Lauri Letonmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauri Letonmäki
Lauri Letonmäki 1910-luvulla.
Lauri Letonmäki 1910-luvulla.
Kansanedustaja
2.2.1914–3.4.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Vaasan itäinen
Henkilötiedot
Syntynyt22. joulukuuta 1886
Tampere
Kuollut20. marraskuuta 1935 (48 vuotta)
Petroskoi
Ammatti toimittaja

Lauri Aukusti Letonmäki (ent. Helin, 22. joulukuuta 1886 Tampere – 20. marraskuuta 1935 Petroskoi) oli suomalainen poliitikko, toimittaja, kirjailija ja runoilija, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1914–1917. Sisällissodan aikana Letonmäki oli Suomen kansanvaltuuskunnan radikaaleimpia jäseniä ja nousi loppuvaiheessa sen ideologiseksi johtajaksi.[1] Sodan jälkeen Letonmäki siirtyi Neuvostoliittoon, jossa hänestä tuli Neuvosto-Karjalan johtavia suomalaiskommunisteja. Vuonna 1935 Letonmäki teki itsemurhan tultuaan erotetuksi kommunistisesta puolueesta.[2][3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Letonmäen vanhemmat olivat Pihlajavedeltä kotoisin ollut höyrylaivakapteeni Matti Simonpoika Letonmäki (ent. Helin, 1847–1893) ja Messukylässä syntynyt tekstiilityöläinen Kristina Matilda Dahlberg (1861–1929). Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen Reaalilyseosta vuonna 1903. Letonmäki aloitti historian ja kielitieteen opinnot Helsingin yliopistossa, mutta ei suorittanut tutkintoa.[3][4] Hän kuului niin sanottuihin marraskuun sosialisteihin, jotka liittyivät SDP:n jäseneksi suurlakon innoittamana.[5] Letonmäki oli myös Ylioppilaiden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen jäsen.[6] Opintoihinsa panostamisen sijaan hän työskenteli Tampereella Kansan Lehden ja Työläisnuorison toimittajana.[3] Vuonna 1908 Letonmäki oli Jyväskylässä ilmestyneen Sorretun Voiman päätoimittajan sijaisena Kaarlo Salovaaran suorittaessa vankeustuomiotaan.[7] Vuosina 1911–1912 hän työskenteli Sortavalassa ilmestyneen Rajavahdin päätoimittajana. Letonmäki pyrki muuttamaan maltillisena tunnetun lehden radikaalimpaan suuntaan kohti luokkataistelua.[8] Vuonna 1912 senaatin oikeusosasto tuomitsi hänet majesteettirikoksesta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen Rajavahdissa julkaistun kirjoituksen johdosta.[9] Letonmäki suoritti tuomionsa Vaasan lääninvankilassa, jossa samaan aikaan istuivat myös Ali Aaltonen ja Alex Halonen.[10] Letonmäki palasi vankilasta jälleen Kansan Lehden toimittajaksi. Hän toimi myös SDP:n Pohjois-Hämeen piirijärjestön puheenjohtajana. Letonmäki valittiin eduskuntaan vuonna 1914.[2]

Sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan alla Letonmäki edusti SDP:n vallankumouksellista siipeä. 19. tammikuuta 1918 hänet valittiin puolueneuvoston lisäjäseneksi yhdessä radikaalien Emil Elon, Eero Haapalaisen, Antti Kivirannan ja Adolf Taimin kanssa.[11] Ratkaisevissa kokouksissa Letonmäki asettui vallankumouksen kannalle. Sisällissodan käynnistyttyä Letonmäki ja Kiviranta valittiin kansainvaltuuskunnan oikeusasiain valtuutetuiksi.[12] Letonmäen vastuulle tulivat lainvalmistelu ja oikeudenhoito Kivirannan vastatessa vankeinhoidosta.[13] Kansanvaltuuskunnan enemmistöstä poiketen Letonmäki kannatti avoimesti sosialismiin siirtymistä. Hän arvosteli vallankumoushallintoa siitä, että se oli uudistusten toteuttamisen sijaan tyytynyt ainoastaan laatimaan lakeja ja julistuksia.[3] Letonmäki kannatti ankaraa oikeudenkäyttöä ja olisi halunnut vallankumousoikeuksien keskittyvän poliittisiin juttuihin.[14]

