Eila Pellinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee iskelmälaulajaa. Keskimatkojen juoksija Eila Pellisestä on eri artikkeli.

Eila Pellinen (oik. Eila Reima, 6. elokuuta 1938 Sulkava – 10. huhtikuuta 1977 Espoo) oli suomalainen iskelmälaulaja.[1]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eila Pellinen syntyi viisilapsisen sulkavalaisperheen esikoiseksi, ja hänen laulunlahjansa huomattiin jo varhain. Muutettuaan Helsinkiin 1956 Pellinen meni töihin kirjapainoon ja aloitti lauluopinnot päivätyönsä ohessa. Musiikki Fazerin tuotantopäällikkö Toivo Kärki keksi hänet vuonna 1957 koelaulutilaisuudesta ja antoi hänelle levytysmahdollisuuden samana vuonna. Kärjen näkökulmasta Eila Pellisen tulo musiikkimaailmaan tapahtui juuri oikealla hetkellä, sillä hän oli kaivannut talliinsa nuorta, persoonallista ja varsinkin huippulahjakasta naislaulajaa. Iskelmä eli tuolloin murrosvaihettaan, kun tango oli syrjäytymässä foxtrotien tieltä, ja levytilastojen kärjessä olivat kilpailevan levy-yhtiön Scandian naislaulajat Annikki Tähti, Brita Koivunen ja Laila Kinnunen.[1][2] Pellisen ensimmäinen levytys oli singlelevy ”Pakoon, pakoon” / ”Valtameressä on saari”, joka ilmestyi lokakuussa 1957.[2]

Vuosina 1958–1962 Pellinen levytti 20 Kärjen originaalisävellystä, joista tunnetuimpia ovat "Onni jonka annoin pois", "Nyt maksaa saan sen" ja "Nyt sataa" [3]. Kaikkiaan hän levytti 20 Kärjen originaalia vuosina 1958-1962, suurin osa jazzillisia foxtroteja. Kaikki olivat Reino Helismaan sanoittamia paitsi vuoden 1962 tango "Laulu rakkaudesta", jossa oli Helena Eevan teksti [4]. Pellisen asemaa Kärjen sävelmien luotettavana tulkkina osoitti se, että Kärki antoi hänen levytettäväkseen foksin "Things happen that way", jolla Kärki oli osallistunut voitokkaasti kansainväliseen sävellyskilpailuun vuonna 1939. Reino Helismaan sanoin kappale päätyi vuonna 1958 levylle nimellä "Näin kai määrätty on" [5]. Pellisen ominta alaa olivat lisäksi käännöskappaleet, kuten "Kaksi kitaraa", "Kultaiset korvarenkaat", "Vihreät niityt", "Surullinen sunnuntai" ja "Särkyneen toiveen katu".[1]

Pellinen liittyi Ossi Runteen yhtyeeseen 1950-luvun lopulla [6]. Hän esiintyi myös elokuvissa sekä lauluäänenä lukuisille näyttelijöille.[1]

Pellisellä oli oma orkesteri 1960-luvulla. Uudet tuulet musiikkirintamalla sekä perhesyyt vähensivät kuitenkin levytyksiä sekä myös esiintymisiä. 1970-luvulle tultaessa hän esiintyi enää oikeastaan pääkaupunkiseudulla. Viimeisen levynsä hän julkaisi vuonna 1975.[7][2]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eila Pellinen avioitui vuonna 1964 rikospoliisi ja harrastajamuusikko Ari Reiman kanssa, ja heille syntyi poika. Pellinen kuoli syöpään vain 38-vuotiaana.[2]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tuula ja Eila (1957)
  • Eila ja Jorma (1959)
  • Eri esittäjiä: 16 tähteä – 16 iskelmää (1975)
  • Eila Pellinen (1977)
  • Unohtumattomat (1993)
  • 20 suosikkia: Kultaiset korvarenkaat (1998)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Latva, Tony - Tuunainen Petri: Iskelmän tähtitaivas. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3
  2. ↑ a b c d Sihvo, Timo: Iskelmätähti Eila Pellisen traaginen elämä 25.10.2022. Ilta-Sanomat.
  3. ↑ Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 435-. Tampere: Mediapinta, 2015.
  4. ↑ Kärki 2015, s. 506
  5. ↑ Kärki 2015, s. 438
  6. ↑ Pertti Luhtala: Ossi Runne - Trumpetilla ja tahtipuikolla, s. 215. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-24684-0
  7. ↑ Eila Pellinen. Pomus.net. Viitattu 14.10.2019

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eila_Pellinen&oldid=22802480”