Arabiemiraattien historia
Arabiemiraattien historia nykyisenä poliittisena kokonaisuutena on nuori. Yhdistyneet arabiemiraatit perustettiin Ison-Britannian vetäydyttyä Persianlahden alueelta vuonna 1971. Tämän seurauksena alueen seitsemän emiraattia aloittivat neuvottelut yhteisen liittovaltion perustamisesta. Uusi liittovaltio, Yhdistyneet arabiemiraatit, perustettiin joulukuussa 1971.[1][2][3] Alueen öljyvarantojen myötä maa oli jo itsenäistyttyään vauras. Maa on itsenäistymisensä jälkeen noussut merkittäväksi alueelliseksi ja globaaliksi voimaksi.[4]
Varhaiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esihistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Persianlahden alue on yksi maailman vanhimmista jatkuvasti asutetuista alueista.[5] Arkeologisten todisteiden perusteella on arvioitu, että Hormuzinsalmen alueella on ollut asutusta jo 127 000 vuotta sitten. Tuohon aikaan elinympäristö oli tyystin erilainen, sillä Persianlahti ei ollut merenlahti, vaan jokien ja järvien halkoma alanko. Jääkauden loppuminen 16 000 vuotta sitten nosti merenpintaa, jolloin alkoi muodostua nykyinen Persianlahti.[6] Vuosina 8000-4000 eaa. alueen ilmasto oli nykyistä kosteampi ja rannikot olivat savannia. Tämä ilmasto pystyi tukemaan ihmisasutusta. Persianlahden keskuspaikaksi muodostui Dilmun, nykyisen Bahrainin alueella, joka kukoisti noin 4000-2000 eaa. Dilmunista käsin käytiin kauppaa Mesopotamian ja Indus-jokilaakson suuntaan.[7][5]
Noin vuodesta 4000 eaa. lähtien ilmastonmuutos toi lisää kuivuutta Itä-Arabiaan, mikä vähensi alueen väestöä ja lisäsi muuttoliikettä Persianlahden rannikolle. Arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että lisääntyneestä kuivuudesta huolimatta nykyisen Dubain lähellä sijaitseva autiomaa oli edelleen pitkään asuttuna.[5]
Pronssikautisesta asutuksesta Arabiemiraattien alueella on jäänteitä etenkin Umm al-Narin alueelta, missä kukoisti alueen mukaan nimetty Umm al-Narin kulttuuri vuosina 2600-2000 eaa.[8] Tätä aikakautta seurasi Wadi-Suqin kulttuuri vuosina 2000-1300 eaa. On esitetty että tämä siirtymä oli seurausta ympäristön kuivumisesta ja Mesopotamiaan suuntautuvan kaupankäynnin vähenemisestä. Ihmiset alkoivat hylätä asutuskeskuksiaan ja oletettavasti alkoivat muodostaa pienempiä ja liikkuvampaa elämäntapaa harjoittaneita yhteisöjä. Pronssikautisten ihmisten elämästä alueella ainoat merkit ovat heidän jälkeensä jättäneet haudat.[9] Rautakauden katsotaan vallinneen alueella noin vuosina 1200-250 eaa. Tämän aikakauden arkeologisia jäänteitä on löydetty erityisesti Al-Ainista. Al-Ainin kulttuurikohteet on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon. [10][11]
Tämän aikakauden loppupuolella Persiaa hallitsi akhaimenidien kuningassuku. Näiden vaikutuksen katsotaan ulottuneen jossain määrin myös nykyisten Arabiemiraattien ja Omanin alueelle, sillä akhaimenidien intresseissä oli hallinnoida tuottoisaa suitsukekauppaa. Alkujaan persialaisia innovaatioita, jotka levisivät myös muualle Lähi-Itään olivat qanat-keinokastelujärjestelmä, sekä lämpimässä ilmastossa käytännöllinen, varhainen rakennustekninen innovaatio tuulitorni. Nämä olivat alueella hyvin yleisiä aina ilmastointilaitteiden aikaan asti. Muinaisia rakennelmia on säilynyt muun muassa Dubaissa.[12]
