Luettelo jääkäreistä W

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

Jääkärimerkki

W

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö

Frans Ragnar Wahlbeck

Håkan August Wahren

Pehr-Axel Wahren

Åke Gustaf Wahren

Väinö Valdemar Waldén

(25. toukokuuta 1892 Karuna – 24. tammikuuta 1920) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Juha Vilhelm Waldén ja Loviisa Serafia Matintytär. Tämä karunalainen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 16. marraskuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet siirrettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 23. maaliskuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonaan ja myöhemmin 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa Kuokkalan taisteluun ja etenemiseen Rajajoelle. Sisällissodan jälkeen hän palveli ensin koulutusaliupseerina ja sitten B-varaston hoitajana 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui ensin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi ja myöhemmin Tampereen rykmentiksi. Armeijasta hän erosi 24. heinäkuuta 1919. Hän suoritti Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja toimi armeijasta erottuaan työmiehenä. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 16. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Frans Viktor Wallenius myöh. Venho

(23. heinäkuuta 1890 Kisko – 4. tammikuuta 1962) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Vilhelmiina Karolina Wallenius. Venho työskenteli kivityömiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 3. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Venho saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Venho siirrettiin sisällissodan jälkeen 7. heinäkuuta 1918 alkaen kuormastoaliupseeriksi Suomen valkoisen kaartin II pataljoonaan. Hän erosi armeijasta 26. huhtikuuta1919, mutta palveli kumminkin vielä 1. tammikuuta - 24. elokuuta 1920 välisen ajan vääpelinä Suomenlinnan paikalliskomppaniassa. Myöhemmin hän muutti Ahvenanmaalle ja työskenteli siellä työmiehenä. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 13. heinäkuuta 1918, Vääpeli 1. tammikuuta 1920. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Kurt Martti Wallenius

Maunu Verner Wallenius

(Käytti Saksassa nimeä Kalle Nieminen), (19. elokuuta 1895 Mäntsälä – 4. kesäkuuta 1970) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Verner Wallenius ja Maria Aleksandra Antintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Helmi Maria Juholan kanssa, joka kuoli seuraavana vuonna. Tämä kansakoulun käynyt puuseppä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 5. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon 23. kesäkuuta 1917 ja laskettiin myöhemmin siviilitöihin. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja astui 16. tammikuuta 1919 kersanttina armeijan palvelukseen Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:een, jonka nimi myöhemmin muuttui Pohjois-Savon rykmentiksi. Hän toimi koulutusaliupseerina 4. komppaniassa. Hänet siirrettiin 17. tammikuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmenttiin, mistä hän vähän myöhemmin erosi ja matkusti Kanadaan työskennellen siellä kaivosmiehenä. Hänet on haudattu Tisdaleen Ontarioon Kanadaan. Ylennykset: Kersantti 16. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Paul August Rafael Wallenius

• Eemil Wagnström myöh. Emil Virtanen

Theodor (Teuvo) Kosti Wartiovaara

Erik Wasenius

Åke Fredrik Ludvig Weber

Sven Erik Weckström

• Boris Weledejeff myöh. Boris Vaarna

Bjarne Arnulf Wegelius

Knut Allan Wegelius

(16. huhtikuuta 1890 Hattula – 29. huhtikuuta 1919 Prääsä) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Uno Wegelius ja Helena Charlotta Wirzenius. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan klassillisesta lyseosta vuonna 1912 ja kirjoittautui Hämäläis-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1912–1915. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 3. tammikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Schmardenissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi Vöyrin sotakoulun 8. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Vaskivedellä, Kurussa, Teiskossa. Messukylässä, missä hän haavoittui lievästi 23. maaliskuuta 1918 ja Tampereella. Hänet siirrettiin heinäkuussa 1918 Lapin rajavartioryhmän 1. pataljoonaan. Syksyllä vuonna 1918 hän liittyi kapteeni Toivo Kuisman johtamaan Itä-Karjalan retkikuntaan ja otti osaa Vuokkiniemen taisteluun. Vieläkin hänen verensä veti taistelutantereille ja hän liittyi 4. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja toimi 3. pataljoonan 1. komppanian päällikkönä ja osallistui mm. Mangan ja Prääsän taisteluihin, missä hän kaatui 29. huhtikuuta 1919 ja haudattiin Hattulan hautausmaahan. Ylennykset: Varavääpeli 7. helmikuuta 1918, Luutnantti 15. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki.

