Lasite
Lasite on keraamisen kappaleen pinnalla oleva ohut lasinen pinnoite. Paksuudeltaan lasite on keskimäärin 0,1–0,5 millimetriä. Se sisältää lasiainesta, kiteitä ja liukenemattomia väri- tai raaka-ainehiukkasia sekä huokosia ja kaasukuplia.[1]
Koostumus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lasite koostuu piioksidista, sulatteesta ja alumiinioksidista. Siihen voidaan lisätä myös väriainetta, tavallisesti epäjaloa metallia. Nämä ainekset sekoitetaan veteen.[2]
Lasite on koostumukseltaan hyvin lähellä tavallista lasimassaa. Siitä se eroaa selvimmin siinä, että lasite sisältää alumiinioksidia enemmän kuin lasi, koska lasite ja lasi valmistetaan eri tavoilla. Suurempi alumiinioksidipitoisuus jäykistää lasisulaa sen hitaan jäähdytyksen aikana ja estää näin sen valumisen, kuten myös lasitteen säröilyn ja kiteytymisen.[3]
Lasitetta käytetään keraamisten kappaleiden pinnalla useista syistä. Lasitettu pinta on hygieeninen ja helppo puhdistaa. Lasite tasoittaa esineen pintavirheet. Lasite parantaa esineen kulutuskestävyyttä, tekee siitä vedenpitävän, ja suojaa siinä olevia koristeita. Lasitteella voidaan parantaa esineen ulkonäköä ja antaa sille väriä.[1]
Keramiikan valmistuksessa lasite levitetään keramiikkaesineen pintaan, minkä jälkeen esine poltetaan korkeassa lämpötilassa. Lasite sulaa esineeseen kiinni. Lopuksi esine jäähdytetään hitaasti. Lasite kovettuu jäähdytyksessä noin 500–600 asteen lämpötilassa. Kun lasitteen lämpölaajeneminen on säädetty hiukan pienemmäksi kuin massan, saadaan aikaan kappaleen lujuutta lisäävä puristusjännitys.[3]
Lasitetta saattaa syntyä myös luonnollisessa prosessissa, kuten tulivuorenpurkauksessa. Myös ydinräjähdyksen lämpösäteily saattaa synnyttää lasitteen räjähdyspisteen välittömään läheisyyteen.
Perinteiset lasitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tuhkalasitteet, tärkeitä Itä-Aasiassa. Tehty kasvien tuhkasta, joka sisältää potaskaa ja kalkkia.
- Maasälpälasitteet, joita on käytetty lähinnä posliinille.
- Lyijylasitteet ovat kiiltäviä ja puhtaina värittömiä sekä läpinäkyviä, ja vaativat vain n. 800 °C polttolämpötilan. Niitä on käytetty n. 2000 vuotta Kiinassa, Välimeren maissa, ja muualla Euroopassa.
- Suolalasitus ei ole varsinaisesti lasiteseos, vaan menetelmä, jota on käytetty lähinnä eurooppalaisessa kivitavarassa. Se perustuu suolan lisäämiseen uuniin poltettaessa.
- Tinalasite on oikeastaan lyijylasite, josta on tehty valkoista la läpinäkymätöntä lisäämällä tinaoksidia. Käytetty mm. islamilaisessa keramiikassa, renessanssin majolika-keramiikassa, fajanssissa ja Delftin keramiikassa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jylhä-Vuorio, Heikki: Keramiikan materiaalit. Heikki Jylhä-Vuorio, 2020. ISBN 9789529442522
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]