Ensimmäinen juutalaissota

Ensimmäinen juutalaissota oli ensimmäinen kolmesta kapinasta jonka juutalaiset aloittivat Rooman valtakuntaa vastaan. Sota alkoi vuonna 66 juutalaisiin kohdistuneen vainon jälkeen ja päättyi vuonna 73 roomalaisten vallattua juutalaisten viimeisen turvapaikan Masadan linnoituksen.

Ensimmäinen juutalaissota
Sotilaita kuljettamassa ryöstösaalista Jerusalemista Tituksen voitontriumfissa. Yksityiskohta Tituksen riemukaaresta Roomassa.
Päivämäärä: 66–73 jaa. Paikka: Juudea Lopputulos: Rooman voitto
Osapuolet
Rooman valtakunta	Juutalaiskapinalliset
Komentajat
Vespasianus ja Titus	Simon Bar Giora, Eleazar ben Simon
Tappiot
ei tiedossa	siviiliuhreja useita kymmeniä tuhansia
Ensimmäisen juutalaissodan taistelut 1. Jerusalem - Beth Horon - Jotapata - Gamla - 2. Jerusalem - Masada

Kapinan alku

Juutalaisten seloottien tavoitteena oli karkottaa kaikki ulkomaalaiset Palestiinasta, he eivät myöskään pitäneet Syyrian legaatti Gaius Cestius Galluksen ja Juudean prokuraattori Gessius Floruksen hallinnosta. Nämä vainosivat juutalaisia ja kohtelivat heitä epäoikeudenmukaisesti, joten inho oli molemminpuolista. Caesareassa tapahtuneen kiistan jälkeen Florus asetti Jerusalemin temppelille ison sakon. Temppeli kieltäytyi maksamasta ja Florus saapui henkilökohtaisesti Jerusalemiin neuvottelemaan ison juutalaislähetystön kanssa, joka torjui roomalaisten vaatimukset edelleen. Florus suuttui tästä, keskeytti neuvottelut ja käski surmata 3 600 jerusalemilaista. Tämän jälkeen yleinen juutalaiskapina levisi nopeasti koko Palestiinaan ja selootit ottivat haltuunsa useita roomalaisten miehittämiä linnoituksia, muun muassa Masadan.

Vuonna 66 roomalaiset aloittivat kapinan kukistamisen piirittämällä Jerusalemin, mutta Rooman armeijan komentaja Gallus joutui vetäytymään huomattuaan vastarinnan liian suureksi. Juutalaiset ahdistivat roomalaisjoukkoja niiden vetäytyessä Bezethan esikaupungin lävitse ja ne kärsivät raskaita tappioita, menettäen piirityskalustonsa, kuormastonsa ja noin 6 000 miestä.

Vespasianus komentajaksi

Keisari Neroa juutalaisten menestys ärsytti ja seuraavaksi hän lähetti Vespasianuksen kukistamaan kapinaa. Tämä aloitti uuden yrityksen juutalaisten kukistamiseksi Galileasta piirittämällä ja valloittamalla tärkeän Jotapatan linnoituksen (antautui 47 päivän piirityksen jälkeen). Linnoitusta komensi muuan Josef ben Mathitjahu, joka jäi roomalaisten vangiksi ja vaihtoi nimensä Josephukseksi. Hän kirjoitti kapinan ainoan silminnäkijäkuvauksen, Juutalaissodan historian.

Vespanianus oli varovainen komentaja, ja ei halunnut olla liian raaka kukistaessaan kapinaa, joten hän aloitti rauhanneuvottelut juutalaisten kanssa. Neuvottelut kestivät siihen asti kunnes Vespanianus oli pakotettu taisteluihin Tiberiaksessa, Giskalassa ja Gamlan linnoituksen luona. Edetessään kohti etelää Galileasta vuonna 68 Vespasianuksen joukot rankaisivat monia kapinalliskaupunkeja.

Jerusalem oli heikentynyt sisäisistä levottomuuksista, kun selootit olivat vainonneet kapinan aikana roomalaisia ja heitä kannattavia juutalaisia. Italiassakin oli levotonta kun keisari Nero kuoli. Vespanianus jätti komentajan tehtävät ja lähti Roomaan varmistaakseen oman keisariutensa. Hän antoi armeijan komentajuuden pojalleen Titukselle, joka saapui Jerusalemiin keväällä 70 ja piiritti seloottien kontrolloiman kaupungin.

Jerusalemin piiritys

Pääartikkeli: Jerusalemin piiritys (70)

Francesco Hayez, Jerusalemin temppelin hävitys, 1867. Yksityiskohta maalauksesta, jossa kuvataan kuinka roomalaiset ryöstävät Jerusalemin temppeliä.