Einari Walter Weijo

Aleksander Weledejeff myöh. Warppe

Sigurd Alfred Wenelius

Arvid Johannes Wennerström

Kallis Kaarlo Wennerström myöh. Vennevirta

Erik Leander West

(14. heinäkuuta 1898 Bergö – 17. kesäkuuta 1968) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat majakanvartija Viktor West ja Henrika Nyback. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Vendla Elisabet Westergårdin kanssa. West kävi kansakoulun ja työskenteli kalastajana Bergössä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 18. huhtikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 30. heinäkuuta 1916 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. West saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkuealiupseeriksi 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa.

West kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja palveli sisällissodan jälkeen edelleen 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hänet siirrettiin 3. syyskuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti 1:een, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Porin rykmentti. Armeijasta hän erosi 30. syyskuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen 15. heinäkuuta 1924 - 1. tammikuuta 1927 välisen ajan majakanvartijana Kopparfuruskärin majakalla ja sen jälkeen kalastajana Bergössä.

West osallistui jatkosotaan moottoriveneenkuljettaja 6. Rannikkoprikaatissa ja 3. Rannikkoprikaatin Linnakkeisto 67:ssä sekä 1. Rannikkoprikaatin 1. pataljoonassa. Sotien jälkeen hän jatkoi kalastajan ammatissa ja maanviljelijänä Bergössä. Hänet haudattiin Bergöhön. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johannes West

(22. joulukuuta 1893 Vöyri – 31. toukokuuta 1987) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik West ja Maria Fors. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Anna Irene Jäppilin kanssa. West kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Vöyrissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hänet lähetettiin 27. maaliskuuta 1917 alkaen Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917.

West saapui takaisin Suomeen 24. maaliskuuta 1918 S/S Arcturuksen toisella retkellä Vaasaan, missä hän astui armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin sisällissotaa käyvään Valkoiseen armeijaan 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä (myöhempi Kuopion jalkaväkirykmentti 4) aluksi koulutusaliupseerina ja myöhemmin komppanianvääpelinä. Hänet siirrettiin 5. syyskuuta 1918 alkaen Itämeren jalkaväkirykmentti 1:n 4. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 1. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Vöyrissä vuosina 1919 – 1922. Vuoden alussa hän matkusti Kanadaan, missä hän työskenteli etupäässä rakennuspuuseppänä. Takaisin Suomeen West palasi vuoden 1931 lopulla ja asettui asumaan Vaasaan. Vuonna 1937 hän hankki Vöyristä hotellin ja toimi sen omistajana talvisotaan saakka. Sotien aikana West toimi väestönsuojelu tehtävissä ja työnjohtajana Itä-Karjalan sadonkorjuutöissä ja jatkosodan aikana kranaattien tarkastajana Wärtsilän tehtaalla Vaasassa. Hänen hotelliliiketoimintansa jäi lyhyeksi ja sen jälkeen hän toimi rakennustoimiston omistajana Vaasassa. Ylennykset: Jefreitteri 24. maaliskuuta 1918, Aliupseeri maaliskuussa 1918, Vääpeli 25. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Petter Alfred West

