RIITTA KOIKKALAINEN, SELIINA PÄÄLLYSAHO,
MARKKU ROINILA, TOMI ROSTI JA HANNA VÄRRI
T IE TEES SÄ TAPAHTUU – 3/2022 – ARTIKKEL I
MITEN KANNUSTAA
JA TUKEA AVOINTA
JULKAISEMISTA?
Avointa julkaisemista edistetään tarjoamalla siihen tutkijan
kannalta merkityksellisiä kannustimia. Lisäksi tulee tarjota
riittäviä ja monipuolisia palveluita julkaisemisen tueksi.
T
ämän artikkelin on laatinut Avoimen julkaisemisen kannustimet
-työryhmä, jonka on perustanut
Avoimen tieteen ja tutkimuksen
koordinaatio (AVOTT). Nimensä mukaisesti työryhmämme on valmistellut avoimeen
julkaisemiseen liittyviä kannustimia tarkastellen niitä tutkijoiden ja organisaatioiden
näkökulmista. Työryhmämme toimi Kannustimet tutkimuksen ja opetuksen vastuullisuuteen ja avoimuuteen -työryhmän
alaisuudessa. Se puolestaan on Toimintakulttuurin avoimuus -asiantuntijaryhmän
alainen valmisteluverkosto.
Ymmärrämme katsauksessa organisaation melko laajasti siten, että se kattaa sekä
korkeakoulut että tutkimuslaitokset. Organisaatioissa toimenpiteet voivat vaihdella organisaation koon ja toiminnan painotusten
mukaisesti. Avoimen tieteen kannustimet
ymmärrämme keinoina, joilla edistetään
avointa julkaisemista. Niiden päämääränä on
tukea ja helpottaa tutkijan työtä sekä meritoitumista. Parhaimmillaan tutkijan tarpeet
ja organisaation avoimen tieteen palvelut
kohtaavat toisensa.
Esitämme artikkelissa työryhmämme näkemyksen niistä tutkijan kannustimista,
joilla avointa julkaisemista saadaan edistettyä organisaatioissa. Lisäksi mietimme niitä
palveluita ja välineitä, joilla tätä päämäärää
voidaan tukea. Tämä ei ole Avoimen tieteen
ja tutkimuksen koordinaation osalinjaus tai
suositus, vaan työryhmämme näkemys siitä,
mitä se voisi olla. Sen tarkoitus on herättää
keskustelua varsinaista linjausta varten.
Toivomme, että artikkeli rohkaisee organisaatioita laatimaan selkeät linjaukset avoimen julkaisemisen kannustimiksi ja mahdollisiksi palkitsemiskäytännöiksi. (Katso myös:
Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio, Alaterä ym. 2020.)
29
T IE TEES SÄ TAPAHTUU – 3/2022 – ARTIKKEL I
AVOIN JULKAISEMINEN
Avoimella julkaisulla tarkoitetaan verkkojulkaisumuotoa, jossa tieteellinen julkaisu
on maksutta ja avoimesti kaikkien saatavilla ja hyödynnettävissä. Organisaatio hyötyy
avoimesta julkaisemisesta, koska tutkimustuotosten vaikuttavuus lisääntyy. Lisäksi
korkeakoulut saavat siitä muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön jakamaa avoimen julkaisemisen julkaisutukea (kerroin
1,2). Rahoitusmallien julkaisukertoimia sovelletaan eri tavoin eri korkeakoulusektoreilla (OKM 2019).
Avoimesti julkaistessaan tutkija tukee
tieteellisen elämän perusperiaatetta, jonka
mukaan tutkittu tieto kuuluu kaikille (esimerkiksi Vesterinen ja Linkola 2021). Tällä
hetkellä sellaiset käytännöt, jotka varsinaisesti auttaisivat tutkijaa meritoitumaan avoimesta julkaisemisesta, ovat kuitenkin vielä
muotoutumassa.
