Mariute
| Mariute | |
|---|---|
 Francesca Bertini Mariuten roolissa. |
|
| Ohjaaja | Eduardo Bencivenga |
| Käsikirjoittaja | Robert Des Flers |
| Tuottaja | Francesca Bertini |
| Kuvaaja | Giuseppe Filippa |
| Lavastaja | Alfredo Manzi |
| Pääosat | Francesca Bertini |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia |
| Tuotantoyhtiö | Caesar Film |
| Ensi-ilta | 17. toukokuuta 1918 |
| Kesto | 743/564 metriä (28 min.) |
| Alkuperäiskieli | mykkäelokuva |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Mariute on vuonna 1918 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Komediaa ja draamaa yhdistelevän elokuvan on ohjannut Eduardo Bencivenga. Sen kahta pääosaa esittää Francesca Bertini.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuuluisa näyttelijä Francesca Bertini herää myöhään ja saapuu lopulta elokuvastudiolle, jossa häntä on odoteltu jo tuntikausia. Kuvaustauolla armeijasta lomalle saapunut sotilas kertoo vihollisen julmuuksista miehitetyllä alueella. Yöllä Bertini näkee unta, jossa hän on friulilainen talonpoikaisnainen Mariute. Vihollisen sotilaat raiskaavat Mariuten ja hänen appensa kostaa teon. Seuraavana aamuna diivanelkeistään luopunut Bertini saapuu töihin lähes ajoissa valmiina palvelemaan isänmaata.[1]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Francesca Bertini | … | Francesca Bertini / Mariute |
| Gustavo Serena | … | Gustavo Serena |
| Livio Pavanelli | … | Livio Pavanelli |
| Camillo De Riso | … | Camillo De Riso |
| Alberto Albertini | … | sotilas[1] |
Tuotanto ja teemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roomalaisen Caesar Filmin sivutoiminimen Bertini Filmin tuottama Mariute[1] oli osa ensimmäisen maailmansodan propagandaa. Sen tilaaja oli valtiollinen Kansallinen vakuutusinstituutti. Alkuperäisen version lopussa Francesca Bertini kääntyi suoraan katsojien puoleen kehottaen ostamaan instituutin sotaobligaatioita.[2][3]
Elokuvan ensimmäinen osa, jossa Bertini esittää itseään, on ironinen kuvaus oikukkaan näyttelijädiivan arkielämästä. Elokuvastudiolla tapahtuva toinen osa parodioi näyttelijän esittämiä mykkäelokuvien intohimodraamoja. Juoni antaa vihjeitä Bertinin pyrkimyksistä kehittää itseään näyttelijänä, ja elokuvan kolmas, Mariutesta kertova osa onkin sen draamallisesti ja kuvaukselisesti vahvinta antia. Samalla esitetään kolme naisena olemisen mallia: yläluokan ylellinen ja toimeton elämä, perinteinen patriarkaalinen maalaisyhteisö sekä tietoinen kasvu kohti itsenäisyyttä ja vastuun ottamista. Elokuvan miehet ovat diivaan verrattuna heikkoja tai poissaolevia.[2][3]
Mariute on säilynyt Italian kansallisessa elokuva-arkistossa vuonna 1954 tehtynä mustavalkoisena kopiona. Alkuperäisestä 743 metrin pituudesta on jäljellä 564 metriä. Elokuva on nähtävissä arkiston mykkäelokuvasivustolla.[4] Sen alkuperäisestä asusta antavat käsityksen Torinon elokuvamuseon restauroidut katkelmat[5].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Martinelli, Vittorio: Il cinema muto Italiano: I film della Grande Guerra. 1918, s. 140–141. (Bianco e Nero, numero speciale) Torino: Nuova Eri – Edizioni RAI, 1991. ISBN 88-397-0616-X Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Zagarrio, Vito: Mariute: un metafilm del muto. Immagine. Note di Storia del Cinema, prima serie, nro 6 (1983), s. 5–10. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Dalle Vacche, Angela: Diva: Defiance and Passion in Early Italian Cinema, s. 192–197. Austin: University of Texas Press, 2008. ISBN 978-0-292-71661-2
- ↑ Portale Cinema Muto Italiano ilcinemamuto.it. Viitattu 30.7.2017.
- ↑ Cineteca MNC vimeo.com. Viitattu 30.7.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mariute Internet Movie Databasessa (englanniksi)