Otto Wuorio
Otto Wilhelm Wuorio (vuoteen 1906 Nyqvist; 7. huhtikuuta 1887 Nurmijärvi – 14. helmikuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen rakennus- ja jääkiekkoalojen vaikuttaja sekä teollisuusneuvos. Hänen perustamansa Otto Wuorio Oy oli aikanaan Suomen merkittävimpiä rakennusliikkeitä.[1]
Wuorio oli nurmijärveläisen mäkitupalaisen poika. Hän hankki ensin muurarin ammattitaidon ja valmistui sitten 1909 Helsingin teollisuuskoulusta rakennusmestariksi. Hän toimi ylirakennusmestarina Helsingin Puu-Käpylän kaupunginosan rakennustyömaalla vuosina 1916–1919. Vuonna 1919 Wuorio perusti oman rakennusliikkeen, josta vuonna 1951 tuli osakeyhtiö Otto Wuorio Oy. Se rakennutti Helsinkiin 1920-luvulta alkaen asuintaloja ja 1930-luvulta alkaen eräitä keskeisiä liiketaloja ja julkisia rakennuksia. Yritys oli tuolloin jo maan suurimpia talonrakennusurakoitsijoita. Wuorio oli yrityksensä toimitusjohtajana vuoteen 1957 ja sen jälkeen vielä hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa asti. Hän sai 1948 teollisuusneuvoksen arvonimen. Wuorio oli myös 1941–1945 ja 1948–1950 Suomen Rakennusmestariliiton puheenjohtaja.[1]
Jääkiekon seuratasolla Wuorio oli yksi helsinkiläisen, 13 kautena pääsarjassa pelanneen Karhu-Kissojen perustajajäsenistä ja seuran puheenjohtaja vuosina 1938–1942. Vuosina 1942–1947 hän oli Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja, järjestyksessä toisena Kauko Karvosen jälkeen. Wuorio on myös valittu Jääkiekkoliiton kunniajäseneksi.[2]
Wuorio omisti vuodesta 1929 Koikkalan kartanon Vihdissä.[1]
Suomen Jääkiekkomuseo aateloi Wuorion Suomen Jääkiekkoleijonaksi vuonna 1986 numerolla 37.[2]
Otto Wuorio Oy siirtyi 1985 osaksi YIT-yhtymää.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mennander, Ari – Mennander, Pasi: Leijonien tarina. Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6455-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Hoffman, Kai: ”Wuorio, Otto (1887–1964)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 734–735. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Otto Wuorio. Suomen Jääkiekkomuseo – Leijonatiedot. Arkistoitu 17.6.2010. Viitattu 1.10.2020.