Saksalaisten maihinnousun jälkeen Letonmäestä tuli sihteeri toimeenpanevaan komiteaan, joka alkoi suunnittelemaan kansanvaltuuskunnan evakuointia Viipuriin.[15] Hän toimi sihteerinä myös Viipurissa pidetyssä kokouksessa, jossa Kullervo Mannerille annettiin diktaattorin valtuudet. Seuranneessa kansanvaltuuskunnan organisaatiouudistuksessa Letonmäestä tehtiin huoltoasian osaston päällikkö.[16] Sen tehtävänä oli Viipuriin virtaavien punapakolaisten huollon järjestäminen.[17] Kun osa kansanvaltuuskunnan jäsenistä siirtyi punakaartien hallintoon nousivat sovinnollisen linjan kannattajat enemmistöksi Letonmäen jäädessä ainoaksi jyrkän linjan edustajaksi. Hän ei ollut tyytyväinen harjoitettuun politiikkaan vaan yritti kammeta Edvard Gyllingiä pois puheenjohtajan paikalta.[18] Kansanvaltuuskunnan päättäessä jatkaa perääntymistaistelua oli Letonmäki tehtyjen päätösten ideologinen veturi. Letonmäki vastusti viimeiseen asti rauhanpyrkimyksiä ja valkoisten kanssa aloitettavia neuvotteluja. Hänen tekemänsä esitykset kuitenkin hävisivät äänestyksessä Gyllingin ja Jalo Kohosen rauhanneuvotteluehdotuksille. Letonmäkeä kannattivat ainoastaan Emil Elo ja Konsta Lindqvist.[19] Viipurin taistelun aikana Letonmäki pakeni puolisonsa kanssa viimeisten kansanvaltuuskunnan jäsenten joukossa Pietariin 25. huhtikuuta.[20][3] Seuraavana päivänä kansanvaltuuskunta piti viimeisen kokouksensa, jossa se lopetti toimintansa ja asetti seuraajaksi keskuskomitean, johon Letonmäen ohella valittiin Otto Wille Kuusinen, Kullervo Manner, Oskari Tokoi ja Matti Turkia.[21]

Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lauri Letonmäen kaadettu hautakivi Petroskoissa jatkosodan aikana. SA-kuva.

Elo–syyskuun vaihteessa 1918 Letonmäki osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen, jossa hänet valittiin keskuskomiteaan. Letonmäki ryhtyi organisoimaan Suomeen ja Ruotsiin suuntautuvaa maanalaista puoluetyötä, jonka ohella hän oli punapakolaisista huolehtineen komitean jäsen. Lehtikirjoituksissaan Letonmäki vaati Suomen työväenluokkaa jatkamaan taistelua kohti sosialismia uhrauksia säästämättä.[3] Hieman myöhemmin Letonmäki siirtyi SKP:n Tukholman toimistoon, jossa hän työskenteli Viesti-lehden toimituksessa. Letonmäki vastasi lehden ulkomaanosastosta ja suomensi ulkomaankielistä aineistoa Keski-Euroopasta.[22][23] Lisäksi hän toimi Suomessa ilmestyneen Sosialistisen Aikakauslehden avustajana.[lähde? ]

Letonmäki palasi Pietariin 1920. Hän opetti SKP:n poliittisilla kursseilla ja luennoi Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa muun muassa Suomen historiasta, kunnes siirtyi 1924 Kominternin Länsi-Euroopan propagandasihteeristön Suomen osaston johtajaksi. Petroskoihin muutettuaan Letonmäki työskenteli Punainen Karjala -lehden päätoimittajana 1927–1931 ja Kustannusliike Kirjassa poliittisen kirjallisuuden osaston toimittajana 1931–1935. Lisäksi hän opetti Neuvosto-Karjalan historiaa, sosiaalitieteitä, neuvostopolitiikkaa ja kirjallisuudenhistoriaa Karjalan pedagogisessa instituutissa. Letonmäki oli myös VKP(b):n Karjalan aluekomitean jäsen.[4][3]

Ennen Stalinin ruuvin kiristymistä Letonmäki nousi merkittäväksi mielipidevaikuttajaksi Karjalan suomalaisten keskuudessa. Poliittisten puhdistusten alettua 1935, joutuivat pian kohteeksi myös Letonmäki sekä suomenkielistä kirjallisuutta julkaissut Kirja. Marraskuussa aluekomitea syytti Kirjan toimihenkilöitä vakavista virheistä "leniniläisen kansallisuuspolitiikan toteuttamisessa". Letonmäkeä syytettiin myös siitä, ettei hän ollut asettunut kustantamon "porvarinnationalistista" johtoa vastaan. Lehdistö hyökkäsi Letonmäkeä vastaan julistaen, ettei hänellä ollut paikkaa puolueessa eikä neuvostoperheessä. Lopulta Letonmäki erotettiin kommunistisesta puolueesta syytettynä yhteyksistä porvarillisiin nationalisteihin. Erottaminen merkitsi Letonmäelle fyysistä ja psyykkistä romahdusta. Historioitsija Irina Takalan mukaan Letonmäki laati vastineen, jossa hän myönsi osan syytteistä oikeaksi. 20. marraskuuta 1935 Letonmäki lähetti puolisonsa viemään vetoomusta aluekomitealle ja hirttäytyi sillä välin kotonaan.[3][4] Letonmäki on haudattu Petroskoihin Neglinskajan ortodoksiselle hautausmaalle. Letonmäen hautakivessä on säkeitä hänen vuonna 1930 julkaistusta runostaan Rakettu on raudalla; ”Koskaan ei sortua saa / Työläisen talonpojan maa / Koskaan ei sammua voi / Punaisen tähtemme koi”.[24]

Kirjailijana ja runoilijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalervo Palsan muotokuva Lauri Letonmäestä. Akvarelli vuodelta 1970.

