Hawker Hurricane

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hurricane
Hurricane Mk I
Hurricane Mk I
Tyyppi hävittäjä
Alkuperämaa  Yhdistynyt kuningaskunta
Valmistaja Hawker
Suunnittelija Sydney Camm
Ensilento 6. marraskuuta 1935
Esitelty 1937
Tila ei käytössä
Pääkäyttäjät Royal Air Force
Valmistusmäärä 14 000
Valmistusvuodet 1937–1944

Hawker Hurricane oli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien 1930-luvulla käyttöön ottama hävittäjälentokone. Se oli lukumääräisesti tärkein brittien hävittäjälentokone taistelussa Britanniasta 10. heinäkuuta – 31. lokakuuta 1940. Tuolloin RAF:illa oli käytössään 32 Hurricane-laivuetta ja 19 Supermarine Spitfire -laivuetta. 620 Hurricane- ja Spitfire-hävittäjälentokonetta torjui 3 500 saksalaisen pommitus- ja hävittäjälentokoneen uhan.

Brittiläinen hävittäjä-ässä (28 varmistettua pudotusta) James Harry ”Ginger” Lacey saavutti taistelussa Britanniasta 18 pudotusta Hurricanella. Lisäksi hänen ansiokseen luettiin Buckinghamin palatsia pommittaneen koneen alasampuminen.[1] Marmaduke Pattle saavutti tyypillä 35 pudotusta. Archie McKellar, joka lensi sekä Hurricanella että Spitfirellä, saavutti Hurricanella lentäessään viisi pudotusta yhden päivän aikana.

Hurricanen suunnittelu ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä vuonna 1933 uskottiin nopeiden pommikoneiden ratkaisevan tulevat sodat ja hävittäjien olevan kykenemättömiä estämään nopeiden ja korkealla lentävien pommikoneiden toimintaa.

Sydney Camm esitteli lokakuussa 1933 Hawker Furyn pohjalta tehdyn suunnitelman yksitasoisesta kiinteällä laskutelineellä varustetusta Fury Monoplanesta. Vuonna 1934 moottoriksi vaihdettiin tuhannen hevosvoiman Rolls-Royce PV12, joka sai myöhemmin nimen Merlin, ja laskuteline muutettiin sisäänvedettäväksi. Tässä vaiheessa suunnitelma oli saanut nimen Hawker High Speed Interceptor Monoplane. Britannian ilmailuministeriö tilasi prototyypin helmikuussa 1935.

Prototyypin K5083 ensilento tapahtui 6. marraskuuta 1935. Moottorissa oli vielä lastentauteja, mutta itse koneen rakenteeseen jouduttiin koelentojen perusteella tekemään vain muutama muutos. Se oli RAF:n ensimmäinen lentokone, jonka nopeus ylitti 300 mailia tunnissa – prototyyppi lensi 16 200 jalan (4 940 metrin) korkeudessa 315 mph (507 km/h).

Hurricane I

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hawker Hurricane Mk.I

Ilmailuministeriö antoi kesäkuussa 1936 koneelle nimen Hurricane. Hawker aloitti tuotantopiirustusten piirtämisen jo maaliskuussa 1936, vaikka tilauksesta ei ollutkaan varmuutta. 600 koneen tilaus saatiin kesäkuussa 1936 ja ensimmäisten koneiden valmistus alkoi jo saman kuukauden aikana. Hawkerin oma-aloitteista kolmen kuukauden varaslähtöä on myöhemmin kiitelty, sillä sen ansiosta RAF:lla oli ehkä 300-400 hävittäjää enemmän taistelun Englannista alkaessa.

Prototyyppi ja tuotantoon tullut Hurricane oli putkirakenteinen ja kankaalla verhottu. Ratkaisu oli kokometallista puolikuorirakenteista perinteisempi ja myös halvempi. Hawkerin tehtaalla ei 1930-luvulla ollut käytössä työvoimaa, joka ilman pitkää koulutusta olisi pystynyt kuorirakenteisen lentokoneen valmistukseen. Kankaalla verhottu rakenne oli metallipintaista herkempi esimerkiksi vihollisen osumista syntyville vaurioille, mutta oli myös helpompi korjata vastaavaan tekniikkaan jo tottuneelle huoltohenkilöstölle.