Kaupunkia ympäröivät useat muurit. Roomalaiset mursivat heikon uloimman muurin pohjoisessa ja lännessä ja hyökkäsivät valtavilla hyökkäystorneilla sisemmän muurin kimppuun. Titus kuitenkin keskeytti hyökkäyksen, kun hän sai väärennetyn antautumistarjouksen ja mahdollisti siten puolustajien perääntymisen hyvässä järjestyksessä yläkaupunkiin ja Suureen temppeliin. Kohta hyökkäystä jatkettiin ja roomalaiset mursivat tyhjentyneitä alueita puolustavat muurit. Pitemmälle roomalaiset eivät kuitenkaan päässeet vaan juutalaiset pysäyttivät piirityksen etenemisen.

Roomalaisten etenemisen pysähdyttyä Titus rakennutti pitkän piiritysmuurin kaupungin ympärille tarkoituksenaan näännyttämällä pakottaa puolustajat antautumaan. Muutamat juutalaiset antautuivat, mutta useimmat, vaihtoehtoina orjuus tai kuolema, valitsivat taistelun jatkamisen. Kiinniotetut juutalaiset, usein jopa 500 yötä kohti, ristiinnaulittiin puolustajien näköpiirissä.

Titus keskittyi seuraavaksi Antonia-linnakkeen valtaamiseen, joka vartioi tietä temppeliin. Hän käytti muurinmurtajia yötä päivää kunnes linnake vallattiin. Selootit jatkoivat puoliensa pitämistä linnoitetussa temppelissä, mutta roomalaiset mursivat puolustuksen sytyttämällä temppelin portit tuleen. Myös varsinainen temppeli syttyi vahingossa tuleen valtauksen yhteydessä kun roomalaiset ryöstivät sen aarteita.

Piiritys ei kuitenkaan vielä ollut ohi, koska puolustajat pitivät hallussaan vielä yläkaupunkia. Kun antautumisneuvottelut epäonnistuivat, roomalaiset polttivat alakaupungin. Lopulta roomalaiset mursivat myös yläkaupungin muurit, mutta se oli lähes tyhjä, jäljellä oli vain kuolleita kapinallisia. Roomalaiset viimeistelivät tuhon polttamalla lopun Jerusalemin, ja ottivat vankeja, jotka joko teloitettiin, orjuutettiin tai tuotiin Roomaan Tituksen triumfia varten.

Kapinan lopullinen kukistaminen

Pääartikkeli: Masadan piiritys

Kun Jerusalem oli valloitettu, osa roomalaisista lähti kukistamaan aavikkolinnoituksissa piilottelevia juutalaiskapinallisia. Herodeksen linnoitus valloitettiin nopeasti, ja Makhairuksen linnoitus antautui sen komentajan jäätyä vahingossa vangiksi vuonna 71. Masada vaikutti kuitenkin valloittamattomalta. Se oli 400 metriä läheisen Kuolleenmeren yläpuolella, ja varustettu monimutkaisilla linnoituslaitteilla. Puolustajina oli alle 1000 miestä, naista ja lasta, piirittäjinä 15 000 legioonalaista.

Roomalaiset onnistuttiin torjumaan lähes kahden vuoden ajan. Lopulta roomalaiset saivat aikaan pienen aukon linnoituksen muuriin, jonka juutalaiset kuitenkin nopeasti paikkasivat puusta ja maasta rakennetulla varustuksella. Aukko jätti linnoituksen puolustuksen silti haavoittuvaksi. Roomalaiset sytyttivätkin improvisoidun muurin tuleen ja lopulta valtasivat linnoituksen. Sisältä he löysivät kuitenkin vain ruumiita. Tappion näyttäessä varmalta selootit olivat polttaneet kaiken, mutta säästäneet ruokavarastonsa, valinneet orjuuden ja kuoleman välillä ja tehneet joukkoitsemurhan. Ruokavarastoja ei tuhottu osoituksena roomalaisvalloittajille siitä, että kuolema oli valittu vaihtoehto, ei nälän sanelema pakko. Henkiin jäi vain kaksi naista ja viisi lasta, jotka roomalaiset löysivät piiloutuneena luolaan. Viimeisetkin juutalaisten vastarinnan rippeet oli kukistettu.

Kirjallisuutta

• Flavius Josefus: Juutalaissodan historia. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28945-0
• Flavius Josephus: The Wars of the Jews (Juutalaissodan historia) 2006. Perseus Digital Library. Viitattu 2006.^{[vanhentunut linkki]}
• Flavius Josephus: Antiquities of the Jews (Iudaike Arkhaiologia, Juutalaisten muinaisajat) 2006. Perseus Digital Library. Viitattu 2006.

Lähteet

• Kohn, George C.: Dictionary of Wars. Facts on File Publications, New York, 1986. ISBN 0 948894 091