Alkukreikka

Osa artikkelisarjaa

Kreikan kielen historia

Alkukreikka
(n. 2000 eaa.)

Mykeneläinen kreikka
(n. 1600–1100 eaa.)

Muinaiskreikka

• Homeerinen kreikka
• Klassinen kreikka
  (n. 800–300 eaa.)
• Koinee-kreikka
  (n. 300 eaa.–330)

Bysantin kreikka
(n. 330–1453)

Nykykreikka
(1453–)

• Katharévousa
• Dimotikí
• Kreikan kielikiista

Katso myös

Kreikkalaisen kirjaimiston historia

Alkukreikka (proto-kreikka) on nimitys kreikan kielen varhaisimmalle tunnistettavissa olevalle vaiheelle sen jälkeen, kun se erkani indoeurooppalaisesta kantakielestä eli proto-indoeurooppalaisesta kielestä. Se ajoitetaan 2000-luvun eaa. loppupuolelle ja 1000-luvun eaa. alkuun.

Historia

Alkukreikan arvioitu puhuma-alue.

Alkukreikka syntyi indoeurooppalaisesta kantakielestä satojen vuosien aikana tapahtuneiden äänteellisten, muoto-opillisten ja sanastollisten muutosten tuloksena. Indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin noin 4000–3500 eaa. oletettavasti Mustanmeren pohjois- ja itäpuolisilla alueilla. Siitä ei ole kirjallisia jäänteitä, mutta sen kielioppi on rekonstruoitu laajan tutkimuksen ansiosta. Kantakielestä erkanivat aluksi anatolialaiset ja tokaariset kielet. Jäljelle jääneessä ryhmässä, myöhäisen indoeurooppalaisen kantakielen aikana, kehittyi noin 3000–2000-luvuilla eaa. yhteisiä kielen piirteitä, joiden perusteella alkukreikka on indoeurooppalaisten kielten sisällä läheisintä sukua indoiranilaisille kielille. Sen lisäksi siinä on läheistä sukulaisuutta armenian ja fryygian kieliin.

Alkukreikka voidaan erottaa omaksi kielekseen indoeurooppalaisesta kantakielestä 2000-luvun eaa. loppupuolella. Sen aikana muodostuivat ne kielen piirteet, jotka erottavat kreikan kielen indoeurooppalaisesta kantakielestä sekä muista indoeurooppalaisista kielistä, mutta jotka ovat yhteisiä kaikille muinaiskreikan murteille ennen niiden erkaantumista toisistaan. Aikakauteen ajoittuu ensimmäisten kreikkaa puhuneiden kansojen tulo nykyisen Kreikan alueelle noin 2300–2100 eaa. Kreikan esihistoriassa tämä oli pronssikautta ja varhaisen ja keskisen helladisen kauden taitetta.

Alkukreikasta ei ole säilynyt kirjoitettuja dokumentteja, mutta sitä on rekonstruoitu samalla tavalla kuin indoeurooppalaista kantakieltä. Varhaisimmat kreikankieliset dokumentit ovat peräisin alkukreikkaa 1000-luvulla eaa. seuranneen niin kutsuttu mykeneläisen kreikan ajalta. Se oli erityisesti mykeneläisen kulttuurin kukoistusajan (1400–1200 eaa.) kieli, ja edusti jo kreikan murteiden eriytymistä.

Piirteitä

Alkukreikan piirteet kuvataan seuraavassa lähinnä yhtäläisyyksinä ja eroina suhteessa indoeurooppalaiseen kantakieleen, jonka mukaiset rekonstruoidut muodot alkavat asteriskilla (*).

Fonologia

Fonologisia eli äänneopillisia muutoksia olivat muun muassa:

• Soinnillisten aspiraattojen muuttuminen soinnittomiksi, esim. φέρω (ferō) < *bʰero; θετός (thetos) < *dʰhto; θυγάτηρ (thygatēr) < *dʰughter.
• Palatovelaaristen konsonanttiäänteiden sulautuminen yhteen velaaristen kanssa, esim. (ἑ)κατον ((he)katon) < *kmtóm; χείρω (kheirō) < *kerio/e; τίς (tis) < *k^uis.
• Sananalkuisen, vokaalia edeltävän *s:n muuttuminen /h/-äänteeksi, esim. ἑπτα (hepta) < *septm, ’seitsemän’.
• Sananloppuisten konsonanttien katoaminen lukuun ottamatta konsonantteja /r/, /n/ ja /s/, esim. ἔφερε (efere) < *hébʰeret; ἔφερον (eferon) < *hébʰeront.
• Sananloppuisen /m/:n muttuminen /n/:ksi, esim. ἔφερον (eferon) < *hébʰerom.
• Pitkien vokaaleiden muuttuminen lyhyiksi yhdistelmissä pitkä vokaali + sonorantti + konsonantti, esim. -οις (-ois) < *-ōis (Osthoffin laki).
• Vokaalien välissä olevan *y:n katoaminen, esim. τρεῖς (treis) < τρεες (trees) < *tréyes, ’kolme’.
• Sävelkorkeuteen perustuva aksentti indoeurooppalaisen kantakielen tavoin. Uutena kehityksenä sirkumfleksi-intonaatio sekä aksentin rajautuminen sanan kolmelle viimeiselle tavulle.

