Willys MB

Willys MB
Aseen tyyppi	1/4 ton 4×4 utility truck
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Palvelushistoria
Valmistushistoria
Valmistajat	Willys-Overland (MB) Ford Motor Company (GPW)
Valmistusvuodet	1941 – 1945
Valmistusmäärä	MB: 359 489 kpl GPW: 277 896 kpl
Tekniset tiedot
Moottori	Willys Go Devil-moottori
Teho	60 hv (45 kW)
Voimansiirto	3-portainen manuaalivaihteisto, 2-alueinen jakovaihteisto, neliveto
Polttoaineen määrä	15 US gal (56,8 l)
Jousitus	jäykät akselit, lehtijouset
Toimintasäde	300 mailia (483 km)
Huippunopeus	65 mph (105 km/h)
Infobox OK

Willys MB ja Ford GPW olivat Yhdysvaltain armeijan kevyitä maastoajoneuvoja, joita valmistettiin toisen maailmansodan aikana vuosina 1941–1945. Ne ovat innoittaneet monia muita ajoneuvovalmistajia ympäri maailman samankaltaisten autojen suunnitteluun ja tuotantoon. Automerkki Jeep on kehittynyt ja saanut nimensä Willys MB:stä, joka tunnettiin lempinimellä Jeep. Sodan loputtua Willys muokkasi autosta version myös siviilimarkkinoille. Saksan asevoimilla oli käytössään vastaavantyyppinen ajoneuvo, Kübelwagen, jonka protyyppi oli valmistunut vuonna 1938. Se tosin poikkesi teknisiltä ratkaisuiltaan Willyksesta huomattavasti.

Historia

Sotavoimat ympäri maailman olivat kehittäneet joukko-osastojensa motorisointia ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Myös Yhdysvaltain armeijalla oli käytössään amerikkalaisen, raskaita nelivetoisia kuorma-autoja valmistaneen Four Wheel Drive Auto Co.:n ajoneuvoja, mutta siltä puuttui kevyt, tiedustelukäyttöön soveltuva, nelivetoinen ajoneuvo.

Maailmanpoliittisten jännitteiden kasvaessa 1930-luvun lopulla, Yhdysvaltain armeija pyysi amerikkalaisilta ajoneuvovalmistajilta ehdotuksia ikääntyvän kevyen moottorikalustonsa uudistamiseksi. Tämä kalusto koostui lähinnä sivuvaunullisista moottoripyöristä sekä T-mallin Fordeista. Armeijan pyyntö johti joidenkin prototyyppien esittelyyn, mainittavimpina niistä viisi kappaletta vuoden 1937 Fordia, jotka oli muutettu nelivetoisiksi Marmon-Herrington-yhtiön voimansiirtokomponenteilla, sekä kolme vuoden 1938 American Bantam roadsteria. Heinäkuun 11. päivänä vuonna 1940 Yhdysvaltain armeija esitti amerikkalaisille ajoneuvovalmistajille avoimen tarjouskilpailun, jossa auton ominaisuudet oli määritelty armeijan tarpeiden ja vaatimusten mukaisesti. Suunniteltavan ajoneuvon tuli olla "yleiskäyttöinen, 1/4-tonnin kantavuusluokan nelivetoinen auto, joka on henkilöiden tai tavaroiden kuljettamiseen soveltuva ja muunnettavissa tiedustelu- tai komentokäyttöön".

Fordin 1/2-tonninen truck Marmon-Herrington-nelivedolla

Tarjouskilpailuun julkistamisen aikaan sota Euroopassa oli syttynyt ja Tyynenmeren suunnalla se oli enemmän kuin selviö, joten armeijan tarve uudenlaiselle ajoneuvolle oli polttava. Tarjoukset oli jätettävä heinäkuun 22. päivän mennessä, joten todellisen tarjouksen jättäneillä valmistajilla oli jo tässä vaiheessa oltava suunnitelmat valmiina. Jatkoon päässeillä valmistajilla oli 49 päivää aikaa esitellä toimiva prototyyppi ja 75 päivää aikaa saattaa valmiiksi 70 ajoneuvon ensisarja koeajoja varten. Myös tämä aikataulu kertoo sen, että kilpailu oli suunnattu jo etukäteen rajatuille valmistajille. Armeijan materiaalipuolen tekninen komitea oli asettanut tiukat vaatimukset uuden ajoneuvon ominaisuuksista: Ajoneuvon tuli olla nelivetoinen, sen oli pystyttävä kuljettamaan kolme miestä varusteineen, akseliväli ei saanut ylittää 75 tuumaa (1905 mm) (tämä mitta kasvoi myöhemmin 80 tuumaan), raideleveys ei saanut ylittää 47 tuumaa (1194 mm), tuulilasin tuli olla alas taittuva, kantavuuden tuli olla 660 paunaa (n. 300 kg) ja moottorin vääntömomentin oli oltava vähintään 85 ft·lb (115 Nm). Nämä kaikki ominaisuudet tuli löytyä autosta jonka tyhjäpaino ei saanut ylittää 1300 paunaa (590 kg).