(10. heinäkuuta 1894 Vöyri – 1. toukokuuta 1941) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Michel West ja Maria Åkerblom. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Elna Maria Ingmanin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli maalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 21. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 19. huhtikuuta 1916 hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja hänen parannuttuaan 30. heinäkuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. West saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 1. patteriin ja hän otti osaa taisteluihin Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn seurauksena muonitusmestariksi Jääkäritykistöprikaatin 1. jääkäripatteriston 2. patteriin ja otti osaa taisteluihin Viipurissa. Vapaussodan jälkeen West toimi Suomen tykistökoulussa, mistä hänet siirrettiin tykistön uudelleenjärjestelyssä kenttätykistörykmentti 2:n 3. patteriin. Armeijasta hän erosi 17. tammikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen maalarina Vaasassa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 19. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk., Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Einar Wichmann myöh. Vihma

Kosti Gunnar Wigren

Harry Rudolf Wihtol

Albert Wiik

(Käytti Saksassa peitenimeä Eriksson), (26. kesäkuuta 1893 Koivulahti – 31. toukokuuta 1972) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik Wiik ja Lisa Näsman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Ida Vestermarkin kanssa. Wiik kävi kansakoulun ja Korsholman maamieskoulun vuonna 1913 ja työskenteli maanviljelijänä Koivulahdella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 3. helmikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 15. kesäkuuta 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä. Hän saapui takaisin Suomeen 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin Sisällissodan aluksi koulutusaliupseeriksi Vöyrin sotakouluun, mistä hänet komennettiin 1. maaliskuuta 1918 alkaen ryhmän- ja joukkueenjohtajana 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin 6. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Näsilinnassa, Kuokkalassa ja Kellomäellä sekä etenemiseen Rajajoelle. Wiik palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina yhä 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hän kuului rykmentin 4. komppaniaan. Hänet siirrettiin 3. syyskuuta 1918 alkaen Itämeren jalkaväkirykmentti l:n 4. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja toimi sen jälkeen suojeluskuntain harjoituspäällikkönä Maksamaalla ja Koivulahdella. Vuodesta 1927 alkaen hän viljeli maata Koivulahdella. Hänet haudattiin Koivulahdelle. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Fredrik Mathias Wiik eli Hästbacka

(28. lokakuuta 1898 Kokkola – 28. heinäkuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Aleksander Wiik eli Hästbacka ja Maria Sofia Kankkonen. Wiik kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 13. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 3. maaliskuuta 1917 sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Hän kuoli tapaturmaisesti Hampurissa 28. heinäkuuta 1917 ja haudattiin paikalliselle hautausmaalle. Kunniametkit: Jääkärimerkki.

Johannes Wiik myöh. Björkman

Aselaiva S/S Equity

(käytti saksassa nimeä Einar) (5. helmikuuta 1887 Koivulahti) oli suomalainen jääkärikorpraali ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik Wiik ja Lisa Näsman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1912 Maria Hjortin kanssa. Johannes Wiik kävi kansakoulun ja Korsholman maamieskoulun vuonna 1910. Hän viljeli maata kotipitäjässään Koivulahdella. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennyspataljoonaan 29. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin huhtikuun lopulla värväystoimiin Suomeen Merenkurkun etapille. Hän osallistui kesällä 1917 Ruotsista Suomeen tapahtuneeseen sotatarvikkeiden kuljetukseen ja syksyllä aselaiva S/S Equityn Saksasta saapuneiden aseiden vastaanottoon Vesterössä ja niiden kuljettamiseen mantereelle. Suomen sisällissotaan hän liittyi Pietarsaaren tykistökouluun ja otti 3. Förbergin patterin mukana osaa taisteluihin Mouhussa, Lusissa, Mäntyharjulla, Heinolassa, Savitaipaleella ja Suomenniemellä. Suomen armeijasta hän erosi 22. toukokuuta 1918 antautuen maanviljelylle kotipitäjässään koivulahdella. Maanviljelyn ohella hän hoiti Koivulahden suojeluskunnan paikallispäällikön tehtäviä. Ylennykset: Korpraali 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2.lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkäriristi, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Viktor Johannes Wiik