Suojaamattomat polttoainesäiliöt syttyivät helposti tuleen osumista, ja ne muutettiin myöhemmin itsestään tiivistyviksi. Hurricanen epämiellyttävimpiä suunnitteluvikoja oli se, että osuman saatuaan osa polttoainetankeista vuosi koneen ohjaamoon. Monet alas ammutut pilotit kärsivät kauhistuttavia palovammoja, jotka saivat kutsumanimen Hurricane Rash eli Hurricane-ihottuma.[2] Vaikka Hawker oli kehittänyt hyvän kangaspäällysteen kiinnitys- ja saumausmenetelmän, ei rakenne ollut enää sopiva nopeuksille, joihin kone kykeni. Yksi luodinreikä saattoi aiheuttaa kangaspäällysteen kuoriutumisen pois. Kokometallisiivellä varustettu Hurricane lensi huhtikuussa 1939. Maaliskuusta 1940 lähtien valmistui vain metallisiipisiä Hurricaneja. Metallisiipiä alettiin vaihtaa myös vanhempiin koneisiin.

Yksinkertainen kangaspäällysteinen putkirakenne oli kuitenkin ollut pääsyy siihen, että kone otettiin sarjavalmistukseen vuonna 1936. Silloin oli vielä epävarmaa, saataisiinko kehittyneempi Supermarine Spitfire sarjatuotantoon. Spitfiren riskeinä olivat muun muassa kuorirakenteinen runko (monokokki) ja uusi moottori, jossa havaittiin kaasuttimesta johtuvia käyntihäiriöitä jyrkissä kaarroissa ja syöksyissä, joissa moottori saattoi sammua. Sama moottori oli tosin käytössä myös Hurricanessa. Esimerkiksi Messerschmitt Bf 109:n Daimler-Benz-moottorissa oli polttoaineen ruiskutus, johon koneen asento ei vaikuttanut.

Ensimmäisissä Hurricaneissa oli kiinteä kaksilapainen Watts-puupotkuri. Vuoden 1938 alussa ensimmäiseen sarjakoneeseen asennettiin Merlin II -moottori ja ejektoripakoputket. Elokuussa 1938 kokeiltiin kolmilapaista kaksiasentoista säätöpotkuria. Moottori ja pakoputket otettiin heti sarjatuotantoon. Ejektorit paransivat nopeutta 2 mailia tunnissa. Säätöpotkuri aiheutti aluksi ongelmia, ja se saatiin tuotantoon vasta tammikuussa 1939. Huolimatta 135 kg:n painonlisästä nousu 16 000 jalkaan (4 900 metriin) nopeutui minuutilla ja nopeus kasvoi 20 mailia tunnissa (32 km/h).

Keväällä 1939 Hurricaneihin alettiin asentaa ohjaajan selkäpanssareita ja luodinkestäviä tuulilaseja. Nousukykyä ja nopeutta saatiin lisää puulapaisella hydraulisäätöisellä Dowty Rotol -vakiokierrospotkurilla ja Merlin III -moottorilla.

Alkuperäisen ilmapuolustusstrategian mukaisesti Hurricane-laivueiden oli tarkoitus nopeus- ja korkeuseron avulla iskeä saksalaisten pommittajien ohjaamoon ylhäältä niiden ollessa vielä Manner-Euroopan yllä. Osumisen todennäköisyyttä pyrittiin parantamaan asentamalla Hurricanen siipiin kahdeksan .303 kaliiperin Browning-konekivääriä. Sitä pidettiin tuohon aikaan tavattoman voimakkaana aseistuksena. Aseet oli suunnattu aluksi suoraan eteenpäin, mutta taistelukokemuksen myötä alettiin suosia tulen keskitystä noin 120 jaardiin (110 metriin).

