Elena Lacková

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elena Lacková
Elämä
Syntynyt
View and modify data on Wikidata
Veľký ŠarišView and modify data on Wikidata [1][3]
Kuollut
Kansalaisuus
Ammatit
Muita tietoja
Palkinnot

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Elena Lacková, syntyjään Elena Doktorová (22. maaliskuuta 1921 Veľký Šariš, Prešov, Tšekkoslovakia – 1. tammikuuta 2003 Košice, Slovakia[4]) oli tšekkoslovakialainen opetustoimen tarkastaja, runoilija ja näytelmäkirjailija. Hän tuli tunnetuksi romanien toisen maailmansodan vainoista kertovilla teoksillaan. Hän oli myös yksi Slovakian romanien aseman parantamiseen tähtäävän liikkeen johtohahmoista.[5] Elena Lackován tärkeimpiin teoksiin kuuluu hänen omaelämäkerrallinen muistelmansa Narodila jsem se pod šťastnou hvězdou (suom. Olen syntynyt onnellisen tähden alla).[6] Vuonna 2001 hän sai ensimmäisenä romanina Slovakian valtion korkea-arvoisen Rad Ľudovíta Štúra III -tunnustuspalkinnon.[4]

Sukutausta ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elenan isä, Mikuláš Doktor, oli romaniviulisti ja hänen äitinsä Mária Gzigozevičová oli puolalainen käsityöläinen. Pariskunta eli Veľký Šarišissa, Mikulášin kotipaikkakunnalla Slovakiassa. Elenalla oli yhdeksän sisarrusta, joista kaksi oli Mikulášin edellisestä avioliitosta.[7]

Vuonna 1940 Elena meni naimisiin Jozef Lacekin kanssa.[8] Pariskunnan vanhin lapsi Milan syntyi 1940.[9] Kaksoset Máňa ja Irenka vuonna 1944.[10] Evička syntyi 1946[11], Jozef vuonna 1948[12] ja Luboš vuonna 1955.[13] Lapsista Milan ja Luboš työskentelivät ammattikuljettajina.[9][13] Máňa oli tarjoilija.[14] Ivenka kuoli pienokaisena vatsakarriin vuonna 1945.[14] Jozef halvaantui sairastuttuaan aivokalvontulehdukseen ja kuoli 14-vuotiaana orpokodissa.[12]

Elenan puoliso Jozef Lacek kuoli vuonna 1976. Tämän jälkeen Elena huolehti anopistaan Anna Cinovásta kunnes tämä siirtyi muutaman vuoden päästä vanhainkotiin.[15][16]

Näyttelijä ja muusikko Alžbeta Ferencová on Elena Lackován lapsenlapsen tytär.[17]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veľky Šarišissa Elena kävi kansankoulua ja yläkoulua.[7] Omien sanojensa mukaan hän piti koulusta.[18] Teini-ikäisenä Elena alkoi kirjoittaa runoja, joista London - Paris - Veľký Šariš esitettiin radiossa.[19] Vuonna 1939 hän kiinnitti paikallisten huomion kirjoittamalla ensimmäisen näytelmänsä.[7]

Toinen maailmansota ja sen vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana romanit joutuivat juutalaisten tavoin lainsuojattomiksi. Vuonna 1942 annetun romanit karkoittavan asetuksen antamisen jälkeen Veľký Šarišissa romanien talot tuhottiin, ja noin 240 romanin yhteisö siirtyi asunnottomina läheiselle Korpáš-kukkulalle. Matkustaminen oli kiellettyä ja romanit saivat vierailla asutuskeskuksissa vain kahtena tuntina vuorokaudessa. Täysi-ikäiset romanimiehet pidätettiin ja koottiin työleireille. Toisin kuin Natsi-Saksan miehittämillä Böömin ja Määrin aluella, joissa romanit pyrittiin tuhoamaan, niin Slovakian alueella työleirit olivat Slovakialle keino saada halpaa työvoimaa sodan aikana.tarvitaan parempi lähde[20] Kokemuksesta tuli keskeinen teema Lackován teoksissa.[8][18]

