Hannu Hautala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hannu Hautala
Hannu Hautala lokakuussa 2016.
Hannu Hautala lokakuussa 2016.
Henkilötiedot
Koko nimi Hannu Juhana Hautala
Syntynyt12. toukokuuta 1941
Töysä
Kuollut20. heinäkuuta 2023 (82 vuotta)
Kuusamo
Ammatti valokuvaaja
Taiteilija
Ala valokuvaaja
Taidesuuntaus luontovalokuvaus
Matkailukeskus Karhuntassu, jossa on myös Hannun Jäljet – Hannu Hautala luontokuvakeskus.

Hannu Juhana Hautala (12. toukokuuta 1941 Töysä[1] – 20. heinäkuuta 2023 Kuusamo[2]) oli suomalainen luontokuvaaja ja -kirjailija. Hän oli Suomen ensimmäinen ammattimainen luontokuvaaja ja ehkä maan tunnetuin luontokuvaaja[3]. Hautala kuvasi luontoa runsaat viisi vuosikymmentä, otti yli puolitoista miljoonaa kuvaa ja julkaisi runsaat 50 kuvakirjaa[3]. Niistä suosituin on Kuukkelin maa, jota on myyty yli 32 000 kappaletta[4].

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautala tuli suuren yleisön tietoisuuteen kuvallaan Kotkat parittelevat[2]. Se oli Suomen ensimmäinen kuva kotkien parittelusta[3][4]. Se valittiin vuoden lehtikuvaksi vuonna 1974[5].

Kuusamossa vuodesta 1979 asunut[1] Hautala tunnettiin erityisesti Koillismaan luonnon ikuistajana. Hänen nimeään kantava Suomen ensimmäinen luontokuvakeskus Hannun Jäljet – Hannu Hautala luontokuvakeskus[1] avattiin yleisölle vuonna 2007 matkailukeskus Karhuntassun yhteyteen[6].

Hautala oli alun perin ammatiltaan autonasentaja. Hän myi ensimmäisen kuvallisen luontojuttunsa Vaasa-lehteen vuonna 1958.[7] Hänen ensimmäinen kirjansa Erämetsän elämää ilmestyi vuonna 1968. Saatuaan valtion puolivuotisen taiteilija-apurahan vuonna 1970 Hautala ryhtyi päätoimiseksi luontokuvaajaksi.[8] Hänestä tuli Suomen ensimmäinen ammattiluontokuvaaja[3].

Hautala tapasi puolisonsa Irman vuonna 1971. Vuonna 1987 myönnetyn valtion apurahan myötä puoliso jäi pois töistä ja omistautui yhteiseksi muuttuneen valokuvausuran tukemiseen.[4]

Vuonna 2000 Hautalaa syytettiin kuvamanipuloinnista. Hän oli käsitellyt kuviaan digitaalisesti ja muun muassa yhdistänyt kaksi perättäistä ruutua kertomatta siitä. Tätä jotkut pitivät huijauksena. Hautala itse perusteli, että hän teki digitekniikalla todeksi sen, mitä luonnossa näki.[4]

Runsaasti palkittu Hautala sai valokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1972. Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon hän sai vuonna 2012[9] ja Pro Finlandia -mitalin kaksi vuotta myöhemmin[10]. Hänet nimettiin Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan filosofian kunniatohtoriksi 2002[11][12]. Hän sai Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton Finnfoto-palkinnon vuonna 2003[13]. Hautalalle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2004[14].

Hautalan pitkä ura luontokuvaajana päättyi vuonna 2020, kun monet sairaudet veivät voimat[3]. Hänen viimeinen kirjansa Sata parasta julkaistiin syksyllä 2021.[15]

Juha Metso on käsikirjoittanut, kuvannut ja ohjannut vuonna 2022 julkaistun taidedokumentin Hannu Hautala – legendan perintö. Dokumentissa Hannu Hautala pohtii luontokuvaajana olemista ja kuvien syntyä.[16]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Hannu Hautalan bibliografia

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Hautala ja Punkari, s. 244
  2. ↑ a b Kuolleet | Valokuvaaja Hannu Hautala on kuollut Helsingin Sanomat. 20.7.2023. Viitattu 20.7.2023.
  3. ↑ a b c d e Hannu Hautalaa pidettiin lapsena kummajaisena, mutta sitten hänestä tuli Suomen tunnetuin luontokuvaaja – Viime kesänä kuuluisa kamera räpsähti viimeisen kerran Ilkka-Pohjalainen. Viitattu 11.5.2021.
  4. ↑ a b c d Vielä yksi kuva HS.fi. Viitattu 11.5.2021.
  5. ↑ Parittelevat kotkat. nakoislehti.hs.fi. 29.1.1974. Viitattu 20.7.2023.
  6. ↑ Hannu Hautala luontokuvakeskus avattiin yleisölle pe 25.5.2007 Hannuhautala.fi. 26.5.2007. Arkistoitu 29.12.2014. Viitattu 29.12.2014.
  7. ↑ Hautala ja Punkari, s. 9
  8. ↑ Hautala ja Punkari, s. 11
  9. ↑ Valokuvaaja Hannu Hautalalle ja professori Markku Kuismalle tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnot 12.9.2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 29.12.2014.
  10. ↑ Rinta-Tassi, Minna: Pro Finlandiat luontokuvaaja Hautalalle ja lastenkirjailija Louhelle Yle Uutiset. 3.12.2014. Viitattu 3.12.2014.
  11. ↑ YLIOPISTOT | Oulun yliopisto vihkii kunniatohtoreita Helsingin Sanomat. 24.5.2002. Viitattu 22.2.2023.
  12. ↑ Kunniatohtorit kautta aikain | Oulun yliopisto www.oulu.fi. Viitattu 22.2.2023.
  13. ↑ Finnfoto palkitsi Hannu Hautalan Kaleva.fi. 11.12.2003. Viitattu 29.12.2014.
  14. ↑ Taiteilijaeläkettä 45 taiteilijalle mtvuutiset.fi. 23.4.2004. Viitattu 11.5.2021.
  15. ↑ Sata parasta - Hannu Hautala, Juha Kauppinen - sidottu(9789522349019) www.adlibris.com. Adlibris kirjakauppa. Viitattu 11.5.2021.
  16. ↑ Yrttiaho, Tuomo: Dokumentti luontokuvaaja Hannu Hautalasta tekee saman kuin hyvä luontokuva: se muistuttaa luonnon tärkeydestä ja ainutlaatuisuudesta. Helsingin Sanomat, 24.3.2022. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dokumenttielokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hannu Hautala – legendan perintö, 2022, ohjaaja Juha Metso, YLE (dokumentti)
  • Valon jäljet/I ljusets spår, 1996, ohjaus & kuvaus Lauri Kettunen, YLE/FST/TV1 (dokumentti)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hannu_Hautala&oldid=21944523”