Vain kaksi valmistajaa selvisi loppusuoralle: American Bantam Car Company ja Willys-Overland Motors. Vaikka Willys-Overlandin tarjous oli hinnaltaan edullisempi, Bantam voitti tarjouskilpailun, koska se pystyisi toimittamaan prototyypin vaaditussa 49 päivässä sekä esisarjan autot 75 päivässä. Pääsuunnittelija Karl Probstin johdolla Bantam teki ensimmäisen prototyyppinsä valmiiksi, ja toimitti tämän "Blitz Buggy" -lempinimen saaneen autonsa armeijan ajoneuvojen koekeskukseen syyskuun 23. päivänä vuonna 1940.

Bantam nro 1, 'Blitz Buggy'

Koska Bantamilla ei ollut sen paremmin tuotannollisia kuin taloudellisiakaan mahdollisuuksia valmistaa autoja siinä mittakaavassa, jota sotaministeriö edellytti, kehotettiin Willystä, ja nyt kuvioihin mukaan ilmestynyttä Fordia, jatkamaan prototyyppiensä valmiiksisaattamista. Uuden ajoneuvon lopullinen hankintasopimus allekirjoitettaisiin vasta testien jälkeen. Bantamin prototyypin testiohjelman ollessa käynnissä, syyskuun 27. - lokakuun 16. päivien välisenä aikana, paikalla oli auton ominaisuuksiin tutustumassa myös Willysin ja Fordin teknistä henkilöstöä. Lisäksi sotaministeriö luovutti sekä Fordille että Willysille Bantamin auton piirustukset, väittäen liittovaltion omistavan oikeudet niihin. Bantam ei pienenä toimijana ja lisäksi taloudellisesti heikossa tilanteessaan tehnyt asiasta sen isompaa numeroa. Marraskuussa 1940 Ford ja Willys toimittivat kumpainenkin oman prototyyppinsä armeijan koeajokeskukseen, kilpailemaan Bantamin autoa vastaan. Prototyypit Willys Quad ja Ford Pygmy olivat keskenään hyvin samanlaisia ja niiden sallittiin osallistua koeajoihin Bantamin toimittamaa uutta mkII BRC-60(General Purpose Vehicle) -mallia vastaan. Tässä vaiheessa armeija alkoi saada tarpeekseen poliittisesta ja taloudellisesta pelaamisesta ja ilmoitti että kaikki kolme ajoneuvoa olivat läpäisseet testit hyväksytysti. Armeija teki alkuun tilauksen 1500 kappaleesta per valmistaja, jotta autot saataisiin koekäyttöön todellisiin kenttäolosuhteisiin. Vaikka Bantam oli kyennyt alittamaan alkuperäisissä vaatimuksissa ollen tyhjäpainon, väitettiin nyt että vaadittu tyhjäpaino on epärealistinen. Tässä vaiheessa auton tyhjäpainon vaatimustasoa nostettiin 2160 paunaan (980 kg).

Näiden tuotantoa edeltävien testien seurauksena jokainen kolmesta valmistajasta teki ajoneuvoonsa viimeiset parannukset ja samalla ne saivat uudet mallinimet. Bantamin malli nimettiin BRC 40:ksi; viimeinen yksilö valmistui joulukuussa 1941, jonka jälkeen yhtiö luopui moottoriajoneuvojen valmistuksesta. Willys onnistui keventämään autonsa painoa 240 paunaa (n. 109 kg); mallin nimeksi tuli "MA" joka kuvasi termejä "Military", malli "A". Fordin mallin nimeksi tuli "GP"; "G" tuli sanasta "Government" ja kuvasi siten ajoneuvon toimituskohdetta, "P" oli Fordin yleinen mallitermi kuvaamaan 80 tuuman akselivälillä olevaa henkilöautoa. Fordin käyttämä mallinimi GP ei siis tullut sanoista "general purpose" (yleiskäyttötarkoitus), tämä termi oli liittovaltion organisaatioiden antama, kuvaamaan jonkin ajoneuvon toiminnallisuutta.