(8. maaliskuuta 1895 Alaveteli – 25. heinäkuuta 1943) oli suomalainen jääkärivahtimestari. Hänen vanhempansa olivat virkatalonvuokraaja Anders Viktor Wiik ja Maria Lovisa Juhontytär. Wiik kävi kansakoulun ja Kruunupyyn kansanopiston vuosina 1913 – 1914 ja työskenteli maanviljelijänä Alavetelissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 4. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Wiik saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavahtimestariksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi Uudenmaan rakuunarykmentin 5. eskadroonaan, josta hänet siirrettiin 12. huhtikuuta 1918 alkaen 4. eskadroonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Vesilahdella sekä etenemiseen Hämeenlinnaan. Hän palveli sisällissodan jälkeen edelleen Uudenmaan rakuunarykmentin 4. eskadroonassa. Armeijasta hän erosi 4. lokakuuta 1918. Hän liittyi 23. helmikuuta 1919 Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Alavetelin suojeluskuntaan, missä hän palveli 11. tammikuuta 1920 saakka. Myöhemmin Wiik työskenteli maanviljelijänä Kaarlelassa. Wiik osallistui talvisotaan Tykistökoulutuskeskus 2:m 1. komppaniassa. Ylennykset: Varavahtimestari 11. helmikuuta 1918, Vahtimestari 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

• Verner August Wiikla

John Frithiof Mikael Wiikström

(24. heinäkuuta 1896 Porvoo – 21. elokuuta 1971 Kitchener, Ontario, Kanada). oli suomalainen jääkärivänrikki Hänen vanhempansa olivat insinööri Anders Wiikström ja Maria Andersson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Eugenie Tomassonin kanssa. Wiikström kävi kolme luokkaa Porvoon ruotsalaista klassillista lyseota. Wiikström työskenteli liikemiehenä Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 24. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 23. heinäkuuta 1917 hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja joutui jäämään hoidettavaksi parantolaan pataljoonan lähtiessä kotimatkalle helmikuussa vuonna 1918. Wiikström palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 25. lokakuuta 1918 ja hänet määrättiin armeijan palvelukseen Saksassa allekirjoittamansa palvelusitoumuksen johdosta 27. tammikuuta 1918. Hänet sijoitettiin vänrikiksi ylennettynä Suomen valkoisen kaartin I pataljoonaan, missä hän toimi pataljoonan aseupseerina, majoitusmestarina ja nuorempana upseerina. Armeijasta hän erosi 4. helmikuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen vuosina 1920 – 1925 hedelmäkauppiaana Helsingissä. Hän muutti Kanadaan vuonna 1926 ja työskenteli siellä The Canada Steamship Linesin palveluksessa vuosina 1926 – 1930 ja The Royal York Hotelin palveluksessa vuosina 1930 – 1939 sekä johtajana Hotel Kitchenerissä vuosina 1940 – 1969. Hänet haudattiin Kitchener, Ontario Canada. Ylennykset: Vänrikki 2. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki

Edvard Wik

(Käytti Saksassa peitenimeä Johan Södergård), (8. joulukuuta 1884 Koivulahti – 23. tammikuuta 1964) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik Wik ja Lisa Näsman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1910 Matilda Hjortin kanssa. Wik kävi kansakoulun ja Närpiön kansanopiston vuosina 1904 - 1905 ja Korsholman maamieskoulun vuosina 1906 – 1907 ja työskenteli maanviljelijänä Koivulahdella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 29. maaliskuuta 1916. Hänet komennettiin vielä saman vuoden lopulla värväys- ja etappitehtäviin Suomeen, missä hän toimi Merenkurkun etapilla. Hän osallistui kesällä 1917 osaa Ruotsista Suomeen tapahtuneeseen aseiden, ampumatarpeiden ja räjähdysaineiden kuljetukseen sekä syksyllä samana vuonna aselaiva S/S Equityn Saksasta tuomien aseiden vastaanottoon. Suomen sisällissodan puhjettua hän liittyi Pietarsaaren tykistökouluun ja hänet liitettiin 3. Förbergin patteriin, minkä mukana hän otti osaa taisteluihin Mouhussa, Lusissa, Mäntyharjulla, Heinolassa, Savitaipaleella ja Suomenniemellä. Hän erosi armeijasta 22. toukokuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Mustasaaressa. Hän toimi Vaasan suojeluskuntapiirin piiriesikunnan jäsenenä vuonna 1929 ja Mustasaaren pohjoisen maamiesseuran sihteerinä vuosina 1924 - 1932. Wikin piti osallistua talvisotaan, mutta loukkaantui joukkueenjohtajana kranaatinheittimen harjoitusammunnoissa. Myöhemmin hän työskenteli maanviljelijänä ja turkiseläinten kasvattajana Koivulahdella. Hänet haudattiin Vaasaan. Ylennykset: Vääpeli 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Maatalousseurojen Keskusliiton kultainen ansiomerkki.

Hjalmar Rudolf Wiklund

(26. kesäkuuta 1893 Purmo) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat torppari Anders Alfred Wiklund ja Maria Helena Villberg. Tämä Purmolainen maalari liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Hän oli useita kertoja hoidettavana eri sotilassairaaloissa ja jäi Libaun sotilassairaalaan, kun pataljoona kotiutettiin. Hän lienee kuollut Saksassa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki. Erik Henning Wikström

Fredrik Hjalmar Wikström

(Käytti Saksassa peitenimeä Wijk), (20. syyskuuta 1891 Bromarv – 20. lokakuuta 1950) oli suomalainen Feldmeister Saksan armeijassa. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Johan Albert Wikström ja Ida Olivia Rehnberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Elna Elisabet Lindroosin kanssa. Wikström kirjoitti ylioppilaaksi Tammisaaren ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla ja lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän suoritti lääketieteen kandidaattitutkinnon vuonna 1920 ja lisensiaattitutkinnon vuonna 1927. Wikström liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, mutta hän erosi joukosta jo 2. toukokuuta 1915 ja palasi Suomeen jatkamaan opintojaan. Suomessa hän otti elokuun puolivälissä vuonna 1917 osaa suojeluskuntatyöhön Bromarvissä, muun muassa laatimalla suojeluskunnalle koulutusohjesäännön. Suomen sisällissodan puhjettua hän liittyi Valkoiseen Armeijaan ja matkusti Ahvenanmaalle ja liittyi siellä Saariston Vapaajoukkoon. Hän toimi vapaajoukossa 2. komppanian päällikkönä. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin muun muassa Korppoossa. Myöhemmin hänet määrättiin 10. huhtikuuta 1918 alkaen Nauvoon koottujen asevelvollisten joukkojen kouluttajaksi. Armeijasta hän erosi 1. syyskuuta 1918. Hän toimi opintojensa päätyttyä vuosina 1924 – 1925 virkaatekevänä tehtaanlääkärinä Mäntässä ja kunnanlääkärinä Kuorevedellä. Marian sairaalan kirurgisen osaston virkaatekevänä apulaislääkärinä hän toimi vuosina 1924 – 1927. Hän toimi Tammisaaressa yksityislääkärinä ja Tammisaaren pakkotyölaitoksen lääkärinä vuodesta 1930 alkaen. Hänet nimitettiin 22. syyskuuta 1938 Tammisaaren kaupunginlääkäriksi ja oli toimessa vuoteen 1950 saakka. Wikström osallistui talvisotaan 20. Kenttäsairaalan lääkärinä. Hänet haudattiin Helsinkiin. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Johan Anton Runar Wikström

