Alkoholipoliittinen liberalismi nettiraivon aikakaudella. Tapaus #viski

View metadata, citation and similar papers at core.ac.uk brought to you by CORE provided by Julkari Alkoholipoliittinen liberalismi nettiraivon aikakaudella Tapaus #viski MATILDA HELLMAN & ANU KATAINEN Lokakuun yhdestoista päivä vuonna 2014 Helsingin Sanomat julkaisi verkkosivustollaan uutisen otsikolla ”Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa”. Uutisen mukaan aluehallintovirasto (AVI) oli kieltänyt kahta bloggaajaa kirjoittamaan viskistä Helsingissä järjestetyn Olut & Viskiexpon yhteydessä viitaten alkoholilakiin, joka kieltää väkevien juomien markkinoinnin. Todellisuudessa AVI oli anniskeluluvan edellytyksenä ainoastaan vaatinut poistamaan viski-sanan tapahtuman nimestä ja logosta. Vaikka AVIn edustaja korjasi väitteen julkisuudessa heti seuraavana päivänä, kohu oli jo ehtinyt syntyä eri verkkoympäristöissä. Facebook, Twitter ja uutissivustojen keskustelut täyttyivät protestoivien kansalaisten viesteistä, joissa toisteltiin sanaa viski ja vaadittiin AVIn virkamiehiä vastuuseen sananvapauden loukkaamisesta. Tapahtumiin otti kantaa Radio Suomen haastattelutunnilla myös pääministeri Alexander Stubb, jonka mukaan tapaus oli käsittämätön: ”Menee sellaisen holhouksen suuntaan, joka suoraan sanoen on mautonta. Jos blogeissa ei sovi kirjoittaa viskistä tai hyvistä sikareista, silloin meidän viranomaisillamme ei ole tarpeeksi tehtävää.” Stubbin kannanotto heijastaa poliittista ilmapiiriä ja tuo kiteytetysti esiin, mistä kohussa oikeastaan oli kyse. Turhautumisen ytimessä oli näkemys valtion ja sitä edustavien virkamiesten liiallisesta vallasta, mikä nähtiin uhkaksi demokraArtikkeli perustuu tutkimukseen, jonka päätulokset on esitetty artikkelissa Hellman, Matilda & Katainen, Anu: The Autonomous Finnish Man against the Nanny State in the Age of Online Outrage. The State and the Citizen in the “Whiskygate” Alcohol Policy Debate. Sosiologia 52 (2015): 4, 334–349. tian ja sen keskeisen arvon, sananvapauden, toteutumiselle. Tyytymättömyyden ja raivon osoitukset muodostivat ”kyber-kapinan” (Van Laer & Van Aelst 2009), jossa osa keskustelijoista uhkasi päätöksen taustalla olleita virkamiehiä väkivallalla. Julkisen sektorin koko ja virkamiesten vähentämistarve ovat suomalaisen politiikan ajankohtaisimpia kiistakysymyksiä. Kysymykset olivat myös näkyvästi esillä kevään 2015 eduskuntavaalikampanjoinnissa. Varsinkin vaalivoittaja keskusta ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä nostivat keskeisiksi vaaliteemoikseen normien purkamisen ja byrokratian keventämisen taloudellisen säästäväisyyspolitiikan nimissä. Myös Stubbin puolue kokoomus kannatti näkyvästi julkisen sektorin keventämistä ”normienpurkutalkoilla”. Viskikohun ympärillä vellonut raivo kohdistuikin ennen kaikkia virkamiehiin: ”Suomessa [on] aivan liikaa virkamiehiä kun tuollaisiin asioihin on aikaa puuttua. Ja veronmaksajat maksavat”, kuten yksi nettikeskustelun osallistuja asian ilmaisi. Stubbin viittaus viskiin ja hyviin sikareihin heijastaa puolestaan nautintojen sääntelyyn liittyviä poliittisia jännitteitä. Historiallisesti katsottuna raittiusliikkeen ja kieltolain vanavedessä alkoholin käytön rajoittaminen leimattiin valtion moralistiseksi käytännöksi, ja Suomen EU-jäsenyyden mukana toivottiin alkoholikulttuurin eurooppalaistumista. Sosiologi Pekka Sulkunen (1992) kuvasi 1990-luvun alussa ilmestyneessä tutkimuksessaan, miten suomalainen uusi keskiluokka ymmärsi alkoholipolitiikan valtion ja yksilön välisenä henkilökohtaisena suhteena. Alkoholinkäyttöön kohdistuva sääntely koettiin yksilönvapauden loukkauksena, koska kompetenttien ja vastuullisten kansalaisten ei nähty kaipaavan ulkoista ohjausta. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 453 Tiukka raja vedettiin ”muihin”, lähiöiden kapakoissa istuvaan lippalakkiporukkaan, jonka ei nähty osaavan säädellä omaa juomistaan. Sama jännite on läsnä nykyisissäkin alkoholipolitiikkaa kritisoivissa puheenvuoroissa. Myös viskikohussa alkoholinkäyttö määrittyi henkilökohtaisen vapauden alaan kuuluvaksi, mutta kysymys kontrolloivan alkoholipolitiikan oikeutuksesta yhdistettiin laajempaan keskusteluun Suomen taloudellisesta kehityksestä ja kansainvälisestä asemasta. Yksilön vapauden ja valtiovallan vastakkainasettelu on poliittisen keskustelun perinteisiä teemoja ja keskeinen erityisesti alkoholipolitiikkaa koskevassa julkisessa keskustelussa (Hellman & Karlsson 2012). Kiinnostavaa viskikohun tapauksessa on etenkin reaktioiden räjähdysvoima ja laajuus sekä sen kosketuspinnat ajankohtaisten poliittisten kiistakysymysten kanssa. Viskikohu syttyi nopeasti, mutta sammui vielä nopeammin alkuperäisen uutisen virheellisten tietojen korjaamisen jälkeen. Kohu kertoo silti kiinnostavalla tavalla poliittisen mielipiteenilmaisun muodoista sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla. Viskikohu oli ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa syntynyt ilmiö, eikä sitä voi ymmärtää ottamatta huomioon internetissä käytävän yhteiskunnallisen keskustelun erityispiirteitä. Näihin kuuluvat olennaisena osana kärjistykset ja erityisesti poliittisesti kuumissa ja arkaluonteisissa aiheissa aggressiivisuus ja leimaaminen. Olemme analysoineet Helsingin Sanomien alkuperäisen uutisen ympärille syntynyttä nettikeskustelua esimerkkinä alkoholipoliittisesta liberalismista 2010-luvulla. Tarkastelemme, minkälaisia rajanvetoja ja vastakkainasetteluita viskikohussa nousee esiin ja keitä ovat tämän päivän alkoholipoliittisen keskustelun ”me” ja ”muut”. Alkoholipoliittinen keskustelu nettiraivon aikakaudella Alkoholi on monella tapaa suomalaisen kollektiivisen identiteetin kulmakiviä. Usein on leikkimielisesti ehdotettu, että humalassa toikkarointi on se kansallinen erityispiirre, joka erottaa meidät muista kansoista ja josta meidät maailmalla tunnetaan. Klaus Mäkelä (1999, 88) on tiivistänyt, että ”juominen on Suomessa kulttuurisesti tarjolla oleva tapa ylittää oma itsellisyytensä”. Suomalaisen (miehisen) juomatavan keskeinen merkityselementti taas on liitetty vapauteen. Pertti Alasuu454 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 taria (1983) mukaillen, juominen on ollut osa kodin ja työelämän valtasuhteiden ulkopuolella olevaa ”miehisen vapauden valtakuntaa”. Suomalaiseen juomatapaan suhtaudutaan häpeillen, mutta alkoholiin liittyvät kielteiset mielikuvat ovat osaltaan syntyneet aktiivisen poliittisen toiminnan tuloksena. Raittiusliike ja siihen läheisessä yhteydessä ollut työväenliike näkivät alkoholin uhkana perheen hyvinvoinnille, työvoiman laadulle sekä muille kansalaisen perushyveille, kuten sivistykselle ja vastuullisuudelle (Johansson 2001). Suomalaisten räyhäävää ja väkivaltaista humalaa ryhdyttiin taltuttamaan rajoittavan alkoholipolitiikan keinoin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Paineet järjestelmän liberalisoimiseen alkoivat kasvaa erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla raittiusliikkeen menettäessä painoarvoaan. Alkoholipoliittiset kiellot ja rajoitukset alkoivat symboloida vanhanaikaisia ja konservatiivisia arvoja, joista valtaosa ihmisistä halusi irrottautua (Warpenius & Sutton 2000). Euroopan unionin jäsenyys vuonna 1995 merkitsi selvää suunnanmuutosta suomalaiselle alkoholipolitiikalle matkustajatuonnin