Avoimen julkaisemisen eittämättömiä
hyötyjä sekä tutkijalle että organisaatiolle
on muun muassa näkyvyyden, siteerausten
ja yhteistyömahdollisuuksien lisääntyminen.
Avoin julkaiseminen myös lisää tasa-arvoa
maailmalaajuisesti: kaikki potentiaaliset
hyödyntäjät pääsevät helpommin tutkittuun
tietoon käsiksi (Ross-Hellauer ym. 2022). Esimerkiksi yrityksillä tai tavallisilla kansalaisilla ei ole useinkaan mahdollisuutta päästä
vapaasti lukemaan maksumuurien takana
olevia julkaisuja.
Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen näkökulmasta on hyvä huomioida, että tiedon tulisi olla saatavilla myös oikeassa muodossa.
Yritysten edustajat eivät aina ymmärrä tieteellisten artikkeleiden käsitteitä tai heidän
aikansa ei yksinkertaisesti riitä niihin perehtymiseen. Tällöin puhutaan niin sanotusta
kielimuurista (englanniksi language barrier).
Siksi on tärkeää, että eri käyttäjäryhmiä varten löytyy myös yleiskielellä kirjoitettuja artikkeleita, joita lukemalla voi nopeasti omaksua tärkeimmät tutkimustulokset.
AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN
KÄYTÄNNÖT TUTUIKSI
Avoimesti julkaistessaan tutkija hyötyy pelkästään siitäkin, että avoimen tieteen ja tutkimuksen käytänteet tulevat hänelle tutuiksi. Näitä
ovat esimerkiksi lisenssit, pysyvät tunnisteet,
ORCiD-tutkijatunniste, asiasanojen ja metadatan tärkeys sekä aineistojen avaaminen.
Tutkijan kannattaa luoda itselleen ORCiDtutkijatunniste, hyödyntää sitä julkaisemissaan artikkeleissa ja ylläpitää omaa julkaisuluetteloaan ORCiD-profiilisivullaan.
Samoin tutkijan kannattaa julkaista sellaisissa kanavissa, jotka tarjoavat pysyvät
tunnisteet julkaistuihin artikkeleihin. Tunnisteita hyödynnetään tiedonkeruussa ja
tiedeviestinnässä. Niitä käyttämällä tutkija voi edistää meriittien kertymistä omiin
julkaisuihinsa.
Avoimesti julkaistessaan tutkija tukee tieteellisen elämän
perusperiaatetta, jonka mukaan tutkittu tieto kuuluu kaikille.
Organisaatio pystyy tukemaan tutkijaa
tiedottamalla ja neuvomalla tiedeyhteisössä. Organisaatiolla voi olla omia julkaisualustojaan ja -arkistojaan, joissa avoimen
julkaisemisen hyvät käytännöt on huomioitu. Lisäksi organisaatio huolehtii tiedonvälityksestä eri järjestelmien välillä esimerkiksi
julkaisutiedonkeruussa ja tieteellisen tiedon
näkyvyydessä, esimerkiksi keräämällä tietoa
kansalliseen Tiedejatutkimus.fi-portaaliin. Organisaatio auttaa tarvittaessa myös kirjoittajaja julkaisumaksujen hallinnassa sekä rinnakkaistallentamisessa.
JULKAISUKANAVAT
JA NÄKYVYYDEN LISÄÄMINEN
Sopivia julkaisukanavia on nykypäivänä lukematon määrä, ja valinnan vaikeus saattaa yllättää tutkijan. Hänen kannattaakin kiinnittää
huomiota julkaisukanavan valintaan ja suosia
avoimuuden mahdollistavia julkaisukanavia.
Tämä edistää laajempaa näkyvyyttä ja mahdollistaa rahoittajan ehtojen täyttämisen.
Organisaatio voi tukea tutkijaa julkaisukanavien valinnassa monin tavoin. Tällaisia
keinoja ovat esimerkiksi infotilaisuuksien ja
webinaarien järjestäminen, saalistajalehtiä
listaavien tietokantojen hankkiminen tai saataville saattaminen sekä neuvontapalvelut.
