Olavi Veistäjä

Olavi Veistäjä

Gunnar Olavi Veistäjä (vuoteen 1947 Vesterdahl, nimimerkit Olavi Vesistö ja Parras; 27. huhtikuuta 1908 Käkisalmi – 27. elokuuta 1988 Tampere) oli suomalainen toimittaja ja elokuvakäsikirjoittaja.

Nuoruus ja uran alkuvaiheet

Veistäjän vanhemmat olivat Albert Verner Vesterdahl ja Karin Theresia Rundqvist. Hänen pikkuveljensä Verneri Vesterdahl syntyi perheeseen vuonna 1913. Veistäjä sai jo kouluvuosinaan toimittajakokemusta ollessaan kesätoimittajana Karjala-lehdessä. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1929 ja pääsi sen jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopistossa kirjallisuutta ja valtio-oppia. Opiskelun ohessa hän toimi muun muassa Karjalan ja Käkisalmen Sanomien Helsingin-kirjeenvaihtajana. Vuonna 1934 hän siirtyi vakituiseksi toimittajaksi Käkisalmen Sanomiin, jonka päätoimittajaksi hänet nimitettiin jo seuraavana vuonna. Irja Johanna Pihljerta-Pajulasta tuli hänen puolisonsa vuonna 1941, jonka jälkeen pari muutti ensin Turkuun ja sitten Tampereelle, jonka Aamulehdestä Veistäjä sai pitkäaikaisen työpaikan aina eläkeikäänsä asti. Vuonna 1947 hän muutti sukunimensä Veistäjäksi.

Pakinoitsija Parras

Veistäjä oli teatterikriitikko ja Aamulehden kulttuuriosaston vastaava toimittaja. Aamulehteen hän kirjoitti myös pakinoita nimimerkillä Parras. Suomen Kulttuurirahasto jakaa vuosittain Olavi Veistäjä -palkinnon valtakunnallisesti tuoreesta, merkittävästä ja ajankohtaisesta teatteriteosta.

Edvin Laineen elokuvien käsikirjoittaja

Elokuvakäsikirjoittajana Veistäjä käytti nimimerkkiä Olavi Vesistö. Hän oli Toivo Kauppisen alias Topiaksen ohella toinen Edvin Laineen alku-uran merkittävimmistä käsikirjoittajista. Hän laati scenarion Laineen toiseen elokuvaan Ristikon varjossa (1945), joka oli Suomessa siihen aikaan harvinainen, vankilaoloja ja vankilan jälkeen yhteiskuntaan sopeutumista kuvaava draama. Elokuva sai paljon kiitosta myös Marius Raichin ekspressionistisesta kuvauksesta. Veistäjä sai elokuvan ansiosta parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnon vuonna 1945.

Topiaksen alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuva Nokea ja kultaa (1945) jatkoi Laineen/Veistäjän yhteiskunnallisten elokuvien sarjaa. Siinä Veli-Matti Kaitala näytteli lastenkotikierteeseen joutunutta orpopoikaa, jonka Laineen näyttelemä satamajätkä ottaa huomaansa. Elokuva sai kiitosta realistisesta laitakaupunkikuvauksestaan. Mutta huumoria ei kuitenkaan elokuvasta täysin unohdettu.

Laitakaupungin laulu (1946) oli Laineen ja Veistäjän massiivisissa studiolavasteissa kuvattu realistinen elokuva, jonka esikuvia olivat muun muassa ranskalaiset elokuvat Sumujen laituri ja Pépé le Moko sekä osittain myös sen aikaiset amerikkalaiset rikoselokuvat. Elokuvan keskiössä oli "synnin kujaksi" nimetty katu, jonka varrelta löytyi niin varkaita, porttoja kuin muitakin laitapuolen kulkijoita. Elokuva ei sijoittunut mihinkään tiettyyn Helsingin kaupunginosaan, mutta sen temaattiset yhteydet olivat Sörkassa, jonka pahamaineista alamaailmaa eräs Laineen poliisiystävistä oli hänelle esitellyt.

Muut elokuvat

Yhteiskunnallisten elokuvien lisäksi Veistäjä kirjoitti Laineelle myös niitä hieman kepeämmän musikaalin Kirkastuva sävel (1946) sekä muutama vuosi myöhemmin sovitti Kyllikki Mäntylän näytelmän (1953) elokuvaksi Opri (1954). 1951 hän sovitti myös Jalmari Finnen näytelmän Wilho Ilmarin ohjaamaksi elokuvaksi Pitkäjärveläiset. Tämä olikin hänen ainoa elokuvansa ilman Edvin Lainetta.

Kirjallisuutta

• Lehtola, Erkka – Seppälä, Raimo: Taitaa olla piru: Olavi Veistäjän elämä ja teatteri. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15844-5

Aiheesta muualla

• Olavi Veistäjä Elonetissä.
• Veistäjä, Olavi hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)