Käytännössä vaakahyökkäykset olivat paras taktiikka, eikä yksi hyökkäys konekivääreillä aina riittänyt pudotukseen saksalaiskoneiden lujan rakenteen vuoksi.[3] Pommikoneiden puolustautuminen oli myös ennakoitua kiivaampaa.

Hurricane oli toisen maailmansodan syttyessä suorituskyvyltään Messerschmitt Bf 109:ää huonompi. Hurricanea ei alun perin tarkoitettu kaartotaisteluihin, joihin se nyt joutui. Alle 6 000 metrin korkeudessa Hurricane pystyi liikehtimään paremmin kuin Me 109, ja se oli vakaa ampuma-alusta.[4] Koneen siivet olivat jäykät, mikä paransi aseiden tarkkuutta, koska rekyylin vaikutus väheni. Käytännössä olosuhteet ja lentäjän taktinen taito ratkaisivat tuloksen.

Usein esitetty väite, että Hurricanet olisi ohjattu pommikoneita vastaan Spitfire-koneiden taistellessa hävittäjiä vastaan, on perätön.[3] Ensisijaisena tehtävänä konetyypistä riippumatta oli pommittamisen estäminen. Konetyyppien ominaisuudet erosivat toisistaan liikaa yhteistoiminnan ajoittamiseksi siten, että Spitfiren suorituskykyetua ei olisi hukattu.

Hurricane II

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hawker Hurricane IIC

Kesäkuussa 1940 yhteen koneeseen asennettiin 1 280 hv:n Merlin XX -moottori, jolloin syntyi Hurricane IIA Series 1. Series 2:ssa oli pidennetty ja vahvistettu runko. Hurricane IIB:ssä ja IIC:ssä oli pomminripustimet ja 12 konekivääriä tai neljä 20 millimetrin tykkiä. Hurricane IID oli tarkoitettu maataistelutehtäviin. Siinä oli parannettu panssarointi ja kaksi 40 millimetrin tykkiä. Britannia antoi aseapuna Neuvostoliitolle 2 952 Hurricanea pääosin vuosina 1941–1942. Nämä Neuvostoliittoon käytettyinä lähetetyt koneet olivat enimmäkseen mallia IIB ja IIC. Hurricanea käytettiin paljon Suomen vastaisella rintamalla. Neuvostoliittolaisen hävittäjä-ässä Boris Safonovin ehdotuksesta kahdeksan 7,7 millimetrin konekiväärin tilalle asennettiin kaksi 7,62 millimetrin ShKAS-konekivääriä ja kaksi 20 millimetrin ShVAK-konetykkiä.[5] Ennen tätä kokeiltiin kahdesta 12,7 millimetrin konekivääristä koostunutta aseistusta.[6]

Hurricane IV

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malli III jäi suunnittelupöydälle. Hurricane IV oli maataistelukone, jossa oli 1 620 hevosvoiman Merlin 24- tai 27 -moottori ja aseistuksena 40 millimetrin tykit, pommeja tai raketteja.

Hurricane-koneita valmistettiin kaikkiaan 14 233 kappaletta. Viimeinen Hurricane valmistui syyskuussa 1944.

Hurricane rynnäkkötehtävissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Afrikassa Hurricane osoittautui erinomaiseksi lavetiksi raskaillekin aseille. Taistelun Britanniasta loputtua suuret määrät Hurricaneja lähetettiin brittien maajoukkojen tueksi. Kuljetuksissa olivat apuna amerikkalaisten lentotukialukset. Varustettuna 40 mm tykeillä Hurricanet hyökkäsivät Saksan ja Italian maajoukkoja vastaan ja tuhosivat erityisesti panssarivaunuja iskemällä niiden ohueen kansipanssariin. Pian saksalaiset saattoivat huomata voivansa liikkua vain öisin. Tällöin miehet eivät saaneet tarpeellista unta yön viileydessä ja päivän helteissä ei ollut mahdollista nukkua. Lisäksi huoltoliikenne oli mahdotonta päivisin ja kuorma-autojen menetykset kasvoivat. Kaiken seurauksena akselivaltojen huolto heikkeni entisestään.