Useissa korkeakouluissa kerätään vuosittaisia tilastoja kaikista käytössä olleista julkaisukanavista. Näihin tutustumalla tutkijan on
helppo saada käytännön esimerkkejä tarjolla
olevista julkaisukanavista.
Avoimia julkaisuja on helppo jakaa sosiaalisen median kanavissa. Tutkija voi tuoda
esiin omia julkaisujaan sosiaalisessa mediassa, sillä avoin julkaisu saavuttaa aktiivisuuden seurauksena laajemman lukijajoukon.
Organisaatio voi tukea tutkijaa sosiaalisen
median kanavien hyödyntämisessä ja viestiä
itse uusista avoimista julkaisuista.
AVOIMEN JULKAISEMISEN
RAHOITUSKÄYTÄNNÖT
Kuten kaikki julkaiseminen, myös avoin julkaiseminen maksaa. Yleisimmin sitä rahoitetaan kirjoittajamaksuilla. Rahoituskäytännöt
vaihtelevat eri julkaisumalleissa. Kultaisen
reitin avoimessa julkaisemissa artikkeli os-
30
T IE TEES SÄ TAPAHTUU – 3/2022 – ARTIKKEL I
Hybridijulkaisemisessa ongelmaksi muodostuu niin sanottu
double dipping -ilmiö, jossa organisaatio maksaa ensin
julkaisun tilausmaksun ja sitten vielä uudelleen avoimen
artikkelin artikkelimaksun.
tetaan avoimeksi maksamalla artikkelimaksu eli APC-maksu (article processing charge).
Hybridijulkaisemisessa artikkeli ostetaan samaan tapaan avoimeksi, mutta se ilmestyy
lehdessä, joka muutoin on tilausmaksullinen.
Tällainen lehti ei siis ole avoin.
Artikkelimaksut ovat usein kalliita, joten
tutkijalla ei yleensä ole varaa maksaa niitä
itse. Tätä pulmaa on yritetty ratkaista monin tavoin. Esimerkiksi kansallinen Finelibkonsortio on neuvotellut kustantajien kanssa
alennuksia artikkelimaksuihin tai jopa niiden
poistamisesta kokonaan tutkijoilta. Tämäkään ei ratkaise kaikkia pulmia. Jos artikkelimaksut sisällytetään lehtipakettien hintaan,
käytön kustannukset nousevat suhteellisen
korkeiksi vähemmän julkaisevissa organisaatioissa. Lisäksi organisaatiot saattavat joutua
neuvottelemaan myös itse kustantajakohtaisia avoimen julkaisemisen sopimuksia.
Tutkijan näkökulmasta avoimen julkaisemisen sopimukset ovat kannustin julkaista
avoimesti. Organisaation näkökulmasta niissä on kyse palvelusta, jolla avointa julkaisemista lisätään. Hybridijulkaisemisessa ongelmaksi muodostuu niin sanottu double dipping
-ilmiö, jossa organisaatio maksaa ensin julkaisun tilausmaksun ja sitten vielä uudelleen avoimen artikkelin artikkelimaksun.
Tämän vuoksi hybridijulkaisemisesta halutaan päästä eroon. Tähän tähtää esimerkiksi
eurooppalaisen tiederahoittajien yhteenliittymä cOAlition S. Suomessa Plan S -ohjelman taustaorganisaatioon kuuluu Suomen
Akatemia.
Organisaatio tukee tutkijaa kertomalla
käytettävissä olevista avoimen julkaisemisen
rahoituskäytännöistä. Näihin kuuluvat esimerkiksi kirjoittaja- ja käsittelymaksut, niihin liittyvät alennukset ja sopimukset sekä
tekninen neuvonta ja tuki. (Avoimen tieteen
koordinaatio, Nikkanen ym. 2022.) Yleensä
organisaatio hoitaa myös maksuliikenteen.