vapautumisen, julkisen alkoholinkäytön sallimisen sekä mainonnan rajoitusten ja Alkon monopolin osittaisen purkamisen myötä. Mediassa alkoholipoliittinen liberalismi alkoi näkyä vahvasti varsinkin1990-luvun jälkipuoliskolla vastustuksena kontrollijärjestelmää ja sen perusteluita, kokonaiskulutusmallia ja kansanterveyden edistämistä, kohtaan. Keskeisin argumentti oli perusteiltaan markkinaliberalistinen ja yhdisti kontrollivetoisen alkoholipolitiikan yleisempiin kysymyksiin byrokratiasta, valtiollisen sääntelyn oikeutuksesta ja toimivan markkinatalouden reunaehdoista. (Törrönen 2001.) Viime vuosina erityisesti iltapäivä- ja talouslehdet ovat kyseenalaistaneet hintapolitiikan ja veronkorotusten merkityksen alkoholinkulutuksen vähentämisessä (Hellman & Karlson 2012). Populääreissä puhetavoissa alkoholi ja siihen liittyvä ongelmakenttä ymmärretään yhä enemmän yksilöllisessä, eikä niinkään yhteiskunnan vastuuta korostavassa kehyksessä (Hellman 2010; 2012). Alkoholipoliittisen liberalismin ”suuressa kertomuksessa” ei ole kuitenkaan kyse markkinataloudellisesta uusliberalismista vaan sivilisaatioprosessista, jossa alkoholi vapautuu sen symbolisesta ja moraalisesta painolastista. Tässä narratiivissa alkoholista tulee kontrollijärjestelmän murentuessa luonteva osa ihmisten arkipäivää ja suomalainen juomiskulttuuri muuttuu sivistyneeksi. Täl- lä unelmalla mannermaisesta ja sivistyneestä juomiskulttuurista ja paremmasta yhteiskunnasta on Suomessa pitkät juuret (Mäkelä 2011). Alkoholipolitiikan liberalisoimista on vuosikymmenten ajan perusteltu nimenomaan alkoholikasvatuksen ja juomatapojen sivilisoimisen näkökulmasta eli niin sanotun romanttisen (Sulkunen 2000) tai utooppisen liberalismin (Törrönen 1999) kehyksessä. Esimerkiksi keskioluen saamista ruokakauppoihin perusteltiin aikanaan haittojen vähenemisellä ja humalahakuisen juomisen suitsimisella. Liberaali alkoholipolitiikka symboloikin nykyisin modernia eurooppalaisuutta, kansainvälisyyttä ja kompetentteja kansalaisia, joiden juominen ei edellytä valtiojohtoista sääntelyä. Näin ollen alkoholipoliittisen liberalismin vastaiset näkökulmat leimataan helposti vanhanaikaiseksi moralismiksi: kun eräs keskustapuolueen edustaja helmikuussa 2015 esitti keskioluen myynnin siirtämistä takaisin Alkoon, ehdotus tuomittiin muiden puolueiden taholta ja julkisessa keskustelussa kaiuksi menneisyydestä. Alkoholipolitiikka herättää siis edelleen ihmisissä voimakkaita tunteita. Kyse on perustavanlaatuisista poliittisista jännitteistä, jotka koskevat yksilön ja yhteiskunnan, tai pikemminkin kansalaisen ja valtion, suhdetta, ja sitä, missä määrin yksilön kulutustottumuksiin puuttuminen on oikeutettua. Nämä varsin abstraktit teemat nousevat helposti yhteiskunnalliseen keskusteluun juuri alkoholin liittyvien kysymysten kohdalla. Elämäntapoihin liittyvillä kysymyksillä on erityisasema poliittiselle omistautumisen ja osallistumiseen tarttumapintana (esim. Jenkins 2015). Esimerkiksi ruokaan, eläinten oikeuksiin ja ilmastonmuutokseen liittyvät teemat kanavoituvat erilaisiksi poliittisen aktivismin ja osallistumisen muodoiksi. Nettiympäristöt, esimerkiksi sosiaalinen media, tarjoavat nykyisin alustan poliittiselle matalan kynnyksen vuorovaikutukselle, jossa erityisesti kuluttamiseen ja tätä kautta henkilökohtaiseen identiteettiin liittyvät kysymykset ovat keskeisesti läsnä. Maun, kulttuuripreferenssien mutta myös erilaisten kannanottojen kautta välitämme mielikuvia siitä, keitä me olemme kansalaisina ja ihmisinä. ”Kliktivismillä” (cliktivism, esim. Halupka 2014) on viitattu poliittiseen osallistumiseen, joka ilmenee poliittisten sisältöjen ja vetoomusten jakamiseen ja tukemiseen