Syyrian historia
Syyrian historialla tarkoitetaan nykyisen Syyrian alueen historiaa.
Varhaishistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Syyria (alue)
Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista. Varhaista maanviljelyn kehitystä on koetettu kartoittaa myös Syyriassa tehdyillä kaivauksilla. Syyria oli osa heettiläisten, Assyrian, Babylonin, Israelin, Egyptin, Persian, Kreikan ja foinikialaisten valtakuntia ennen joutumistaan Rooman alaisuuteen.[1]
Syyrian alue oli kristinuskon syntysijoja, mutta 600-luvulla tapahtuneen arabivalloituksen jälkeen se muuttui vähitellen islamilaiseksi. Umaijadien dynastia hallitsi Damaskoksesta käsin arabien maailmanvaltaa vuosina 661–750. Suurimmillaan dynastia hallitsi Pakistanin ja islamilaisen Espanjan välistä aluetta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Ensimmäinen umaijadihallitsija Muawija I esiintyi Johannes Kastajan kultin suojelijana ja käytti hallintokielenä kreikkaa. 600-luvun lopulla Abd al-Malik toi Iranista oman uskontonsa muhammadismin (joka ei ehkä vielä ollut islamia), ja hänen aikanaan kristityt alkoivat kokea vainoa. Arabian kieli syrjäytti vähitellen kreikan hallintokielenä ja aramean puhekielenä.[2][3]
Damaskos menetti asemansa arabivaltakunnan keskuksena vuoden 750 jälkeen, kun abbasidit rakensivat uuden hallintokeskuksensa, Bagdadin pyöreän kaupungin, Irakiin. Kun alue islamisoitui, kristityt ja juutalaiset olivat vielä 1000-luvulle asti enemmistönä ja saivat dhimmeinä yleensä luvan harjoittaa omaa uskontoaan. Seldžukkien valtakauden ja ristiretkien jälkeen Syyria oli arabien hallussa vuoteen 1516, kunnes osmanit valloittivat sen.[4]
Ranskan valta ja maailmansodat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syyrian nykypäivän rajat luotiin vuonna 1916 Sykes-Picotin sopimuksella, jonka Britannian ja Ranskan hallitukset neuvottelivat odottaessaan Osmanien valtakunnan lopullista tappiota. Prinssi Faisalin liittoutui brittien kanssa ja sai maan hallintaansa ottomaaneilta vuonna 1918. Hän yritti perustaa Damaskkokeen monarkian, mutta Ranska voitti Maysalounin taistelun vuonna 1920 ja Syyria joutui Ranskan hallintaan Kansanliiton mandaattialueena. He jakoivat Syyrian useisiin osavaltioihin, jotka yhdistettiin liittovaltioksi, joka kesti kaksi vuosikymmentä, kunnes maa yhdistyi ennen itsenäistymistä.[5]
Syyrian valtion muodostuminen alkoi muotoutua vuonna 1932, kun perustettiin Syyrian tasavalta ja sille parlamentaarinen järjestelmä. Muhammad Ali Abedista tuli maan ensimmäinen presidentti sinä vuonna, ja häntä seurasi Hashim Atassi vuonna 1936. Ranskalaiset eivät ratifioineet vuoden 1936 sopimusta, joka olisi luvannut lopulta itsenäisyyden, ja luovuttivat alueita Turkille vuonna 1939 tekaistujen kansanäänestyksen jälkeen. Tämä voimisti vastarintaa ja vihamielisyyksiä syyrialaisten ja ranskalaisen mandaattiviranomaisen välillä. Toisen maailmansodan loppupuolella saavutettiin kansainvälinen sopimus, jolla Ranska veti joukkonsa ja Syyrian presidentti Shukri Quwatli julisti Syyrian itsenäiseksi 17. huhtikuuta 1946.[5][6]
Kaappauksia ja valtioliitto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1947 perustettiin arabisosialistinen baath-puolue. Maassa oli kolme sotilasvallankaappausta vuonna 1949, upseeri Adib al-Shishakhli nousi valtaan ja kielsi puolueet, mutta hänet syrjäytettiin uudella kaappauksella 1954. Siviilihallinto lähentyi Egyptin kanssa. Vuosina 1958–1961 maa oli valtioliitossa Egyptin kanssa nimellä Yhdistynyt arabitasavalta. Se irtautui 1961 sotilaskaappauksella, ja 1963 siirryttiin baath-puolueen siviilivaltaan Amin al-Hafez presidenttinä. Kaappaukset jatkuivat puolueen sisällä: 23. helmikuuta 1966 armeija kaappasi vallan ja Salah Jadid syrjäytti al-Hafezin, vuonna 1970 Hafez al-Assad nousi valtaan ja laitatti Salad Jadidin vankilaan.[7][8]