Aleksanteri Suuri valloitti Persian vuonna 330 eaa.[13] Vuonna 325 eaa. hän lähetti laivaston tutkimaan Persianlahden rannikkoa.[5] Hänen varhaisen kuolemansa jälkeen Persia jäi seleukidien hallintaan.[13] Arabiemiraattien alueelta arkeologisissa kaivauksissa löydetyt Kreikkalaistyyliset astiansirut ja amforat, sekä kreikkalaiset rahat, viittaavat seleukidikauden (330-150 eaa.) vaikutukseen alueella.[5]
Islamisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Islam levisi Persianlahden rannikolle syntysijoiltaan Arabian niemimaan länsiosasta 600-luvulla. Esihistoriallisella ajalla alueella harjoitettiin luonnonuskontoja, joille ominaista oli animismi, eli erilaisten henkien palvonta. Ennen islamin tuloa alueella oli vahva asema juutalaisuudella, kristinuskolla ja zarathustralaisuudella. Abu Dhabin emiraatissa sijaitsevalla Sir Bani Yasin saarella on löydetty 500-luvulta peräisin olevan luostarin rauniot.[14]
Vuoteen 634 mennessä koko Arabian niemimaa oli jäänyt profeetta Muhammadin seuraajan, kalifi Abu Bakrin valloitusten alle. Osa alueen heimoista kapinoi muslimivalloituksia, mutta kapinat kukistettiin Dibban taistelussa, nykyisten Arabiemiraattien alueella.[14] Islamisaation alkuvuosisatoina Arabian niemimaan reunaosat olivat hyvin väljästi osa abbasidien ja umaijadien kalifaattia. Näinä aikoina alkoi niemimaan kaakkoisosissa nousta uusi islamin tulkinta kharjilaisuus. Nämä eivät sunnien ja šiiojen tavoin kokeneet, että kalifin pitäisi olla Muhammadin perheestä, vaan kalifiksi voitaisiin valita kuka tahansa, kunhan tämä eläisi oikeaoppisesti. Kharjiittien keskukseksi muodostui etenkin nykyisen Omanin alue.[15]
900-luvulla Karmaattien aavikkoheimo valloitti suurimman osan kaakkoisesta Arabian niemimaasta. Karmaatit aiheuttivat alueella ryöstöretkillään suurta sekasortoa ja häiritsivät Persianlahden kauppaa. Vuosisadan puolivälissä šiialaiset buijidit nousivat hallitsevaan asemaan Persiassa, ja heidän vaikutusvaltansa ulottui myös Persianlahden vastarannalle. Buijidit ottivat haltuunsa aiemmin karmaattien hallitsemat alueet.[16] Buijidien jälkeen Persiaa hallitsivat 1000-luvulla Seldžukit, jotka hallitsivat myös Persianlahden Arabian puoleista rannikkoa. Mongolivalloitukset pyyhkäisivät Persian yli 1200-luvulla ja alue jäi Il-kaanien valtaan. Mongolivalloitukset vaikuttivat Arabian niemimaan kaakkoisosaan Persianlahden kaupankäynnin pysähtymisenä ja kaupankäynnin painopiste siirtyi Punaiselle merelle. Näiden vuosisatojen aikana Persianlahden rannikkoalueiden historiasta tiedetään, että alueella oli useita pieniä kaupunkeja ja kauppapaikkoja, joiden valtasuhteet vaihtelivat.[17]
1300-1500-luvuilla Ras al-Khaimassa sijaitseva Julfar oli merkittävä satamakaupunki. 1400-luvun puoliväliin mennessä se oli kasvanut pienestä kalastajakylästä tärkeäksi kaupungiksi, sen kasvu liittyi vahvasti Hormuzinsalmen merkittävään asemaan merikaupan keskuksena. Tänä aikana Hormuzin alueeseen kuului merkittävä osa nykyisistä Arabiemiraateista.[18][19] Alueella vieraillut kiinalainen merenkävijä Zheng He vieraili alueella kahdesti 1410-luvulla. Alueen Kiinan kaupan jäljiltä on myös löydetty arkeologista aineistoa, kuten rahoja ja keramiikkaa.[19]Julfarin taantuman jälkeen Ras al-Khaiman kaupungista tuli alueen tärkein satama.[18]