Morfologia

Morfologisia eli muoto-opillisia muutoksia olivat muun muassa:

• Sijamuotojen rajoittuminen kuuteen (nominatiivi, vokatiivi, akkusatiivi, genetiivi, datiivi, instrumentaali). Muiden indoeurooppalaisten sijamuotojen korvautuminen:
  • Ablatiivin korvautuminen genetiivin käytöllä (genetivus ablativus).
  • Lokatiivin korvautuminen datiivin käytöllä (dativus locativus).
  • Instrumentaali oli myöhemmin klassisessa kreikassa korvautunut datiivin käytöllä (dativus instrumentalis), mutta kehitys vaikuttaa olleen kesken vielä mykeneläisessä kreikassa, joten instrumentaalin oletetaan kuuluneen vielä alkukreikkaan.
• Ensimmäisen ja toisen deklinaation substantiivien nominatiivin monikkomuodon päätteet -αι (-ai) < *-ās; -οι (-oi) < *-ōs.
• Kolmannen deklinaation datiivin monikkomuodon pääte -σι, -si < *-su.
• Augmentti ἐ- (e-) < *e- menneen ajan aikamuotoja edustavien verbimuotojen alussa, yhteinen indoiranilaisten kielten sekä armenian ja fryygian kanssa.
• Aoristin tunnuksen *-s- kehittyminen aoristin persoonapäätteiksi -σα (-sa), -σας (-sas), -σε (-se) jne.
• Kieltopartikkeli μή (mē) < *mē, yhteinen indoiranilaisten kielten sekä armenian ja fryygian kanssa.
• Superlatiivin tunnus -τατο- (-tato-) < *-tmmo-.
• Nominaalipääte -ηυ-/-ευς/-ης (-ēu-/-eus/-ēs) maskuliinisissa ammatin- ja henkilönnimissä.
• Nominaalipääte -ιδ-/-αδ- (-id-/-ad-) feminiinisissä nimissä ja diminutiiveissa.

Syntaksi

Syntaksissa eli lauseopissa tapahtuneeseen kehitykseen kuuluvat muun muassa:

• Preverbien ja prepositioiden kehittyminen alkuperäisistä adverbiaalisista aineksista. Kehitys on alkukreikassa vielä kesken, mikä näkyy myöhemminkin vielä homeerisen kreikan lauserakenteissa.
• Infinitiivin ja partisiipin laajan käytön muodostuminen, esimerkiksi sivulauseissa sekä kuvattaessa epäsuoraa puhetta.

Sanasto

Suuri osa kreikan sanastosta on indoeurooppalaista alkuperää. Tämä pätee luonnollisesti ennen kaikkea ydinsanastoon, jota on tarvittu jo muinoin. Tällaista sanastoa ovat esimerkiksi:

• sukulaisuussuhteet, kuten πατήρ (patēr), ’isä’; μήτηρ (mētēr), ’äiti’; θυγάτηρ (thygatēr), ’tytär’
• fyysinen ympäristö, kuten χθων (khthōn), ’maa’; ὕδωρ (hydōr), ’vesi’; πῦρ (pyr), ’tuli’
• ruumiinosat, kuten χείρ (kheir), ’käsi’; γόνυ (gony), ’polvi’
• perusverbit, kuten εἶδον (eidon), ’nähdä’; ἐσθίω (esthiō), ’syödä’; ζάω (zaō), ’elää’.

Myöhempää, ei-indoeurooppalaista sanastoa kreikan varhaisiin muotoihin tuli Kreikan alueen alkuperäisiltä asukkailta sekä naapurikansoilta. Tällaista sanastoa ovat esimerkiksi:

• monet Välimeren alueen kasvien ja eläinten nimet, kuten λέων (leōn), ’leijona’; δάφνη (dafnē), ’laakeripuu’
• kulttuuriset tuotteet ja kauppatavarat, kuten ϝοῖνος (woinos), ’viini’; χιτών (khitōn), ’kitoni’.

Lähteet

• Bakker, Egbert J.: A Companion to the Ancient Greek Language. (Blackwell companions to the ancient world) Wiley-Blackwell, 2010. ISBN 978-1-4051-5326-3
• Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3