Letonmäki kuului Suomen työväenliikeen ensimmäisen runoilijasukupolveen, jonka tuotantoa ilmestyi työväenjulkaisuissa heti suurlakon jälkeen.[25] Sisällissodan aikana julkaistuissa Letonmäen agitaatiorunoissa oli myös propagandistisia piirteitä, joissa esimerkiksi vääristeltiin sotatilannetta.[26] Letonmäki julkaisi Suomessa kaksi runokokoelmaa, jotka hänen omien runojensa ohella sisältävät Ferdinand Freiligrathin, Heinrich Heinen, Arvid Mörnen ja Sandor Petofin runojen suomennoksia. Lisäksi hänen runojaan on julkaistu useissa kokoelmissa sekä Suomessa että Neuvostoliitossa.[lähde? ] Letonmäki kirjoitti myös muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa esitetyn operetin Tillikassa.[27]

Neuvosto-Karjalassa Letonmäki oli perustamassa Karjalan proletaarikirjailijoiden liittoa vuonna 1926. Hän julkaisi muun muassa Karjalan historiaa käsitteleviä teoksia. Niissä hän käsitteli myös ongelmallista kansalliskysymystä kritisoiden käynnissä ollutta venäläistämistä. Hänen mukaansa Karjalan liittyminen Neuvostoliittoon toisaalta pelasti sen suomalaistamiselta ja Karjalan kansallisen kulttuurin tuholta.[4] Letonmäen pääteos oli vuonna 1931 ilmestynyt Karjalan historia.[3] Kustannusliike Kirjassa työskennellessään hän julkaisi suomennoksina muun muassa V. I. Leninin ja Josif Stalinin teoksia sekä kokoelman neuvostorunoutta.[3] Yhdessä Kullervo Mannerin kanssa hän toimitti Leninin koottujen teosten suomennosta.[28]

Lauri Letonmäki on yksi Timo Malmin vuonna 2020 julkaistun romaanin Tampereen sotakirja kertojahahmoista.[29]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Letonmäen puoliso oli kansanedustaja Maria Letonmäki, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1910. Pariskunnalla oli yksi lapsi.[3]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ohjelmarunoja: omia ja suomennoksia 1. Tampere: Tampereen työväen sanomalehti, 1914.
  • Ohjelmarunoja: omia ja suomennoksia 2. Tampere: Tampereen työväen sanomalehti, 1918.
  • Valkoinen sosialidemokratia – punainen kommunismi. (Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu n:o 34) Pietari: Suomalaisen kommunistisen puolueen keskuskomitea, 1918.
  • Den finska socialdemokratin och revolutionen. Stockholm: Fram, 1919.
  • Päivän punaista politiikkaa : totuuden sanoja työläisille. (Nimimerkillä ”Kommunisti”) Stockholm: tuntematon, 1919. [30]
  • Piirteitä Suomen ja Karjalan historiasta. Moskva: Centralnoe izdatelstvo narodov S.S.S.R., 1925.
  • Lenin, V. I.: Kansallisuuskysymyksestä : kirjoituksia ja puheita. Suomentanut Lauri Letonmäki. Leningrad: Kirja, 1927.
  • Karjalan historia. Leningrad: Kirja, 1931.
  • Neuvostorunoutta. Suomentanut Lauri Letonmäki. Leningrad: Kirja, 1931.
  • Tietokirjanen suomenkielisille työläisille. Leningrad: Kirja, 1931.
  • Letonmäki, Lauri (toim.): Kansalaissota Karjalassa : kansalaissodan historiaa Karjalassa koskevien materiaalien kokoelma. 1. osa. Petroskoi: Kirja, 1932.
  • Stalin, J. V.; Letonmäki, Lauri (toim.): Leninismin kysymyksiä 1. Petroskoi: Kirja, 1932.
  • Stalin, J. V.; Letonmäki, Lauri (toim.): Leninismin kysymyksiä 2. Petroskoi: Kirja, 1933.
  • Sokolov, V. N.; Letonmäki, Lauri; Haapalainen, Eero: Viapori : sotilaskapina v. 1906. Petroskoi: Kirja, 1935.
  • Kuusinen, Otto Wille; Letonmäki, Lauri; Manner, Kullervo: Suomen vallankumous 1918. Helsinki: Marxilais-Leniniläiset ryhmät, 1973.