esimerkiksi niin sanotun tykkää-toiminnon välityksellä sosiaalisessa mediassa. Tutkijat ovat edelleen erimielisiä siitä, mikä merkitys sosiaalisessa mediassa tapahtuval- la poliittisella vuorovaikutuksella on ja voiko tätä vuorovaikutusta edes kutsua poliittiseksi osallistumiseksi tai aktivismiksi käsitteiden perinteisessä merkityksessä. Osallistuminen on vaivatonta ja yksittäinen ihminen voi tukea hyvinkin erilaisia näkökantoja ja aloitteita ilman sitoutumista pitkäjänteiseen tavoitteelliseen toimintaan. Tästä syystä sosiaalisen mediassa tapahtuvaan poliittiseen keskusteluun on suhtauduttu vähätellen. Kliktivismin lisäksi on puhuttu esimerkiksi ”slaktivismista” (slacktivism), joka viittaa siihen, että poliittisten intressien tukeminen netissä ei lopulta johda varsinaiseen aktiiviseen toimintaan, vaan tarkoituksena on ainoastaan tuottaa vaikutelma aktiivisuudesta ja tätä kautta lähinnä hyvää mieltä osallistujille (Christiansen 2011; Kaun 2015). Monien tutkijoiden pessimismistä huolimatta sosiaalinen media on nykyisin merkittävin sosiaalisten liikkeiden muodostumisen ja poliittisen keskustelun kanava. Esimerkiksi perussuomalainen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho loi oman poliittisen uransa pohjan yksinomaan blogikirjoittajana. Myös perinteiset poliittiset puolueet toimivat aktiivisesti nettiympäristöissä. Poliittinen osallistuminen internetissä ei rajaudu ainoastaan klikkauksin tapahtuvaan tukemiseen, vaan tarjolla on lukuisia eri tapoja osallistua ja vaikuttaa. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla liikehdinnällä on nykyisin voimakas vaikutus politisoitumisen prosesseihin ja näin ollen lopulta myös poliittiseen vallanjakoon. Päivitysten, blogikirjoitusten ja ”tykkäämisten” avulla on mahdollista konstruoida poliittisia ja sosiaalisia vastakkainasetteluita ja kommunikoida niitä helposti ja näkyvästi. Nykyiset poliittisen aktivismin ja julkisuuden tutkijat ovatkin korostaneet, että poliittista toimintaa ei pidä nähdä pelkästään intressiryhmien välisenä kamppailuna vaan toimintana ja prosessina, jossa pyritään yhteiskunnan moraalijärjestyksien muuttamiseen nostamalla erilaisia ongelmia julkisen keskusteluun (Luhtakallio & Ylä-Anttila 2011). Viskikohun aikaansaamaa sosiaalisen median protestivyöryä ei voi pitää varsinaisena sosiaalisena liikkeenä, mutta se tarjoaa erinomaisen esimerkin poliittisesta vaikuttamisesta ja osallistumisesta sosiaalisessa mediassa. Helsingin Sanomien Olutexpoa käsitellyt uutinen laukaisi mielipidevyöryn, joka koskee pohjimmiltaan samaa kansalaisen ja valtion välistä vertikaalista suhdetta, jonka Sulkusen (1992) haastattelemat uuden keskiluokan miehet artikuloivat puhuessaan suhteestaan alkoholiin. Kuten alkoholipoliittisissa keskusteluissa YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 455 yleisemminkin kyse on myös julkisen sektorin ja tätä kautta koko hyvinvointivaltion legitimiteetistä ja valtion oikeudesta puuttua kansalaisten elämään (Sulkunen & al. 2000). Samalla viskikohu tarjoaa mahdollisuuden analysoida suomalaisen alkoholipoliittisen liberalismin jatkuvuuksia ja katkoksia sekä sitä, miten suomalaisen kollektiivisen identiteetin suuri kertomus jäsentyy tässä kehyksessä 2010-luvulla. Viskikeskustelun poliittiset jakolinjat Helsingin Sanomien julkaisema uutinen levisi nopeasti kaikille uutissivustoille aiheuttaen nopeasti satojen kommenttien vyöryn.1 Helsingin Sanomien mukaan (12.10.2014) #viski-hashtagia käytettiin Twitterissä neljän sekunnin välein uutisen julkaisun jälkeen. Facebookissa toisteltiin uutisen tyrmistyttämänä viski-sanaa, ja monet vaihtoivat profiilikuvansa viskipulloksi tai vastaavaksi. Lisäksi