Zhawarin taistelu
| Zhawarin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Afganistanin sotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
| |||||||
| Komentajat | |||||||
Zhawarin taistelu oli Afganistanin sodan aikana käyty taistelu Neuvostoliiton tukemien Afganistanin asevoimien ja muhjahid-taistelijoiden välillä Zhawarin tukikohdan hallinnasta Paktian maakunnassa lähellä Pakistanin vastaista rajaa 2.–19. huhtikuuta 1986. Muhjahidien tärkeä Zhawarin tukikohta vallattiin veristen taistelujen jälkeen, mutta siltä vetäydyttiin vain muutaman tunnin jälkeen. Afganistanissa taistelua juhlittiin virallisesti voittona, mutta tukikohta toimi uudestaan täydellä teholla jo muutaman viikon kuluttua.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zhawar oli Afganistanissa sotineiden mudjahidjoukkojen tukikohta Paktian maakunnassa lähellä Pakistanin vastaista rajaa. Rajan toisella puolella sijaitsi heille tärkeä huoltotukikohta Miram Šah. Zhawar oli perustettu uusien taistelijoiden koulutuskeskuksena ja siitä oli tullut huomattava operaatioiden huolto- ja kokoamistukikohta. Tukikohta oli rakennettu kaakkoon kohti Pakistania avautuvaan kanjoniin, johon oli kaivettu vähintään 11 suurempaa tunnelia.[1]
Tukikohtaa puolusti sinne vakituisesti sijoitettu 500-henkinen niin sanottu Zhawarin rykmentti. Rykmentti vastasi muualla Afganistanissa toimivien Islamilaisen puolueen (HIK) taistelijoiden huollosta. Rykmentin käytössä oli kaksi Afganistanin armeijalta vallattua T-55-panssarivaunua, D-30-haupitsi, kiinalaisia BM-12-raketinheittimiä, ZPU-1- ja ZPU-2-ilmatorjuntakonekiväärejä, sekä olalta laukaistavia brittiläisiä Blowpipe-ilmatorjuntaohjuksia.[1]
Zhawarin tukikohdan kautta kulki noin 20 % kaikista Afganistanin taistelijoille saapuvista tarvikkeista. Tukikohtaan johtavilla reiteillä oli niitä puolustavia joukkoja, jotka kuuluivat Afganistanin Kansalliseen Islamilaiseen Rintamaan (NIFA), Islamilaisen puolueen toinen ryhmittymä (HIH) ja Islamin Vapautuksen Islamilainen Liitto (ITT). Paktian maakunnan komennossa toimi Džalal al-Din Haqqani.[1] Yhteensä mudjahidineja oli alueella noin 10 000 ja he saattoivat tarvittaessa tuoda nopeasti lisää täydennyksiä Pakistanin puolelta.[2]
Afganistanin armeija oli iskenyt tukikohtaa vastaan syyskuussa 1985. Joukot joutuivat kuitenkin vetäytymään 42 päivää kestäneiden taistelujen ja raskaiden tappioiden jälkeen. Zhawarista tuli Pakistanin raja-alueen valloittamattomuuden symboli, jonka Afganistanin kommunistihallinto ja Neuvostoliitto halusivat murskata. Neuvostoliitto painosti Afganistania tekemään uuden hyökkäyksen tukikohtaa vastaan. Neuvostoliitossa haluttiin myös Afganistanin ottavan johtavamman roolin taisteluissa yleensä.[1] Afganistanin joukkojen johtoon asetettiin seudulla syntynyt kenraaliluutnantti Šahnawaz Tanai. Afgaanijoukkoihin kuului yksikköjä 7. 8. 12. ja 14. divisioonasta. Neuvostoliitto osallistui operaatioon maahanlaskujoukkojen rykmentillä 103. kaartin maahanlaskudivisioonasta. Neuvostoliiton ilmavoimat antoivat ilmatukea. Yhteensä miehiä oli noin 12 000.[2] Joukot alkoivat siirtyä kohti taistelualuetta Gardizista. Siirtymiseen kului lopulta noin kuukausi.[1]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hyökkäys alkoi keskiyöllä 2. huhtikuuta. Afganistanin asevoimat aloittivat tulivalmistelun tykistöllä ja etenivät kahden tunnin kuluttua maalla. Samaan aikaan Khustista tuotiin kuudella helikopterilla kommandojoukko. Maahyökkäys pysähtyi nopeasti kiivaaseen vastarintaan. Kommandojoukko ei ollut kohdannut juurikaan vastarintaa, mutta se oli erehdyksessä laskettu noin 5 kilometriä Pakistanin puolelle rajaa. Tieto virheellisestä laskupaikasta tiedotettiin kommandoryhmälle, jonka tarkoituksena oli aluksi vetäytyä. Pian se oli kuitenkin juuttunut yhteenottoihin vihollisen kanssa.[1]
Joukkoja tuotiin ilmateitse myös itse Zhawarin alueelle. Mudjahidit eivät olleet saaneet monille muille yhteenotoille tyypillistä ennakkovaroitusta joukkojen saapumisesta soluttautujiltaan Afganistanin asevoimissa. Hälytys saatiin radiolla vasta helikopterien lentäessä erään heidän komentopaikkansa yli. Alueelle oli tuotu lopulta prikaatin verran joukkoja, joita tukivat Neuvostoliiton ilmavoimien iskut. Mudjahidien ilmatorjunta ei ollut tehokasta lentokoneita vastaan, jotka iskivät heidän käyttämiinsä luoliin. Džalal al-Din Haqqani jäi joksikin aikaa loukkuun yhden tunnelin sisäänkäytävän romahdettua, mutta uudet ilmaiskut sattuivat avaamaan sen uudelleen. Sen sijaan monet helikoptereista tuhottiin niiden laskeuduttua maahan. Mudjahidit alkoivat myös tehdä hyökkäyksiä laskupaikkoja vastaan. Joukot Pakistanin puolelta iskivät Afganistanin joukkojen selustaan. Osa laskupaikoista teki vastarintaa useiden päivien ajan, mutta lopulta ne tuhottiin. Monet joutuivat vangeiksi. Maajoukot olivat yrittäneet luoda yhteyden nyt jo tuhottuihin maahanlaskujoukkoihin, mutta niiden eteneminen pysäytettiin 9. huhtikuuta ja samalla tehtiin häirintähyökkäyksiä Khustin lentokentälle.[1]