Panssaroimattomat, herkällä nestejäähdytysmoottorilla varustetut Hurricanet kuitenkin kärsivät raskaita tappioita rynnäkkötehtävissä.

Välimeren satamissa ja merireiteillä Maltalta toimineet Hurricanet ja muut brittien koneet vainosivat akselivaltojen huoltokuljetuksia, jotka loppuivat pian kokonaan. Samoin akselivaltojen ilmasilta Italiasta Libyaan katkesi Hurricanejen verottaessa raskaasti saksalaisten kuljetuskoneita. Ranskassa miehittäjän rautatiekuljetukset kärsivät raskaita menetyksiä raketeilla aseistettujen Hurricanejen ja muiden rynnäkkökoneiden jatkuvien hyökkäysten seurauksena. Ranskan vastarintaliike välitti tietoja rautatiekuljetusten yksityiskohdista ja niitä käytettiin tehokkaasti hyväksi.

Hurricane IIC hyökkää Burmassa siltaa vastaan toukokuussa 1944. Edellisen lentokoneen pommit räjähtävät kuvassa kohteessa.

Kaakkois-Aasian ja varsinkin Burman rintamalla Hurricanet yrittivät tukea brittien, australialaisten ja uusiseelantilaisten maavoimien taistelua määrällisesti ja laadullisesti ylivoimaisia japanilaisia joukkoja vastaan. Sodan loppuvaiheessa uusimman mallin Spitfiret kokeneine lentäjineen voittivat ilmaherruuden japanilaisten vanhentuneilta harvalukuisilta Mitsubishi A6M Reisen -hävittäjiltä. Sitten Hurricane IIC -hävittäjäpommittajat (1 280 hv, 4 × 20 mm tykkiä, 450 kg pommeja) kävivät japanilaisten huoltolinjojen kimppuun. Tärkeimpiä kohteita olivat kapearaiteiset rautatiet ja lukemattomat alueella välttämättömät sillat. Hurricanet tuhosivat myös paljon japanilaisten lentokoneita kentilleen. Eversti Orde Wingaten perustamilla erikoisjoukoilla eli chindit-sisseillä oli tärkeä osuus kohteiden löytämisessä. Ilmaherruus mahdollisti myös ilmapudotusten ja Airspeed Horsa -liitokoneiden käytön liittoutuneiden maavoimien huoltamiseen. Japanilaiset puolestaan jäivät vaille huoltoa. Sodan loputtua antautuneet keisarillisen armeijan sotilaat olivat pahoin nälkiintyneitä ja kärsivät sairauksista.

Toisin kuin usein kuvitellaan, Neuvostoliittoon Lend-Lease-sopimuksen nojalla toimitetut Hurricanet eivät toimineet rynnäkkötehtävissä sen enempää kuin muutkaan neuvostoliittolaiset hävittäjät. Hurricaneja käytettiin itärintamalla normaalisti hävittäjinä, ja ne osallistuivat rynnäköintiin tarpeen vaatiessa.

Eniten ilmavoittoja Hurricanella on saavuttanut Squadron Leader Marmaduke Thomas Pattle (80 ja 33 Squadron RAF). Hän saavutti 50 ilmavoitostaan 35 Hurricanella ja 15 Gloster Gladiatorilla. Hän saavutti kaikki voittonsa yhdeksän kuukauden aikana 1940–1941 Pohjois-Afrikan ja Kreikan taisteluissa.

