Verenluovutus

Verenluovutus käynnissä

Verenluovutus on toimenpide, jossa terveestä nisäkkäästä kerätään verta. Tärkeimpiä verivalmisteita, joita luovutetusta verestä valmistetaan, ovat punasolu-, verihiutale- ja veriplasmavalmisteet. Verta tarvitaan myös annettavaksi esimerkiksi onnettomuuksien uhreille, syöpäpotilaille ja tukihoitona leikkauksissa. Suomessa ylläpidetään veripankkeja ihmisen, hevosen, koiran ja kissan verelle.

Suomessa ihmisten verenluovutuksia järjestää ja verta käsittelee SPR:n Veripalvelu. Veripalvelukeskus sijaitsee Vantaan Vehkalassa. Suomessa on Vehkalassa sijaitsevan Veripalvelun päätoimipisteen lisäksi 10 kiinteää toimipistettä, jotka sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Lisäksi Veripalvelu järjestää noin 1500 verenluovutustilaisuutta vuosittain eri puolilla Suomea. Veripalvelu perustettiin vuonna 1948. Uranuurtajatyön laitoksen kehityksessä teki professori Harri Nevanlinna.

Eläinten verenluovutuksia järjestää Helsingin yliopiston Yliopistollinen eläinsairaala.

Historiaa

Alun perin verenluovutustoiminnan Suomessa aloittivat partiolaiset vuonna 1935. Helsinkiläisen Töölön Siniset -lippukunnan lippukunnanjohtaja toimi ensimmäisenä verenluovuttajana. Tämän johdosta hän sai ajatuksen perustaa erityinen yhteisö hankkimaan verenluovuttajia. Yhteisö sai nimen Veriliitto ja sitä hoitivat partiolaiset vuoteen 1939, jolloin sen tehtävät siirtyivät armeijan lääkintäjoukoille sotatoimien alkamisen johdosta.

Naistenklinikka luovutti Veriliitolle toimitilan kellaristaan. Sinne perustettiin Veriliiton toimisto. Toimisto käsitti työpöydän, puhelimen ja arkistokaapin, johon kerättiin tietoja mahdollisista verenluovuttajista. Kun verta tarvittiin, Veriliiton päivystäjä soitti luovuttajalle, ja tämä saapui kulloinkin tarvittuun sairaalaan antamaan verta. Luovutus tehtiin vielä tuolloin niin sanotulla suorasiirrolla, jonka toteutti anestesialääkäri. Vasta sotavuosina alettiin verta kerätä hyytymisen ehkäisyaineella varustettuihin pulloihin, koska suorasiirto oli liian riskialtis toimitettavaksi etulinjan joukkosidontapaikoilla ja kenttäsairaaloissa. Viimeiset suorat verensiirrot tehtiin 1950-luvulla, joskin muutamassa keskussairaalassa anestesiaylilääkärit vaativat taidon säilyttämistä ja suorasiirtovälineistön pitämistä kaiken varalta valmiina. Lopullisesti menetelmä museoitiin vasta 1980-luvulla. Ainakin yksi alkuperäispakkauksessa oleva välineistö on säilynyt ja on näytteillä lasikaapissa Helsingin Veripalvelutoimistossa.

Sodan päätyttyä perustettiin nykyinen Veripalvelu.

Ihmisten verenluovutus Suomessa

Vuonna 2020 Suomessa luovutettiin vajaa 100 000 litraa verta. Verta luovutti lähes 120 000 eri henkilöä. Ensikertalaisia heistä oli 19 000. Verenluovutuksessa luovutetaan kerralla 500 millilitraa verta, joka otetaan kyynärtaipeesta. Veri kerätään verenkeräykseen suunniteltuun pussisettiin.

Verenluovuttajan on oltava terve, vähintään 50 kg painava ja 18–70-vuotias. Ensimmäistä kertaa luovuttava saa olla korkeintaan 59-vuotias. Miehillä veren hemoglobiinipitoisuuden on oltava 135–195 g/l ja naisilla 125–175 g/l. Suomessa kahden luovutuksen välillä on oltava miehillä vähintään 61 vuorokautta ja naisilla 91 vuorokautta. Ruotsissa luovutusväli on yhtä suuri kuin Suomessa, mutta Britanniassa miehillä 12 viikkoa ja naisilla 16 viikkoa, USA:ssa kaikilla luovuttajilla 56 päivää. Suomessa suositeltu määrä luovuttaa kokoverta on naisille 1–3 kertaa vuodessa ja miehille 1–4 kertaa vuodessa. Nuorille 18-25-vuotiaille naisille suositellaan yhtä luovutusta vuodessa.

Verenluovutukseen varataan aika. Ennen luovutusta täytetään sähköinen terveyskysely, joka antaa alustavan arvion luovutussoveltuvuudesta. Terveyskyselyn voi täyttää luovutuspäivänä tai aikaisintaan päivää ennen luovutusta. Verenluovutusta harkitsevat voivat testata sopivuutensa etukäteen pikatestillä www.sovinkoluovuttajaksi.fi.

Asiointi verenluovutuspisteessä kestää puolesta tunnista ylöspäin. Luovuttajalta tarkastetaan henkilöllisyys ja hänen verensä hemoglobiinipitoisuus mitataan ennen verenluovutusta. Lopuksi hänelle tarjotaan juotavaa ja syötävää.

Verenluovutus ja verensiirrot ovat Suomessa turvallisia, mikä johtuu osittain siitä, että Suomessa ei verenluovutuksesta makseta palkkioita. Suomessa ei ole todettu yhtään luovutetun veren välityksellä tarttunutta HIV-infektiota sitten vuoden 1985, jolloin verenluovuttajien HIV-seulonta käynnistettiin. Viimeisin verivalmisteen välityksellä potilaaseen siirtynyt hepatiitti C -tartunta on vuodelta 2000, minkä jälkeen HCV:n seulontamenetelmiä on tehostettu, eikä tartuntoja ole todettu. HIV:n ja hepatiittien lisäksi verestä tutkitaan myös syfilisbakteeri, parvovirus, veriryhmä ja punasoluvasta-aineet. Luovuttajan luvalla hänen verestään voidaan tutkia myös muita veriryhmäominaisuuksia, joiden avulla voidaan löytää erityisille potilasryhmille sopivaa verta.

Noin joka kymmenes suomalainen ei voi luovuttaa verta. Väliaikaisia luovutusesteitä koituu esimerkiksi hammashoidosta (vuorokausi), kuumeisesta flunssasta (kaksi viikkoa), tähystystutkimuksesta (neljä kuukautta), tatuoinnista (neljä kuukautta) ja limakalvolävistyksestä (neljä kuukautta). Pysyvään luovutusesteeseen johtavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti, aivoinfarkti, keuhkoahtaumatauti, epilepsia, pahanlaatuiset kasvaimet ja HIV. Pysyvään luovutuskieltoon johtaa myös esimerkiksi ruiskuhuumeiden käyttö.

Katso myös

• Veripalvelu
• Veriryhmä
• Verenluovutuksen kriteerit

Aiheesta muualla

• Veripalvelu
• Eläinten veripankki Yliopistollisen Eläinsairaalan Ystävät. Arkistoitu 19.4.2007. Viitattu 28.4.2007.
• Veripalvelun historia