Haahka
Haahka (Somateria mollissima) on meren saaristoissa elävä sorsalintu. Koiraspuolisesta haahkasta käytetään myös nimitystä kalkas[3].
| Haahka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Sorsalinnut Anseriformes |
| Heimo: | Sorsat Anatidae |
| Suku: | Haahkat Somateria |
| Laji: | mollissima |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Somateria mollissima |
|
 Haahkan levinneisyys. Pesimisalue vihreällä, Talvehtimis- ja ravinnonhakualueet sinisellä |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaUroshaahkalla on laaja valkea kaulus, musta päälaki ja musta alaruumis. Naaras on ruskeankirjava ja muistuttaa väritykseltään muita sorsanaaraita. Haahka vaikuttaa maissa ollessaan pönäkältä ja hiukan kömpelöltä, elementissään se on vasta uidessaan ja sukeltaessaan.
Täysikasvuisen haahkan pituus on noin 50–70 cm ja siipien kärkiväli 110 cm. Haahka painaa noin 1,2–2,2 kiloa.
Vanhin suomalainen rengastettu haahka on ollut 28 vuotta 7 kuukautta ja 29 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut peräti 37 vuotta 10 kuukautta vanha brittiläinen haahka.
Haahkan ääni on päivittelevä ”o-hhoh”. Naaraat kotkottavat matalalla äänellä, pedon uhatessa (esimerkiksi merilokki tai -kotka) kotkotus kiihtyy voimakkaaksi.
Levinneisyys
muokkaaHaahka on levinnyt Pohjois-Euroopan, Pohjois-Amerikan ja itäisen Siperian rannoille. Se pesii alueen pohjoisimmissa osissa, ja muuttaa talvehtimaan etelämmäs avoimen meren äärelle. Jonkin verran haahkoja talvehtii jäänreunan tuntumassa Ahvenanmaalla ja Pohjois-Itämerellä. Suomessa haahka pesii koko saaristoalueella, mutta on harvalukuinen Pohjanlahden ja Suomenlahden perukoissa. Vahvin kanta on Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla. Suomen haahkakanta oli monien muiden merilintujen tavoin aallonpohjassaan 1900-luvun alkupuolella. Kanta lähti nopeaan kasvuun sotien jälkeen ja runsastui varsin voimakkaasti 1960-luvulta 1980-luvulle. Suomenlahden kannankasvu loppui 1980-luvulla, ja kanta lähti pian tämän jälkeen hitaaseen laskuun. Saaristomerellä kannankasvu jatkui 1990-luvun puoliväliin asti, mutta kanta on taantunut tämän jälkeen nopeasti. Kannan taantumisen syynä on paikoin heikentynyt poikastuotto ja pesivien naaraiden lisääntynyt aikuiskuolleisuus.[4] Nykykanta on 68 500 – 156 000 paria, kun kannan huippuvaiheessa se oli vielä noin 180 000 paria.[5][4] Nykyään Itämerellä haahka on erittäin uhanalainen. Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 613 000 – 814 000 paria, joista Islannissa 220 000 – 250 000 paria, Suomessa 68 500 – 156 000 paria, Grönlannissa 70 000 – 100 000 paria, Norjassa 87 000 paria, Ruotsissa 44 000 – 74 000 paria ja Venäjällä 37 000 – 47 000 paria.[5]
Suomessa 2020-luvulla vahvin haahkakanta on säilynyt Lemlandin Lågskärillä, jossa on annettu lupa jopa merikotkien suojametsästykseen.[6]
Elinympäristö
muokkaaHaahka on suolaisen veden lintu, eikä sitä tavata pesivänä makean veden altailla. Saaristossa esiintymisen painopiste on ulko- ja välisaariston puuttomilla luodoilla. Pesii myös pienillä metsäpeitteisillä saarilla sisäsaaristoa myöten. Karttaa pesimistä suurilla metsäsaarilla, sillä niillä asuvat maapedot kettu, supikoira, mäyrä sekä ihminen koirineen ja kissoineen tuhoavat valtaosan pesinnöistä. Muiden vesilintujen tavoin haahka suosii lokki- ja tiirayhdyskuntia.
Lisääntyminen
muokkaaHaahkat saapuvat pesimäluodoilleen heti jäiden sulettua maalis-huhtikuussa. Tyynenä aamuna meri kaikuu kalkkaiden eli haahkakoirasten matalista soidinäänistä. Koiraat partioivat luodon rannassa naaraan hautoessa. Naaras poistuu pesältä vain pari kertaa vuorokaudessa syömään. Jos koiras ei ole paikalla vartioimassa naarasta, ryntäävät lähistön koiraat yksinäisen naaraan kimppuun, yrittäen paritella sen kanssa. Haudonnan lopulla naaras on haluton parittelemaan, ja silloin useat koiraat ovat jo poistuneet sulkasatoalueille.