Hurricane merellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britit olivat erittäin riippuvaisia Kanadasta ja Yhdysvalloista saapuvista laivasaattueista, jotka toimittivat saarivaltakuntaan ravintoa, polttoaineita ja tietenkin varsinaista sotamateriaalia, mukaan lukien lentokoneita. Saksalaisten pitkän matkan meritoimintakoneet, kuten Junkers Ju 290 ja Focke-Wulf Fw 200 Condor, uhkasivat saattueiden turvallisuutta. Kuninkaallisen laivaston hävittäjät, kevyet risteilijät ja muut saattajat olivat sukellusveneiden torjuntatehtävän vuoksi täynnä syvyyspommeja, eikä pinta-aluksista ollut sodan alussa muutenkaan tehokkaaseen ilmatorjuntaan, sillä Royal Navyn HACS-ilmatorjuntatulenjohtojärjestelmä oli ratkaisevasti heikompi kuin yhdysvaltalainen tutkaohjattu ilmatorjuntatykistö. Brittien lentotukialukset puolestaan olivat pintalaivaston suojaustehtävissä.

Hätäratkaisuna oli rahtilaivoista rakettikäyttöisiltä katapulteilta lähetettävät Hurricanet, puhekielessä Hurricatit, jotka tehokkaasti ampuivat saksalaisten koneet alas tai karkottivat ne. Koska laskeutumismahdollisuutta ei ollut, piti Hurricat-pilottien hypätä laskuvarjolla ja toivoa tulevansa pelastetuksi. Itse kone jouduttiin näin uhraamaan, mutta tärkeintä oli turvata saattueiden perille pääsy. Nämä "Catapult-Armed Merchantman" -laivat merkitsivät kuitenkin "Condor-kirouksen" loppumista 1940.

Ensimmäisen kerran Hurricanella laskeuduttiin HMS Glorious -tukialuksen kannelle keväällä 1940. Vaikka HMS Glorious menetettiinkin pian, hengissä selvinneet lentäjät kertoivat laskeutumisen tukialukselle olleen helppo, ja Hurricanen heidän mielestään voivan soveltua hyvin tukialuskäyttöön. Niinpä Hurricanesta laadittiinkin laivastomalli, Sea Hurricane. Pian rakennettiin myös ensimmäiset alkeelliset saattuetukialukset, jotka olivat aluksi isoja hiililaivoja tai öljytankkereita, joiden päälle voitiin asentaa teräskansi lentokoneita varten. Varsinaisia lentotukialuksia vapautettiin pintalaivaston turvaamisesta saattueiden suojaksi vasta Atlantin taistelun päätyttyä vuonna 1941.

Hawker Sea Hurricane Mk.I. Kone on maalattu 880 Squadronin (HMS Indomitable) väreihin.

Varsinainen Hurricanen merimuunnos, Sea Hurricane, saatiin lisäämällä taittuvat siivenkärjet, vahvistamalla rungon rakenteita ja lisäämällä pysäytyskoukku. Tosin tällöin paino myös lisääntyi ja heikensi lento-ominaisuuksia. Hurricanen toimintasäde oli myös lyhyt lentotukialuskäyttöön, mistä johtuen hankittiin mieluummin yhdysvaltalaisia ja alun perin tukialuskäyttöön kehitettyjä Grumman F4F Wildcat -koneita, jotka britit kastoivat Martlet-nimisiksi. Kuitenkin Sea Hurricane osoittautui erinomaiseksi koneeksi. Lukuisat Fleet Air Armin lentäjät saavuttivat sillä ilmavoittoja, tunnetuimpana aliluutnantti Richard Cork, joka ampui alas viisi saksalaista ja italialaista lentokonetta operaatio Pedestalin yhteydessä Välimerellä 11. elokuuta 1942. Brittitukialuksilla olikin usein yksi laivue Sea Hurricaneja lähitoimintaan ja toinen Fulmareita tai Martleteja kaukotoimintaan.

Suuria meri-ilmataisteluita brittien tukialuskoneet eivät käyneet Japania vastaan, sillä Kaakkois-Aasian vesille britit lähettivät tukialuksiaan vasta vuodesta 1944, kun Japanin laivasto oli jo kärsinyt ratkaisevia tappioita amerikkalaisia vastaan eikä japanilaisilla siten ollut enää vahvoja laivaston ilmavoimia.

