Juri Boiko
| Juri Boiko | |
|---|---|
| Юрій Бойко | |
 |
|
| Ukrainan varapääministeri (ekologia ja energia) | |
|
24. joulukuuta 2012 – 27. helmikuuta 2014
|
|
| Edeltäjä | Borys Kolesnikov (osittain) |
| Seuraaja | virka lakkautettu |
| Ukrainan energia- ja hiiliteollisuusministeri | |
|
11. maaliskuuta 2010 – 12. joulukuuta 2012
|
|
| Edeltäjä | Juri Prodan |
| Seuraaja | Eduard Stravytskyi |
| Verh’ovna Radan jäsen | |
|
23. marraskuuta 2007 – 11. maaliskuuta 2010
27. marraskuuta 2014– |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. lokakuuta 1958 Horlivka, Donetskin alue, Ukrainan SNT |
| Tiedot | |
| Puolue | Opposition ohjelma – Elämän puolesta (2018–) |
| Muut puolueet |
Ukrainan työväenpuolue (2001–2004) Ukrainan republikaanipuolue (2005–2007) Alueiden puolue (2007–2014) Oppositiorintama (2014–2018) |
Juri Anatolijovytš Boiko (ukr. Юрій Анатолійович Бойко; s. 9. lokakuuta 1958) on ukrainalainen poliitikko, joka toimi yhtenä Ukrainan varapääministereistä vuosina 2012–2014. Hän edustaa oppositiorintamaa ja kannattaa läheisempiä suhteita Venäjän kanssa.
Nuoruus ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Boiko syntyi Horlivkassa Donetskin alueella. Hän opiskeli kemiantekniikkaa D. Mendelejevin kemiantekniikan yliopistossa Moskovassa ja valmistui vuonna 1981 insinööriksi. Vuonna 2001 hän valmistui insinööriekonomiksi Itä-Ukrainan yliopistosta.[1][2][3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1981–1999 hän toimi esimiehenä Zorjan kemiantehtaalla Rubižnessa. Tämän jälkeen hän toimi vuosina 1999–2001 Lysytšanskin öljynjalostamon, Lysytšansknaftoorhsyntezin, johtajana ja vuosina 2001–2002 Krementšukin öljynjalostamon, Ukrtransnaftan, hallituksen puheenjohtajana. Vuosina 2002–2005 hän toimi Naftogazin hallituksen puheenjohtajana.[1]
Politiikassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2005 Boiko valittiin Ukrainan republikaanipuolueen puheenjohtajaksi, joka osallistui vuoden 2006 parlamenttivaaleihin Ne Tak -oppositioblokissa, joka ei kuitenkaan ylittänyt kolmen prosentin vaalikynnystä.[1]
Vuonna 2005 Ukrainan turvallisuuspalvelun johtaja Oleksandr Turtšynov määräsi Boikon pidätettäväksi epäiltynä virkavallan väärinkäytöstä Naftogazin hallituksen puheenjohtajana; presidentti Viktor Juštšenko kuitenkin esti pidätyksen.[4]
Vuonna 2006 Boiko nimitettiin Janukovytšin hallitukseen energiaministeriksi;[1] hän toimi virassa vuoteen 2007 asti.[5] Vuoden 2007 parlamenttivaaleissa Boiko valittiin Verh’ovna Radaan alueiden puolueen listalta.[2] Maaliskuussa 2010 hänet nimitettiin pääministeri Mykola Azarovin hallitukseen energiaministeriksi;[6] joulukuussa presidentti Janukovytš vapautti hänet tästä virasta ja nimitti hänet energia- ja hiiliteollisuusministeriksi.[1]
Vuonna 2012 Boiko nimitettiin varapääministeriksi.[1][2]
Vuonna 2014 alueiden puolueen puoluekokous nimitti Myh’ailo Dobkinin puolueen presidenttiehdokkaaksi ja erotti Boikon puolueen jäsenyydestä.[7] Saman vuoden presidentinvaalissa Boiko oli ehdolla sitoutumattomana ehdokkaana ja sai 0,19 prosenttia äänistä.
Vuoden 2014 parlamenttivaaleissa Boiko valittiin uudelleen Verh’ovna Radaan oppositioblokin listan ensimmäisenä ehdokkaana.
Vuonna 2018 oppositioblokki ja Elämän puolesta -puolue yhdistyivät Opposition ohjelma – Elämän puolesta -puolueeksi,[8][9] jonka presidenttiehdokas Boiko oli vuoden 2019 presidentinvaalissa. Saman vuoden parlamenttivaaleissa puolue sai 13,05 prosenttia äänistä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Бойко Юрий Ліга.Досьє. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (venäjäksi)
- ↑ a b c Бойко Юрій ДОСЬЄ. 28. syyskuuta 2007. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (ukrainaksi)
- ↑ Юрий Бойко Лидеры нации. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (venäjäksi)
- ↑ Roman Kuptšynskyi: Ukraine: Battle Against Corruption Grinds To A Halt Radio Free Europe. 26. syyskuuta 2005. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (englanniksi)
- ↑ Про припинення повноважень членів Кабінету Міністрів України zakon.rada.gov.ua. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (ukrainaksi)
- ↑ Про формування складу Кабінету Міністрів України zakon.rada.gov.ua. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (ukrainaksi)
- ↑ Ukraine's Party of Regions expels presidential hopefuls Tigipko, Tsariov and Boiko Interfax Ukraine. 7. huhtikuuta 2014. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (englanniksi)
- ↑ Bermet Talant: Two Russia-friendly parties join forces for presidential election Kyiv Post. 9. marraskuuta 2018. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (englanniksi)
- ↑ Об'єднання Бойка-Рабіновича визначилося з кандидатом у президенти Ukrajinska pravda. 17. marraskuuta 2018. Arkistoitu 17.3.2022. Viitattu 17. maaliskuuta 2022. (ukrainaksi)
| ||||||||||