Ensimmäiset näytelmät ja menestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Jozef Lacek sai työtä Böömistä, ja pariskunta eli siellä hetken aikaa. Lacková sai tuolloin kolmannen lapsensa. He palasivat Korpášiin, jossa he asuivat majassa ja yrittivät turhaan löytää töitä ja parempaa asuntoa. Korpášissa Lacková alkoi kirjoittaa näytelmää romanien kärsimyksistä sodan aikana ja siitä, miten tilanne ei ollut parantunut, vaikka sodan loppumisesta oli jo neljä vuotta. Aluksi he harjoittelivat näytelmää omassa majassaan, mutta osallistujien lisääntyessä siirtyivät paikalliselle koululle. Näytelmän Hořící cikánský tábor (suom. Palava mustalaisleiri) ensi-ilta oli 16. huhtikuuta 1948 Veľký Šarišin kulttuurikeskuksessa.[8] Näytelmä sai julkisuutta, ja esitys pääsi Slovakian johtavan kommunistisen päivälehden Rudé právon etusivulle elokuussa 1949[21]. Lehdistö kirjoitti heistä ensimmäisenä romaniteatterina Slovakiassa ja Lackovásta ensimmäisenä romanikirjailijana.[8]

Sosiaaliasianministeriö palkkasi heidät tekemään kasvatustyötä romaneiden parissa Slovakian raja-alueilla. Amatööriteatteriryhmä joka koostui Lacekien perheestä ja sukulaisista antoi itselleen nimen Kočovné rómske divadlo[21]. (suom. Kiertävä romaniteatteri) Ryhmä kiersi Länsi-Böömiä ja esitti näytelmää vuoteen 1950 saakka. Yhteensä ryhmä piti näytelmästä 106 esitystä lähes kahden vuoden aikana ympäri Böömiä ja Slovakiaa.[8]

Vuonna 1950 perhe pystyi muuttamaan pois Korpášin majasta Prešoviin. Lackován äiti ja sisko saivat ostettua pienen talon, jossa oli kaksi huonetta ja keittiö. Talossa asui yhteensä 14 henkilöä. Puoliso sai Lackován suosion kautta aluehallinnosta työpaikan ja asunnon. Vuonna 1951 myös Lacková palkattiin aluehallintoon opetustoimen tarkastajaksi vastuaalueenaan romanit. Hän jatkoi samalla näytelmien kirjoittamista.Hořící cikánský tábor esitettiin vuonna 1955 suurella teatterinäyttämöllä yhteistyössä Jonáš Záborskýn ammattiteatterin kanssa. Seuraavana vuonna suuret näytelmäkustantamot, Lita Slovakiassa ja Diliza Tsekissä, julkaisivat näytelmän kirjana. Julkaisun seurauksena slovakialaiset harrastajateatterit alkoivat esittää näytelmää. Lacková oli mukana itse myös joissain näytelmissä.[8]

Muutto Ústí nad Labemiin ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1960 aluehallintouudistuksessa Prešovin alue lopetettiin ja Lacková siirtyi työskentelemään Košiceen, jossa hän opetti romaneille ruuanlaittoa ja käsitöitä. Työskentely uudella alueella ja työmatkat neljän lapsen äitinä olivat hankalia. Lackován saadessa töitä Tšekistä, Ústí nad Labemin kaupungin kulttuurikeskuksesta, perhe muutti sinne. Ústí nad Labemissa Jozef Lackov sai työtä ensin puhdistuslaitoksella ja myöhemmin esimiehenä metsäosuuskunnassa. Vuonna 1965 Lacková aloitti esihenkilönsä suosituksesta opinnot Kaarlen yliopiston journalistiikan ja kasvatustieteen tiedekunnassa, mutta keskeytti opinnot puolison halutessa palata Prešoviin. Puoliso sairastui, eikä Lacková saanut Prešovista työpaikkaa, joten he elättivät itsensä tekemällä koruja ja kiertelivät tapahtumissa myymässä niitä. Seuraavana vuonna Lacková palasi opiskelemaan ja valmistui maisteriksi vuonna 1970.[8]

Opiskellessaan yliopistossa Lacková ystävystyi kielitieteilijä Milena Hübschmannován kanssa, josta tuli romanikielen ja kulttuurin tohtori. Prahan kevään aikaan olivat mukana perustamassa Kultúrny zväz Cigánov-Rómov -romaniyhdistystä (suom. Romanien kulttuuriliitto), joka saatiin rekisteröityä vuonna 1969. Ensimmäisinä asioinaan yhdistys perusti kielikomitean, jonka tehtävänä oli kehittää ensimmäiset oikeinkirjoitussäännöt Tsekissä laajimmin käytössä olleelle romanin kielen servikan murteelle. Yhdistys julkaisi Böömissä myös Romano L’il -lehteä. Lehti ilmestyi ensin tsekiksi, mutta jo toisessa numerossa julkaistiin romanikielisiä artikkeleita, mukaan lukien Lackován kirjoituksia.[22] Yhdistys kiellettiin vuonna 1973.[23]