Imperialismin aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eurooppalaisten kauppatukikohta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Historiallisesti Arabian niemimaan itärannikko oli kahden erilaisen elämäntavan risteyskohdassa. Niemimaan sisäosissa asuvat saivat elantonsa paimentolaisuudesta, kun taas rannikon kaupungeissa käytiin kauppaa Egyptin, Mesopotamiaan ja Intian suuntaan. Vaikka rannikkokaupungit kävivät kauppaa sisämaan paimentolaisten kanssa, oli niiden ensisijainen suuntaus merelle päin. Alue oli siis jo varhain kansainvälinen, jonka kautta kulki ihmisiä ja kauppatavaroita kaukaisista maista. Alueen väestö vaihtui kauppakausien myötä, jotka taas oli sidottu monsuuniin, mikä johti kausivaihteluihin satamien väestössä. Merimiehet viipyivät pitkään satamissa, kunnes oli jälleen turvallista purjehtia. Alueen väestö oli hyvin liikkuvaa, sillä alueella asukkaat eivät olleet sidottuja maahan, jolloin heidän oli helppo purjehtia pois ja asettua muualle, eikä alueen hallitsija voinut tehdä mitään tämän estääkseen.[18]
Kauppa-alukset Espanjasta ja erityisesti Portugalista alkoivat käydä Persianlahdella säännöllisesti 1400-luvulta alkaen.[18] Portugalilaiset valloittivat ensin Jemenille nykyisin kuuluvan Sokotran saaren, minkä jälkeen he ottivat haltuunsa strategisesti tärkeän Hormuzinsalmen. Hormuzista tuli Portugalille merkittävä Intian kaupan tukikohta lähes sadaksi vuodeksi. Portugalilaiset rakensivat alueelle linnoituksia asemaansa vahvistaakseen. Portugalilaisten saapuminen Persianlahdelle asetti heidät konfliktiin Osmanien valtakunnan kanssa, mutta Arabian etelärannikolle asti osmanivalta ei yltänyt.[20]
Brittivallan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tuottoisa Intian kauppa toi myös muut eurooppalaisvallat mukaan kilpailuun alueen herruudesta. Persian safavidivaltakunnan šaahi Abbas liittoutui Englannin kanssa, ja Portugali menetti Hormuzin hallinnan Englannilta tukea saaneelle Persialle vuonna 1622. Myöhemmin omanilaiset onnistuivat karkottamaan Portugalilaiset myös Masqatista.[21] Englantilaiset saivat 1700-luvun aikana haltuunsa merkittävän osan Persian ja Intian välisestä kaupasta.[22]
Englannin merivoiman nousu Persianlahdella 1700-luvun puolivälissä osui samaan aikaan kahden merkittävän heimoliiton nousun kanssa Persianlahden kaakkoisrannikolla.[23] Al Nahyan -suku, joka johti Bani Yas -heimoliittoa, perusti tukikohtansa nykyisen Abu Dhabin alueelle. Al-Qasimi -suku taas sai haltuunsa Ras al-Khaiman alueen. Sama suku hallitsee edelleenkin Ras al-Khaiman ja Sharjan emiraatteja.[23][24] Bani Yasin heimoliitto hajautui vuonna 1833, kun Dubai irtaantuui Abu Dhabista omaksi emiraatikseen, kun Dubain Al-Maktoum -suku riitaantui al-Nahyan suvun kanssa.[23][24]
Kun Al Nahyan ja Al Qasimi -sukujen edut asettuivat vastakkain, Al Nahyanit liittoutuivat Omanin Al Bu Said -suvun kanssa, kun taas Al Qasimit liittoutuivat Al-Saud -suvun kanssa.[24] Al Qasimit katsoivat että omanilainen Al Bu Said -dynastia ei toiminut alueen etujen mukaisesti, sillä nämä olivat liittoutuneet brittiläisten kanssa, ja tekivät hyökkäyksiä brittiläisiä aluksia vastaan. Tämän seurauksena britit alkoivat kutsua aluetta nimellä Merirosvorannikko.[23]
