TLC

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee musiikkiyhtyettä. Muita merkityksiä täsmennyssivulla.

TLC on yhdysvaltalainen R&B- ja hiphop-yhtye, joka on toiminut vuodesta 1991. Yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Tionne "T-Boz" Watkins ja Rozonda "Chilli" Thomas. TLC on julkaissut yhteensä viisi musiikkialbumia. TLC on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä naisyhtyeistä. Alun perin kolmijäseniseen Atlantassa, Georgiassa perustettuun 2nd Nature kuului Watkinsin ja Thomasin ohella Lisa "Left Eye" Lopes.

TLC on myynyt 33 miljoonaa albumia ja 7 miljoonaa singleä maailmanlaajuisesti ja saanut neljä Grammy-palkintoa. Tästä huolimatta ryhmä ei menestynyt taloudellisesti ja meni konkurssiin 1995 saatuaan alle 2% 175 miljoonan dollarin levynmyyntituloista. Suuren osan tuotoista jakoivat managerit, tuotanto- ja levy-yhtiöt.[1][2]

Billboard-lehti on ilmoittanut ryhmän yhdeksi kaikkien aikojen parhaista musiikkiyhtyeistä. Heillä on monia #1 hittisinglejä, mukaan lukien "Creep", "Waterfalls", "No Scrubs", ja "Unpretty". TLC on myynyt yli 22 miljoonaa levyä pelkästään Yhdysvalloissa. Vuonna 2008, ryhmä oli Billboard Magazinen All Time Hot 100 Artist Hall of Fame 56. sijalla.

Huhtikuussa vuonna 2002, juuri ennen heidän 3D albumin julkaisua, Lisa Lopes kuoli auto-onnettomuudessa. Watkins ja Thomas julkaisivat 3D:n duona. He ilmoittivat myös, etteivät ota Left Eyen tilalle uutta jäsentä.

Vuonna 1990 Atlantassa Georgiassa teini Crystal Jones ilmoitti kaksi tyttöä lisää hänen trioonsa. Trion nimi oli 2nd nature, hänen aikaisin rekisteröityyn ryhmäänsä vastasi Tionne Watkins ja Lisa Lopes joka oli juuri muuttanut Pennsylvaniaan mukanaan ainoastaan keyboardi ja 750 amerikan dollaria. Ryhmän johto oli valmis aikaisessa iässä järjestämään koe-esiintymisen Perri "Pebbles" Reid, jolla oli oma johto ja tuotto ryhmä, Pebbitone. Vakuuttuneena tytöistä Reid nimesi ryhmän TLC:ksi (anagrammina "Tender, Loving ja Care) ja myös ryhmän jäsenistä, ja järjesti koe-esiintymisen heidän paikallisesta äänitysyhtiöstä LaFace Records, johtamana Kenneth "Babyface" Edmonds ja Reidin silloinen ollut aviomies, Antonio "L.A." Reid. Myöhemmin Reid näki potentiaalia Watkinsissa ja Lopesissa mutta tunsi että Jones pitäisi vaihtaa; viiden päivän sisällä osa aikainen Damian Dame tanssiryhmän jäsen Rozonda Thomas oli tuotu Jonesin tilalle. Tytöt lauloivat ja LaFaceelle ja Laface teki tuottosopimuksen rebbitonen kanssa.

"Ooooooohhh.... On the TLC Tip" (1991–1992)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen albumi, "Ooooooohhh... On the TLC Tip", julkaistiin 25. helmikuuta 1992. Albumin laulut olivat täynnä funkkia (Watkins), hiphoppia (Lopes) ja R&B:tä (Thomas). Albumi saavutti platinaa ja ykköspaikan US Hot 100 -sinkkulistalla kappaleilla "Ain't 2 Proud 2 Beg", "What About Your Friends" ja "Baby-Baby-Baby."

TLC:n sanat oli kirjoittanut Lopes ja Dallas Austin.

CrazySexyCool (1994)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 julkaistu albumi on bändin menestynein. Se sisälsi hitit "Waterfalls", "Creep", "Red Light Special" ja "Diggin' on You".

TLC oli ensimmäinen RIAA:n naisartistiryhmä, joka oli palkittu timanttilevyllä myymällä yli 11 miljoonaa CrazySexyCool levyä.

FanMail (1999)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 julkaistu albumi oli bändin varsinaista kulta-aikaa, johon bändi nousi viidessä vuodessa CrazySexyCoolin menestyksen myötä. Albumin myynti on sertifioinut 6× platinaa. Albumi sisälsi hitit "No Scrubs", "Unpretty", "Dear Lie", "I Miss You So Much", "Silly Ho" ja "I'm Good at Being Bad".

