[go: up one dir, main page]

Siirry pääsisältöön

Taustaa

EU on tuominnut yksiselitteisesti ja jyrkästi Hamasin 7.10.2023 Israelissa tekemät väkivaltaiset ja summittaiset terrori-iskut. Se on ilmaissut solidaarisuutensa Israelia kohtaan ja korostanut Israelin oikeutta puolustautua humanitaarisen oikeuden ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

EU on myös korostanut, että on tärkeää varmistaa kaikkien siviilien suojelu kaikkina aikoina kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti.

Näiden iskujen jälkeen palestiinalaisten humanitaarinen tilanne Gazan alueella on heikentynyt nopeasti vihamielisyyksien voimistumisen, Israelin sotilasoperaation ja Gazan saarron vuoksi. 

Valokeilassa

Humanitaarista apua ja kehitysapua EU:lta palestiinalaisille jo yli 20 vuoden ajan

EU on aina ollut Palestiinan kansan suurin kansainvälinen avunantaja. Lisäksi EU on vuodesta 2000 toimittanut humanitaarista apua sitä tarvitseville palestiinalaisille.

Humanitaarista apua ja kehitysapua EU:lta palestiinalaisille jo yli 20 vuoden ajan

EU tukee myös Kyproksen merikäytävää EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Kyproksella sijaitseva EU:n logistiikkakeskus helpottaa avun kanavointia jäsenmaista Gazaan. Lisäksi palestiinalaispotilaita evakuoidaan Gazasta Eurooppaan yhteistyössä Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa Team Europe -lähestymistapaa noudattaen. 

EU ilmoitti heinäkuussa 2024 palestiinalaishallinnolle annettavasta lyhyen aikavälin hätärahoitustuesta, jolla autetaan vastaamaan sen kiireellisimpiin rahoitustarpeisiin ja tuetaan sen uudistusohjelmaa. Tuen arvo on 400 miljoonaa euroa avustuksina ja lainoina. Sen edellytyksenä on, että uudistusohjelman täytäntöönpanossa edistytään. Sillä luodaan pohjaa kattavalle elpymis- ja palautumisohjelmalle.

Humanitaarinen tuki

275 miljoonaa euroa
avustussitoumuksia vuonna 2024, ml. 193 milj. euroa humanitaarista rahoitusta
Yli 103 miljoonaa euroa
humanitaarista rahoitusta avun tarpeen dramaattisen kasvun vuoksi vuonna 2023
Yli 1,1 miljardia euroa
humanitaarista apua vuodesta 2000 palestiinalaisten perustarpeisiin

Kehitysapu

2,2 miljardia euroa
Kauden 2014–2020 määrärahat
Lähes 1,2 miljardia euroa
Kauden 2021–2024 määrärahat, joista yli 890 milj. euron käyttökohteet hyväksytty
  • 1. ELOKUUTA 2024
More about the EU support to Palestinians - Factsheet

Diplomaattiset toimet konfliktin ratkaisemiseksi

Euroopan unioni on edelleen sitoutunut Lähi-idän rauhanprosessin elvyttämiseen ja pysyvän ja kestävän rauhan aikaansaamiseen kahden valtion ratkaisun pohjalta.

EU on edelleen yhteydessä alueellisiin johtajiin ja jatkaa diplomatiaansa. Se esimerkiksi

  • vaatii siviilien suojelua kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti
  • lisää humanitaarista toimintaansa alueella
  • kehottaa Israelia ja sen naapureita käymään vuoropuhelua vakauden ja rauhan säilyttämiseksi alueella
  • tavoittelee pitkän aikavälin rauhanratkaisua, joka takaa kaikkien osapuolten turvallisuuden.

Sosiaalisessa mediassa esiintyvän terroristisen, laittoman ja haitallisen sisällön torjunta

Israelin vastaisten Hamasin terrori-iskujen ja sosiaalisessa mediassa levitettävän laittoman ja haitallisen sisällön vuoksi komissio on yhteydessä tärkeimpiin verkkoalustoihin ja varmistaa, että ne noudattavat valvontavelvoitteitaan.

Ei sijaa vihalle: Eurooppa yhdessä vihaa vastaan

Komissio haluaa torjua antisemitismiä ja muslimivihaa entistä voimakkaammin missä tahansa muodossa ne esiintyvätkin ja on tehostanut tähän liittyviä toimiaan esimerkiksi turvallisuus-, digitaali-, koulutus-, kulttuuri- ja urheilupolitiikan aloilla. Komissio esimerkiksi myöntää lisärahoitusta uskonnonharjoittamispaikkojen suojeluun ja nimittää erityisiä lähettiläitä, joiden tehtävänä on hyödyntää kaikki EU:n toimintapolitiikkojen tarjoamat keinot torjua vihaa.