Holger Norme
Karl Holger Athniel Nygård myöh. Norme (käytti Saksassa peitenimeä Norlund) (30. maaliskuuta 1900 Heinola – 3. joulukuuta 1939) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli yksi nuorimmista sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut suomalainen jääkäri. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Jääkäritykistössä. Sisällissodan jälkeen hän suuntasi Viron vapaussotaan ja kävi vielä Heimosotia Vienassa. Viimeisenä sotanaan Norme osallistui talvisotaan, jossa kaatui sodan alkuvaiheissa Uomaalla käydyssä taistelussa.[1][2]
Perhe ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nygårdin vanhemmat olivat eläinlääkäri Karl Johan Athniel Nygård ja Beata Adéle Brandes (synt. Schiemann). Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Meeri Irene Saloheimon kanssa, liitosta ei ole lapsia. Normella on kaksi lasta avioliiton ulkopuolelta vuosilta 1917 ja 1932. Norme kävi viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa. Hän suoritti Lappeenrannan tykistökoulun vuonna 1918 ja oli Kadettikoulussa kuunteluoppilaana vuonna 1921.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nygård liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 26. lokakuuta 1917, josta hänet siirrettiin 19. marraskuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nygård astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan Jääkäritykistön 2. patteriin. Tässä patterissa hän osallistui sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Pitkäjärvellä, Orivedellä, Kangasalla ja Lempäälässä sekä Tampereella. Hänet määrättiin Tampereen valtauksen jälkeen suoritetussa tykistön uudelleen järjestelyssä tähystysupseeriksi Jääkäritykistöprikaatin 2. jääkäripatteriston esikuntaan ja osallistui sen mukana sotatoimiin Karjalankannaksella.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nygård palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet määrättiin 25. elokuuta 1918 alkaen Kenttätykistörykmentti 1:een, jossa hän toimi I patteriston 3. patterissa. Armeijasta hän erosi 1. tammikuuta 1919 lähteäkseen Viron vapaussotaan.[1][2]
Nygård liittyi Viron vapaussodassa Ensimmäiseen suomalaiseen vapaajoukkoon, jossa hän toimi tiedusteluosaston varapäällikkönä ja otti osaa taisteluihin Pohjassa, Muuksissa, Kärmussa, Haljalassa, Rakveressa, Utrialla, Peeterristillä ja Narvassa. Viron vapaussodasta palattuaan Nygård liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa hän toimi II pataljoonan 3. komppanian päällikkönä ja osallistui retkikunnalla taisteluihin Nurmoilassa, Ulvanalla, Aunuksenkaupungissa, Saarijärvellä, Torasjärvellä, Novinkassa ja Saarikoskella.[1][2] Tällä retkellä todisti päällystö hänestä seuraavaa:
»Hän on osoittanut uskomatonta kylmäverisyyttä, päättäväisyyttä ja miltei uhkarohkeuteen menevää kuoleman halveksumista. Taistelujen onnelliseen tulokseen on hänen tehtäväkseen annettujen liikkeiden nopea, täsmällinen toimeenpano ollut ratkaisevana tekijänä.[3]»
Sotaretkiltä palattuaan Nygård astui uudelleen armeijan palvelukseen 2. elokuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Keski-Suomen rykmenttiin, missä hän toimi ensin nuorempana upseerina 3. komppaniassa sekä myöhemmin 7. komppanian ja 2. konekiväärikomppanian päällikkönä. Armeijasta hän erosi toistamiseen 26. elokuuta 1926, jonka jälkeen hän oleskeli vuosina 1927–1930 Marokossa, Espanjassa ja Ranskassa. Matkoilta palattuaan hän työskenteli vuosina 1930–1933 asianajajana Kemijärvellä. Kemijärveltä hän muutti Kuusamoon vuonna 1934 ja jatkoi siellä asianajajana. Nygård vaihtoi sukunimensä vuonna 1935 Normeksi.[1][2]
Talvisota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Norme osallistui talvisotaan komppanianpäällikkönä Erillisessä pataljoona 9:n 3. komppaniassa ja taisteli Laatokan koillispuolella Uomaalla, jossa hän kaatui etulinjassa komppanian hyökätessä ja jouduttua vihollistuleen pian sodan syttymisen jälkeen 3. joulukuuta 1939. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2][3]
Ylennykset ja kunniamerkit 
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Isänmaan puolesta, talvisodan 1939–1940 kaatuneiden upseerien elämäkerrasto. Porvoo: WSOY 1949.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.