Lisa "Left Eye" Lopesin kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2002 huhtikuussa Lopes oli ollut pohjois-Hondurasissa lomamatkalla ystäviensä kanssa vuokra-autolla. Kuskina ollut Lopes menetti auton hallinnan, ja poliisin mukaan auto oli poistunut tieltä ja kierinyt ympäri useaan kertaan. Onnettomuuden ollaan epäilty johtuvan ylinopeudesta. Auton kyydissä oli ollut seitsemän muuta matkustajaa: hänen kaksi sisartaan, kolme jäsentä Egypt -yhtyeestä ja 2 videotuottajaa. Heidät kaikki siirrettiin sairaalaan, mutta Lopes lopulta kuoli saamiinsa luunmurtumiin ja sisäisiin vammoihin. Hän oli ainoa onnettomuuden uhri.[3][4]

Kokoelma-albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 2003: Now and Forever: The Hits
  • 2007: The Very Best of TLC: Crazy Sexy Hits
  • 2009: We Love TLC
  • 2013: TLC 20: 20th Anniversary Hits
  • 2013: 20
  • 1992: Ooooooohhh... On the Video Tip
  • 1995: CrazyVideoCool
  • 2003: Hands Up/Girl Talk
  • 2004: Now & Forever: The Video Hits
  • 1992–1993: MC Hammer's Too Legit to Quit Tour
  • 1994–1996: Tours co-headlining with Boyz II Men
  • 1999–2000: FanMail Tour
  • 2009: Japan tour
  • 2015: The Main Event
  • 2016: TLC 2016-17 Tour
  • 2017: I Love the 90s: The Party Continues Tour
  • 2019: Whole Lotta Hits Tour

Palkinnot ja maininnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Year Result Award Category Song or Album

  • 1993 Nominated Grammy Award Best R&B Song "Ain't 2 Proud 2 Beg"
  • 1996 Won Best R&B Album CrazySexyCool Best R&B Performance by a Duo or Group with Vocal "Creep"
  • Nominated Record of the Year "Waterfalls" Best Pop Performance by a Duo or Group with Vocal "Waterfalls"
  • 2000 Won Best R&B Album Fanmail Best R&B Performance by a Duo or Group with Vocal "No Scrubs"
  • Nominated Album of the Year Fanmail
  • Record of the Year "No Scrubs"
  • Song of the Year "Unpretty"
  • Best Pop Performance by a Duo or Group with Vocal "Unpretty"

Best Music Video, Short Form "Unpretty"

  • 2003 Nominated Best R&B Performance by a Duo or Group with Vocal "Girl Talk"
  • 2004 Best R&B Performance by a Duo or Group with Vocal "Hands Up"
  • 1995 Won MTV Video Music Awards Video of the Year "Waterfalls"
  • Best Group Video "Waterfalls"
  • Best R&B Video "Waterfalls"
  • Viewer's Choice "Waterfalls"
  • Nominated Best Special Effects "Waterfalls"
  • Best Editing "Waterfalls"
  • Best Direction "Waterfalls"
  • Best Cinematography "Waterfalls"
  • Best Art Direction "Waterfalls"
  • Breakthrough Video "Waterfalls"
  • 2000 Won Best Group Video "No Scrubs
  • Nominated Viewer's Choice "No Scrubs"
  • Best Hip Hop Video "No Scrubs"
  • Best Editing "No Scrubs"
  • Best Direction "No Scrubs"
  • Best Art Direction "No Scrubs"
  • 1996 Won Billboard Music Award Artist of the Year -
  • R&B Artist of the Year -
  • R&B Single of the Year "Creep"
  • 1997 Nominated American Music Award
  • Favorite Soul/R&B Album CrazySexyCool
  • Favorite Soul/R&B Band, Duo or Group -
  • Favorite Artist of the Year -
  • 2000 Won Favorite Band, Duo or Group - Soul/Rhythm & Blues -
  • 1996 Won Soul Train Lady of Soul Awards Best R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "Creep"
  • Paras R&B/Soul Album of the Year - Group, Band or Duo CrazySexyCool
  • 1997 Best R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "Waterfalls"
  • 1999 Aretha Franklin Award (Entertainer of the Year) -
  • Paras R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "No Scrubs"
  • Paras R&B/Soul Album of the Year - Group, Band or Duo Fanmail
  • 2003 Nominated Best R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "Girl Talk"
  • Best R&B/Soul Album of the Year - Group, Band or Duo 3D
  • 1997 Won Soul Train Music Award Best R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "Waterfalls"
  • Best R&B/Soul Album - Group, Band or Duo CrazySexyCool
  • Best R&B/Soul or Rap Music Video "Waterfalls"
  • 1999 Best R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "No Scrubs"
  • Best R&B/Soul Album - Group, Band or Duo Fanmail
  • 2003 Nominated Best R&B/Soul Single - Group, Band or Duo "Girl Talk"
  • 2003 Nominated NAACP Image Award Outstanding Duo or Group -
  1. Courtney Love does the math Salon. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 27.09.2007.
  2. TLC's Lisa 'Left Eye' Lopes dies in wreck CNN. Arkistoitu 9.10.2007. Viitattu 27.09.2007.
  3. Lisa Lopesin kuolemaa tutkitaan Hondurasissa mtvuutiset.fi. 26.8.2003. Viitattu 28.12.2019.
  4. Jon Pareles: Lisa Lopes, Rapper, Dies in Honduras Crash at 30 The New York Times. 27.4.2002. Viitattu 28.12.2019. (englanti)