Sea Hurricanet palvelivat Atlantilla saattuetukialuksilla sodan loppuun asti. Sen viimeisessä mallissa, Sea Hurricane Mk. IIc:ssä, oli neljä 20 mm tykkiä, joiden yhteislaukaus saattoi lävistää pintakulussa olevan sukellusveneen painerungon.

Hurricanen tuotanto ja muunnokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotanto jatkui vuoteen 1944 asti, jolloin Canadian Car and Foundry Co oli rakentanut Isossa-Britanniassa 13 080 Hurricanea ja 1 451 Mk X-, XI-, XII- ja XIIA-konetta erilaisin aseistuksin ja Rolls-Royce-moottoreiden kera. Noin 60 prosenttia brittien lentokoneista rakennettiin Kanadassa toisen maailmansodan aikana.

Hurricanen seuraajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawker kehitti Hurricanen seuraajiksi kokometalliset Hawker Typhoonin ja Hawker Tempestin, joiden rakenne salli suurempien Napier Sabre -moottorien asentamisen. Tosin Napierin "lastentaudit" olivat näiden koneiden ongelmina toisen maailmansodan loppuun asti, eikä niitä kyetty täysin ratkaisemaan ennen sodan loppumista. Niiden nousussa ja laskeutumisessa menehtyi paljon jopa kokeneita lentäjiä, koska erittäin voimakkaan 24-sylinterisen koneen hallinta oli vaikeaa.

Hurricanen käyttö Suomen ilmavoimissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan sytyttyä Suomi pyrki hankkimaan ajanmukaista hävittäjäkalustoa ulkomailta, kuten Britanniasta. Joulukuun 1939 hankintaesitysten yhteydessä konetyyppiä ei yksilöity, jolloin onnistuttiin hankkimaan 30 jo vanhentunutta Gloster Gladiator -hävittäjää. 9. tammikuuta 1940 Suomi esitti uuden tarkennetun toivomuksen saada 30–60 Hurricane-hävittäjäkonetta. Britannian ilmailuministeriön ja Kuninkaallisten ilmavoimien vastustuksen vuoksi kauppa rajattiin 12 koneeseen. Kauppa sovittiin lopullisesti 1. helmikuuta 1940, jolloin Hawker-konsernin tytäryhtiö Gloster Aircraft Co. myi koneet Suomelle. Tätä ennen Kuninkaalliset ilmavoimat luovutti uudet, mutta varastoidut koneet Glosterille. Koneet olivat peräisin toisesta 300 koneen valmistuserästä.[7]

Suomalaisten alas ampuma Hurricane maaliskuussa 1942

Siirtolentäjät lähtivät 29. tammikuuta 1940 Turun, Tukholman ja Alankomaiden kautta Britanniaan noutamaan koneita. Komennuskunta saapui 5. helmikuuta St. Athaniin Walesiin. Sopimukseen kuului siirtolentäjille supistettu ja nopeutettu tyyppikoulutus. Suomelle myydyt Hurricanet saatiin St. Athansiin kolmen koneen erissä 21.–27. helmikuuta. Siirtolento Suomeen oli päätetty tehdä kahdessa kuuden koneen erässä. Ensimmäinen kuuden koneen erä lensi Wickin, Stavangerin ja Oslon kautta Västeråsiin 25.–29. helmikuuta.[7]

Toinen erä lähti siirtolennolle 29. helmikuuta 1940. Wickissä yksi koneista vaurioitui lievästi, kun oikeanpuoleinen laskuteline painui laskussa sisään. Matka jatkui Wickistä eteenpäin vasta 2. maaliskuuta, jolloin vaurioitunut kone jäi ohjaajineen Wickiin. Yksi viidestä koneesta törmäsi maahan Egerön saarella lähellä Stavangeria. Huono sää viivytti lentoa Västeråsiin, jonne päästiin vasta 6. maaliskuuta.[7]

