aisti
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]aisti (5)
- eliöiden ominaisuus tai kyky havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
- Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näköaisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: [ˈɑ̝isti]
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | aisti | aistit |
| genetiivi | aistin | aistien (aistein) |
| partitiivi | aistia | aisteja |
| akkusatiivi | aisti; aistin |
aistit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | aistissa | aisteissa |
| elatiivi | aistista | aisteista |
| illatiivi | aistiin | aisteihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | aistilla | aisteilla |
| ablatiivi | aistilta | aisteilta |
| allatiivi | aistille | aisteille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | aistina | aisteina |
| translatiivi | aistiksi | aisteiksi |
| abessiivi | aistitta | aisteitta |
| instruktiivi | – | aistein |
| komitatiivi | – | aisteine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | aisti- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]’hajuaistia’ merkitsevästä, haistaa-verbin johdoksesta, haisti-sanasta todennäköisesti yhdyssanassa *hajuhaisti syntynyt h-ton muoto[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: aistikas, aistillinen
- verbit: aistia
Yhdyssanat
[muokkaa]aistiharha, aistihavainto, aistiherkkä, aisti-ilmavalvonta, aistivamma, aistivaurio, hajuaisti, kuuloaisti, makuaisti, näköaisti, tasapainoaisti, tuntoaisti
Sanaliitot
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- aisti Kielitoimiston sanakirjassa
- Artikkelit 1096, 3401 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
Verbi
[muokkaa]aisti
- (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia
- (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.