Bulgarian ruhtinaskunta
| Bulgarian ruhtinaskunta Княжество България Knyazhestvo Balgariya |
|||
|---|---|---|---|
1878–1908 |
|||
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | ruhtinaskunta | ||
| Ruhtinas |
Aleksanteri I (1879–1886) Ferdinand I (1887–1908) |
||
| Pääkaupunki |
Plovdiv (1878) Sofia (1879–1908) Tarnovo (1879) |
||
| Uskonnot | Bulgarian ortodoksinen kirkko | ||
| Viralliset kielet | bulgaria | ||
| Kansallislaulu | ”Shumi Maritsa” | ||
| Edeltäjä |
 Osmanien valtakunta |
||
| Seuraaja |
 Bulgarian kuningaskunta |
||
Bulgarian ruhtinaskunta (bulg. Княжество България, Knyazhestvo Balgariya) oli de facto itsenäinen ja de jure Osmanien valtakunnan vasallivalto, joka perustettiin Berliinin sopimuksessa vuonna 1878.
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Turkin sodan jälkeen Venäjän ja Osmanien valtakunnan välillä solmittiin San Stefanon rauha. Rauhansopimuksessa sovittiin suuren Bulgarian vasallivaltion perustamisesta, johon kuuluivat lähes kaikki bulgarialaisten asuttamat alueet Balkanilla. Britannia ja Itävalta-Unkari pelästyivät Venäjän vallan äkillistä kasvua, ja vielä samana vuonna kokoontui Berliinin kongressi, jossa San Stefanon rauhan rajoja muutettiin radikaalisti osmaneille edullisemmiksi. Kongressissa perustettiin huomattavasti pienempi Bulgarian ruhtinaskunta ja Itä-Rumelia.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1879 ensimmäistä kertaa järjestetty 229 edustajan kansalliskokous (bulg. народно сьбрание) Veliko Tărnovossa hyväksyi Bulgarian ensimmäisen perustuslain ja valitsi Bulgarian ruhtinaaksi saksalaisen prinssin Alexander Battenbergin. Kansalliskokous perustui Berliinin sopimukseen. Perustuslaki sisälsi 169 artiklaa. Bulgarian ruhtinaskunta määriteltiin siinä perinnölliseksi ja perustuslailliseksi monarkiaksi, jossa oli kansan edustus. Kansalliskokous hyväksyi periaatteen vallan jakamisesta lakiasäätävään valtaan, toimeenpanevaan valtaan ja tuomiovaltaan sekä kansalaisten perusoikeudet ja yksityisomaisuuden suojan.[1][2][3][4] Sofia nimettiin Bulgarian pääkaupungiksi 3. huhtikuuta vuonna 1879.[5] Turkkilaisten omistamat maa-alueet takavarikoitiin ja myytiin maapalstoina maanviljelijöille.[6]
Suomalainen Casimir Ehrnrooth nimitettiin poikkeusolojen vuoksi maaliskuussa vuonna 1881 sotaministeriksi ja pian myös ministerineuvoston puheenjohtajaksi eli pääministeriksi. Vuosina 1882-1883 pääministerinä toimi Leonid Sobolev.[7]
Vuonna 1885 Itä-Rumelia liitettiin Bulgariaan verettömän vallankumouksen tuloksena. Osmanien valtakunta hyväksyi liittämisen Tophanen sopimuksella. Serbian kuningaskunta puolestaan ei hyväksynyt Itä-Rumelian liittämistä Bulgariaan, vaan julisti sodan Bulgarialle marraskuussa vuonna 1885. Sota päättyi Slivnitsan taistelun jälkeen Bulgarian voittoon. Suurvallat päättivät, että Itä-Rumeliaa ei yhdistetä Bulgarian ruhtinaskuntaan. Sen sijaan Aleksanteri I:stä tehtiin Itä-Rumelian kenraalikuvernööri.[2]
Venäläismieliset upseerit pakottivat ruhtinas Aleksanteri I:n luopumaan kruunusta 21. elokuuta vuonna 1886. Virallinen luopuminen tapahtui 7. syyskuuta sen jälkeen, kun Aleksanteri I oli epäonnistunut Venäjän tuen hankkimisessa.[8] Itävaltalainen prinssi Ferdinad valittiin Bulgarian ruhtinaaksi 7. heinäkuuta vuonna 1887.[9] Vuosina 1886–1887 pääministerinä toimi Vasil Radoslavov.[10]
Vuosina 1887–1894 Bulgarian ruhtinaskunnan pääministerinä toimi Stefan Stambolov, joka vakiinnutti maan hallinnon ja talouden.[1] Stambovin eron jälkeen ruhtinas Ferdinand I nousi merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi Bulgarian politiikassa. Kansainvälisesti hänen asemansa vahvistettiin vasta maaliskuussa vuonna 1896.[9] Seuraavaksi pääministeriksi nimitettiin Konstantin Stoilov, joka hoiti tehtävää vuodet 1894–1899.[11] Stoilovin eron jälkeen ruhtinas Ferdinand I otti ohjakset Bulgarian sisäpolitiikassa.[9] Ulkopolitiikassa Ferdinandin tavoitteena oli osmanien hallitseman Makedonian liittäminen Bulgariaan.[6] Bulgarian hallitus tuki makedonialaisia terroristiryhmiä, joiden kautta sillä oli vaikutusvaltaa Makedonian ortodokseihin. Elokuussa vuonna 1903 Makedoniassa puhkesi kapina, jonka osmanit kuitenkin kukistivat.[12]
5. lokakuuta 1908 Bulgaria julistautui Itävalta-Unkarin tuella itsenäiseksi Bulgarian kuningaskunnaksi.[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Bulgaria encyclopedia.com.
- ↑ a b A Brief History of Bulgaria - Local Histories localhistories.org.
- ↑ Brief history - National Assembly of the Republic of Bulgaria parliament.bg.
- ↑ First Bulgarian Constitution - the Legal-Political Foundation of a Free Independent State challengingthelaw.com.
- ↑ Sofia britannica.com.
- ↑ a b Bulgaria - San Stefano, Berlin, Treaties britannica.com.
- ↑ Ministry of Finance :: Leonid Sobolev minfin.bg.
- ↑ Alexander I britannica.com.
- ↑ a b c Ferdinand britannica.com.
- ↑ Ministry of Finance :: Vasil Radoslavov minfin.bg.
- ↑ Ministry of Finance :: Konstantin Stoilov minfin.bg.
- ↑ a b War in the Balkans encyclopedia.1914-1918-online.net.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bulgarian ruhtinaskunta Wikimedia Commonsissa