Toyota RAV4 EV
| |
| Toyota RAV4 EV Mk.I | |
|---|---|
| Valmistaja: | Toyota |
| Valmistusvuodet: | 1997-2003 |
| Luokka: | Citymaasturi |
| Akusto: | Nikkelimetallihydridi |
| |
| Toyota RAV4 EV Mk.II | |
| Valmistaja: | Toyota |
| Valmistusvuodet: | 2011- |
| Luokka: | Citymaasturi |
| Akusto: | Litiumioni |
Toyota RAV4 EV on Toyotan valmistama ”citymaasturi” eli SUV. Se on suositun RAV4-mallin täyssähköversio. Sitä liisattiin vuodesta 1997 vuoteen 2003, ja liisajien pyynnöstä suurin osa autoista myytiin omistajille ensimmäisen sukupolven tuotannon loputtua.[1] Tällä hetkellä tien päällä on lähes 750 RAV 4 EV:tä 1 484 myydystä / liisatusta autosta. Ensimmäisen sukupolven suosiosta sekä Toyotan täyssähköautomalliston puuttuessa suunnitellut toisen sukupolven autot ovat nyt päässeet massatuotantoon. Vuosien 2013 ja 2014 taitteessa tuotanto pääsee täyteen vauhtiin, kun oma valmistuslinja avataan yksinomaan tälle mallille.[2]
Toyota alkoi työskennellä yhteistyössä Tesla Motorsin kanssa edistääkseen toisen sukupolven valmistumista - tällä hetkellä uudet toisen sukupolven autot ovatkin jo tuotannossa.[3] Myynti on kuitenkin rajoitettu vain Kalifornian alueelle, joten kaikkien ostajien on käytävä hakemassa autonsa sieltä.[2][4] Täyssähköautojen tuotanto lopetettiin Toyotalla syyskuussa 2014.[5]
Ensimmäinen sukupolvi (1997 - 2003)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen sukupolven RAV4 EV oli kaksiovinen, samalla korilla varustettu, kuin polttomoottoriversiokin. Auton valmistus lopetettiin 2003, vaikka auton oli varannut pitkä lista asiakkaita.
Auton huippunopeus on 126 km/h ja toimintasäde 160–190 km riippuen ajotavasta. Autossa käytetyt akut olivat yllättävän pitkäikäisiä nikkelimetallihydridiakuiksi, osalla autoista on ajettu 240 000 kilometriä alkuperäisellä akustolla. 90-luvulla autossa käytetty automaattivaihteisto oli erittäin harvinainen ominaisuus.
Autossa on korin lisäksi sama jarrujärjestelmä, sama ohjaustehostin, sama ilmastointilaitteisto, samat renkaat ja samat jousitukset kuin polttomoottoriversiossa. Vain sähköversiosta löytyy sisäilmanlämmitin. Sähköautoksi auto latautuu nopeasti: vain viidessä tunnissa. Lataukseen tarvitsee auton mukana tulevan muuntimen ja auto kytketään 220-volttiseen ja 30-ampeeriseen pistokkeeseen. Auton lataaminen tyhjästä täyteen keventää kukkaroa alle kahdella eurolla. Auton hinta on ollut uutena alk. 29 000 dollaria sisältäen muuntimen kotona latausta varten. Auton voi ladata myös pikalatauspisteellä 15 minuutissa.
Kaikki myymättömät autot murskattiin ja paalutettiin. Ei ole selvää, miksi autot murskattiin, vaikka mallilla oli pitkä varaajien muodostama jonotuslista. On voitu olettaa, että öljy-yhtiöt olisivat toimineet taustalla (ks. Who Killed the Electric Car?). Jonottajat perustivat sivuston DontCrush.com pysäyttääkseen romutuksen ja saadakseen autonsa. Autoja ei koskaan toimitettu halukkaille. Nykyisille omistajille tarjotaan kuitenkin edelleen varaosia ja tästä syystä ensimmäisen sukupolven autoista lähes puolet on edelleen tien päällä.