Willys MA jeep, heinäkuu 1942

Heinäkuussa 1941 sotaministeriö ajoi läpi kaluston standardoimisohjelmaa, jonka perusteella se päätti että seuraava 16 000:n auton erä tilataan yhdeltä toimittajalta. Willys voitti tämän sopimuksen, valtteinaan sillä oli Fordia tehokkaampi "Go Devil"-moottori (moottorin nimi tuli sotilaiden kannustushuudosta) sekä edullisempi hinta. Standardoiminen kattoi myös mallien korinosien yhtenäistämisen (Fordin piirustuksilla) ja näkyvin muutos Willyksen mallien välillä on uusi konepelti, joka on peräisin Fordin GP:sta. Uudistusten myötä Willyksen mallin nimeksi tuli "MB".

Lokakuuhun 1941 mennessä oli tullut ilmeiseksi että Willys-Overland ei pysyisi valmistamaan sopimusten mukaisia tuotantomääriä, joten Ford alkoi myös valmistaa näitä autoja. Fordin mallinimeksi muutettiin GPW, jossa kirjain "W" kuvasi Willys-pohjaista mallia. II-maailmansodan aikana Willys valmisti 363 000 MB-mallia ja Ford noin 280 000 GPW:tä. Yhdysvallat toimitti näistä noin 51 000 ajoneuvoa Neuvostoliitolle, mm. kaikki Bantamin valmistamat mallit.

Ford valmisti arviolta 13 000 Ford GPA amfibio-jeepiä, lempinimeltään 'Seep' joka on akronyymi sanoista Sea Jeep. Fordin ajatuksena oli valmistaa GMC:n DUKW-amfibiota vastaava, mutta kooltaan pienempi kulkuneuvo, joukkojen ja materiaalinkuljetuksiin. GPA oli kuitenkin kehnosti suunniteltu, ja se osoittautui maalla hitaaksi ja raskaaksi, vedessä se taas oli epävakaa ja sen vesiraja oli riittämätön. Vuonna 1943 tapahtuneen Yhdysvaltain armeijan Sisilian maihinnousun jälkeen valtaosa GPA:sta toimitettiin Neuvostoliitoon. Venäläiset pitivät kovin tällaisesta konseptista ja solmivat Fordin kanssa lisenssisopimuksen mallin valmistamisesta. Ford toimitti bolsevikeille tarvittavat koneet, työkalut ja piirustukset ja jo vuonna 1944 venäläiset valmistivat GPA:sta omaa GAZ 011-versiota. Sodan jälkeen tästä jatkojalostettiin Varsovan Liiton joukkojen käyttöön GAZ-46 MAV -amfibioajoneuvo.

"Jeep"-nimen alkuperästä

Pääartikkeli: Jeep

Yksi alkuperä nimelle "jeep" saattaa olla peräisin Yhdysvaltain armeijan moottoroidun kaluston koeajokeskuksesta, prototyyppien koeajojen ajalta. Armeijan mekaanikkojen slangissa termi "jeep" tarkoitti testaamatonta ajoneuvoa.

Toinen mahdollinen alkuperä nimelle on Kippari-Kalle -sarjakuvahahmon viidakossa asuva lemmikki Eugene the Jeep, joka oli pieni olio, ja kykeni liikkumaan esteiden välillä sekä ratkaisemaan mahdottomalta tuntuvia pulmia. Uusi maastoauto teki ominaisuuksillaan sotilaisiin niin suuren vaikutuksen että he antoivat autolle lempinimen tämän sarjakuvahahmon mukaan. Eugene the Jeep esiintyi ensi kertaa Kippari-Kalle sarjakuvissa maaliskuun 16. päivänä vuonna 1936.

Kolmas mahdollinen alkuperä nimelle on Fordin malliversion nimi GP, joka englanninkielellä ännettynä on: [dʒiːpʰiː], Tämä ääntämys lyhenee puhekielessä nopeasti muotoon: [dʒiːp]. Tämä voi olla myös yksi syy nimen käyttöoikeudesta Fordin ja Willyksen käydylle oikeusprosessille.

Neljäs mahdollinen alkuperä on Willys-konsernin omistuksessa olleen, maatalouskoneita valmistaneen Minneapolis-Moline Power Implement Companyn ennen II maailmansotaa valmistama pieni traktori, jolle myös oli annettu nimi Jeep.