Sotaa ja kapinoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana Israel miehitti Golanin kukkulat. Vuoden 1973 Jom kippur -sodassa Syyria ja Egypti yrittivät palauttaa miehitettyjä alueita, mutta turhaan.[7]
Valtaa pitävä Baath on virallisesti sekulaarinen puolue, ja kun se muutti perustuslakia poistaen vaatimuksen presidentin muslimitaustasta 1973, muslimit nousivat kapinaan.[7] Jännitteitä on ollut myös enemmistönä olevien sunnien ja šiialaisten alawi-lahkoon kuuluvan eliitin välillä.[9] Sunnimuslimien veljeskunta aloitti aseellisen taistelun Syyrian hallitusta vastaan vuonna 1976. Vuonna 1980 Iranin islamilainen vallankumous rohkaisi myös syyrialaisia muslimeja mielenosoituksiin. Vuonna 1982 Syyrian armeija pommitti Haman kaupungin melkein maan tasalle. Lukuisia siviileitä sai surmansa.[7]
Libanonin miehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Libanonin sisällissodassa 1976 Maroniittien asema uhkasi heiketä, ja Syyrian joukot miehittivät Libanonia vuodesta 1976 vuoteen 2005, virallisesti rauhanturvatehtävissä. Syyrialaisjoukot taistelivat Libanonissa israelilaisia vastaan, jotka hyökkäsivät Beirutiin 1982.[7] Bašar al-Assadin katsotaan murhauttaneen Libanonin pääministeri Rafik Haririn[10] vuonna 2005, mutta vaikka aluksi löytyi todisteita al-Assadin turvallisuusjoukkoja vastaan, sittemmin tämän liittolaisen Hizbollahin on epäilty suorittaneen teon. Tämän seurauksena Libanonissa alkoi setrivallankumous kansalaisten kokoontuessa laajoihin mielenosoituksiin. Tämä johti lopulta siihen, että Syyria veti kaikki viimeisetkin Libanonissa olevat joukkonsa kotiin huhtikuussa vuonna 2005 ja vuodesta 1976 jatkunut Syyrian 29 vuotta kestänyt sotilaallinen läsnäolo Libanonissa päättyi. Libanonin Hizbollah-taistelijat ovat nyttemmin tulleet al-Assadin tueksi kansannousua vastaan.[11]
Hafez al-Assadin valtakausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Noustuaan kaappauksella valtaan 1970 Hafez al-Assad järjesti maahan nopeasti hallintoa ja valtarakenteita. Perustettiin 175 jäsenen parlamentti, johon baath sai enemmistön. Puoluejohtoon tuli 21-jäsenen neuvosto, jonka johtoon valittiin al-Assad. Hänet valittiin myös presidentiksi 7 vuoden kaudelle vuonna 1971. Vallan siirtoa Jadidilta Assadille pidettiin kaikkiaan maltillisena ja askeleena pois radikaalista kommunismista.[9]
Assad oli Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden läheinen liittolainen, ja sai sotilasapua etenkin vuoden 1973 yhteydessä. Samaan aikaan hän pyrki lähestymään myös länttä ja palautti diplomaattisuhteet useisiin länsimaihin. Välit muihin arabimaihin olivat myös kohteliaat, ja vuonna 1971 Syyria solmi lyhytikäisen liiton Egyptin ja Libyan kanssa.[9]
Neuvostoliiton hajottua maalla on ollut tiivis suhde Venäjään. Syyria saa maalta lainoja, aseita ja koulutusta.[10]
Bašar al-Assadin valtaan nousu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syyriaa 1971–2000 hallinneen presidentti Hafez al-Assadin poika Bašar al-Assad nousi valtaan vuonna 2000. Hän vapautti heti aluksi 600 poliittista vankia. Muslimiveljestö ilmoitti aloittavansa jälleen poliittisen toiminnan, ja muutenkin toivo vapaammasta ajasta autoritäärisen isän jälkeen heräsi. Kuitenkin syyskuussa 2001 pidätettiin muutosta ajaneita kansanedustajia.[7]
