Sikelgaita

Wikipediasta
5 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 29. elokuuta 2023.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Guiscard perheineen; Sikelgaita istuu oikealla, 1800-luvun maalaus

Sikelgaita (Sichelgaita, Sigelgaita, Gaita); (1036/1040 – 16. huhtikuuta 1090[1]) oli lombardialainen prinsessa ja Apulian herttuatar normanniherttua Robert Guiscardin toisena puolisona vuosina 1058–1085.[2]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli Salernon lombardisukuisen ruhtinas Guaimar IV:n ja Gemma di Capuan tytär.[1][2][3] Hänen kasvatuksestaan tiedetään vähän, mutta hän kasvoi usean sisaruksen perheessä.[4] Mikään ei viittaa siihen että hän olisi saanut sotilaskoulutusta.[3] Sikelgaitan kuvataan olleen vaaleatukkainen, sinisilmäinen, pitkä, lihaksikas, älykäs, sivistynyt ja hyvin voimakasluonteinen.

Apulian kreivi, Robertin Guisgardin valloitukset olivat saavuttaneet pisteen, jossa hänen oli vahvistettava maittensa omistus avioliitto kautta. Koska hänen ainoa poikansa Bohemond oli vielä sylilapsi ja aivan liian nuori avioituakseen Sikelgaitan kanssa, hän päätti avioitua tämän kanssa itse. Sigelgaitan veli, Salernon herttua Gisulf II oli haluton avioliiton järjestämiseen. Gisulf oli aina vihannut normanneita ja pitänyt heitä barbaareina, mutta suostui sillä ehdolla, että Robert rauhoittaa vanhemman velipuolensa Guillaume Rautakäden ja sisarensa Fressendan puolison, Capuan ruhtinas Richard I Drengot'n, joita hän piti uhkana ruhtinaskunnalleen.[5] Gisulf myöntyi sisarensa antamiseen Robetille myös siksi, että hän oli ollut pitkään palveluksen velkaa Robertille ja pystyi korvaamaan sen vain sitoutumisellaan avioliiton järjestämiseen.[6] Tästä huolimatta Sikelgaita avioitui Robertin kanssa heti sen jälkeen, kun Robert erosi ensimmäisestä puolisostaan, kreivitär ​​Alberadasta perusteenaan liian läheinen sukulaisuus.[4][5]

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikelgaita avioitui Apulian herttua Robert IV Guiscardin kanssa 22-vuotiaana joulukuussa 1058.[4][7] Hänestä tuli poliittisesti aktiivinen vuodesta 1065 lähtien.[1] Hänen perintönsä teki hänestä tärkeän voimavaran Robertin hallinnolle Etelä-Italiassa, mikä legitimoi tämän ja tämän seuraajien hallituskauden.[4][7] Sikelgaita seurasi Robertia usein sotaretkille ja hän on tullut tunnetuksi joukkojen johtamisesta taistelussa, josta ei ole olemassa kuitenkaan mitään todistetta.

Naissoturi ja amatsooni?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaishistorioitsija, bysanttilainen Anna Komnena kuvaa keisari Aleksios I Komnenosta käsittelevässä teoksessaan Sikelgaitaa "kuin tarujen amatsoniksi", "toinen Pallas, jollei kuin Athene".[8] Sikelgaitan sanotaan osallistuneen puolisonsa kanssa Dyrrhakhionin taisteluun Aleksios I Komnenoksen joukkoja vastaan vuonna 1081. Normannien vasemman siiven murruttua ja paettua Sikelgaita ratsasti miesten edelle, otti kypärän ja rengaspaidan pois päältään ja pilkkasi heidän rohkeuttaan. Tästä sisuuntuneina normannit lähtivät vastarynnäkköön ja löivät kovan taistelun jälkeen bysanttilaiset. Keisari Aleksios itse pääsi hurjan taistelun jälkeen murtautumaan ulos ja pakenemaan.