Ossian Rurik Wikström

August Jalmari Wilander

(10. syyskuuta 1892 Saarijärvi – 28. maaliskuuta 1918 Tampere) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Kristian Wilander ja Kaisa Kallentytär. Tämä kansakoulun käynyt Lapualainen autonkuljettaja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 11. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 7. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon hänen sairautensa takia. Takaisin komppaniaansa hän palasi 21. heinäkuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa ja Schmardenissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän kaatui 28. maaliskuuta 1918 ja haudattiin Saarijärven sankarihautaan. Ylennykset: Varavääpeli 7. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Oiva Johannes "Oikki" Willamo

Gunnar Eliel Willberg

(2. joulukuuta 1887 Turku – 23. huhtikuuta 1958) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat insinööri Anders Willberg ja Amanda Bergroth. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Inez Skrifvarsin kanssa, joka kuoli vuonna 1954 ja Willberg vihittiin toistamiseen avioliittoon vuonna 1955 toimistopäällikkö Mathilda Öllerin kanssa. Willberg kirjoitti ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta reaalilyseosta vuonna 1908 ja liittyi Turkulaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston voimistelulaitoksessa ja valmistui voimistelunopettajaksi vuonna 1912. Hän suoritti kasvatusopin tutkinnon vuonna 1926. Willberg liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 14. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hänet siirrettiin sairauden takia 23. kesäkuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hän palasi takaisin pataljoonaan ja sijoitettiin 10. lokakuuta 1917 alkaen 2. konekiväärikomppaniaan.

Willberg saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkuealiupseeriksi 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 15. huhtikuuta 1918 esikuntavääpeliksi 4. Jääkärirykmentin esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Willberg palveli sisällissodan jälkeen esikuntavääpelinä Vuoristoprikaatin esikunnassa, josta hänet siirrettiin 9. elokuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Vuoristoprikaatin polkupyöräosastoon. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 9. maaliskuuta 1919 ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Dragsfjärdin suojeluskuntaan, missä hän palveli 27. elokuuta 1919 asti, jolloin hän siirtyi niin ikään paikallispäälliköksi Inkoon suojeluskuntaan. Inkoossa hän palveli vuodet 1919 – 1921, jonka jälkeen hän erosi suojeluskunnasta ja siirtyi sanomalehtimieheksi. Vuonna 1924 hän vaihtoi alaa ja työskenteli sen jälkeen voimistelunopettajana Kauniaisten ruotsalaisessa yhteiskoulussa vuoteen 1927 asti. Vuonna 1927 hän sai viran Helsingin kaupungin verotusvalmisteluvirastosta, missä hän työskenteli virkamiehenä vuoteen 1936 saakka, jolloin hänet nimitettiin viraston osastopäälliköksi. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 11. toukokuuta 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Gustaf Alfred Willberg

(1. maaliskuuta 1874 Nurmijärvi – 11. syyskuuta 1936) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Karl Gustaf Willberg ja Helena Roos. Tämä kansakoulun käynyt lämmittäjä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon hänen sairautensa takia, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin 12. huhtikuuta 1916. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja on toiminut sen jälkeen lämmittäjänä useissa rannikkoliikennettä harjoittavissa pikkulaivoissa sekä vuosina 1925–1934 hän on työskennellyt työmiehenä Asevarikko 1:ssä.

Claës Bertel Napoleon Winell

Toivo Fritjof Winqvist myöh. Veistaro

Viljo Johannes Wirta

(24. lokakuuta 1897 Helsinki –) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Juho Wirta ja Erika Vilhelmiina Enbäek. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Hanni Maria Bulowin kanssa, josta hän erosi vuonna 1927 ja avioitui toisen kerran vuonna 1929 Martta Dagmar Röstin kanssa. Rösti kuoli vuonna 1941 ja Wirta avioitui kolmannen kerran vuonna 1942 kirjakauppa-apulainen Aino Salmenheimon kanssa.