Yhdysvallat on pitänyt Syyriaa terrorismin tukijana ja lukenut sen "pahan akseliin" kuuluvaksi. Vuonna 2004 Yhdysvallat julisti Syyrian kauppasaartoon.[7]
Vuoden 2006 lopussa ja 2007 alussa Syyria vastaanotti yli miljoona pakolaista, jotka ovat paenneet Irakista Yhdysvaltain miehityksen ja sitä seuranneen sisällissodan jälkeen. Lokakuussa 2007 Syyria lopetti pakolaisten vastaanottamisen.[7]
Vuonna 2007 Operaatio Orchardissa Israel iski Deir ez-Zorin seudulle. Yhdysvallat ilmoitti iskun kohteena olleen ydinaselaitoksen rakennustyömaan.[7]
CIA:n teki puolisotilaallisen iskun Abu Kamaliin vuonna 2008 ja väitti, että kohteena oli ulkomaisten taistelijoiden verkosto, mutta Syyria piti sitä hyökkäyksenä maan suvereniteettia vastaan.[12][13]
Venäjä on vuodesta 1971 vuokrannut laivastoasemaa Syyrian Tartusin sataman pohjoisosasta.[14][15][16] Vuonna 2015 on uutisoitu Venäjän osallistuvan Tartusin satamasta noin 55 kilometriä pohjoiseen sijaitsevan Latakian Bassel al-Assadin kansainvälisen lentoaseman laajennukseen. Lentoaseman yhteydessä toimii Syyrian ilmavoimien tukikohta. Amerikkalaislähteet ovat epäilleet lentoasemalle rakennettujen uusien parakkien palvelevan Venäjän sotavoimien läsnäoloa Syyriassa.[17] Venäläislähteet kertovat Venäjän toimittaneen syyskuussa 2015 Syyrialle jälleen uusia pienaseita, kranaatinheittimiä, panssaroituja ajoneuvoja ja muita aseita.[18]
Sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Syyrian sisällissota
Maaliskuussa 2011 Etelä-Syyriassa sijaitsevassa Daraan kaupungissa syttyi arabikevään innoittamia mielenosoituksia.[19] Armeija aloitti mielenosoitusten murskaamisen huhtikuussa 2011.[10] Mielenosoitusten tukahduttaminen ei kuitenkaan onnistunut, vaan levottomuudet levisivät muualle maahan. Hallinnon vastustajat alkoivat muodostaa omia aseellisia ryhmiään ja hyökätä turvallisuusjoukkoja vastaan ja tilanne kiihtyi nopeasti sisällissodaksi. Sotaan on sotkeutunut myös useita ulkopuolisia tahoja. Venäjä, Libanonin Hizbollah ja Iran ovat tukeneet Bašar al-Assadin hallintoa, kun taas hallinnon vastaiset kapinallisryhmät ovat saaneet tukea muun muassa Yhdysvalloilta, Ranskalta ja Britanniasta, sekä Turkista ja Saudi-Arabiasta. Israel on tehnyt Syyriaan ilmaiskuja, joita on tähdätty etenkin Irania ja Hizbollahia vastaan. Sekasorrosta ovat hyötyneet jihadistiryhmät kuten al-Qaida ja Isis. Sodan kuluessa Assadin hallinto on saanut takaisin suuria osia sen kapinallisille aluksi menettämistä alueista. Kapinallisten suurin tukikohta on Idlibin maakunta. Kurdien Syyrian demokraattiset voimat eli SDF hallitsee puolestaan alueita Eufratista itään.[19]
Syrian Observatory for Human Rights eli SOHR arvioi maaliskuussa 2018 sodan aikana kuolleen yli 350 000 henkilöä.[19] YK:n pakolaisjärjestö eli UNHCR arvioi huhtikuussa 2018 maassa olevan 6,6 miljoonaa pakolaista maan rajojen sisällä, sekä 5,6 miljoonaa pakolaista ulkomailla. Suurin yksittäinen pakomaa syyrialaisille oli Turkki, jossa oli noin 3,3 miljoonaa syyrialaista pakolaista.[20]
Syyrian sisällissodassa Venäjä on siis Syyrian hallituksen keskeinen liittolainen Iranin lisäksi. Tärkeä al-Assadin hallituksen liittolainen on myös libanonilainen äärijärjestö Hizbollah, jota Iran tukee. Israel on tehnyt yhteensä satoja ilmaiskuja Syyriaan. Israelin mukaan iskujen kohteena ovat olleet Iranin armeijan joukot sekä edistyneiden aseiden toimitukset Israelin pitkäaikaiselle viholliselle Hizbollah-järjestölle.[21]