Västeråsissa koneisiin asennettiin muun muassa kaasuttimen etulämmitys. Yhdeksän konetta lennettiin Suomeen 7. maaliskuuta 1940 Suomeen ja yksi 10. maaliskuuta. Wickiin jäänyt kone korjattiin, mutta sitä ei voitu siirtolentää Suomeen yksin. Talvisota päättyi ja Britannia palasi Suomelle jo luvatunkin sotamateriaalin osalta syyskuun 1939, mikä edellytti uusia vienti- ja luovutuslupia.selvennä Siirtolentäjä palasi toukokuussa Italian ja Saksan kautta Suomeen. Suomelle myyty kone seisoi heinäkuun loppuun 1940 Wickissä, minkä jälkeen se luovutettiin takaisin Kuninkaallisille ilmavoimille. Suomi sai lopulta siis vain kymmenen konetta eikä rikkoontuneen tilalle saatu uutta. Koneet eivät ehtineet talvisodan sotatoimiin.[7]

Monissa lähteissä on väitetty Ison-Britannian lahjoittaneet koneet. Tosiasiassa Suomen valtio osti koneet Gloster-lentokonetehtaalta käypään hintaan, joka kuitenkin oli noin miljoona silloista markkaa alempi kuin mitä Brewster- ja Fiat G.50 -koneista maksettiin.[7]

Hurricane HC-452 naamioituna Tiiksjärvellä syyskuussa 1941

Suomella oli jatkosodassa kirjoilla kymmenen Hurricane Mk I -konetta. Käytännössä vahvuus laski nopeasti viiteen toimintakuntoiseen koneeseen. Ison-Britannian jouduttua sotaan mukaan varaosien saatavuus sieltä loppui ja jatkosodan myötä tilanne hankaloitui edelleen. Neuvostoliiton saamissa Hurricane II -koneissa oli Merlin XX -moottori, jonka asentaminen Hurricane I:een olisi vaatinut suuria muutostöitä. Lopulta tyydyttiin käyttämään vaihtokelpoisia osia hyväksi Merlin III -moottoreiden huollossa. Merlin III vaati huomattavasti enemmän huoltotyötä kuin muut vastaavat moottorit – se ei kestänyt montaakaan lentoa täydellä teholla. Kolmesta sotasaaliiksi saadusta Hurricane II:sta yksi kunnostettiin lentokelpoiseksi. Koneen tunnus oli HC-465. Suomi yritti aluksi saada Saksan sotasaalisvarastoista lisää Hurricaneja, mutta elokuussa 1943 oli valmis myymään jäljellä olevat koneet Romanialle. Kauppa ei toteutunut.

Saapuessaan Suomeen Hurricanet olivat Lentolaivue 22:lle alistetun Osasto Rädyn kalustoa. Koneet siirrettiin vuonna 1940 ensin Lentolaivue 28:lle ja sitten Lentolaivue 30:lle. lähde? Hurricanen käyttö Suomessa jäi vähälle, koneita nähtiin sekamuodostelmissa toisten hävittäjien kanssa. Syksyllä 1941 toimintakuntoiset kaksi konetta annettiin Lentolaivue 32:lle, josta ne siirrettiin kesällä 1942 Lentolaivue 26:lle. Ilmavoimien viimeiset Hurricanet olivat HC-465, joka lensi viimeisen lentonsa heinäkuussa 1944 ja HC-454, joka lensi kunnostettuna vielä maalinhinaustehtäviä syyskuussa 1944. Pisimpään lensi HC-452, jolle lentoaikaa kertyi yhteensä 208 tuntia ja 15 minuuttia.[8]

Hurricanen paksu siipi hidasti kiihtyvyyttä syöksyssä. Se oli suomalaisten pilottien mukaan helppo lennettävä joskin matalalla hieman kankealiikkeinen. Kone lensi parhaiten yli 4 000 metrissä, jossa sen ohjaus oli herkempi.[8] Saksalaisten sotasaaliskoneella tekemät koelennot toivat myös ilmi, että kone lähti hitaasti kaartoon ja vaati liikehtiessä laajoja ohjausliikkeitä, mutta totteli hyvin. Kone pysyi kaarrossa hyvin ja oli helppo lentää.[9]

