Jafar Sharif-Emami
| Jafar Sharif-Emami | |
|---|---|
 |
|
| Iranin 38. ja 43. pääministeri | |
| Monarkki | Mohammed Reza Pahlavi |
| Edeltäjä | Jamshid Amouzegar |
| Seuraaja | Gholam Reza Azhari |
| Monarkki | Mohammed Reza Pahlavi |
| Edeltäjä | Manouchehr Eghbal |
| Seuraaja | Ali Amini |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. syyskuuta 1910 Teheran, Persia |
| Kuollut | 16. kesäkuuta 1998 (87 vuotta) New York City, New York, Yhdysvallat |
| Puoliso | Eshrat Sharif Emami |
| Lapset | 3 |
| Tiedot | |
| Puolue | Rastakhiz |
| Tutkinnot | Teheranin yliopisto |
Jafar Sharif-Emami (pers. جعفر شریفامامی, Jaʿfar Sharīf-Emāmī; 8. syyskuuta 1910 Teheran, Persia – 16. kesäkuuta 1998 New York City, New York, Yhdysvallat)[1] oli iranilainen poliitikko, joka toimi Iranin pääministerinä vuosina 1960–1961 ja 1978.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sharif-Emami oli Saksassa ja Ruotsissa opiskellut rautatieinsinööri, joka työskenteli vuodesta 1931 Iranin valtionrautateiden palveluksessa. Hänet nimitettiin vuonna 1950 Iranin apulaisliikenneministeriksi, myöhemmin teollisuus- ja kaivosministeriksi.[1]
Ensimmäinen pääministerikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1960 šaahi Mohammed Reza Pahlavi nimitti Sharif-Emamin pääministeriksi Manouchehr Eghbalin tilalle. Sharif-Emami yritti toteuttaa taloudellisia uudistuksia, mutta jäi epäsuosituksi, joten hänet korvattiin seuraavana vuonna Ali Aminilla.[1] Sharif-Emami oli Iranin senaatin puhemiehenä vuosina 1964–1978.
Toinen pääministerikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Šaahi nimitti luottomiehensä Sharif-Emamin uudelleen pääministeriksi elokuussa 1978, kun poliittiset levottomuudet Iranissa olivat yltymässä. Sharif-Emami yritti turhaan kitkeä poliittista korruptiota ja rauhoitella uskonnollista oppositiota poliittisilla myönnytyksillä. Hänen hallituksensa lakkautti yksipuoluejärjestelmän ja salli kiellettyjen puolueiden toiminnan, lupasi uudet vaalit seuraavaksi vuodeksi, pehmensi sensuuria sekä vapautti puolet poliittisista vangeista. Poliittinen kuohunta ja lakot kuitenkin vain kiihtyivät.[1][2] Iraniin julistettiin 8. syyskuuta sotatila, ja kymmeniä ihmisiä kuoli Teheranissa sotilaiden avatessa tulen väkijoukkoon. Öljyalan työläisten liittyminen yleislakkoon lokakuun lopussa halvaannutti valtion tärkeimmän tulonlähteen.[3] Sharif-Emami erosi marraskuussa 1978, jolloin šaahi nimitti hänen seuraajakseen kenraali Gholam Reza Azharin.[2]
Loppuelämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Islamilaisen vallankumouksen puhjettua vuoden 1979 alussa Sharif-Emami pakeni maasta ja asui loppuikänsä Yhdysvalloissa, jossa hän toimi Pahlavi-säätiön puheenjohtajana.[1] Hän asui Manhattanin Upper East Sidessa, ja kuoli 87-vuotiaana newyorkilaisessa sairaalassa.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Jafar Sharif-Emami (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.3.2020.
- ↑ a b c Wolfgang Saxon: Jafar Sharif-Emami, 87, Aide To Shah and a Prime Minister (englanniksi) New York Times 23.6.1998. Viitattu 7.3.2020.
- ↑ Iranian Revoution (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.3.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jafar Sharif-Emami Wikimedia Commonsissa