1800-luvun vaihde oli Persianlahdella levotonta aikaa, kun eurooppalaisten keskinäisen kilpailun lisäksi vallasta kilpailivat keskenään omanilaiset ja wahhabilaisten kanssa liittoutunut Al Saud -suku. Wahhabilaiset hallitsivat hetkellisesti Ras al-Khaimaa ja Sharjaa, mistä käsin he pyrkivät tekemään hyökkäyksiä Omaniin. Näiden yhteenottojen seurauksena myös brittialukset joutuivat hyökkäysten kohteeksi.[25] Brittiläisille alueen levottomuudet olivat erityisen haitallisia Intiaan suuntautuneen kaupankäynnin kärsimien häiriöiden vuoksi, sillä Intiasta oli muodostumassa brittiläisen imperiumin keskeisin osa. Britit pyrkivät rauhoittamaan tilanteen ja brittilaivasto hyökkäsi Al-Qasimien hallitsemaan Ras al-Khaimaan vuosina 1809 ja 1819. Tukea britit saivat omanilaisilta. Tämän seurauksena Ras al-Khaiman satama tuhottiin ja vuonna 1820 solmittiin yleinen rauhansopimus arabiheimojen ja Britannian kesken. Todellisuudessa britit eivät onnistuneet rauhoittamaan aluetta kokonaan, mutta heidän näkemyksensä mukaan sopimus kielsi sekä merirosvouksen että orjakaupan. Näin muodostui alueellinen rauha, Pax Britannica. Sen piiriin katsottiin kuuluneen nykyiset Arabiemiraattien ja Bahrainin alueet. Sopimukset allekirjoitettiin Bahrainin, Abu Dhabin, Dubain, Sharjan, Ajmanin ja Umm al-Qaiwainin paikallisten johtajien kanssa.[26]
Vuonna 1953 tätä sopimusta vahvistettiin brittien ja persianlahden rannikon hallitsijoiden välillä. Sopimus tunnetaan nimellä ikuinen merellinen välirauha, jolloin syntyi samalla alueen brittiläinen nimi Välirauharannikko (Trucial coast). Sopimukseen kuuluivat kaikki nykyisen Arabiemiraattien seitsemän emiraattia, sekä Qatar ja Bahrain.[27][3] Alueen asukkaat kutsuivat alueesta nimeä Omanin rannikko. Sopimus tarkoitti käytännössä sitä, että Britannia päätti tiukentaa otettaan Arabian niemimaan kaakkoisosista.[27] Sopimuksen laatimisesta lähtien aina öljyn löytymiseen saakka, alue oli suhteellisen rauhallinen britti-imperiumin vähämerkityksinen alue. Sen asukkaat saivat elantonsa helmenkalastuksesta, tai sisämaassa beduiinit paimentolaisuudesta.[23] Brittiläisten kanssa vuonna 1892 solmittu sopimus antoi myös alueen ulkopolitiikan brittien hoidettavaksi.[3] Toisaalta britti-imperiumi toi pienille sheikkikunnille suojaa Saudi-Arabiaa vastaan, jolla oli halukkuutta liittää alueet omiinsa.[23]
Musta kulta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helmikauppa oli 1800-luvun loppupuoliskolla alueen talouden selkäranka.[28] Alueen väestö eli pääasiassa hyvin vaatimattomissa, yleensä savesta rakennetuissa kylissä. Yksittäiset kaupungit saattoivat olla rikkaita, ja esimerkiksi Dubai kasvoi 1900-luvun alussa 20 000 asukkaan kaupungiksi, pääasiassa persialaisten maahanmuuton seurauksena. 1920-luvulla Japanissa aloitettiin voimakas kasvatettujen helmien tuotanto, joka romahdutti helmien maailmanmarkkinahinnan. Tämä asetti Persianlahden pikkuvaltiot taloudelliseen ahdinkoon.[29]
Ennen öljyvarantojen löytymistä Persianlahden alue oli yksi maailman köyhimmistä alueista. Kuwaitista löydettiin pieniä määriä öljyä ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta sitä alettiin hyödyntää vasta 1930-luvulla. 1930- ja 1940-lukujen aikana uusia öljylöydöksiä tehtiin myös Bahrainista, Qatarista ja Omanista, joiden hallitsijat tekivät sopimuksia öljyesiintymien etsimisestä ja mahdollisten öljylöydösten hyödyntämisestä. Välirauharannikko, eli Arabiemiraattien edeltäjä oli muita maita haasteellisempi kumppani öljy-yhtiöille, sillä valtaa pitäneet sheikit pyrkivät saamaan mahdollisimman hyvät sopimukset mahdollisten löytyvien öljyesiintymien varalta.