Huomiota kouluruoan imagoon Laurea-ammattikorkeakoulussa käynnistyi lukuvuonna 2008/2009 kouluruokailun käyttäjä- ja asiakaskeskeinen palveluiden kehittämistyö, joka keskittyy palvelutoiminnan imagoon. Laurean kehittämislähtöinen opetusmenetelmä, Learning by Developing (LbD) mahdollistaa laajojenkin selvitysten ja kehitystöiden tekemisen paitsi opinnäytetöinä myös monialaisesti eri opintojaksojen yhteydessä. LbD yhdistää työelämän, opetuksen ja tutkivan kehittämistyön. ”Brändi tehdään, imago rakennetaan, maine ansaitaan.” (Aula & Heinonen, 2002,47). Maine koostuu tarinoista ja mielikuvista, jotka loppujen lopuksi muotoutuvat vastaanottajan päässä. Mielikuvista muodostuu malleja, jotka ovat ihmisille todellisuuden ymmärtämisen perusta, ne ohjaavat ihmisen näkemyksiä ja toimintaa sekä vaikuttavat päätöksen tekoon. Imago tarkoittaa mielikuvaa, jonka yksilö tai yhteisö muodostaa jostain organisaatiosta, esimerkiksi koulusta tai kouluruokailusta. Maineessa ja imagossa on kyse pääasiassa siitä, miten ihmiset havaitsevat, tulkitsevat ja arvioivat kohdetta. Kouluruokala ei voi rakentaa imagoa tai mainetta ihmisten mielessä, vaan jokainen ihminen luo mielikuvat omassa päässään. Jokaisella koululaisella on varmasti mielikuva kouluruokailusta, koska he ovat joko käyneet itse syömässä tai ainakin kuulleet muiden mielipiteitä siitä eli jollain tasolla he ovat kohdanneet kouluruokailupalvelun. Oppilaat muodostavat mielikuvia kouluruoasta jo pienestä pitäen. Ne voi olla omaksuttu muilta oppilailta. Lasten ja nuorten on helppo samaistua kavereiden ja muiden ihmisten mielipiteisiin, vaikka olisivatkin eri mieltä. Laurea Ammattikorkeakoulussa meneillään oleva kouluruoan imagon kehittämistyö käynnistyi vuonna 2008 toteutetulla selvityksellä. Se kohdistui kouluruokailupalveluun ja koululaisiin kuluttajina. Selvityksellä haluttiin tietoa siitä, mitä sanoja nuoret käyttävät kouluruoasta, minkälaisia mielikuvia heillä on tästä palvelusta ja miten puheet eroavat eri kohdekouluissa. Tiedon keruu perustui teemahaasteluun. Teemoina olivat mielikuvat, kouluruokailu, ruokalan ympäristö, ruoan laatu ja muu syöminen. Kohderyhmänä oli peruskoulun 7.-8. luokkalaiset (15-vuotiaat) nuoret. Oppilaita oli haastattelussa kerrallaan kuudesta kymmeneen oppilasta. Selvitys toteutettiin kolmessa kunnassa Suomessa, kahdessa kunnassa Virossa ja Ruotsissa sekä nuorten nettipalstoilla Suomessa. Suomessa kohteena oli neljä koulua: kaksi pääkaupunkiseudulta, kaksi sen ulkopuoliselta alueelta. Ruotsissa ja Virossa selvitys tehtiin kahdessa koulussa, joista toinen oli pääkaupungissa. Lisäksi haastateltiin kotitalousopettajia. Eri haastatteluissa nousi esille yhteisiä teemoja: kuten asenne, hygienia, ruoan laatu ja ruokailuaika. Hygieniaan liittyi sekä ruoasta löytyvät sinne kuulumattomat asiat (kuten hiukset) että ruokailuympäristön ja työntekijöiden siisteys. Ruoan laadusta nostettiin esille maku, terveellisyys, aitous, ulkonäkö, saatavuus ja hinta. Kahdessa suomalaiskouluissa tehdyissä haastattelussa ruokaan liitettyjä ilmaisuja olivat ”terveellistä”. ”mautonta, epämääräistä, kierrätettyä, yksitoikkoista, rasvaista, enemmän salaatteja, vähemmän keittoja (Kurki, Laukkarinen, Lotti & Pantsu, 2009). Myös käsitteet ”kumiset perunat” ja ”superpallo” tulivat haastatteluissa esille. Negatiivisia sanoja liitettiin myös ruoan tarjolle panoon, tarjoiluhygieniaan, ruokalan ilmeeseen ja tarjoiluhenkilökunnan palveluhalukkuuteen. Vain osa käy ruokalassa päivittäin. Mutta kouluruokalaan menemättä jättäminen ei riipu vain tarjolla olevasta ruoasta tai siihen liittyvistä kokemuksista. Ruokailuympäristön merkitystä kuvattiin sanoilla jono, hälinä, pitkät pöydät sekä kaverit tai uhat. Moni haastateltu nuori jännitti vanhempia oppilaita. ”Syömään mennään kavereiden kanssa ja lähes aina samassa