Pohjansiilikäs
| Pohjansiilikäs | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Imukärsälliset perhoset Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset perhoset Heteroneura |
| Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
| Heimo: | Siilikkäät Arctiidae |
| Alaheimo: | Aitosiilikkäät Arctiinae |
| Suku: | Acerbia |
| Laji: | alpina |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Acerbia alpina |
|
| Katso myös | |
Pohjansiilikäs (Acerbia alpina), aikaisimmilta nimeltään pohjan siilikehrääjä tai tunturisiilikehrääjä, on siilikkäisiin (Arctiidae) kuuluva perhoslaji. Lajin kuvasi ensimmäisenä italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi vuonna 1799 kun Enontekiön alueella matkatessaan hänelle tuotiin lajin yksilö nähtäväksi. Tuosta yksilöstä hän kirjoitti matkakirjassaan kuvauksen ja maalauksen. Varsinaisen tieteellisen lajinkuvauksen laati ruotsalainen perhostieteilijä Conrad Quensel vuonna 1802 ja antoi lajille nimen Bombyx alpina. Vuonna 1963 Olavi Sotavalta antoi suvulle Acerbin mukaan uuden nimen Acerbia.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjansiilikkäällä on monien muiden siilikkäiden tapaan värikäs ja kirjava ulkonäkö. Etusiivet ovat mustanharmaat ja niissä on vaaleankeltaisia täpliä. Takasiivet ovat hieman vaaleammat ja niiden täplät ovat vaihtelevissa määrin oranssinpunaiset. Ruumis on tumma ja karvainen. Keskiruumiin etuosa ja takaruumiin kärki ovat keltaiset. Siipien kärkiväli on 42–50 mm, naaraat ovat hieman kookkaampia.[1]
Toukka on karvainen, täysikasvuisena 50–55 mm pitkä. Kotelo on 20–25 mm pitkä ja huomattavasti sitä suuremman, päärynänmuotoisen kotelokopan ympäröimä.[2]
Levinneisyys ja lentoaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lajilla on arktinen levinneisyys. Suomessa sitä on tavattu ainoastaan Enontekiön tuntureilla, pääasiassa Kilpisjärven alueella.[3] Myöhemmin lajia on löydetty muualtakin, Pohjois-Ruotsin lisäksi Pohjois-Venäjältä, Itä-Siperiasta, Altaivuorilta sekä Pohjois-Amerikan arktisilta alueilta. Pohjois-Norjassa laji on tavattu kuitenkin vain kolme kertaa[4]. Pohjansiilikäs lentää yhtenä sukupolvena kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun. Se on runsaslukuisempi parillisina vuosina.[2]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjansiilikäs on harvalukuinen laji, jonka koiraat lentävät nopeasti lähellä maanpintaa ja ainoastaan aurinkoisina iltapäivinä. Naaras istuu aurinkoisilla kivillä ja lentää harvoin. Elinympäristössä tulee olla runsaasti laakeaa kivikkoa.[2]
Naaras munii 150–330 munaa kivien alapinnoille. Toukkakehitys kestää vähintään kaksi vuotta, mutta epäsuotuina vuosina se voi kestää pitempäänkin. Toukkia löydetään usein piilottelemasta kivien alta. Viimeisen talvehtimisen jälkeen toukka kiipeää heti lumen sulettua kiven päälle, kehrää kotelokopan ja koteloituu.[2]
Vuoden 1799 jälkeen perhosesta ei tehty havaintoja koko maailmassa, ennen kuin vuonna 1962 Olavi Sotavalta sai haaviinsa elävän yksilön Saanan laelta. Sen jälkeen lajia ja etenkin sen kotelokoppia on löydetty alueelta useamminkin. Kun lajia Sotavallan tutkimusten ansiosta opittiin etsimään, sitä on löytynyt laajalti koko arktiselta alueelta. Erikoisena piirteenä pohjansiilikäs voi vaipua diapaussiin elinvaiheesta riippumatta, kun yleensä diapaussi on mahdollinen vain tietyssä vaiheessa.[5]
Ruotsin kansallisessa uhanalaisarvioinnissa pohjansiilikäs on arvioitu erittäin uhanalaiseksi,[6] Suomessa se on silmälläpidettävä (NT).[7]
Ravintokasvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukka on polyfagi ja syö mm. raitaa (Salix caprea), verkkolehtipajua (Salix reticulata) sekä vaivaispajua (Salix herbacea), mutta on kasvatuksessa suosinut voikukkaa (Taraxacum) ja ratamoita (Plantago)[2].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Acerbi, Giuseppe: Matka Lapissa v. 1799 (suom. Kaarle Hirvonen). WSOY. 1984. ISBN 951-0-12058-8.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Svenska fjärilar: Acerbia alpina
- ↑ a b c d e Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0. s. 406–408.
- ↑ Perhoswiki[vanhentunut linkki]
- ↑ Norges sommerfugler: Acerbina alpina
- ↑ Mikkola Kauri, Murtosaari Jussi ja Nissinen Kari: Perhosten lumo: suomalainen perhostieto. Tammi 2005, s. 204-205. ISBN 951-31-3317-6.
- ↑ Artdata (ruotsiksi)
- ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 430–470.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Perhostutkijain Seura: Acerbia alpina
- Suomen perhoset (Markku Savela): Acerbia alpina
- Kimmo Silvonen: Larvae of North-European Lepidoptera: Acerbina alpina: toukka (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ympäristöministeriö: Alueellisesti uhanalaiset perhoset
- Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape digitoituna Oulun Arkki -sivuilla[vanhentunut linkki]
- Lapinkävijät: Giuseppe Acerbin matka Lapissa v. 1799 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Moths and Butterflies of Europe and North Africa (englanniksi)