Alkuvuodesta 1941 Willys-Overland järjesti Washington D.C.:ssä lehdistötilaisuuden jossa mallin ominaisuuksia esiteltiin toimittajille, mm. ajamalla autolla ylös United States Capitolin eli Yhdysvaltain kongressirakennuksen portaita. Näytöksessä auton kuljettajan toiminut, Willyksen koeajaja Irving Hausmann, oli todennäköisesti kuullut testikeskuksen mekaanikkojen kutsuvan autoa nimellä "jeep". Washington Daily Newsin toimittajan Katherine Hillyerin tiedusteltua ajoneuvon nimeä, Hausmann kutsui sitä tällä nimellä. Hillyerin artikkeli julkaistiin helmikuun 20. päivänä vuonna 1941, artikkelin kuvassa auto nousee ylös Capitolin portaita ja kuvatekstissä on maininta jeepistä. Tämä lehtiartikkeli on todennäköisin lähde nimen leviämiseen yleiseen tietoisuuteen. Vaikka Hausmann ei keksinyt nimeä Jeep, hän on mitä todennäköisimmin ensimmäinen henkilö kuka saattoi sen julkiseen käyttöön.

Kyseisessä artikkelissa toimittaja mainitsee ajoneuvoja kutsuttavan nimillä "quads" tai "jeeps". Quad oli Willyksen mallin nimi, joten nimitys "jeep" koskee todennäköisesti Fordin valmistamaa mallia.

Tunnusomainen maski

Willysin ensimmäiset 25 000 MB-Jeepiä oli varustettu hitsaamalla kootulla "riukumaskilla". Ford suunnitteli ja toteutti ensimmäisenä malleissaan Jeepien tunnusomaiseksi piirteeksi nousseen maskin. Pellistä prässäämällä tehty maski oli painoltaan kevyempi ja edullisempi valmistaa. Monien muiden Fordin tekemien, auton ulkonäköön vaikuttavien suunnitelmien ohella, Willys otti tämän maskin käyttöön standardisoidussa Jeepissä, huhtikuussa 1942.

Nykyisin Jeep haluaa korostaa perinteitään ja kytköstä alkuperäisiin Jeeppeihin, suunnittelemalla autoihinsa maskin jossa on tietty määrä pystysuuntaisia aukkoja, tämä design on Jeepin rekisteröimä tavaramerkki. Alun perin maskissa oli Fordin designin mukaisesti yhdeksän aukkoa, mutta sodan jälkeen valmistetuissa malleissa Willys pudotti aukkojen määrän seitsemään, saadakseen designin rekisteröityä omaksi tavaramerkikseen. AMC:n ostettua Kaiser-Jeep Corporationin, sen sotilasajoneuvoja valmistavasta yksiköstä muodostettiin nykyisin AM General Corporation-nimellä tunnettu yhtiö, jolle oikeudet Jeepin maskin designiin siirtyivät. Chryslerin ostettua Jeepiä valmistaneen American Motors Corporationin vuonna 1987, oikeudet maskin designiin siirtyivät sille.

Toisen maailmansodan jälkeen

Willys M38A1

Jeep IKA
(Industrias Kaiser Argentina)

Jeep M606

Sodan päätyttyä Ford haastoi Willyksen oikeuteen, mutta sen vaatimus oikeudesta "Jeep"-nimeen hylättiin ja Willykselle myönnettiin kaikki oikeudet tähän nimeen. Vuonna 1945 Willys toi nelivetoisen ajoneuvonsa siviilimarkkinoille, mallinimellä CJ (Civilian Jeep). Tämä on todennäköisesti ensimmäinen siviilimarkkinoille massatuotettu nelivetoinen ajoneuvo. Vuonna 1948 Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomissio myönsi oikeaksi American Bantamin vaateen siitä että alkuperäinen Jeepin konsepti on lähtöisin American Bantamilta, joka suunnitteli sen yhteistyössä armeijan kanssa. Komissio kielsi Willystä esittämästä suoria tai epäsuoria viittauksia siitä, että se olisi luonut tai suunnitellut Jeepin. Willys sai vain oikeuden esittää että se on osallistunut auton jatkokehittämiseen. American Bantamin mentyä konkurssiin vuonna 1950, Willys hankki itselleen oikeudet sen "Jeep"-tavaramerkkiin.