Kaiken kaikkiaan suomalaiset saivat Hurricaneilla viisi ja puoli ilmavoittoa,[8] joista pääosa jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Viimeisen ilmavoiton koneet saivat 8. tammikuuta 1942, kun HC-452 sai puolikkaan ilmavoiton I-153-koneesta. Viisi Hurricanea tuhoutui onnettomuuksissa ja kaksi ilmatorjuntaosumista neljän ohjaajan menettäessä henkensä. lähde? Hurricane ylitti ensimmäisenä Suomen ilmavoimien koneena 500 km/h nopeuden vaakalennossa.[8]

Museokoneita Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Suomen ilmailumuseon Hawker Hurricane I (Suomen ilmavoimien tunnus HC-452) on ainoa Suomessa säilynyt Hurricane. Kyseinen kone kiersi näyttelyissä vuonna 2004 Suomen ilmailumuseossa ja kesällä 2005 Kaakkois-Suomen ilmailumuseossa.

Konetta alettiin kunnostaa syyskuussa 2010 Keski-Suomen ilmailumuseossa. Siihen oli saatu muun muassa alkuperäistä vastaava Merlin III -moottori ja koneen varustelu pyrittiin täydentämään. Kone siirtyi Keski-Suomen näyttelyyn 6. maaliskuuta 2013.[10]

Tekniset tiedot (Hurricane Mk IIC)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: lähde?

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 1
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&&09.08400009,84 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&012.019000012,19 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.&&&&004,00 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&023.092000023,92 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&02605.&&&&002 605 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&03950.&&&&003 950 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Rolls-Royce Merlin XX -V12-moottori; &&&&&&&&&&&&0883.&&&&00883 kW (&&&&&&&&&&&01185.&&&&001 185 hv)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0547.&&&&00547 km/h 6 400 metrissä
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0965.&&&&00965 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&010970.&&&&0010 970 m

Aseistus

  • Konekivääreillä aseistettu versio sai nimen Mk IIA
  • 12 × Browning 7,7 mm -konekivääriä
  • 4 × 20 mm Hispano MK II -tykkiä (toisinaan aseistukseksi ilmoitetaan Oerlikon-tykit johtuen Hispanon patruunan alkuperästä Oerlikon 110 × 20:n kanssa[11] sekä kokeilusta Oerlikon-tykeillä; aseen patruunarummut todettiin epäluotettaviksi ja Hispano oli lisäksi kevyempi[12])
  • 2 × 113 kg tai 2 × 226 kg pommi

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Toinen maailmansota 1–6, Osa 2 WSOY 1973.
  2. ↑ BBC Radio 4 – Hurricane Rash (englanniksi)
  3. ↑ a b Price, Alfred: Spitfire Mk I/II ässät 1939-41. Koala-kustannus, 2002. ISBN 952-5186-35-0
  4. ↑ Mike Spick – Luftwaffen hävittäjä-ässät, Koala-kustannus 1999
  5. ↑ Geust, Carl-Fredrik – Keskinen, Kalevi – Niska, Klaus – Stenman, Kari: Red Stars in the Sky 1 – Punatähti taivaalla 1 – 1979 Tietoteos ISBN 951-9035-50-8
  6. ↑ http://www.2gvsap.org/safonov.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ a b c d e Manninen, Pentti: Os. Räty / LLv 22 Hurricane-koneita hakemassa. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 2/2010
  8. ↑ a b c d Heinonen & Valtonen 2010: s. 155–157
  9. ↑ Pricelähde tarkemmin?
  10. ↑ Siivet-lehti 2/2011, s. 8
  11. ↑ Williams s. 73
  12. ↑ McKinstry s. 231

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hawker_Hurricane&oldid=22778384”