[30] Abu Dhabin sheikki Shakhbut myönsi öljynetsintäluvan vasta vuonna 1939, toisen maailmansodan kynnyksellä.[23][30] Merkittäviä öljyesiintymiä löydettiin vuonna 1958, mutta niitä päästiin hyödyntämään vasta 1960-luvulla.[30] Ensimmäinen raakaöljylasti lähti Abu Dhabista vuonna 1962. Dubaista , joka oli ahkerasti vahvistanut mainettaan alueen vilkkaimpana kauppakeskuksena, vei ensimmäisen öljynsä vuonna 1969.[23]
Hajanaisuudesta globaaliksi vaikuttajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liittovaltion synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan jälkeen dekolonisaatio vauhdittui. Tämän myötä myös Britannia alkoi vähitellen luopua siirtomaidensa hallinnasta.[31] Persianlahden osalta britit ilmoittivat vuonna 1968, että kaikki brittijoukot vedetään pois alueelta vuoteen 1971 mennessä, ja sen myötä päättyisi Arabiemiraatteihin nykyisin kuuluvien seitsemän sheikkikunnan, sekä Qatarin ja Bahrainin suojelu.[2][3][32] Nämä yhdeksän sheikkikuntaa aloittivat Britannian tukemina neuvottelut yhteisen liittovaltion muodostamisesta. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Erimielisyyttä syntyi muun muassa äänioikeudesta; Bahrain oli asukasluvultaan suurin alue, ja se toivokin äänivallan perustuvan asukaslukuun. Tätä ajatusta tuki vain Qatar.[1] Lopulta Bahrain, Qatar ja Ras al-Khaima jättäytyivät pois valtioliitosta. Kuitenkin jo seuraavana vuonna muiden emiraattien ympäröimäksi jäänyt Ras al-Khaima päätti liittyä uuteen liittovaltioon. Uusi liittovaltio, Yhdistyneet arabiemiraatit, muodostettiin 2. joulukuuta 1971. Sen muodostavat Abu Dhabi, Dubai, Sharja, Fujaira, Ajman, Umm al-Qaiwain ja Ras al-Khaima. Liittovaltion ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Abu Dhabin sheikki Zayid. Hän toimi maan presidenttinä aina vuoteen 2004 saakka.[1][2][3]
Muutama kuukausi ennen Yhdistyneiden arabiemiraattien itsenäistymistä, olivat myös Qatar ja Bahrain julistautuneet itsenäisiksi. Oman oli itsenäistynyt jo edellisenä vuonna. Iran ei hyväksynyt Persianlahden vastarannalla sijainneiden maiden itsenäistymistä, vaan se katsoi että Persianlahdella sijainneet saaret ovat historiallisesti sen alueita. Sekä Qatar että Yhdistyneet arabiemiraatit ovat riidelleet myös Saudi-Arabian kanssa rajoistaan.[1] Persianlahden valtioiden rajalinjat ovat hyvin pitkälti Britannian politiikan aikaansaannoksia. Ennen protektoraattiaikaa alueet olivat vain löyhästi tiettyjen sheikkien hallinnassa. Asema protektoraattina loi alueille oman polittisen yksikkönsä, ja näiden rajalinjojen määrittely oli tärkeää ristiriitatilanteiden ehkäisemiseksi, jotka näyttivät todennäköisiltä öljylöydösten myötä.[33]
Hallinnollisesti Yhdistyneet arabiemiraatit on liittovaltio. Sen muodostivat seitsemän siihen kuulunutta monarkiaa, jotka kukin ovat sheikin tai emiirin johtamia. Hallinnollisesti emiraateilla on huomattavasti enemmän liikkumavaraa, verrattuna maailman muihin liittovaltioihin. Uuden valtion rajat olivat aluksi vaikeasti määritettävissä niin Iranin, Saudi-Arabian, kuin Omaninkin suuntaan. Erimielisyyksiä rajoista oli myös liittovaltion sisällä, ja Yhdistyneiden arabiemiraattien emiraattien rajalinjat ovatkin varsin monimutkaiset, ja se on täynnä pieniä