Néstor Kirchner

Néstor Kirchner
Argentiinan presidentti
25. toukokuuta 2003-10. joulukuuta 2007
Varapresidentti	Daniel Scioli
Edeltäjä	Eduardo Duhalde
Seuraaja	Cristina Fernández de Kirchner
Henkilötiedot
Syntynyt	25. helmikuuta 1950 Río Gallegos, Argentiina
Kuollut	27. lokakuuta 2010 (60 vuotta) El Calafate, Argentiina
Puoliso	Cristina Fernández de Kirchner (1975–2010)
Tiedot
Puolue	Frente para la Victoria Partido Justicialista
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Néstor Carlos Kirchner ([ˈnestor ˈkarlos ˈkirʃner]; 25. helmikuuta 1950 – 27. lokakuuta 2010) oli argentiinalainen poliitikko. Hän toimi maansa presidenttinä 25. toukokuuta 2003 – 10. joulukuuta 2007. Peronisti Kirchner toimi aiemmin Santa Cruzin maakunnan kuvernöörinä 1991–2003. Hänen vaimonsa Cristina Fernández de Kirchner seurasi häntä presidenttinä. Huhtikuussa 2010 Kirchner valittiin UNASURin ensimmäiseksi pääsihteeriksi.

Kirchner syntyi Río Gallegosissa Santa Cruzin maakunnan pääkaupungissa Patagoniassa. Hänen isänsä, postin virkamies on sveitsiläistä syntyperää ja äitinsä Marija Ostoić syntyisin Chilestä, mutta kroatialaista taustaa. Kirchner kävi lukionsa Colegio Nacional República de Guatemalassa.

Poliittinen ura

Kirchner liittyi jo nuorena nuorperonisteihin, jotka vastustivat vuodet 1966–1973 hallinnutta sotilasdiktatuuria. Kirchner opiskeli lakia Universidad Nacional de La Platassa ja valmistui 1976. Hän palasi Río Gallegosiin vaimonsa Cristina Fernándezin kanssa harjoittamaan lakia. Prikaatikenraali Jorge Videlan hallinnon aikana (1976–1981) hänet pidätettiin kerran.

Kun sotilasdiktatuuri kaatui 1983, Kirchner sai viran maakunnan hallinnosta. Hän oli lyhyen aikaa Río Gallegosin sosiaaliturvarahaston johdossa, mutta hänet erotettiin kuvernöörin kanssa syntyneen ristiriidan vuoksi. Tämä teki hänestä paikallisen kuuluisuuden ja pohjusti hänen poliittista uraansa.

Vuonna 1986 Kirchner oli Partido Justicialistan ehdokkaana Río Gallegosin kaupunginjohtajaksi. Hän voitti vaalin vain muutamilla sadoilla äänillä. Toisesta PJ:n edustajasta, Ricardo del Valista tuli kuvernööri, mikä jätti maakunnan tiukasti puolueen haltuun. Toimittuaan kaupunginjohtajana 1987–1991 hän asettui ehdokkaaksi kuvernöörinvirkaan, johon sai 61 % äänistä. Myös hänen vaimonsa oli jo maakunnan kongressin jäsen.

Kun Kirchner pääsi kuvernöörinvirkaan, koko Santa Cruz (asukasluku 200 000) tuotti vain yhden prosentin Argentiinan BKT:sta, lähinnä raaka-aineiden, kuten öljyntuotannon ansiosta. Työttömyys oli korkealla ja budjettivaje jättimäiset 1200 miljoonaa dollaria. Kirchner järjesti laajoja investointeja tuottavuuden kasvuun ja keskittyi eliminoimaan hyperinflaatiota rahapolitiikalla ja talouden vapauttamisella puolueensa johtaja, presidentti Carlos Menemin mallin mukaan.

Kirchner vastusti Menemin uusliberaaleja uudistuksia, mutta myös PJ:n ammattiyhdistysmallia. Hän toi 1990 julki vastustuksensa Menemin armahtaessa viimeisen sotilasjuntan johtajat. Kirchner järjesti 1994 ja 1998 lisäykset maakunnan perustuslakiin, jotka sallivat hänen tulla uudelleenvalituksi toistuvasti. Vuonna 1995 hänet valittiin helposti toiselle kaudelle 66,5 %:lla äänistä.