Haahka rakentaa pesänsä maahan tavallisesti lähelle merta ja vuoraa sen haahkanuntuvilla. Pesä voi olla aivan avoimesti heinikossa tai kanervikossa, mutta usein se on piilossa katajatiheikössä. Muninta alkaa joskus jo huhtikuun puolivälissä, tavallisesti vapun maissa. Uusintapesiä voidaan tavata vielä kesäkuun lopulla. Vaaleanvihreitä, selvästi kananmunaa suurempia munia on 4–6 ja niitä haudotaan nelisen viikkoa. Naaraan on oltava tarkkana, sillä minkki, kettu, korppi ja varis herkuttelevat mielellään haahkanmunilla. Varhaisempina aikoina ne kelpasivat myös ihmisille. Poikueet emoineen liittyvät usein yhteen suureksi parveksi, jolloin puolustautuminen siivekkäitä petoja vastaan on tehokkaampaa.
Ihminen on vuosisatojen ajan kerännyt haahkanuntuvia täkkien ja takkien täytteeksi. Tämä ei aiheuta linnuille kärsimystä, koska untuvat voidaan kerätä sen jälkeen kun poikaset ovat jo lähteneet pesästä.
Ravinto
muokkaaHaahkan pääravintona ovat sinisimpukat, joiden lisäksi se syö pieniä kaloja ja sammakkoeläimiä.[7]
Nimi
muokkaaUtsjoella ja Inarissa haahkasta käytettiin nimeä auhti tai autti. Uudessakaupungissa ja Merimaskussa koiras oli kalkas ja naaras haha.[8] Historiallisia nimiä ovat olleet muun muassa hahca (Biblia 1642), wodhi (Schroderus, 1637), haahka, hahka, merisuorsa (Ganander, 1787). [9]
Tieteellinen nimi Somateria tulee kreikasta, missä soma, somatos tarkoittaa kehoa ja erion villaa. [10] Mollissima on latinan superlatiivi ja tarkoittaa kaikkein pehmeintä. [11]
Lähteet
muokkaa- Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6
- Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
- Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.
Viitteet
muokkaa- ↑ BirdLife International: Somateria mollissima IUCN Red List of Threatened Species. Version 2015.4. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2021).
- ↑ Aku Ahlholm: Koirashaahkan metsästystä autiolla saarella jahtimedia.fi. 17.2.2019. Viitattu 13.3.2021.
- ↑ a b Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 22.7.2024.
- ↑ a b Somateria mollissima (Common Eider) (pdf) The IUCN Red List of Threatened Species. Supplementary information. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 22.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Asmo Raimoaho: Haahkojen vuoksi YLE. 11.6.2023. Viitattu 12.6.2023.
- ↑ Suomen Metsästäjäliitto - Haahka (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kivirikko, 1927, s. 199
- ↑ Häkkinen, 2011, s. 292
- ↑ Jobling, 2010, s, 359
- ↑ Jobling, 2010, s, 258
Aiheesta muualla
muokkaa- Haahka viikon luontoäänenä Radio Suomessa
- Haahka Lintukuva-verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Haahka (Somateria mollissima)
- ITIS: Somateria mollissima (englanniksi)
- Suomessa pesivät sorsalinnut
Kirjallisuutta
muokkaa- Bergman, Göran 1978: Ejdrar Somateria mollissima med ungar kan lära sig att båtar med människor utgör skydd mot havstrutar.-Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 54:13-14.
- Bustnes, J. O. & Erikstad, K. E. 1993: Site fidelity in breeding Common Eider Somateria mollissima females.-Ornis Fennica 70:11-16.
- Götmark, F. 1989: Costs and benefits to Eiders nesting in gull colonies: a field experiment. - Ornis Scand. 20:283-288.
- Kilpi, Mikael 1986: Voiko koiraslaskentoja käyttää haahkan seurannassa? - Lintumies 5.1986 s. 230-233. LYL.
- Kilpi, Mikael 1987: Haahkan kannanmuutoksista Hangon läntisellä selällä 1978-84. - Lintumies 4.1987 s. 163-165. LYL.
- Kilpi, Mikael & Laurila, Terhi 1987: Kuinka paljon koirashaahkoja sulkii Suomen merialueilla? - Lintumies 5.1987 s. 193-194. LYL.
- Pulliainen, Erkki, Elomaa, Erkki, Oksanen, Olli & Valkama, Juha 1979: Haahka Somateria mollissima jälleen pesivänä Perämerellä. - Lintumies 2.1979 s. 82. LYL.
- Stjernberg, Torsten 1982: The size of the breeding Eider population of the Baltic in the early 1980s. - Ornis Fennica 59:135-140.
- Valste, Juha & Palmgren, Jörgen 1984: Haahka vähentynyt läntisen Uudenmaan saaristossa. - Lintumies 3.1984 s. 127-128. LYL.