Hugo Suoranta
Hugo Einari Suoranta ent. Slunga (15. maaliskuuta 1897 Alatornio – 31. tammikuuta 1968 oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa konekiväärikurssien opettajana Valkoisen armeijan riveissä. Myöhemmin hän osallistui vielä talvi- ja jatkosotaankin pataljoonan komentajana rintamajoukoissa
Perhe ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suorannan vanhemmat olivat maanviljelijä Kalle Juho Slunga ja Maria Vaaraniemi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Enni Pajarisen kanssa. Kävi kansakoulun. Toimi maanviljelijänä kotitilallaan. Suoritti yksityisesti viidennen luokan Kuopion lyseossa 1925. Suoranta sai sotilaskoulutusta Taktiikan soveltamiskurssilla vuonna 1927 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssilla vuonna 1929 sekä suojeluskuntajärjestön komentajakurssilla vuosina 1933–1934.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suoranta liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 5. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin 22. marraskuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suoranta astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918, jossa yhteydessä hänet ylennettiin aliupseeriksi. Takaisin suomeen hän palasi 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin Karjalan rintamalle, jossa hänet sijoitettiin aluksi Antreaan Järvenlinnan konekiväärikurssien opettajaksi ja 5. maaliskuuta 1918 alkaen kurssien johtajaksi. Lopuksi hän kokosi 8. huhtikuuta 1918 konekiväärikursseilla olevasta miehistöstä niin sanotun lentävän konekiväärikomppanian, jonka päällikkönä hän toimi. Suoranta osallistui sisällissodan taisteluihin Oravalassa ja Ahvolassa sekä Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suoranta palveli sisällissodan jälkeen päällikkönä Karjalan rykmentti 2:n 2. konekiväärikomppaniassa, josta hänet siirrettiin 23. heinäkuuta 1918 alkaen päälliköksi Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:n 3. konekiväärikomppaniaan, josta muodostettiin myöhemmin Pohjois-Savon rykmentti. Hän toimi vuonna 1918 opettajana 3. Divisioonan alipäällystökursseilla Sortavalassa ja vuonna 1919 Mikkelin ryhmänjohtajakursseilla sekä hoiti Tuukkalan aliupseerikoulun johtajan tehtäviä 1. kesäkuuta 1923 – 23. tammikuuta 1924 välisenä aikana Pohjois-Savon rykmentin aliupseerikoulussa. Suoranta erosi armeijasta 26. tammikuuta 1928 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön, jossa hänet määrättiin 1. marraskuuta 1928 alkaen Viipurin suojeluskuntapiirin XVIII alueen päälliköksi, josta tehtävästä hän siirtyi 1. elokuuta 1931 alkaen Mikkelin suojeluskuntapiirin 2. sotilasohjaajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suoranta osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 40:ssä sekä komentajana Osasto Suorannassa. Hän osallistui talvisodan taisteluihin Pelkosenniemellä, Savukoskella, Sallassa, Saijassa ja Viipurinlahdella. Välirauhan aikana hän toimi sotilasohjaajana Suur-Saimaan suojeluskuntapiirissä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 43:een, josta hänet siirrettiin myöhemmin komentajaksi Linnoituspataljoona 7:ään, josta tehtävästä hänet siirrettiin vielä vuoden 1941 aikana Mikkelin komendantiksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1943 saakka. Myöhemmin jatkosodan aikana hän toimi aliupseerikoulun johtajana Jalkaväenkoulutuskeskus 12:sta ja samaisen koulutuskeskuksen pataljoonan komentajana. Hän osallistui jatkosodan taisteluihin Nuijamaalla, Rättijärvellä, Juustilassa ja Kärstilässä. Sotien jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja työskenteli sen jälkeen liikealalla sekä kauppa- ja ammattikoulun opettajana sekä asuntokiinteistön isännöitsijänä. Hänet on haudattu Mikkeliin.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit 
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.