Ensimmäiset CJ:t olivat periaatteessa samoja autoja kuin MB:t, mutta niiden varustukseen kuului mm. alipainetoimiset tuulilasinpyyhkimet, tieliikenteen vaatimusten mukaiset valaisimet sekä takaluukku, jonka takia varapyörä sijoitettiin auton sivulle. Lisäksi siviiliversioiden varustukseen kuului hivenen kromia, vinyyliverhoillut istuimet sekä valinnaisia värivaihtoehtoja. Mekaanisella puolella jykevämpi T-90 -vaihteisto, voiman ulosotolla, korvasi MB:n T84-vaihteiston. Tämä muutos tehtiin koska CJ:n ensijainen käyttäjäryhmä oli maaseudun asukkaat ja näin CJ pystyi suorittamaan monessa paikassa traktorin tehtäviä.

Willys-Overland ja sitä seuranneet Willys Motors sekä Kaiser-Jeep toimittivat Jeepejä sekä Yhdysvaltain että muiden valtioiden armeijoille aina 1960-luvun lopulle asti.

Vuonna 1950 Willys esitteli ensimmäisen uuden, II-maailmansodan jälkeisen Jeepin sotilasversion, M38:n eli MC:n, joka perustui vuoden 1949 CJ-3A-malliin. Vuonna 1953 sitä seurasi M38A1 eli MD, sen tunnistaa etulokasuojien kaartuvasta muodosta. Malli sai myös uuden Willys Hurricane-moottorin. M38A1 jalostui edelleen siviilipuolella vuonna 1955 esitellyksi CJ-5-malliksi. M38A1:n 20 tuumaa pidemmällä akselivälillä valmistettu ambulanssiversio M170 eli MDA, siirtyi myös siviilipuolelle, mallinimellä CJ-6.

Ennen CJ-5:n esittelyä Willys tarjosi siviilimarkkinoille sivuventtiilimoottorilla varustettua, hinnaltaan edullista CJ-3B-versiota. Kyseessä oli CJ-3A, morttorin vaatimilla korkeamilla keulapelleillä. Tästä muokattiin nopeasti myös sotilasversio M606, lähinnä vientimarkkinoille, lisäämällä siihen vahvempi jousitus, korkeammat renkaat, marssivalot, vetokoukku ja oliivinvihreä väri. Vuoden 1968 jälkeen mallia päivitettiin versioiksi M606A2 ja -A3, jotka valmistettiin CJ-5:n pohjalle, edelleen vientimarkkinoille.

CJ-3B-malleja valmistettiin lisenssisopimuksin ympäri maailmaa erilaisin konseptein. Industrias Kaiser Argentina (IKA) oli Kaiserin tytäryhtiö ja sitä kautta tiivisti kytköksissä Willys Jeeppiin. Ranskalainen Hotchkiss valmisti lisenssillä omaa M201-malliaan ja intialainen Mahindra valmistaa edelleen CJ-3-malliin pohjautuvaa maastohenkilöautoa.

Tämä toisen maailmansodan kahinoihin suunniteltu pieni ajoneuvo on innoittanut monia autonvalmistajia ympäri maailman suunnittelemaan vastaavantyyppisiä malleja. Suurimpina näistä voidaan mainita Land Rover, Toyota, Nissan, Mitsubishi ja Suzuki. Lisäksi maailmalla on paljon valmistajia, jotka tekevät tuotteitaan vain kotimarkkinoilleen tai läheisille sidosryhmilleen, kuten armeija ja poliisivoimat.

Tämä kompakti ajoneuvo jatkoi palveluksessa läpi Yhdysvaltojen Koreassa ja Vietnamissa käymien sotien. Korean sodassa käytössä oli MB-versioita sekä vuonna 1952 esitelty M38 ja vuonna 1953 esitelty M38A1. Vietnamin sodan aikana suurin osa Jeepeistä oli silloin uusia Ford M151 MUTT -malleja, jotka oli varustettu moderneilla ominaisuuksilla kuten itsekantava kori ja kierrejousilla toteutettu pyörien erillisripustus. Yhdysvaltain merijalkaväellä oli omat tarpeensa, ja niitä varten suunniteltiin pieni M422 'Mighty Mite'.

Mitat

Malli	Willys MB / Ford GPW
Pituus	132 1⁄4 tuumaa (3,36 m)
Leveys	62 tuumaa (1,57 m)
Korkeus	69 3⁄4 tuumaa (1,77 m)
Omamassa	2453 paunaa (1113 kg)

Aiheesta muualla

• Willys MB -videoita