Organisaatioiden asiantuntemus auttaa tut-
kijaa valitsemaan laadukkaita kanavia, jotka
mahdollistavat välittömän avoimen saatavuuden kustantajan palvelussa tai rinnakkaistallentamalla.
Organisaatioiden näkökulmasta vallitsevat
rahoituskäytännöt ovat kuitenkin hankalia.
Eri rahoittajilla on eri säännöt muun muassa siitä, voidaanko artikkelimaksut sisällyttää
hankkeen kuluiksi. Joka tapauksessa kustannuksen tulee syntyä hankkeen aikana, mutta julkaisut ilmestyvät kuitenkin usein vasta
tutkimushankkeen päätyttyä. Vastaavasti jos
organisaatiot varaavat erillisen määrärahan
avoimen julkaisemisen maksuja varten, raha
on pois muusta toiminnasta.
RINNAKKAISTALLENTAMINEN
Useat tutkimusrahoittajat edellyttävät tutkimustulosten avointa julkaisemista. Rinnakkaistallentaminen on tähän yksi väylä,
ja myös monet organisaatiot edellyttävät
sitä. Rinnakkaistallennettu julkaisu on
avoimesti saatavilla, mahdollisesti viiveellä,
mutta täyttää näin useimpien rahoittajien
vaatimukset.
Rinnakkaistallentamisessa organisaatio
palvelee tutkijaa esimerkiksi antamalla tietoa rahoittajien edellyttämistä aikatauluista
ja kustantajien vaatimuksista. Se voi myös
tarjota opastusta rinnakkaistallentamiseen
tai jopa rinnakkaistallentamisen palvelun ja
pitkäaikaissaatavuuden julkaisuarkistossa.
AVOIN VERTAISARVIOINTI
JA TOIMITUSKUNTATYÖ
Kun arvioidaan tutkijan työtä, hänen meriitteinään voidaan pitää paitsi avointa julkaisemista myös esimerkiksi avointa vertaisarviointia ja toimituskuntatyötä. Parhaimmillaan
avoin vertaisarviointi edistää hyvien tieteellisten käytäntöjen toteutumista tiedejulkaisemisessa, koska se lisää arvioinnin vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä.
Avoin vertaisarviointi monine eri muotoineen on Suomessa vielä suhteellisen harvinaista, mutta organisaatiot voivat silti kannustaa tutkijoitaan osallistumaan myös siihen
(Jytilä ja Laakso 2019). Organisaation on
hyvä mahdollistaa se, että tutkija pystyy lisäämään tiedon tekemästään avoimesta vertaisarvioinnista tutkimustietojärjestelmään tai
vastaavaan palveluun. Mikäli organisaatiolla
on julkaisualustapalveluita, niissä mahdollistetaan myös avoin vertaisarviointi. Arvioinneista kerätään kattavasti tietoa ja toiminta
huomioidaan meritoitumisessa.
Toimiminen avointen lehtien toimituskunnissa voi meritoida tutkijaa. Se voi lisäksi auttaa ottamaan haltuun ja soveltamaan
avoimen tieteen julkaisukäytäntöjä, kuten
pysyviä tunnisteita ja lisenssejä. Organisaatio pystyy kannustamaan tutkijaa työskentelemään toimituskunnissa antamalla tähän
esimerkiksi työaikaa. Se voi myös tarjota julkaisualustan avoimille julkaisuille ja taata
niiden pitkäaikaisen saatavuuden.
31
Avoimen julkaisemisen kautta saatuja hyötyjä ja kannusteita tutkijan näkökulmasta
sekä esimerkkejä organisaation tuottamista tarvittavista palveluista tutkijan tueksi
SAATU HYÖTY TUTKIJAN NÄKÖKULMASTA
(KANNUSTIN TAI MERITOITUMINEN)
ORGANISAATION
TARJOAMAT PALVELUT
Apurahakaudella ei aina ole samanlaisia tilaisuuksia
julkaisuiden avaamiseen kuin yliopiston palkattuna tutkijana.
