Sileälastaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emu (Dromaius novaehollandiae)

Sileälastaiset on nimitys niille lentokyvyttömille linnuille, joilla ei ole rintalastassa harjannetta, johon lentolihakset kiinnittyisivät. Nykyisin eläviä sileälastaisia ovat strutsi-, nandu-, kasuaari- ja kiivilinnut, jotka on toisinaan yhdistetty Ratitae-ryhmäksi. Kaikki muut linnut ovat harjalastaisia.[1]

Luokittelu ja evoluutio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sileälastaisten luokittelu on ollut linnuista kiistellyimpiä.[2] Nykykäsityksen mukaan sileälastaisten ryhmä on parafyleettinen, sillä se sulkee pois harjalastaiset tinamilinnut (Tinamiformes), jotka ovat todistetusti kehittyneet samasta kantamuodosta kuin sileälastaiset. Lähes sileälastaistaisia vastaava kladi on Palaeognathae, joka sisältää myös tinamit.[1][3] Palaeognathae on kehittynyt erillään muista linnuista liitukaudelta asti.[3][4]

Nykyiset sileälastaiset elävät Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Guineassa ja Uudessa-Seelannissa.[1][2] Perinteisesti tämä levinneisyys on selitetty sillä, että kaikkien sileälastaisten yhteinen esimuoto eli Gondwanamantereella, ja kun manner hajosi, sileälastaiset jatkoivat kehitystä erillään toisistaan. Nykytiedon mukaan nämä linnut saapuivat kuitenkin elinsijoilleen lentäen, ja tinameja lukuun ottamatta ne menettivät myöhemmin lentokykynsä.[2][3][4]

Sileälastaiset ilmestyivät varhain fossiiliaineistossa niin Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Australasiassa kuin Euroopassa.[2] Vanhimmat fossiilit ovat peräisin paleoseenilta, noin 56 miljoonan vuoden takaa. Ne kuuluvat lajille Diogenornis fragilis, ja ne on löydetty Brasiliasta.[2][3]

Nykyisin elävät ja äskettäin sukupuuttoon kuolleet sileälastaisten lahkot:[1][2]

  1. a b c d Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 4. Perhoskala–Suutari, s. 1671. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01817-5
  2. a b c d e f Agnolin, Federico L.: Unexpected diversity of ratites (Aves, Palaeognathae) in the early Cenozoic of South America: palaeobiogeographical implications. Alcheringa: An Australasian Journal of Palaeontology, 5.7.2016, 41. vsk, nro 1, s. 101–111. Taylor & Francis. doi:10.1080/03115518.2016.1184898 ISSN 0311-5518 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  3. a b c d Mayr, Gerald: Avian Evolution: The Fossil Record of Birds and its Paleobiological Significance, s. 94–106. Chichester, West Sussex: John Wiley & Sons, Ltd., 2017. ISBN 9781119020721 (englanniksi)
  4. a b Yonezawa, Takahiro et al.: Phylogenomics and Morphology of Extinct Paleognaths Reveal the Origin and Evolution of the Ratites. Current Biology, 15.12.2016, 27. vsk, nro 1, s. 68–77. Elsevier. doi:10.1016/j.cub.2016.10.029 ISSN 0960-9822 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)