F. J. Leino

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jussi Leino)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo asianajajasta ja kansanedustajasta. Nimeä F. J. Leino käytettiin myös toimittaja-kansanedustaja Jalmari Leinosta.
F. J. Leino
F. J. Leino vuonna 1924.
F. J. Leino vuonna 1924.
Kansanedustaja
1.5.1924–31.7.1929
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun eteläinen
Henkilötiedot
Syntynyt14. lokakuuta 1894
Lieto
Kuollut27. huhtikuuta 1960 (65 vuotta)
Kaarina
Ammatti asianajaja

Frans Johannes (Jussi) Leino (14. lokakuuta 1894 Lieto – 27. huhtikuuta 1960 Kaarina) oli suomalainen asianajaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1924–1929.[1] Sosialidemokraatit jätettyään Leino siirtyi 1930-luvulla äärioikeistoon ja vaikutti jatkosodan aikana kansallissosialistisissa järjestöissä.[2]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. J. Leinon vanhemmat olivat Pöytyällä syntynyt itsellinen Frans Henrik Leino (s. 1875) ja Kauvatsalta kotoisin ollut Alma Juhontytär Simola (s. 1873). Hän syntyi äitinsä kotipaikassa Liedon Sikilässä, josta perhe muutti isän kotitaloon Auran Leppäkoskeen. Leino kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta 1915 ja suoritti oikeustutkinnon Helsingin yliopistossa 1919.[1][3]

Lakimiehenä ja kansanedustajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikana Leino toimi Turun vallankumousoikeuden lainopillisena neuvonantajana.[4] Sodan päätyttyä hän perusti oman asianajotoimiston.[5] Vuonna 1918 sosialidemokraattiseen puolueeseen liittynyt Leino oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen 1920-1928. Lisäksi hän kuului SDP:n piiritoimikuntaan ja Turun Työväen Osuuskaupan hallintoneuvostoon sekä toimi Sosialistin taloudenhoitajana ja johtokunnan puheenjohtajana.[6][7][8] Leino valittiin kansanedustajaksi vuonna 1924.[1] Keväällä 1927 hänen nimensä nousi esille kaavailuissa sisäministeri Rieti Itkosen seuraajaksi.[9] Vuosina 1927-1928 Leino muodosti Sakari Alangon, Gustaf Ignatiuksen, Anton Kotosen ja O. A. Wilkmanin kanssa komitean, joka laati mietinnön rikospoliisin uudelleenorganisoinnista.[10] Hän oli myös presidentin valitsijamies 1925.[1]

Asianajaja Leino vie köyhien työläisnaisten rahat. Pilapiirros kommunistisessa Tuisku-lehdessä 1929.

Vuosina 1919-1934 Leino oli puolustusasianajajana yli neljässäkymmenessä Turun hovioikeuden kommunistioikeudenkäynnissä, mikä oli kaikista asianajajista ylivoimaisesti eniten. Leinoa ja Asser Saloa lukuunottamatta asianajajat saivat hoitaakseen vain pari juttua, mutta maltillisesti esiintynyt Leino onnistui voittamaan oikeusviranomaisten luottamuksen. Asiakkaiden joukossa olivat muun muassa Suomessa pidätetty amerikkalainen kommunisti John Reed sekä Mandi Sirola.[7] Vuonna 1934 hän toimi niin sanotun suuren vakoilujutun syytettyjen oikeusavustajana.[11] Kommunisteja puolustaessaan Leino joutui myös Lapuan liikkeen kyyditysuhkailujen kohteeksi.[12]

1920-luvun lopussa julkisuuteen tuli lukuisia tapauksia, joissa Leino oli perinyt vähävaraisilta asiakkailtaan liian korkeita asianajopalkkioita. Hän hoiti muun muassa köyhien työläisnaisten lapsenruokkojuttuja.[13] Leinolla oli tapana ottaa palkkiona suuri osa asiakkaansa saamista korvauksista.[14] Osa tapauksista eteni oikeuteen, jossa hänet määrättiin kohtuullistamaan palkkioitaan.[15] Leinon menettely herätti paheksuntaa SDP:n sisällä ja hänet laitettiin lopulta sivuun luottamustehtävistään, josta suivaantuneena Leino jätti jäsenmaksunsa maksamatta.[16] Joulukuussa 1931 Leino ilmoitti julkisesti eroavansa SDP:sta vastalauseena puolueen kantaan kieltolakikansanäänestyksessä.[17] Suomen Sosialidemokraatti puolestaan huomautti, ettei hän ollut edes kuulunut puolueeseen lähes puoleentoista vuoteen maksamattomien jäsenmaksujensa vuoksi.[18]

Äärioikeistoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SDP:n jätettyään Leino lähti lyhytikäiseksi jääneen Maakuntain liikkeen toimintaan.[16][19] Myöhemmin Leinosta tuli Isänmaallisen Kansanliikkeen kannattaja ja sotavuosina hän oli mukana Suomen Kansallissosialistisessa Työväenpuolueessa sekä Suomen Kansallissosialisteissa. Vuonna 1941 Leino julkaisi kirjan, jossa hän teki selkoa kansallissosialismista ja käsitteli aatetta myös suomalaisesta näkökulmasta. Teo Snellmanin kanssa kirjoittamassaan pamfletissa kansallissosialistista ihanneyhteiskuntaa verrattiin elimistöön, jossa jokainen yksilö toimi yhteisen kansanruumiin eduksi. Jatkosodan päätyttyä Leino joutui Valpon pidättämäksi monien muiden suomalaisten kansallissosialistien johtohenkilöiden tavoin.[20] Sotavuosien jälkeen Leino jatkoi asianajotoimistossaan kuolemaansa vuoteen 1960 saakka. Hänet on haudattu Turun hautausmaahan.[21]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liedon Parmaa ja Turun Weikkoja edustanut Leino oli nuoruudessaan lahjakas yleisurheilija, jonka leipälaji oli keihäänheitto.[4][22] Hän oli myös perustamassa Työväen Urheiluliiton Varsinais-Suomen piiriä.[23] Vuonna 1926 Leino voitti ensimmäisen Suomessa järjestetyn virallisen linkopallonheittokilpailun.[24][25] Myöhemmin hän toimi Turun Keilailuliiton puheenjohtajana.[26]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. J. Leinon ensimmäinen puoliso oli turkulainen Marta Maria Raunio (s. 1893), jonka kanssa hän oli naimisissa 1916–1934. Heillä oli yksi poika. Vuonna 1935 Leino avioitui Sauvosta kotoisin olleen Oili Tuulikki Tuomisen (1910-1989) kanssa.[1][3]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kansallissosialismi maailmanhistoriallisen kehityksen tuloksena. Helsinki: Otava, 1941. Internet Archive.
  • Kansallissosialistisia mietelauseita. Turku: Suomen Kansallissosialistisen Työväenpuolueen Turun paikallisosasto, 1942.
  • Leino, Jussi; Snellman, Teo: Suomalainen kansallissosialismi luo uuden Sammon : Suomen uusi ohjelma. Helsinki: Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö, 1942.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e F. J. Leino Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.1.2016.
  2. ↑ Engman, Max; Eriksson, Jerker A.: Mannen i kolboxen : John Reed och Finland, s. 200. (Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland Nr 485) Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1979. ISBN 951-90174-7-X Kansalliskirjasto. (ruotsiksi)
  3. ↑ a b Frans Johannes (Jussi) Leino 1.8.2024. Geni. Viitattu 9.9.2024.
  4. ↑ a b Sopimatonta ”veljeilyä”. Turun Sanomat, 27.8.1918, nro 4123, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  5. ↑ F. J. Leinon asianajotoimiston ilmoitus. Turun Sanomat, 8.6.1918, nro 4045, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  6. ↑ Leino, F. J.: Kansanvallan ja oikeuden puolesta!. Sosialisti, 21.3.1924, nro 69, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  7. ↑ a b Engman & Eriksson 1979, s. 123–124.
  8. ↑ Lehtinen, M. E.: Muistelmia matkan varrelta. Sosialisti, 15.1.1924, nro 12, s. 23–24. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  9. ↑ Päivän uutiset | Sisäasiainministeriksi huhuillaan. Maaseudun Tulevaisuus, 14.4.1927, nro 43, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  10. ↑ Hietaniemi, Tuija: Lain vartiossa : poliisi Suomen politiikassa 1917–1948, s. 114. (Historiallisia Tutkimuksia 166) Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1992. ISBN 951-89155-7-1 Teoksen verkkoversio (PDF).
  11. ↑ Suuren vakoilujutun käsittely jatkuu ensi tiistaina. Uusi Suomi, 16.2.1934, nro 45, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  12. ↑ Kyydityksillä uhataan yhä kansalaisia. Suomen Sosialidemokraatti, 24.10.1930, nro 288, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  13. ↑ Köyhäinasianajaja F. J. Leinon palkkiot. Turunmaa, 7.9.1929, nro 207, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  14. ↑ Tuomari F. J. Leino jälleen syytteessä kiskonnasta. Turun Sanomat, 26.4.1929, nro 112, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  15. ↑ F. J. Leinon asianajopalkkiot. Iltalehti, 5.3.1930, nro 53, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  16. ↑ a b ”Mister J:son” [Axel Åhlström]: Rullan går... Arbetarbladet, 12.2.1932, nro 17, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024. (ruotsiksi)
  17. ↑ ”Tompan Tuomo” [Urho Kittilä]: Silmäilyjä. Suomenmaa, 30.12.1931, nro 300, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  18. ↑ F. J. Leinon ”eroaminen” sos.-dem. puolueesta. Suomen Sosialidemokraatti, 12.1.1932, nro 11, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  19. ↑ Tuhatlukuinen pulaliikkeen vastustajain kokous eilen Palokunnantalossa. Uusi Aura, 29.2.1932, nro 58, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  20. ↑ Silvennoinen, Oula; Tikka, Marko; Roselius, Aapo: Suomalaiset fasistit : mustan sarastuksen airuet, s. 369, 373, 397–398. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 978-951-04013-2-3
  21. ↑ Haku | Leino, Frans Johannes Hautakartta. 2022. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 9.9.2024.
  22. ↑ Kainulainen, Viljo: Työläisurheilijain kansainväliset kilpailut Pragissa ja osanottomme niihin. Työväen Urheilulehti, 1920, nro 22–23, s. 341–343. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  23. ↑ Turun piirin vaiheita. Työväen Urheilulehti, 17.5.1923, nro 10, s. 179–180. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  24. ↑ Kahden turkulaisen TUL-seuran järjestämät kansainväliset. Turun Sanomat, 25.5.1926, nro 139, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  25. ↑ Uutiskuvia kotimaasta. Kotoa ja Kaukaa, 9.6.1926, nro 24, s. 490–491. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
  26. ↑ Kulttuurikehdon keilankolinaa. Keilaaja, 15.9.1938, nro 1, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.9.2024.
Sosialidemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=F._J._Leino&oldid=22625255”