porukassa. Jos omat kaverit eivät mene syömään, ei itsekkään tule mentyä. Yksin ei ole kiva syödä.” (Kurki, Laukkarinen, Lotti & Pantsu, Laurea 2009). Naapurikauppaan meneminen näytti olevan sosiaalinen tapahtuma mutta kouluruokalassa käynti ei sitä monellekaan ollut Viron valtio kustantaa kouluruoan opiskelijoille ylä-aste ikään asti. Muut opiskelijat joutuvat itse maksamaan kouluruokansa. Valtio on kuitenkin määrännyt lain jonka mukaan opiskelijan pitää pystyä ostamaan ravitseva ateriakokonaisuus 13 kruunulla. Kouluruokailu kokee parhaillaan muutosvaihetta Virossa. Tällä hetkellä kouluruokailu on ilmaista yläasteikään asti, ja näin on luultavasti vielä seuraavan kahden vuoden ajan. Pääasiassa lukioissa ruoka on maksullista. Jotkut kunnat kuitenkin tukevat ruokailua, etenkin pienillä paikkakunnilla, jolloin ruokailu voi olla opiskelijoille ilmaista vielä lukioiässä (Pitsi, 2009). Kummassakin haastattelun kohteena olleessa koulussa (Elva, Tallinna) ruoka tehdään itse. Kouluateriaan kuuluu pääruoka, lisäke, salaatti, jälkiruoka, leipä sekä ruokajuomina maito ja piimä. Salaattia on tarjolla joka päivä. Oppilaat kehuivat keittoja ja toisaalta jälkiruokia. Huonona pidettiin erityisesti makaroneja, koska ne olivat liian pehmeitä ja öljyisiä. Toisessa koulussa keittäjät annostelevat ruoan valmiiksi lautasille, jotka katetaan pöytiin odottamaan oppilaita, toisessa koulussa lautaset katetaan valmiiksi pöytiin, mutta niihin ei annostella koko lounasta valmiiksi. Molemmissa kouluissa pöydissä on tarjolla lisäkkeitä tai kastiketta. Päivän ruoka on yleensä sitä mitä on luvattu ruokalistassa, mutta vain osa oppilaista lukee ruokalistaa. Virolaisnuoret kuvasivat kouluruokaa sanoilla terveellinen, ajoittain mautonta, usein tylsän näköistä. Esille nousi myös tarjoiluhygienia, ruokalan viihtyisyys sekä ruokatauon pituus ja sen ajoitus (12:45). Ruokalan ympäristö oli niin oppilaiden kuin opettajien mielestä laitosmainen ja tylsä. Aterimet olivat puutteellisia ja kehnoja. Henkilökunnan palvelualttiutta kuvaa se, että oppilaat eivät koe juuri mitään kommunikaatiota tarjoiluhenkilöstön ja oppilaiden välillä (Hallikas, Moilanen, Saalimo, Seppälä, Laurea 2009). Ruotsissa koulut ja kunnat jakavat nykyään vastuun kouluruokailun tarjoamisesta. Yli 5500 koulua ympäri maata tarjoavat kouluruokaa 175 päivänä vuodessa noin 1,2 miljoonalle 7-19 -vuotiaalle oppilaalle. Enemmistöllä kunnista on oma ruuanvalmistuspalvelu, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut koko ajan suositummaksi käyttää yksityisiä palveluntarjoajia. Aterioissa käytetyt raaka-aineet maksavat keskimäärin 0,75€, skaalan olleessa 0,6€ ja 1€ välillä per ateria. Kuudella koululla kymmenestä ei ole omaa keittiötä, vaan ruoka vaan ruoka tulee valmiina keskuskeittiöistä, jossa ruoka pakataan ja kuljetetaan kuumana toisiin kouluihin. Perunoita, riisiä, pastaa tai kasviksia ei kuitenkaan kuljeteta valmiina, vaan ne valmistetaan kouluissa, sillä esimerkiksi säännökset sanovat, että perunoita ei saa pitää kuumana tuntia pidempää. Ruotsissa haastattelut suoritettiin kahdessa hyvin erilaisessa koulussa. Toinen oli luokaton koulu, missä samoja aineita opiskellaan iästä riippumatta yhdessä. Vanhemmat oppilaat auttavat nuorempia oppilaita opiskelussa. Ruoka valmistetaan muualla kuin koulussa ja kuljetetaan lämpimänä joka päivä koululle. Koulun ruokatila on hyvin pieni: vain 20 istumapaikkaa. Oppilailla on kuitenkin mahdollisuus syödä koulun muissa tiloissa. Kouluruokailua pidettiin yleisesti varsin onnistuneena ja sen makua pääsääntöisesti hyvänä. ”Ruoka on sitä mitä menussa on luvattu ja oppilaat lukevat yleensä ruokalistaa.” Merkittävää on, että jo koulunsa päättäneet käyvät ajoittain koululla syömässä. Ruokalaan menemättä jättämisen syynä oli usein ruokalan ahtaus sekä ruuan