Öljy-yhtiöiden vaikutus auton valmistukseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 2004-2010 ei valmistettu lainkaan RAV4 EV-autoja, sillä Toyota aikoi jatkaa ensimmäisen sukupolven valmistusta seuraavaan saakka. Autoja ei voitu kuitenkaan tehdä, sillä niissä tarvittavia EV95-akkuja ei enää saanut valmistaa.
Chevron oli hankkinut maailmanlaajuisen patentin koko akkutyypille samalla, kun se yhdistyi Texacon kanssa. Patentit oli ostettu General Motorsilta. Myös GM valmisti sähköautoja, joten patentista luopuminen oli monille täysi yllätys. Chevron voitti patentillaan 30 000 000 dollaria Toyotalta ja Panasonicilta sekä akkujen tuotantolinja piti pysäyttää välittömästi.[6][7] Chevron-Texaco salli nikkeliakkujen valmistuksen ainoastaan niille, jotka tekevät niistä liian heikkoja sähköautoja varten.[8]
Vuonna 2009 patenttioikeudet myytiin Boschille sekä Samsungille, jonka jälkeen akkuja on taas saanut valmistaa. Bosch ja Samsung ovat kuitenkin keränneet rojalteja valmistajilta.[9] Toyota oli kuitenkin jo aloittanut toisen sukupolven RAV4 EV:n suunnittelun.
Toinen sukupolvi (2011 - )
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Täysin uudistunut RAV4 EV tuli julkaistiin vuonna 2010. Siinä on Tesla Motorsin moderni litiumioniakusto ja se on entistä aerodynaamisempi. Uusi RAV4 EV on sisältä tilavampi sekä neliovinen. RAV4 EV:t valmistetaan Toyotan Woodstockin tehtaalla, Ontariossa Kanadassa. 2011 valmistui ensimmäiset 35 yksikköä ja vuonna 2012 aloitettiin massatuontanto.[10][11] Koska autoja varten ei ole avattu vielä tuotantolinjaa, autoja on kuitenkin saatavalla rajoitetusti vuoteen 2013 loppuun saakka. Sen jälkeen niitä on luvattu valmistettavan kysyntää vastaavasti.[2][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sherry Boschert: Plug-in Hybrids: The Cars that will Recharge America. New Society Publishers, Gabriola Island, Canada, 2006. ISBN 978-0-86571-571-4
- ↑ a b c Brad Berman: Toyota Confirms Limited Production of Electric RAV4 and Scion iQ in 2012 16.1.2012. PluginCars.com. Viitattu 22.1.2012.
- ↑ Tesla and Toyota Formalize Agreement to Develop Electric Version of RAV4; Targeting US Sales in 2012 16.7.2010. Green Car Congress. Viitattu 16.7.2010.
- ↑ a b Christie Schweinsberg: Toyota Planning More EVs; Expecting Regional Demand for Prius Plug-In 10.8.2011. Ward Auto. Arkistoitu 25.8.2011. Viitattu 11.8.2011.
- ↑ Brad Berman: Toyota Wraps Up Production of RAV4 EV 24.9.2014. PluginCars.com. Viitattu 22.8.2016.
- ↑ The NiMH Battery Industry Pelican Brief... Of A Sort Evworld.com. Arkistoitu 24.11.2010. Viitattu 7.1.2011.
- ↑ NIMH Battery Patent Lawsuit Ovonic.com. Arkistoitu 17.7.2004. Viitattu 7.1.2011.
- ↑ Forbes Bagatell-Black: NiMH Batteries: Obsolete Technology or Suppressed EV Solution? 23.2.2007. EV World. Arkistoitu 8.1.2011. Viitattu 1.9.2009.
- ↑ Battery venture buys Cobasys reviews.cnet.com. 28.7.2009. Arkistoitu 29.11.2010. Viitattu 8.10.2009.
- ↑ Ontario gets Toyota's 1st non-Japan electric vehicle 5.8.2011. Reuters. Arkistoitu 26.1.2013. Viitattu 5.8.2011.
- ↑ Jim Motavalli: Tesla-Powered Toyota RAV4 E.V. to Be Built in Canada, Not California. The New York Times, 5.8.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.8.2011.