Presidentti Menemin päätös asettua 1998 ehdolle toiselle kauden perustuslain ad hoc -tulkinnan perusteella kohtasi vahvaa vastustusta peronistienkin riveistä. Kirchner liittyi Menemin päävastustajan, Buenos Airesin kuvernöörin (presidenttinä 2002–2003) Eduardo Duhalden kannattajiin. Menem luopui ehdokkuudesta ja PJ nimitti ehdokkaakseen Duhalden, joka kuitenkin hävisi oppositiopuolue Alianzan Fernando de la Rúalle. Alianza sai myös enemmistön kongressiin ja eteni Santa Cruzissa, mutta Kirchner onnistui tulemaan valituksi kolmannelle kaudelle toukokuussa 1999 45,7 %:lla äänistä.

Vuoden 2000 lopulla Argentiina oli kuitenkin talousromahduksen partaalla ja joutui velkojaan vähentääkseen hakemaan IMF:n apua. Vuoden 2001 lopussa työttömyys oli noin 20 % ja mellakat johtivat De La Rúan eroon. Häntä seurasi väliaikaishallituksia, kuusi presidenttiä kahdessa viikossa ja Duhalden nimitys väliaikaiseksi presidentiksi tammikuussa 2002 vuoden 2003 vaaleihin asti. Duhalde lakkautti vuodesta 1991 lähtien voimassa olleet kiinteät valuuttakurssit ja peso menetti 2/3 arvostaan ja keskiluokka säästönsä ja talous ajautui yhä syvemmälle.

Presidenttikausi

Kirchner ja Silva.

Vuoden 2003 vaaleihin melko tuntematon Kirchner lähti korostamalla vasemmistolaisuuttaan. Brasilian Luiz Inácio Lula da Silva kävi tukemassa häntä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Entinen presidentti (1989–1999) Menem sai eniten ääniä ensimmäisellä kierroksella, mutta vain 24 % niitä, kaksi prosenttiyksikköä Kirchneriä enemmän. Hän oli kuitenkin erittäin epäsuosittu suurimman osan argentiinalaisia joukossa, ja gallupit lupasivat Kirchnerille toisella kierroksella 30–40 prosenttiyksikön voittoa. Menem luopui ehdokkuudestaan, ja Kirchner valittiin suoraan. Hän vannoi virkavalan 25. toukokuuta 2003 neljän vuoden kaudelle.

Kirchner päätyi talousromahduksen jälkeisen maan johtoon. (BKT 2001: 268,8 miljardia dollaria, vuonna 2003 129,6) Argentiina oli ennen vauraudeltaan Euroopan tasoa, mutta keskiluokka oli menettänyt varallisuutensa ja köyhimmät kärsivät nälkää. Maalla oli 178 miljardia Yhdysvaltain dollaria velkaa, ja valtion varat olivat lopussa. Kirchner yritti tehdä eroa edeltäjistään, vaikka olikin ollut seitsemän kertaa ehdokkaana samalla listalla kuin Menem. Hän erotti armeijasta kymmeniä ”likaisen sodan” aikaisia kenraaleja ja järjesti kahdelle tuomarille virkarikossyytteen. Korkeimpaan oikeuteen hän nimitti omia ehdokkaitaan. Ulkomailla Kirchner otettiin hyvin vastaan ja jopa Yhdysvallat katsoi hänen olevan ”oikealla tiellä”.

Kirchner piti Duhalden talousministeri Roberto Lavagnan virassa, vaikka tämä oli johtanut maan tuskaisan devalvaation läpi. Kirchner sai järjestettyä 84 miljardin velkojen maksuun kolme vuotta lykkäystä ja laski liikkeelle 81 miljardin arvosta obligaatioita velkojen uudelleenjärjestelemiseksi. Noin 76 % velasta järjestettiin uudelleen kolmasosalla sen arvosta.

Kirchner ja Chávez.