Wirta kävi viisi luokkaa Kallion yhteiskoulua Helsingissä ja Tampereen teknillisen opiston 1. vuosikurssin sekä suoritti sähköinsinööritutkinnon Saksassa Strelitzin teknillisessä opistossa vuonna 1923. Wirta liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 15. tammikuuta 1918, josta hänet siirrettiin 6. helmikuuta 1918 pataljoonan haupitsipatteriin. Wirta saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 1. patteriin, missä joukossa hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä Jääkäritykistöprikaatin 1. jääkäripatteriston 2. patteriin ja otti sen riveissä osaa taisteluihin Viipurissa.

Wirta palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 30. syyskuuta 1918 alkaen Raskaaseen patteriin. Armeijasta hän erosi 9. huhtikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen työnjohtajana Oy Agroksessa vuosina 1919 – 1920 ja toimitusjohtajana Lahnasuon turve ja sähkö oy:ssä vuosina 1923 - 1924 ja insinöörinä Muona oy:ssä vuosina 1924 - 1925. Vuonna 1925 hän perusti oman hienomekaanisen työpajan Helsinkiin ja pyöritti toimintaa vuoteen 1927 saakka. Vuonna 1928 hän siirtyi työnjohtajaksi K. E. Asplundin sähköliikkeen palvelukseen Hämeenlinnaan ja yrityksessä hän toimi vuosina 1930 - 1934 koustruktöörinä ja vuosina 1934 - 1936 toimistoinsinöörinä sekä vuodesta 1936 alkaen osastopäällikkönä Tampereen pellava - ja rautateollisuus oy:ssä. Hän oli myös vuodesta 1934 alkaen yleisen ammattilaiskoulun opettajana Tampereella ja julkaisi ammattialaansa koskevia kirjoituksia sanoma- ja aikakauslehdissä.

Wirta osallistui talvisotaan ilmapuolustustehtävissä ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 69. Ilmasuojelukomppanian päälliköksi, mutta hänet vapautettiin palveluksesta jo ensimmäisenä sotavuonna. Myöhemmin hän toimi Tampellan konepajan henkilökunnan päällikkönä vuoteen 1945 saakka, jolloin siirtyi kattilaosaston piirustuskonttorin päälliköksi ja myöhemmin hän toimi tarjousosaston päällikkönä aina vuoteen 1965 saakka. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 31. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaudenmitali 2. lk. kansalaisansioista, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jatkosodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Tampellan konepajan 25-vuotis ansiomerkki.

Woldemar Weselow myöh. Wisa

Valter Wisén

Carl Erik Hilding Wolff

Carl Gustaf Robert Wolff

Carl Thomas Reguel Wolff

(24. maaliskuuta 1888 Helsinki – 21. maaliskuuta 1924) oli suomalainen gruppenführer Saksan armeijassa. Hänen vanhempansa olivat liikemies Gustaf Edvard Reguel Wolff ja Elsa Ramsay. Wolff kirjoitti ylioppilaaksi Nya svenska läroverket i Helsingfors - nimisestä oppilaitoksesta vuonna 1905 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla ja lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän suoritti lääketieteen kandidaattitutkinnon vuonna 1909 ja lisensiaattitutkinnon vuonna 1915. Wolff liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 18. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Hänet komennettiin syyskuun alussa vuonna 1915 etappitehtäviin Ruotsiin, missä hän toimi aluksi Haaparannan ja myöhemmin Uumajan etappiaseman hoitajana. Hän palasi takaisin Saksaan joulukuussa 1915 ja nyt hänet sijoitettiin Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan. Hänet tuomittiin saksalaiseen siviilihenkilöön Frieda Steinbergiin uudenvuodenpäivänä 1916 kohdistuneesta henkirikoksesta ja erotettiin pataljoonasta. Saksalainen sotaylioikeus tuomitsi 28. huhtikuuta 1917 Wolffin kahdeksan vuoden kuritushuonerangaistukseen. Hän kärsi rangaistustaan Hampurin Altonan vankilassa mutta onnistui karkaamaan sieltä 4. tammikuuta 1918 avustajan tuomien väärennettyjen paperien avulla. Tämän jälkeen hän pakeni Saksasta Ruotsiin, mistä hän palasi takaisin Suomeen vuonna 1921.