Leskiherttuatar

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli puolisonsa kuoleman jälkeen merkittävä tuki pääperilliselleen Roger Borsalle ja pysyi aktiivisesti mukana politiikassa kuolemaansa asti.[1]

Puolisonsa Robert Guiscardin kuoltua vuonna 1085 Sikelgaita vetäytyi luostariin synnyinkaupunkiinsa Salernoon, jossa hän kuoli noin 60-vuotiaana 16. huhtikuuta 1090. Hänet haudatiin hänen omasta pyynnöstään Monte Cassinon luostarin kirkkoon.[1]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen jälkeensä Robertin maat jaettiin niin, että Robertin vanhin poika Bohemund hänen ensimmäisestä avioliitostaan Alberadan kanssa sai Taranton ja Bysantilta vallatut alueet, ja Sikelgaitan vanhin poika Roger Borsa sai Apulian sekä äitinsä perintönä Salernon.

Jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikelgaitalla ja Robert Guiscardille syntyi kymmenen lasta, joista kahdeksan eli aikuiseksi asti:

  • Matilde (Mahalta, Maud tai Maude); (n. 1060 – n. 1112), avioitui 1077 Barcelonan kreivi Ramón Berenguer II:n (k.1082) kanssa; heille syntyi poika Ramón Berenguer III; avioitui toisen kerran n. 1086 Narbonnen varakreivi Aimeric I:n (k.1108) kanssa; heille syntyi neljä lasta
  • Roger Borsa (1060/1061– 1111), Apulian ja Calabrian herttua
  • Mabile, avioitui Guillem de Grandmesnilin kanssa
  • Héria, avioitui 1077 Mainen kreivi Hugues V:n kanssa, joka hylkäsi hänet ja joutui paavi Urbanus III:n asettamaan ekskommunikaatioon
  • Roberto Scalio (n. 1068–1110), taisteli vanhemman veljensä joukoissa
  • Guido (k. 5. heinäkuuta 1108), Amalfin herttua, sotilas ja bysanttilainen sebastos
  • Sibilla, avioitui kreivi Ebles II de Roucyn kanssa, heille syntyi kahdeksan lasta
  • Olympias (Helena), kihlattiin Konstantin Dukasin, Bysantin keisari Mikael VII Dukasin ja Maria Bagrationin pojan kanssa elokuussa 1074, kihlaus purettiin vuonna 1078

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikelgaitan väitetään olleen Richard Wagnerin Nibelungin sormus -oopperan henkilön Brünnhilden (germaanisessa mytologiassa "Brunhilde") esikuva.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Skinner, Patricia: "'Halt! Be Men!':Sikelgaita of Salerno, Gender, and the Norman Conquest of Italy". Gender and History. Vol. 12. John Wiley & Sons, 2000. ss. 622–641. ISSN 1468-0424
  2. ↑ a b Sichelgaita - Enciclopedia Treccani. Viitattu 21.10.2024. (italia)
  3. ↑ a b Balfour, David: "A formidable sight". Medieval Warfare. Vol. 4. Zupthen: Karwansaray BV, 2014. JSTOR 48578332. Ss. 13-18
  4. ↑ a b c d Eads, Valerie: "Sichelgaita of Salerno: Amazon or Trophy Wife?". Teoksessa: Devries, Kelly; Rogers & Clifford J. (toim.). Journal of Medieval Military History. Vol. 3. Boydell & Brewer, 2005. Ss. 72–87. ISBN 9781846154058.
  5. ↑ a b Norwich, John Julius: The Normans in the South 1016-1130. London: Penguin, 1992. ISBN 9780140152128. Ss. 116–117 (alaviite 1), 128, 129, 130, 140, 195-196, 227
  6. ↑ Eads, Valerie: "Sichelgaita of Salerno: Amazon or Trophy Wife?". Teoksessa: Devries, Kelly; Rogers & Clifford J. (toim.). Journal of Medieval Military History. Vol. 3. Boydell & Brewer, 2005. Ss. 72–87. ISBN 9781846154058.
  7. ↑ a b Norwich, John Julius: The Normans in the South 1016-1130. London: Penguin, 1992. ISBN 9780140152128. S. 131
  8. ↑ Comnena, Anna: The Alexiad. Translated by Dawes, Elizabeth A. London: Routledge, 1928. S. kirja IV, Luku IV.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sikelgaita&oldid=22810257”