Valmistumisestaan huolimatta Lacková ei ollut saanut Prešovista työpaikkaa. Hän kertoi tilanteestaan Rudé právo -lehden haastattelussa, minkä jälkeen hänelle tarjottiin töitä Lemešanyn kylästä. Vuodesta 1976 hän työskenteli Lemešanyssä kirjastonhoitajana ja teki ohjelmia radioon. Tässä työssä hän toimi, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1980.[8]

Vuonna 1976 Lackován ja Hübschmannová alkoivat tavata säännöllisesti ja nauhoittaa kertomuksia Lackován elämästä. Hübschmannová litteroi ja käänsi tekstit tšekiksi ja varmisti tuloksen oikeellisuuden Lackoválta. Kirja valmistui vuonna 1986, mutta he eivät saaneet sitä julkaistua ennen vuotta 1997. Milena Hübschmannová auttoi myös kuunnelmien julkaisussa Tšekissä. Tšekin yleisradion esittämä Žužika-kuunnelma palkittiin Prix Bohemia -palkinnolla Plzeň radiokuunnelmafestivalilla 1989.[6]

Itsenäisyyden aika ja kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samettivallankumouksen jälkeen vuonna 1989 Lacková perusti romanien kulttuuriyhdistyksen Kultúrny zväz občanov rómskej národnost ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja.[24] Yhdistys järjesti romanien kulttuuritapahtumia ja edisti kansanmusiikkiryhmien toimintaa sekä kulttuurin elvyttämistä yleisesti.[8]

Vuonna 1991 yhdistyksestä tuli ensimmäisen säännöllisen kaksikielisenä romaniksi ja slovakiksi kirjoitetun aikakausjulkaisun Romano ľil / Rómsky list -lehden julkaisija.[24] Vuonna 1992 Lacková julkaisi ensimmäisen kirjansa Romane paramisa – Rómske rozprávky, romanitarinoita slovakiksi ja romaniksi.[6] Vuodesta 1993 lähtien Lacková kuului Slovakian kirjailijaliittoon.[6] Vuodesta 1996 on julkaisi kirjoituksiaan Romano nevo ľil -lehdessä.[8]

Milena Hübschmannován ja Elena Lacková yhdessä koostama Lackován elämäkerta julkaistiin vuonna 1997 kirjana.[5] Vuonna 2000 Lacková sai presidentti Rudolf Schusterin myöntämän muistomitalin työstä romanikulttuurin hyväksi ja holokaustin uhrien muistamiseksi. Seuraavana vuonna hän sai ensimmäisenä romanina Rad Ľudovíta Štúra III -tunnustuksen erittäin merkittävästä panoksesta Slovakian romanien kirjallisuuden luomiseen sekä juutalaiselta seurakunnalta Chatam Sofer Memorial -mitalin holokaustin vaikutusten kertomisesta.[6][25][26]

Elena Lacková kuoli 1. tammikuuta 2003 vanhainkodissa Košicessa.[25]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1989 Prix Bohemia -palkinto.[6]
  • 1995 JE Purkyně -yliopisto Ústí nad Labemissa myöntämä tunnustus romanikulttuurin kehittämisestä[4]
  • 2001 Rad Ľudovíta Štúra III (Ľudovít Štúran ritarikunnan 3. luokka), jonka myönsi presidentti Rudolf Schuster.[6]
  • 2001 Chatam Sofer Memorial -mitali[25]

22. maaliskuuta 2021 Google muisti Elena Lackován 100-vuotissyntymäpäivää doodlella.[27]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Horiaci cigánsky tábor (1948) (engl. The gypsy camp is on fire)
  • Nový život (1952)
  • Rómske srdce (1955)
  • Veľký primáš Baro (1991)
  • Hrbatý Maren (1999)
  • Stratení ľudia (2002)

Kuunnelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Žužika (1988)
  • Iskry a popol rómskej lásky (1992)
  • Rómske srdce (1995)
  • Husle s tromi srdcami (1998)

Kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Horiaci cigánsky tábor (1956)
  • Romane paramisa – Rómske rozprávky (1992)
  • O mule na aven pale – Mŕtvi sa nevracajú (1994)
  • Parne garuda – Bieli krkavci (1996)
  • Uľiľom tel bachtaľi čercheň – Narodila jsem se pod šťastnou hvězdou (1997) (engl. I was born under a happy star, autobiografia)
  • Život vo vetre (2005)

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mušinka Alexander: Elena Lacková I. – Život s novinami Romano nevo ľil. Štátna vedecká knižnica. Prešov: Štátna vedecká knižnica, 2020. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b (fr) Ranskan kansalliskirjasto, data.bnf.frView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ (sk) Elena Lacková (viitattu ). Tieto on haettu Wikidatasta.
  3. ↑ a b c (sk) Elena Lacková (viitattu ). Tieto on haettu Wikidatasta.
  4. ↑ a b c Elena Lacková Rómska Encyklopédia. Viitattu 11.4.2024. (slovaque)
  5. ↑ a b Elena Lacková (Testimony 1) Roma and Sinti testimonies. Viitattu 8.4.2024. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g TASR: Významná rómska spisovateľka Elena Lacková sa narodila pred 100 rokmi Teraz.sk. 22.3.2021. Viitattu 11.4.2024. (slovaque)
  7. ↑ a b c Roman Čonka: Pripomíname si sto rokov od narodenia Eleny Lackovej Prešovský večerník. 22.3.2021. Viitattu 11.4.2024. (slovaque)
  8. ↑ a b c d e f g h i j Elena Lacková www.romanejile.sk. Viitattu 11.4.2024. (slovaque)
  9. ↑ a b Steklá Radka, 2006, s. 6
  10. ↑ Testimonies of Roma and Sinti: Elena Lacková / testimony 4 / During the war (englanniksi), viitattu 16.4.2024
  11. ↑ Steklá Radka, 2006, s. 6
  12. ↑ a b Steklá Radka, 2006, s. 7
  13. ↑ a b Steklá Radka, 2006, s. 8
  14. ↑ a b Steklá Radka, 2006, s. 6
  15. ↑ Steklá Radka, 2006, s. 9
  16. ↑ Anna Cinová | Roma and Sinti testimonies www.romatestimonies.com. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
  17. ↑ Zora Handzová: Herečka Alžbeta Zea Ferencová je pravnučkou prvej rómskej spisovateľky Pravda.sk. 25.2.2023. Viitattu 16.4.2024. (slovaque)
  18. ↑ a b Andrej Bán: Romista Mušinka: Najvýznamnejšia Rómka Elena Lacková sa dostala v roku 1964 z osady na Karlovu univerzitu Denník N. 26.11.2021. Viitattu 11.4.2024. (slovaque)
  19. ↑ Elena Lacková: A False Dawn: My Life as a Gypsy Woman in Slovakia, s. 65. University Of Hertfordshire Press, 2000. ISBN 978-1902806006
  20. ↑ Andrej Bán: Romista Mušinka: Najvýznamnejšia Rómka Elena Lacková sa dostala v roku 1964 z osady na Karlovu univerzitu Denník N. 26.11.2021. Viitattu 12.4.2024. (slovaque)
  21. ↑ a b Karolína Ryvolová: Romani drama in the Czech and Slovak republic romaheroes.org. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Matějovská, Lenka: Romane paramisa - A Gender Analysis of Roma Fairy Tales by Elena Lackova (s. 99, bachelor thesis) dspace.cuni.cz. 17.10.2011. Viitattu 16.4.2024. (tchèque)
  23. ↑ Pavol Lacko: Etnológ Lužica: Najsilnejšiu „mimovládku“ mali Rómovia za socializmu, dnes je ich občiansky tlak rozdrobený Romano fórum. 10.12.2021. Viitattu 12.4.2024. (slovaque)
  24. ↑ a b O združení. Kultúrne združenie občanov rómskej národnosti Košického kraja, n.o. kzorn.edupage.org. Viitattu 12.4.2024. (slovaque)
  25. ↑ a b c Roma writer dies spectator.sme.sk. 13.1.2003. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
  26. ↑ Prezident SR - September archiv.prezident.sk. 28.9.2001. Viitattu 12.4.2024. (slovaque)
  27. ↑ Elena Lacková's 100th Birthday Doodle - Google Doodles doodles.google. Viitattu 12.4.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elena_Lacková&oldid=22667577”