Talvikit
| Talvikit | |
|---|---|
 Isotalvikki (Pyrola rotundifolia) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ericales |
| Heimo: | Kanervakasvit Ericaceae |
| Suku: |
Talvikit Pyrola L. |
| Katso myös | |
Talvikit eli terttutalvikit (Pyrola) ovat kanervakasvien heimoon kuuluva kasvisuku. Talvikit ovat ainavihantia, monivuotisia ruohovartisia tai varpumaisia kasveja.[1], Aikaisemmin niiden on katsottu muodostavan oman heimonsa, talvikkikasvit, mutta nykyisin ne luetaan kanervakasveihin kuuluvaksi. Talvikkeja kasvaa pääasiassa pohjoisella lauhkealla ja arktisella vyöhykkeellä. Talvikkien sukuun kuuluu noin 35 lajia.
Talvikit ovat pienehköjä kasveja. Niiden lehdet ovat pitkänpyöreitä tai soikeita ja ne muodostavat ruusukkeen. Niiden kukat ovat pystysuorassa kukkavarressa muodostaen terttumaisia kukintoja, ja ne ovat tavallisimmin valkoiset tai vaaleanpunaiset. Niiden erityinen tuntomerkki on kukkien kaareva, pientä kelloa muistuttava muoto, johon liittyy, että heteet työntyvät terälehtien välistä esiin.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvikkeja kasvaa laajalti Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan lauhkeilla ja arktisilla alueilla. Pohjois-Amerikan länsiosan vuoristoissa ne ovat levinneet etelään Kaliforniaan saakka. Niitä kasvaa myös Uudessa-Englannissa, mutta sinne ne ovat mahdollisesti levinneet eurooppalaisten siirtolaisten mukana.
Suomessa kasvavista talvikkilajeista yleisimpiä ovat isotalvikki, pikkutalvikki ja keltatalvikki[1].
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muiden kanervakasvien tavoin talvikit ovat hyönteispölytteisiä kasveja, ja niitä pölyttävät erityisesti kärpäset. Niiden jokseenkin suuren ja mutkikkaan hetiön kehittymiseen on todennäköisesti vaikuttanut se, että täten siitepölyä kuljettavat pienet hyönteiset voivat siihen helposti laskeutua.
Talvikit kukkivat kesällä. Niiden hedelmät ovat vihertäviä ja ulkonäöltään jokseenkin vaatimattomia kotahedelmiä, jotka kypsyvät syksyllä. Siemeniä kehittyy paljon, ja ne ovat hyvin pieniä.
Lajeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pyrola americana
- Pyrola asarifolia
- Pyrola chlorantha – keltatalvikki
- Pyrola elliptica
- Pyrola grandiflora – islannintalvikki
- Pyrola incarnata
- Pyrola media – kellotalvikki
- Pyrola minor – pikkutalvikki
- Pyrola norvegica – pohjantalvikki (eli pohjanisotalvikki Pyrola rotundifolia subsp. norvegica)
- Pyrola picta
- Pyrola rotundifolia – isotalvikki
- P. rotundifolia subsp. rotundifolia – etelänisotalvikki
Aikaisemmin on talvikkeihin kuuluviksi luettu myös nuokkutalvikki (Orthilia secunda) ja tähtitalvikki (Moneses uniflora), mutta nykyisin niiden katsotaan kuuluvan toisiin, joskin läheisiin sukuihin.[1]
Ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvikkeja kasvaa etupäässä varjoisissa metsissä. Monet niistä esiintyvät vain suppealla alueella, mutta varsinkin pohjoisimmilla esiintymisalueillaan ne voivat olla hyvinkin yleisiä.
Talvikeista on myös muotoja, joilta puuttuu lehtivihreä ja usein lehdetkin, tai jos lehtiä on, ne ovat kapeita ja punertavia. Tällaiset muodot ovat toisenvaraisia, lois- tai marraskasveja, ja ne tulevat toimeen sienijuurensa ansiosta. Talvikit voivat olla myös puolimarraskasveja.[1]
Talvikit kuuluvat niihin harvoihin kasviryhmiin, jotka voivat esiintyä sekä yhteyttävinä että toisenvaraisina. Tämän erilaistumisen syitä ei tunneta, ja jos siitä saadaan lisää tietoa, saadaan mahdollisesti selkoa myös siitä, miten muut metsissä kasvavat ei-yhteyttävät kasvit ovat kehittyneet.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö), art. Talvikki, Otava 1974, ISBN 951-1-01523-4.