ekososiaalisen kasvatusfilosofian aspekteina. Varsinaisen minän ja henkisyyden ajatuksista etsitään apua aikakautemme ekokriisien ratkaisemiseen ja idullansa olevan ekososiaalisen kasvatusfilosofian muotoiluun. Ekososiaalisessa kasvatusajattelussa yhdistyvät ekologiset ja sosiaaliset huolet sekä ekososiaalisen tietoisuuden edistäminen. Materialistisesta jälkimaterialistiseen yhteiskuntaan siirtymistä helpottava ekososiaalinen tietoisuus edellyttää kasvatuksen teoretisointia, jossa ei nojata vain arkiseen (empiiriseen) minuuden ideaan. Varsinaisen minän, henkisyyden ja henkisen kehityksen filosofinen tarkastelu valaisee ekososiaalisen tietoisuuden syntyehtoja. Varsinaisen minän näkökulmasta henkisen kasvun ytimeksi kiteytyy arkisen minän ja varsinaisen minän toiminnallisen yhteyden luominen ja vahvistaminen: varsinaisen minän integroituminen kokonaispersoonallisuuden funktionaaliseksi osaksi.

Lasten ja nuorten kanssa harjoitettavan pedagogisen filosofoinnin lähtökohta on maanläheinen. Osallistujat saavat kysellä ja pohtia painavia aiheita rauhallisesti siten, että heitä ohjataan kuuntelemaan toisiaan huolella. Hyvän keskustelun käytäntöjä kunnioittaen edetään yhä syvemmälle inhimillisiin peruskysymyksiin. Yksinkertaiselta kuulostava toimintatapa on kuitenkin edellyttänyt radikaaleja historiallisia askeleita lapsia, kasvatusta ja filosofiaa koskevissa käsityksissä. Ne johtavat pohtimaan kasvatusteorian avainkysymyksiä pedagogisen toiminnan luonteesta sekä haastavat arvioimaan filosofian tehtäviä.

* kasvatusfilosofinen artikkeli ss. 152-187 teoksessa Saari & Jokisaari & Värri (toim.) (2014) Ajan kasvatus. Kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä). Tampere University Press. Tampere

* a philosophy of education related  article in above mentioned book; the title of the article in English goes somethisng like this:  Pedagogical Paradoxes as Questions Concerning The Foundations of Human Growth and Education. Preliminary Considerations for The Reconstruction of The Paradox of The Idea of Natural Education by Jean-Jacques Rousseau

* (julkaistu/published 11/2014 & Ajan kasvatus - julkistamistilaisuus (the publishing) 6.2.2015  klo 15-17 Tampeen yliopisto (University of Tampere), Virta (EDU-cafe)