Wolff ampui revolverilla 7. helmikuuta 1921 Turussa jääkärikapteeni Magnus Ekbladia Hamburger Börs-hotellissa niin että tämä kuoli vammoihinsa pari päivää myöhemmin. Wolff oli vaatinut Ekbladia tunnustamaan Saksassa tehdyn surmatyön josta Wolff oli tuomittu. Ekblad oli ollut Wolffin seurassa rikoksen tapahtumahetkellä. Turun raastuvanoikeus tuomitsi Wolffin kesäkuussa 1921 Ekbladin murhasta elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa. Hovioikeus vahvisti tuomion heinäkuussa ja Wolff lähetettiin Helsingin keskusvankilaan kärsimään rangaistustaan. Hän teki itsemurhan vankilassa saatuaan selliinsä jollain tavoin suuren annoksen kokaiinia. Hänet haudattiin tiettävästi Helsinkiin. Ylennykset: Gruppenführer 5. syyskuuta 1915.

Kasper Fabian Wrede

Gunnar von Wright

Sven von Wright

Jarl Erik Wulff

Kaarlo Kustaa Wunsch myöh. Veha

(11. marraskuuta 1896 Tornio – 2. lokakuuta 1975) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Anna Wunsch. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilda Karolina Pohjosen kanssa. Wunsch kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. marraskuuta 1916, josta hänet laskettiin hänellä todetun sairauden takia siviilitöihin. 21. joulukuuta 1915 alkaen. Wunsch palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 25. marraskuuta 1918 ja liittyi aliupseerina Viron vapaussotaan lähtevään Pohjan Poikain II pataljoonan 6. komppaniaan.

Wunsch otti Viron vapaussodassa osaa taisteluihin muun muassa Valkissa ja Marienburgissa. Viron armeijasta hän erosi 3. huhtikuuta 1919, mutta hänen taisteluintoaan ei virossa vielä tyydytetty vaan hän liittyi Virosta palattuaan Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi kuriirina Sortavalan ja Salmin välillä. Sotaretkiltä palattuaan Wunsch suoritti vankeinhoitotutkinnon ja toimi vartijana Oulun lääninvankilassa 1. toukokuuta 1920 - 1. heinäkuuta 1930 välisen ajan, jonka jälkeen hän siirtyi Merivartiolaitoksen palvelukseen ollen sen rullissa 15. toukokuuta 1934 - 31. toukokuuta 1938 välisen ajan, jonka jälkeen hän työskenteli talonrakennusalalla Oulussa ollen samalla Fennia Patrian asiamiehenä vuodesta 1938 lähtien. Vuonna 1938 Wunsch vaihtoi sukunimensä Vehaksi.

Veha osallistui talvisotaan väestönsuojelutehtävissä ja koulutusvääpelinä Autovarikko 6:ssa ja kolonnan johtajana evakuointitehtävissä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin väestönsuojelutehtäviin, missä hän oli vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet kotiutettiin. Loppusodan hän vietti työnjohtajana ja työmaatulkkina saksalaisten joukkojen mukana Pohjois-Suomessa. Sotien jälkeen hän työskenteli vanginvartijana Oulun lääninvankilassa vuoteen 1946 saakka, jonka jälkeen hän toimi yksityisyrittäjänä. Veha on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Ylennykset: Aliupseeri 1919, Vääpeli 1940. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Karjalan Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Viron Vapaussodan muistomitali.

• Edvin Werner Wäggrén myöh. Edvin Werner Fredriksson

Lähteet

• A. Wegelius, Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
• Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a.
• Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1
• Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1
• Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X
• Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1
• Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a.
• Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
• Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
• A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
• Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
• Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
• Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
• Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.