Maaliskuussa 2020 Syyrian liki yhdeksän vuotta kestäneessä sisällissodassa oli saanut surmansa yli 380 000 ihmistä, kertoi sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Kuolleista siviilejä oli ainakin 115 000 ja heistä lapsia 22 000. Ainakin 13 miljoonaa syyrialaista oli lähtenyt maanpakoon. Maan talous ja infrastruktuuri olivat kärsineet miljardien vahingot sodan takia ja muun muassa öljyntuotanto oli kärsinyt pahoin. Syyrian presidentin Bashar al-Assadin joukot olivat jo pahasti alakynnessä, mutta Venäjän ja Iranin tuki sai sodan kulun kääntymään ja maaliskuussa 2020 Assad liittolaisineen hallitsi jo kahta kolmannesta maasta. Suurin jäljellä oleva vastarintakeskittymä sijaitsi Idlibissä maan luoteisosassa.[22]
Sotarikokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marraskuun lopussa 2011 YK tuomitsi Syyrian hallituksen toimet rikoksina ihmisyyttä vastaan.[23][24] Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on kerännyt jatkuvasti kasvavaa todistusaineistoa al-Assadin syyllisyydestä kansanmurhaan.[10] Myös kemiallisten aseiden ilmeinen käyttö vahvistaa aineistoa.[10] Syyria lupasi kesken sodan luopua kemiallisista aseistaan.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ancient Syria Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
- ↑ Umayyad Caliphate Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
- ↑ Popp, V.: . The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. Prometheus Books, 2010.
- ↑ Succeeding Caliphates and Kingdoms Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
- ↑ a b Syria - a brief history Syrian Law Journal. Viitattu 26.5.2024.
- ↑ World war II and independence Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
- ↑ a b c d e f g h i BBC Timeline
- ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 30. Otava, 1966.
- ↑ a b c The Asad Era Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
- ↑ a b c d e f Merikallio, Katri: Minä, Bashar al-Assad – näin silmälääkäristä kasvoi Syyrian diktaattori. Suomen Kuvalehti, 12.9.2013, nro 36/2013, s. 12-13. Otavamedia.
- ↑ Viimeiset syyrialaiset sotilaat vetäytyivät Libanonin maaperältä ts.fi. 27.4.2005. Arkistoitu 19.12.2019. Viitattu 10.3.2020.
- ↑ Syria condemns 'US village raid' BBC 2008
- ↑ Iraq turns on US and condemns CIA raid into Syria Independent.ie 2008
- ↑ Vojennyje bazy RF za granitsei. Spravka 15.2.2010, Ria Novosti (nyk. Rossija segodnja -konserni), ria.ru, viitattu 10.9.2015 (venäjäksi)
- ↑ BMF Rossii oproverg informatsiju o modernizatsii morskoi bazy v Sirii 13.1.2010, lenta.ru, viitattu 10.9.2015 (venäjäksi)
- ↑ Frank Gardner, 27.6.2012: How vital is Syria's Tartus port to Russia? bbc.com, viitattu 10.9.2015, (englanniksi)
- ↑ Russia may be escalating military role in Syria 4.9.2015, latimes.com (englanniksi)
- ↑ V Siriju postavljaetsja rossijskoje strelkovoje oružije, BTRy is gruzovki 10.8.2015, vesti.ru, viitattu 10.9.2015, (venäjäksi)
- ↑ a b c Why is there a war in Syria? BBC news. BBC. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
- ↑ Syria emergency UNHCR. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
- ↑ Israel ampui ohjuksia iranilaiskohteisiin Syyriassa – hyökkäystä edelsi ohjuksen laukaisu Israeliin Yle Uutiset. Viitattu 10.3.2020.
- ↑ Syyrian sisällissodassa kuollut jo liki 400 000 ihmistä, kertoo järjestö Yle Uutiset. Viitattu 10.3.2020.
- ↑ Arabiliiton tarkkailijat matkasivat kuohuvaan Syyriaan Yle uutiset ulkomaat 22.12.2011
- ↑ Arabiliiton tarkkailijat saapuivat Syyriaan Yle uutiset ulkomaat 27.12.2011