Afganistanilaisten komentajien pyynnöstä taisteluihin tuotiin lopulta viisi neuvostoliittolaista pataljoonaa. Neuvostoliittolaisia joukkoja asetettiin Afganistanin divisiooniin ja he ohjasivat muun muassa ilmaiskuja kohteisiinsa. Ilmaiskut pidettiin sodalle epätyypillisesti käynnissä yötä päivää. Öisin niitä tehtiin valorakettien avulla. Ilmaiskuja tehtäessä Neuvostoliiton koneet kaarsivat usein luolien suita päin lentäen Pakistanin ilmatilan kautta. Pakistan oli muutenkin alkanut huolestua aivan rajansa tuntumassa käytävästä taistelusta. Mudjahideillä oli brittiläisiä Blowpipe-ohjuksia, mutta niillä ei ollut tähän mennessä juurikaan vaikutusta. Pakistan lähetti Afganistanin puolelle omien asevoimiensa jäseniä Blowpipe-ohjuksin, mutta heidänkään ei onnistunut pudottaa Neuvostoliiton koneita. Sen sijaan pakistanilainen kapteeni ja hänen alaisensa haavoittuivat ilmaiskussa.[1]
Uusi hyökkäys maalta koitti 17. huhtikuuta. Muhjahidit piiloutuivat tulivalmistelun alkaessa luoliinsa ja ilmaantuivat jälleen sen päätyttyä. Hyökkäys ei edennyt, mutta havaittuaan muhjahidien taktiikan päätettiin siirtää joukkoja hyökkäysasemiin yöllä ja toteuttaa aamulla hyökkäys ilman edeltävää tulivalmistelua. Tällä kertaa puolustajien linjat murrettiin ja he vetäytyivät korkeammalle vuoriseudulle. Samaan aikaan toinen hyökkäysjoukko iski selustaa kohti idässä. Muhjahidien keskuudessa oli tällä välin levinnyt huhu, jonka mukaan Haqqani olisi saanut surmansa. Zhawaria alettiin evakuoida. Afganistanin ja Neuvostoliiton joukot valtasivat sen keskipäivällä 19. huhtikuuta.[1]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muhjahidit olivat vieneet mukanaan osan kalustostaan tukikohdasta. Mukana oli esimerkiksi kaksi T-55-panssarivaunua. Suurin osa tukikohdan tarvikkeista jäi kuitenkin jälkeen. Afgaanijoukot riistivät saatavilla olleet tarvikkeet itselleen. Paikalta vietiin esimerkiksi tukikohdan kenttäsairaalan amerikkalaiset tarvikkeet, kuten ultraäänikone. Yhdestä luolasta löytyi T-34-panssarivaunu. Zhawarin tukikohtaa ei kuitenkaan ollut tarkoitus pitää Afganistanin ja Neuvostoliiton hallussa, vaan se oli päätetty tuhota. Aikaa oli kuitenkin liian vähän. Paikalta haluttiin vetäytyä nopeasti mahdollisten vastahyökkäysten takia. Uhkana oli loukkuun jääminen alueelle, jolloin ulosmurtautumiseen tarvittaisiin jälleen suuri operaatio. Muhjahidit olivat jo alkaneet ampua raketteja Pakistanin puolelta. Luolien räjäytyksiin jäi aikaa vain viisi tuntia. Samalla asetettiin miinoitteita. Joukkojen lähdettyä muhjahidit palasivat jo seuraavana päivänä. Osa sai surmansa miinoitteissa, jotka saatiin lopulta kuitenkin raivattua. Monien tunnelien suut olivat romahtaneet, mutta niiden taakse oli jäänyt edelleen käyttökelpoista tavaraa.[1]
Afganistanissa Zhawarin taistelua juhlittiin paraatein ja myönnetyin ansiomerkein. Todellisuudessa tukikohta oli jälleen täysimittaisessa toiminnassa vain viikko taistelujen jälkeen. Muhjahidit menettivät itsensä mukaan kaatuneina 281 miestä ja haavoittuneina 363.[1] Afganistanin mukaan heitä kaatui 2 000 ja haavoittui 4 000.[2] Afganistanin tai Neuvostoliiton joukkojen tappioita ei tunneta.[1] Muhjahidien mukaan he surmasivat tai haavoittivat noin 1 500 vihollisen sotilasta.[2] Vangiksi jäi muhjahidien mukaan 530 henkilöä. Kahdelle everstille annettiin kuolemantuomio ja lopuille tarjottiin mahdollisuus pakkotöistä armahduksesta, virallisen syyn mukaan koska sotilaat olivat asevelvollisina pakotettuja taistelemaan. Suurin osa vapautettiin vuoden tai kahden jälkeen.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m Mir Bahmanyar: Afghanistan Cave Complexes 1979-2004, s. 396-397. Osprey Publishing, 2004. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
- ↑ a b c d Ludwig W. Adamec: Historical Dictionary of Afghanistan, s. 396-397. (Kolmas painos) The Scarecrow Press, 2003. ISBN 0 8108 4852 X (englanniksi)