myöhästyminen. Ruokala koettiin rauhaliseksi ja siten viihtyisäksi: ”kouluruokailun aikana ei ole hirveästi hälyä, koska opettajat pyrkivät pitämään melutason alhaisena”. (Jerima, Järvinen, Kanninen, Kuivalainen, Laurea 2009). Toinen ruotsalaiskoulu toimi samaan tapaan kuin koulut Suomessakin. Ruoka valmistetaan päivittäin samassa talossa tuoreista raaka-aineista. Kouluruokailusta oppilaat kertoivat, että suurin osa heistä syö 2-4 kertaa viikossa kouluruokaa, jotkut syövät myös päivittäin. Oppilaat eivät yleensä lue menua, mikä löytyy myös netistä, vaan he enemmänkin haistelevat ruuan hajua, ja näin päättelevät mitä ruokaa koulussa on. Ruuanlaatu oppilaat pitivät ihan hyvänä. Ruoka on kuitenkin joskus liian kylmää, joskus ylikypsää ja joskus riisi on liian kuivaa. Kummassakin koulussa kouluruokailu oli porrastettu jonojen välttämiseksi. Ruokailu tapahtuu ystävien kanssa ja aikaa syömiseen on noin yksi tunti. Aika koettiin riittäväksi syömiseen, vaikka menisikin muualle syömään. Molemmissa kouluissa vanhemmat opiskelijat käyvät silloin tällöin muualla syömässä, mikä johtui mm. siitä, että joskus ruoanlaitto viivästyi hieman aikataulusta ja näin ollen oppilaat käyttivät tilannetta hyväksi ja menevät ulos syömään. Molemmissa kohdekouluissa henkilökunta piti ruokailua tärkeänä ja siihen panostetaan erittäin paljon. Oppilaat, jotka toivat esille negatiivisia näkemyksiä, olivat ehkä omaksuneet huonon imagon kouluruokailusta muilta oppilailta. Nuoren on helppo samaistua kavereiden mielipiteisiin, vaikka olisikin eri mieltä (Jerima, Järvinen, Kanninen, Kuivalainen, Laurea 2009). Suomalaisilla nettisivuilla keskusteluissa päällimmäisenä näkyi väittely kouluruoan laadusta ja mausta. Esimerkiksi IRC-Galleriassa oli kaksi ””Kouluruoka” nimistä keskusteluyhteisöä: toisen osallistujat ovat on myönteisesti ja toisen kielteisesti asennoituneita. Ensin mainitussa yhteisössä on neljä jäsentä, keski-iältään 17,7 v ja jälkimmäisessä 16 nuorta, keski-iältään 15,2 v. Kouluruokakeskustelua käydään myös monilla muilla nettipalstoilla (esim suomi24.fi). Näissä aiheena on mm siisteys: kouluruoasta löytyy usein hiuksia tai muuta sinne kuulumatonta. Toisena aiheena on ruoan mauttomuus tai toisaalta suolaisuus (Aarnio, Enckell, Eräjärvi, Jäntti, Laurea 2009). Kotitalousopettajat korostivat haastattelussa vanhempien puheiden ja kotien toiminnan merkitystä koululaisten asenteisiin: ruoanvalmistus kotona, yhteiset kotiateriat, monipuolinen ruokailu tukevat myönteistä asennetta kouluruokailuun. Koulussa puolestaan opettajien ruokailu kouluruokalassa vahvistaisi myönteisyyttä ja ehkä vaikuttaisi myös ruokalan ilmapiiriin. Haastattelujen mukaan aterian maksullisuus on johtanut siihen, että vain pieni osa opettajista ruokailee nuorten (Niemi, Parviainen & Topp, Laurea 2009). Selvityksen pohjalta Laurea on käynnistänyt pääkaupunkiseudun kuntien kanssa kehittämistyön. Sen osa-alueita ovat mm nuorten palautejärjestelmän kehittäminen, ruokailuympäristön viihtyvyyden lisääminen ja tarjoilulinjastojen kehittäminen, tarjoiluhenkilökunnan asusteiden uudistaminen sekä tiedotuksen parantaminen. Tärkeää on saada nuoret ruokailijat itse kiinnostumaan kouluruokailun kehittämistyöstä ja panostamaan sitä koskevan myönteisen ilmapiirin muotoutumiseen. Tavoitteena on jalostaa keinoja, joiden avulla kouluruokailussa toteutuu mielihyvä, nautinto, ilo ja yhteisöllisyys sekä välittää näistä tietoa. Tärkeää olisi myös käynnistää selkeä yhtenäinen ”brändin” kehittämistyö valtakunnallisesti eri vaikutuskanavien kautta. Kirjoittajat : Sirkka Antinluoma Auli Guilland Kouluruoan imagon selvitys toteutettiin Palvelujen hallinnointi ja tutkiva-kehittäminen opintojakson yhteydessä viiden opiskelijaryhmän (20 opiskelijan) toimesta. Ohjaajina toimivat lehtori ETM Sirkka Antinluoma ja MMM Marja Mikkola.