Kirchner vastusti monien yllätykseksi IMF:n vaatimuksia kaupan vapauttamiseksi ja sai tukea muun muassa entiseltä maailmanpankin johtajalta Joseph Stiglitzilta. Tässä mielessä hän oli linjassa muiden Latinalaisen Amerikan johtajien, kuten Chávezin, Lulan ja Uruguayn Tabaré Vázquezin kanssa, jotka pyrkivät hakemaan vaihtoehtoja Washingtonin konsensuksen tilalle, jota he pitivät epäonnistuneena talouskehityksen mallina alueelle.

Kirchner julisti vuoden 2005 parlamenttivaalit hallintonsa kokeeksi ja kampanjoi aktiivisesti eri puolilla maata. Kirchnerin tukemat ehdokkaat hävisivät vain Buenos Airesin kaupungissa ja Santa Fessä, ja hänen vaimonsa valittiin suurella erolla Buenos Airesin maakunnan senaattoriksi.

15. joulukuuta 2005 Kirchner ilmoitti Brasilian mallin mukaan maan velan maksusta IMF:lle yhdessä erässä.

Kirchner liittoutui suhteellisen läheisesti Venezuelan Hugo Chávezin kanssa. Kirchner avasti myös jälleen vaatimuksen Falklandsaarista, jotka Argentiina yritti valloittaa Britannialta sotilasvallan aikana. Virkaanastujaispuheessaan toukokuussa 2003 hän julisti olevansa ”presidente malvino”.

Kirchnerin ja katolisen kirkon välit olivat huonot. Hän erotti sotilaspiispa Antonio Baseotton, kun tämä oli sanonut, että aborttia kannattanut terveysministeri Ginés González García pitäisi ”heittää mereen”. Se oli sotilashallituksen käyttämä keino ihmisten kadottamiseksi. Kirchnerin ja kirkon sotaa käytiin kolmella rintamalla: abortin kannattaja Carmen Argibayn nimittämisestä korkeimpaan oikeuteen, suhteesta piquetero-liikkeeseen (työttömien mielenosoitus- ja tiesulkuliike) ja hallituksen ihmisoikeuspolitiikasta. Kirkko piti hallituksen sosiaalipolitiikkaa riittämättömänä. Vuonna 2004 La Platan arkkipiispa Héctor Aguer ilmaisi huolensa voimakeinojen käytöstä työttömien ja nuorten mielenosoitusta vastaan. Kirchner muistutti arkkipiispan käyttäneen 150 000 pesetaa Vatikaanin pankkiiri Francisco Javier Trusson takuiden maksamiseen hänen oikeudenkäyntinsä aikana.

Kirchnerin hallituskauden loppua varjostivat korruptioskandaalit. Talousministeri Felisa Miceli erosi virastaan 16. heinäkuuta 2007, kun hänen toimistonsa vessasta löydettiin 60 000 dollarin arvosta käteistä ja syyttäjät aloittivat korruptiotutkinnan. Muutama päivä myöhemmin puolustusministeri Nidal Garréa alettiin tutkia veronkierrosta.

Presidenttikauden jälkeen

Vuonna 2008 Ecuadorin presidentti Rafael Correa ehdotti Kirchneria Etelä-Amerikan valtioiden unionin johtoon. Valinta viivästyi Uruguayn presidentti Tabaré Vázquezin estettyä sen veto-oikeudellaan ja ehdotettua tilalle Michelle Bacheletia. Kirchnerin asema varmistui huhtikuussa 2010 Buenos Airesissa järjestetyssä kokouksessa.

Kirchnerille tehtiin vuonna 2010 kaksi kertaa sydänleikkaus. Hänellä oli stressin aiheuttamia sydänoireita, mutta hän jatkoi silti poliitikon työtään. Hän kuoli 60-vuotiaana lokakuussa 2010 sydänkohtaukseen. Yllättävä kuolema järkytti argentiinalaisia, sillä maan politiikan voimahahmo Kirchner oli suosittu ja hänen ennakoitiin asettuvan ehdokkaaksi vuoden 2011 presidentinvaaleissa, jos nykyinen presidentti, hänen vaimonsa ei asetu. Vastustajat arvostelivat Kirchnerin talouspolitiikkaa ja sitä, että hän keskitti valtaa.

Aiheesta muualla

• Dwindling Debt Boosts Argentine Leader. (New York Times)