Subglasiaalinen uoma
Subglasiaalinen uoma tai -kuru [1] eli jäätikköjokiuoma tai -kuru [2] on jäätikön alisen sulamisveden moreenissa tai kalliossa aiheuttama kulutusmuoto. Niitä syntyy mannerjäätikön tai vuoristojäätikön peittämillä alueilla, joilla vuodenaikojen aiheuttamat sulamisvedet pääsevät virtaamaan jäätiköiden alla. Ne paljastuvat näkyville jäätikön sulettua pois. Suomessa tällaiset uomat ja kurut ovat syntyneet viimeisen Veiksel-jääkauden loppupuolella.[3][4]
Mannerjään päällä sulavat vedet joko valuvat jäänreunan alle nielu-uomien kautta tai putoavat jäätikössä olevien halkeamien kautta jäätikön pohjalle, jossa vedelle muodostuu suuri hydrostaattinen paine. Paine työntää vettä kohti jäätikön reunaa, jossa sille on pienin vastapaine. Virtaavan sulamisveden tieltään sulattama jää aukeaa jäätunneiliksi, jotka risteilevät jään ja maankamaran välissä ja aukeavat lopulta jäätikön reunalla tunnelinsuuksi, joista jäätikköjokien vesi purkautuu esille.[3][4]
Paine jäätunneleissa saattaa painaa sulamisvettä hyvinkin vauhdikkaasti eteenpäin ja veden virtaus tempaa mukaansa routaisesta maankamarasta, joka on usein moreenia, irti sulanutta maa-ainesta ja kiviä. Uoma syntyy veden ja irronneen maa-aineksen yhteisvaikutuksesta, kun se hioo syvenevästä uomasta pois aina uusia moreenikerroksia. Jäätikköjoen eroosio kuluttaa alla olevaa maankamaraa siinä missä mannerjäätikön seinämien jäätäkin. Jos tunnelissa virtaava jäätikköjoki on pitkäikäinen, tavoittaa eroosio lopulta moreenipatjan alla olevan kallioperän. Kallion rikkinäinen pintakaan ei kestä jäätikköjoen eroosiota, vaan siitä irtoaa pintakalliota pois ja vasta ehjä kallio voi pysäyttää eroosion. Ehjä kalliopintakin voi vielä kulua sileäksi, mitä todistavat silokalliopinnat ja hiidenkirnut kurujen pohjilla. Ne ovat syntyneet, kun veden kuljettamat kivet ovat kulutaneet puhdasta kivipintaa riittävän pitkään.[3][4]
Pois kulkeutunut maa- ja kiviaines osallistui jäätunnelien rauhallisimmissa osissa harjujaksojen muodostumiseen ja jäätunnelien ulkopuolella jäätikköjokisuiston tai sandurin muodostumiseen. Jäätunnelien uomat jäivät paljaiksi vain, mikäli kaikki hiekka, sora ja kivet tempautuivat veden vietäviksi jäätikkötunnelin muihin osiin. Tällaisia kohtia tiedetään olleen niissä maaston kohdissa, joissa vesi virtasi jäätunnelissa rinnettä alaspäin tai missä kallioperän ruhjeissa ja murroksissa olevissa kapeikoissa oli vedenvirtauksta kiihdyttävä kohta.[3][4]
Esimerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa subglasiaalisia kuruja löytyy erityisen paljon Pohjois-Suomessa, missä mannerjäätikkö suli merenpinnan yläpuolella. Näitä ovat esimerkiksi
- Hannukuru–Pahakuru Pallas- ja Ounastunturin alueella [3]
- Coavccesoaivin tunturiselänteen kurut Käsivarren Lapissa [3]
- Kynsileikkaamakuru Lemmenjoen itäpuolella [3]
- Kiilopään pohjoispuolella [4]
- Ilvalojoen laakson ja Sotajoenlaakson välisellä alueella [4]
- Korouoma Posiolla [4]
- Pakasaivon rotkojärvi ja sen takainen laakso [4]
- Čieskadasjohkan laakso ja Goahppelášjohkan laakso Kevolla [5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Johansson, Peter & Kujansuu, Raimo (toim.): Pohjois-Suomen maaperä. (Maaperäkarttojen 1:400 000 selitys) Espoo: Geologian tutkimuskeskus, 2005. ISBN 951-690-905-1 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 31.3.2017).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Geologia.fi: S (sanastoa)
- ↑ Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri: Maaperäkartan käyttöopas (PDF) (s.23) 20.6.2007. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 6.1.2024.
- ↑ a b c d e f g Rainio, Heikki & Johansson, Peter: ”12. luku: Jäätikkö sulaa”, Marjatta Koivisto (toim.): Jääkaudet, s. 69–87. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3
- ↑ a b c d e f g h Johansson, Peter: Mannerjäätikön sulamisvesien toiminta, kirjasta Pohjois-Suomen maaperä, s.116–127, 2005
- ↑ Johansson, Peter: luku 2.3 Jääkaudet ja maaperän synty. (julkaisusta Stolt, Elina: Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston luonto, käyttö ja paikannimistö) Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja (sarja A161), 2006, s. 19–30. Espoo: Metsähallitus. ISBN 952-446-523-X Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 1.4.2017.