erillisalueita. Nämä erillisalueet ovat muodostuneet siten, että tietyt sisämaassa sijainneet keitaat olivat toimineet yhteistyössä tiettyjen rannikkokaupunkien kanssa, minkä vuoksi oli tarve luoda hallinnollisia erillisalueita. Rajalinjat pyrittiin määrittelemään brittien toimesta tarkoin jo protektoraattiaikana siten, että sheikkien aluevaatimuksissa päästäisiin kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Näistä määrittelyistä huolimatta Sharja ja Fujaira olivat sodan partaalla itsenäistymisen jälkeen, mutta liittovaltion voimakas sovittelupolitiikka rauhoitti tilanteen.[34]
Erillisalueita on myös Omanin ja Arabiemiraattien kesken, maat pääsivät näistä sopuun vuonna 1993. Omanilla on kolme erillisaluetta Arabiemiraattien sisällä, näistä merkittävin on Musandamin alue, Musandamin niemimaan kärjessä. Hormuzinsalmeen työntyvä niemimaa erottaa Persianlahden Omaninlahdesta, alue on strategisesti merkittävä, sillä sen kautta kulkee huomattava osa maailman öljystä. Sekavien valtiorajojen omituisin ekslaavi on Fujairan emiraatin sisälle kuuluva Madhan alue, joka kuuluu Omanille. Madhan sisällä on lisäksi erillisalue Nahwa, joka kuuluu Sharjan emiraattiin.[35]
Heti itsenäistymisensä jälkeen Arabiemiraatit joutui selkkaukseen Iranin kanssa Persianlahden saarten hallinnasta. Iran miehitti 3000 miehen voimin joulukuussa 1971 Tunb-saaret ja Abu Musan saaren, jotka olivat kuuluneet perinteisesti Sharjan ja Ras al-Khaiman sheikeille. Britannia ilmoitti, ettei se enää voi taata alueen turvallisuutta, mikä sai lopulta Ras al-Khaiman liittymään mukaan liittovaltioon. Saarten taloudellinen merkitys on olematon, mutta Hormuzinsalmella sijaitsevilla saarilla on suuri strateginen merkitys.[36]
Sisäpolitiikan kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liittovaltion muodostuminen merkitsi alkua Yhdistyneiden arabiemiraattien nousulle uudeksi alueelliseksi ja globaaliksi voimaksi. Valtiota hallitsivat suurimmat Dubain ja Abu Dhabin emiraatit.[4] Maassa luotiin käytäntö, jonka mukaan Abu Dhabin hallitsija on aina koko valtioliiton presidentti ja Dubain hallitsija toimii pääministerinä ja varapresidenttinä. Muilla emiraateilla on aina oikeus vähintään yhteen ministeripaikkaan, mutta Abu Dhabilla ja Dubailla on aina yhteensä enemmistö. Poliittiset puolueet on maassa kielletty, mutta perustuslaki määrittää, että maassa on vaaleilla valittava liittovaltion neuvosto, joskin sillä on vain neuvoa antava rooli.[37] Ensimmäiset vaalit maassa järjestettiin vuonna 2006.[38]
Uuden liittovaltion kansallinen identiteetti oli pyrittävä rakentamaan tyhjästä. Kansalliseksi keulakuvaksi nousi presidentiksi valittu sheikki Zayid, joka pyrki vahvistamaan maansa yhtenäisyyttä. Perinteisesti alueen väestö oli jakautunut kaupunkien kauppiasväestöön ja aavikolla vaeltaviin beduiineihin. Beduiinien liikkuvan paimentolaiselämän vuoksi he olivat hankalia hallittavia. Maassa aloitettiin kampanja, jossa beduiinit pyrittiin asuttamaan kaupunkeihin, rakennuttamalla heille ilmaiset asunnot kaupunkien laitamille. Vuoteen 1978 mennessä oli rakennettu 15 000 sha’bi-taloa. Nämä tehtiin nopeasti tehtaalla yhden mallin mukaan. Talot olivat aluksi suosittuja, mutta beduuiiniväestö ei viihtynyt kaupunkiympäristössä ja rajoitetussa asumismuodossa, vaan vuosikymmenen kuluessa monet olivat palanneet entiseen elämäntapaansa. Maan vaurastuessa yhä harvempi halusi asua pakettitaloissa, jolloin alueet alkoivat taantuia laitakaupungeiksi, joihin majoitettiin siirtotyöläisiä.[39]
Ulkosuhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Persianlahden alueella, ja laajemmin arabimaailmassa, Yhdistyneet arabiemiirikunnat pyrki tehostamaan alueellista yhteistyötä ja ratkomaan poliittisia erimielisyyksiä. Arabiemiraatit on pyrkinyt tiiviisiin suhteisiin naapureihinsa, ja se oli mukana perustamassa Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvostoa vuonna 1981. Siihen liittyivät Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Kuwait, Saudi-Arabia, Bahrain , Qatar ja Oman . Järjestö perustettiin Abu Dhabissa pidetyssä huippukokouksessa vuonna 1981. Järjestöstä on muodostunut vaikutusvaltainen ja laajalti arvostettu alueellinen ryhmittymä. Se koordinoi ja tekee yhteistyötä taloudellisissa, poliittisissa ja turvallisuuskysymyksissä.[4]
Arabiemiraattien yhtenäisyys joutui koetukselle Irakin-Iranin sodan aikana 1980-luvulla.[40] Maa tuki sodassa Irakia, mutta se ylläpiti myös suhteita Iraniin ja pyrki sovittelemaan konfliktia.[41] Emiraattien sisällä konfliktista oltiin erimielisiä, sillä Sharja ja Dubai olivat yleiseltä mielipiteeltään Iranin puolella. Sota kosketti myös Arabiemiraatteja vuonna 1988, kun Yhdysvallat ampui alas Iranista Dubaihin matkalla olleen matkustajakoneen. Lennolla oli myös muutamia Arabiemiraattien kansalaisia. Persianlahden sodassa emiraatit olivat yksimielisiä ja maa tuki Irakin vastaista liittoumaa.[40]
Nykyaikaiset Arabiemiraatit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsenäistyttyään Emiraatit kuului heti maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Öljyn tuoma vauraus on näkynyt selvimmin Abu Dhabissa ja Dubaissa. Sharjassa ja Ras al-Khaimassa öljyteollisuus on vaatimattomampaa. Ajmanissa, Fujairassa ja Umm al-Qaiwainissa öljyteollisuutta ei juuri ole. Itsenäistymisen jälkeen uuden valtion väkiluku oli 75 000, mutta 2000-luvun alkuun mennessä asukasluku oli jo lähes neljä miljoonaa. Abu Dhabi ja Dubai olivat kasvaneet muutamassa vuosikymmenessä miljoonakaupungeiksi.[42]
Taloudellisesti muut emiraatit ovat itsenäisyyden alusta lähtien olleet riippuvaisia Abu Dhabin öljyvarannoista. Maa on kuitenkin vähemmän riippuvainen öljytuloista, kuin muut Persianlahden rannikkovaltiot. Dubai on kehittänyt itsestään talouskeskuksen, mikä toisaalta teki siitä haavoittuvan vuoden 2008 finanssikriisin aikana. Vararikolta Dubain pelasti maan keskuspankki, jonka myötä sen maamerkki Burj Dubai nimettiin uudelleen Burj Khalifaksi, vuonna 2004 presidentiksi nousseen Khalifa ibn Zayid Al Nahyanin mukaan.[42]
Yhdistyneiden arabiemiraattien politiikka on maltillista ja länsimaista. Maalla on myös merkittäviä kaupallisia suhteita ei-länsimaiden talouksien, kuten Kiinan kanssa.[4] Toisaalta maan politiikkaa on länsimaissa kritisoitu, sillä lehdistönvapaus on maassa yksi arabimaailman tiukimmista.[43] Vuoden 2011 arabikevät sai emiraattien hallinnon huolestumaan muslimiveljeskunnan vaikutusvallan kasvusta. Liikkeen jäseniä pidätettiin, sillä tällä katsottiin olevan levottomuuksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Hallinto lupasi toteuttaa myös demokratiauudistuksia ja elintason kohottamista köyhemmissä emiraateissa, sekä siirtotyöläisten oikeuksien parantamista.[43]