Avoin julkaiseminen
• helppo informaation saanti
• pysyvät tunnisteet apuna
(esimerkiksi ORCiD)
• tiedottaminen ja neuvonta
• avoimen julkaisemisen palvelut
(esimerkiksi alustat ja arkistot)
T IE TEES SÄ TAPAHTUU – 3/2022 – ARTIKKEL I
Julkaisukanavan valinta
• oman artikkelin saanti
laadukkaaseen julkaisukanavaan
• apu laadukkaiden kanavien tunnistamiseksi
ja saalistajalehtien välttämiseksi
• organisaation omat julkaisualustat
Rahoituskäytännöt
• oman artikkelin saaminen avoimeksi
ja viittausten lukumäärän kasvau
• avoimen julkaisemisen
sopimukset ja alennukset
• määräraha avoimen
julkaisemisen maksuja varten
Rinnakkaistallentaminen
• viittausten lukumäärän kasvu
• useiden tutkimusrahoittajien
vaateiden täyttäminen
• avoimuudesta saadut palkinnot
• palvelut ja apu
rinnakkaistallentamiseen
Avoin vertaisarviointi
• kokemus vertaisarviointityöstä
ja siitä meritoituminen
• tietojärjestelmät tietojen tallentamiseen
• resurssien osoittaminen vertaisarviointiin
Toimituskuntatyö
• kokemus toimituskuntatyöstä
ja siitä meritoituminen
• tietojärjestelmät tietojen tallentamiseen
• resurssien osoittaminen toimituskuntatyöhön
• palvelut avointen lehtien julkaisemiselle
Palkitseminen
• rahalliset tai ei-rahalliset
palkinnot
• prosessit palkitsemis- ja
meritoitumiskäytännöille
• huomiointi tutkijanuralla
etenemisessä
PALKITSEMINEN AVOIMEN
TIETEEN EDISTÄMISESTÄ
Tutkijaa voidaan kannustaa avoimuuteen
joko rahallisten tai muiden palkintojen
avulla. Niillä osoitetaan tutkimusyhteisölle,
että tieteen avaamiseen eteen tehtyä työtä
arvostetaan. Tutkijaa voidaan kannustaa
avoimen tieteen edistämiseen erilaisin kunniaosoituksin, kuten avoimen tieteen edistäjä -palkinnoilla tai muilla vastaavilla huomionosoituksilla.
Tutkijalla on mahdollisuus tehdä näkyväksi omaa työtään, jota hän on tehnyt avoimen tieteen edistämiseksi esimerkiksi osana
ansioluetteloaan. On kuitenkin huomioitava
tutkijan mahdollisuudet avoimen tieteen
edistämiseen, koska esimerkiksi apurahakaudella ei aina ole samanlaisia tilaisuuksia
julkaisuiden avaamiseen kuin yliopiston palkattuna tutkijana (Satama ja Nissin 2022).
Korkeakouluissa voidaan maksaa tutkijoille erillisiä julkaisupalkkioita esimerkiksi sen mukaan, kuinka paljon he ovat julkaisseet. Palkkioiden käyttämistä tulisi silti
tarkastella suhteessa tutkijan vastuulliseen
arviointiin. Usein julkaisupalkkiot ovat perustuneet Julkaisufoorumin luokituksiin tai
muihin vastaaviin indikaattoreihin, jotka
eivät sovellu yksittäisen tutkijan arvottamiseen (Julkaisufoorumi).
Avoimen julkaisukanavan valinta tai julkaisun avaaminen vaatii usein tutkijalta ylimääräistä selvitystyötä. Siksi julkaisuiden
avaamiseen tai julkaisukanavan valintaan
voidaan tarvittaessa osoittaa käytettäväksi
työaikaa osana työaikasuunnittelua.
