Kultarikko
| Kultarikko | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Rikkokasvit Saxifragaceae |
| Suku: | Lehtirikot Saxifraga |
| Laji: | aizoides |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Saxifraga aizoides |
|
| Katso myös | |
Kultarikko (Saxifraga aizoides) on monivuotinen, keltakukkainen vuoristojen ja arktisten alueiden rikkokasvi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Löyhästi mätästävä kultarikko kasvattaa 5–15 cm pitkät, kohenevat ja monilehtiset varret. Kukattomat varret ovat huomattavasti kukallisia lyhyempiä. Lehdet ovat tasasoukkia, möyheitä ja tavallisesti ehytlaitaisia. Kukinto on harvakukkainen huiskilo. Kaksineuvoiset kukat ovat vaaleankeltaisia ja punapilkullisia, joskus punakeltaisia tai purppuranpunaisia. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Heteitä on 10 kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen, emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Suomessa kultarikko kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on kaksiosainen, monisiemeninen kota.[1]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kultarikkoa tavataan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Euroopassa laji on lähinnä vuoristojen kasvi, jota kasvaa Britteinsaarten pohjoisosissa, Norjan, Ruotsin ja Suomen vuoristo- ja tunturialueilla, Kuolan niemimaalla, Uralilla, Islannin itäosissa, Huippuvuorilla, Alpeilla, Apenniinien pohjoisosissa, Luoteis-Balkanilla ja Karpaateilla. Pohjois-Amerikassa kultarikko on lähinnä arktisten alueiden laji, jota kasvaa Länsi- ja Pohjois-Kanadassa. Kultarikkoa esiintyy myös Grönlannissa.[2] Suomessa kultarikko on pohjoisen laji, jota tavataan kolmella alueella: Sallan-Kuusamon alueella, Enontekiöllä lähinnä käsivarren suurtuntureilla sekä Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa.[3][4]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kultarikko kasvaa lähinnä tuntureiden märillä puron- ja joenvarsilla, lähteiköissä, kallionhyllyillä ja lehtoniityillä. Laji on kalkinvaatija.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 226, 228.
- ↑ Den virtuella floran: Gullbräcka (myös levinneisyyskartat) Viitattu 19.1.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 228.
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Kultarikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.8.2012.