Arabiemiraatit on pyrkinyt pitämään omat suhteensa hyvinä sekä Saudi-Arabiaan että Iraniin, joiden kanssa maalla on ollut aluekiistoja historian saatossa, joskin maa on nykyisin selvästi Saudi-Arabian liittolainen.[44] Suhteita Iraniin hiertää edelleen ratkaisemattomat saarikiistat.[45] Arabiemiraatit lähti vuonna 2015 Saudi-Arabian tueksi tukemaan Jemenin sisällissodassa Jemenin hallitusta ja Emiraatit on osallistunut Jemenissä tehtäviin sotilasoperaatioihin.[45][44]
Vuonna 2022 Abu Dhabin sheikiksi ja sitä myöten maan presidentiksi nousi virallisesti Mohammed bin Zayed al-Nahyan. Käytännössä hän oli ollut vallassa jo vuodesta 2014 lähtien edeltäjänsä Khalifan heikon terveydentilan vuoksi.[46][44]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Halonen, Mikko; Ahmajärvi, Mari.: Persianlahden pikkujättiläiset. Gaudeamus Oy, 2022. ISBN 987-952-345-181-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Halonen, s.130
- ↑ a b c The Formation of the UAE ( From 1968- 1972) 3.8.2012. fanack.com. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e History of the United Arab Emirates Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d UAE: A Regional and Global Player ( 1971-2020) 2.8.2012. fanack.com. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e UAE: Antiquity and Early Modern Times (7500 BCE-7th Century CE) 2.8.2012. fanack.com. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Halonen, s.29
- ↑ Halonen, s.30-33
- ↑ Settlement and Cemetery of Umm an-Nar Island Unesco. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Societal changes in Bronze Age Arabia... here’s the tooth in the matter 25.8.2014. thenationalnews.com. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Benoist, Anne: The Iron Age Culture in the United Arab Emirates, between 1100 BC and 250 BC (pdf) alarabiya.net. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Cultural Sites of Al Ain (Hafit, Hili, Bidaa Bint Saud and Oases Areas) UNESCO. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Halonen, s.35
- ↑ a b Halonen, s.36
- ↑ a b Halonen, s.38-39
- ↑ Halonen, s.41
- ↑ Halonen, s.42-43
- ↑ Halonen, s.46-47
- ↑ a b c d UAE Historical Ports (14th-19th Century) 2.8.2012. fanack.com. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Halonen, s.48
- ↑ Halonen, s.52
- ↑ Halonen, s.56
- ↑ Halonen, s.56-58
- ↑ a b c d e f g h History Lonely Planet. Arkistoitu 16.7.2017. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Halonen, s.67
- ↑ Halonen, s.69
- ↑ Halonen, s.76-77
- ↑ a b Halonen, s.82
- ↑ Halonen, s.100
- ↑ Halonen, s.112
- ↑ a b c Halonen, s.113-116
- ↑ Halonen, s.123
- ↑ Halonen, s.127
- ↑ Halonen, s.129
- ↑ Halonen, s.182-183
- ↑ Halonen, s.187-188
- ↑ Halonen, s.183
- ↑ Halonen, s.184
- ↑ Domestic Politics Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Halonen, s.185-186
- ↑ a b Halonen, s.187
- ↑ United Arab Emirates - History Encyclopedia of the Nations. Arkistoitu 16.6.2013. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Halonen, s.188-189
- ↑ a b Halonen, s.190-191
- ↑ a b c Halonen, s.191-194
- ↑ a b Foreign relations Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
- ↑ UAE President Sheikh Khalifa bin Zayed Al Nahyan dies aged 73 Al Jazeera. 13.5.2022. Viitattu 3.11.2023. (englanniksi)