KANNUSTIMET EDISTÄVÄT AVOIMUUTTA
Organisaation tarjoamat avoimen julkaisemisen kannustimet ja palvelut tukevat julkaisemista. Avoimesta julkaisemisesta hyötyy kuitenkin sekä tutkija että organisaatio,
minkä vuoksi kannustimia avoimen tieteen
edistämiseksi tulee kehittää.
Kaiken julkaisemisen tavoin myös avoin
julkaiseminen maksaa. Julkaisumaksuihin
perustuva avoin julkaiseminen kansainvä-
32
T IE TEES SÄ TAPAHTUU – 3/2022 – ARTIKKEL I
listen suurten kaupallisten kustantajien palveluissa on tällä hetkellä kallista. Se voi olla
työlästäkin jo yksin eri julkaisijoiden ja kustantajien teknisten prosessien takia.
Kannustimilla ja palveluilla mahdollistetaan tutkijalle avoimen julkaisemisen toteuttaminen. Tutkija voi saada tukea artikkelimaksuihin, julkaisukanavan valintaan
ja rinnakkaistallentamiseen tai tutkijaa voidaan palkita avoimen tieteen edistämisestä.
Organisaation kannattaa osoittaa resursseja
avoimeen julkaisemiseen, koska se edistää
tiedettä, lisää tieteen näkyvyyttä, lisää organisaation rahoitusta ja tukee avoimen tieteen
julistuksen toteuttamista.
Riitta Koikkalainen on tietoasiantuntija
Kansalliskirjastossa.
Seliina Päällysaho on tutkimuspäällikkö
Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.
Markku Roinila on johtava tietoasiantuntija
Helsingin yliopiston kirjastossa.
Tomi Rosti on tietoasiantuntija Itä-Suomen
yliopiston kirjastossa.
Hanna Värri on informaatikko Jyväskylän
yliopiston Avoimen tiedon keskuksessa.
LÄHTEET
Satama, M. ja Nissin, L. (2022): Onko tiede avointa kaikille?
Katsaus tiedeinstituuttien tutkijoiden tilanteeseen.
ThinkOpen 2022-02-15. Luettu 29.3.2022. Saatavilla: https://
blogs.helsinki.fi/thinkopen/tiedeinstituutit-ja-avoin-tiede/
Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio, Alaterä, A.
ym. (2020): Tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden
suositukset tutkimusorganisaatioille. Vastuullisen tieteen
julkaisusarja. https://doi.org/10.23847/isbn.9789525995367
Avoimen tieteen koordinaatio, Nikkanen, J. ym. (2022):
Avoimen julkaisemisen tekniikkaa ja teknologiaa koskevat
suositukset. Luettu 29.3.2022. https://docs.google.com/
document/d/1gFfomcVTekZco3f14HFNeHFP9TCti3uq/edit
Julkaisufoorumi. Luettu 29.3.2022. Saatavilla:
https://julkaisufoorumi.fi/fi/julkaisufoorumi-0
Jytilä, R. ja Laakso, M. (2019): Selvitys avoimesta
vertaisarvioinnista kotimaisen tiedejulkaisemisen kentällä.
Tieteellisten seurain valtuuskunnan verkkojulkaisuja.
https://doi.org/10.23847/978-952-599516-9
Ross-Hellauer, T., Reichmann, S., Cole, N. L., Fessl, A., Klebel, T.
ja Pontika, N. (2022): Dynamics of cumulative advantage
and threats to equity in open science: a scoping review.
Royal Society Open Science: 9:211032.
https://doi.org/10.1098/rsos.211032
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2019): Korkeakoulujen
rahoitusmalli. Luettu 29.3.2022.
https://okm.fi/-/korkeakouluille-uusi-rahoitusmalli
Vesterinen, A.-M. ja Linkola, H. (2021): Suurten
tutkimusrahoittajien cOAlition S suosittaa avointa
julkaisemista kirjoille ja ojentaa käden tiedemaailmalle.
ThinkOpen 2021-09-14. Luettu 29.3.2021. https://
blogs.helsinki.fi/thinkopen/plan-s-kirjoille-ja-lisenssit/
33