Kokoelmia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heikkilä, Seth (toim.): Työväen lauluja. (2. korjattu ja lisätty painos) Turku: Sosialistin Kirjapaino-Osuuskunta, 1912.
  • Savolainen, Yrjö (toim.): Miten meillä sotaa käytiin : kertomuksia ja runoja. Leningrad: Kirja, 1927.
  • Vallankumousrunoja : kokoelma lausuttavia runoja työläislausujille ja runouden ystäville. Helsinki: Työväen kirjallisuuden edistämisyhdistys, 1928.
  • Rautio, Karl (toim.): Sekakuorolauluja. Leningrad: Kirja, 1932.
  • Rutanen, Mikael; Helo, Lea (toim.): Työn laulu : runoja. Leningrad: Kirja, 1933.
  • Ahmala, Hilkka (toim.): Käy eespäin : valikoima suomalaista työväenrunoutta. Helsinki: Tammi, 1957.
  • Mišin, Armas; Summanen, Taisto (toim.): Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu : Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1976.
  • Kalemaa, Kalevi (toim.): Käy eespäin : valikoima suomalaista työväenrunoutta. (Uusi laitos) Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30367-4-X.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 104, 171. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  2. ↑ a b Lauri Letonmäki Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 17.9.2007.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Keravuori, Kirsi: Letonmäki, Lauri (1886–1935) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 18.6.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 3.10.2024.
  4. ↑ a b c d Uryadnikov, Ilja A.: Milestones in the biography of Lauri Letonmäki. StudArctic Forum, 2022, nro 2, s. 33–37. ISSN 2500-140Х. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 3.10.2024. (venäjäksi)
  5. ↑ Työväen kalenteri 1913, s. 190–191. Helsinki: Sosialidemokratinen puoluetoimikunta, 1912. Kansalliskirjasto.
  6. ↑ Paavolainen , Jaakko: Nuori Tanner : menestyvä sosialisti. Elämäkerta vuoteen 1911, s. 302–303. (Väinö Tannerin elämäkerta 1) Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30325-8-2.
  7. ↑ Huomenna, torstaina. Sorretun Voima, 25.9.1907, nro 103, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.10.2024.
  8. ↑ Elsinen, Pertti: 75 vuotta karjalaista työväen lehteä : Kansan Voima Oy, sanomalehti Pohjois-Karjala 75 vuotta, s. 66. Joensuu: Kansan Voima, 1981. ISBN 951-91182-6-8.
  9. ↑ Toveri Letonmäki istumaan majesteettijutusta. Sorretun Voima, 3.6.1912, nro 60, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.10.2024.
  10. ↑ Taas kaksi sanomalehtimiestä tyrmään. Sorretun Voima, 1.7.1912, nro 71, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.10.2024.
  11. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 76, 79.
  12. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 104.
  13. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 170.
  14. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 355.
  15. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 465.
  16. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 474, 476.
  17. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 487.
  18. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 478.
  19. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 481.
  20. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 489–490.
  21. ↑ Lackman, Martti: SKP:n repivät riidat. Helsingin Sanomat, 14.2.1982, s. 31. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.10.2024.
  22. ↑ Ylärakkola, Arvo: Kun Tukholmasta tuli punapakolaisten keskus. Helsingin Sanomat, 16.9.1973, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.10.2024.
  23. ↑ Ylärakkola, Arvo: Tukholman Viesti-lehti. Migration-Muuttoliike, 1976, nro 2, s. 11–14. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 4.10.2024.
  24. ↑ Huuska, Veikko: Äänislinnan luterilainen hautausmaa Petroskoissa 1941-1944 9.11.2018. Uusi Suomi Blogit. Viitattu 4.10.2024.
  25. ↑ Kajava, Viljo: Piirteitä varhaisemmasta työväenrunoudesta. Kirjallisuuslehti, 1.10.1936, nro 15, s. 277–279. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.10.2024.
  26. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 306.
  27. ↑ Hirn, Sven: Operett i Finland 1860-1918, s. 215. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1992. ISBN 951-90188-2-4. Kansalliskirjasto.
  28. ↑ Lackman, Matti: Kullervo Manner : kumouksellisen muotokuva, s. 189. Somero: Amanita, 2017. ISBN 978-952-53308-4-7.
  29. ↑ Yli-Erkkilä, Salla: Sovinnon äänellä. Wareliaani, 5.6.2020, s. 33-36. Issuu.com. Viitattu 4.10.2024.
  30. ↑ Kirjallisia salanimiä ja nimimerkkejä / E.J. Ellilä., s. 34. (xxxxxx) Helsingin yliopiston kirjasto, 1952. Kansalliskirjasto (viitattu 01.10.2024).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lauri_Letonmäki&oldid=22675265”