perustettiin leikkimielisiä sivustoja, joilla vaadittiin esimerkiksi Finlandia-talon nimen muuttamista Finlandian viitatessa vodkamerkkiin. Kaiken kaikkiaan uutinen oli näkyvästi esillä sosiaalisessa mediassa ja uutissivustoilla koko lauantaiiltapäivän ja illan 12.10.2014. Kiinnostava piirre käydyssä keskustelussa oli, että innokkaimmat osallistujat näyttivät olevan pääosin miehiä. Sanomalehtien kommentointi on pääsääntöisesti mahdollista nimettömänä, mutta suuri osa nimimerkeistä viittasi miespuoliseen kirjoittajaan. Miesten ja naisten osuudet on mahdollista laskea Iltalehden kommenttien perusteella, koska kommentointimahdollisuus on yhdistetty Facecook-profiileihin. Iltalehden kommentoijista 83 prosenttia oli miehiä. Jukka Törrösen (2001) mukaan sosiaalisten ongelmien maallikkotasolla tapahtuvat määrittelyt kääntyvät helposti identiteettikysymyksiksi, joissa vedetään rajoja meidän ja muiden arvojen välille. Tämä voi tapahtua puheessa eronteoilla, joilla pyritään ottamaan etäisyyttä itselle vieraaksi koettuihin tai vastenmielisiin henkilöihin, ryhmiin tai käyttäytymistapoihin, näiden erontekojen kytkemisellä historiallisiin tarinalinjoihin ja puhujien asemoitumisella näissä tarinoissa. Viskikohuun 1 Artikkelia varten on analysoitu Suomen suosituimpien uutissivustojen, Helsingin Sanomien, Iltasanomien, Iltalehden ja MTV:n, viskikohua käsitelleet keskusteluketjut, yhteensä yli 700 kommenttia. 456 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 liittynyt keskustelu jäsentyy varsin saumattomasti Törrösen hahmotteleman analyyttiseen kehikkoon. Keskustelun keskeiset teemat liittyvät uhkakuvien maalailuun – mitä Suomelle tapahtuu, jos AVIn virkamiehillä on oikeus rajoittaa sananvapautta – ja syyllisten etsimiseen – mitkä tahot ovat vastuussa byrokraattisen kontrollijärjestelmän luomisesta. Näiden teemojen kautta rakentuu kuva suuremmasta historiallisesta narratiivista ja sen toimijoista. Kyse on suomalaiseen kollektiiviseen identiteettiin liittyvästä merkityskamppailusta. Keskustelussa määritellyt uhkakuvat liittyvät kolmeen teemaan: liberaaliin demokratiaan, talouteen ja kansalaisten hyvinvointiin. Keskustelijat asemoivat itsensä liberaalin demokratian puolustajiksi ja rinnastavat Suomen hallinnon menneisiin ja nykyisiin autoritaarisiin järjestelmiin, kuten Neuvostoliittoon, Kiinaan ja Pohjois-Koreaan: ”Onko tämä tottakaan? Minä kun naiivina kuvittelin, että sensuuri elää ja voi hyvin esimerkiksi Kiinassa, mutta Suomihan on vajonnut aivan samalle tasolle.” Toisin kuin monissa muissa julkisissa keskusteluissa, EU ei edusta viskikohussa byrokraattista hirviötä vaan kansalaisoikeuksien puolustajaa, joka voi potentiaalisesti pelastaa Suomen virkamiesten diktatuurilta. AVIn edustama sääntely ja suomalainen alkoholipolitiikka yleisemminkin liitettiin keskusteluissa ajankohtaisiin kysymyksiin talouskasvun mahdollisuuksista. Sääntelyn katsottiin estävän Suomea nousemasta taantumasta ja esitettiin, että alkoholisääntely ja sen edellyttämät hallinnolliset järjestelyt estävät talouden optimaalisen toiminnan. Rajoittava alkoholipolitiikka esitettiin keskusteluissa hallinnollisena strategiana, jonka tarkoituksena on estää ihmisten kasvu autonomisiksi, vapaasti itseään toteuttaviksi ja tätä kautta myös taloudellisesti tuottaviksi yksilöiksi. Tähän liittyy niin sanottu kielletyn hedelmän argumentti, jossa humalahakuinen juomatapa nähdään seuraukseksi rajoittavasta alkoholipolitiikasta. Vain vapaa yksilö voi oppia vastuulliseksi ja itseään sääteleväksi: ”Täsmälleen niin kauan kuin kukkahattuhyysäri yrittää viedä väkisin sitä pulloa, se juopoin on se suurin sankari. Jos alkoholille ei tehdä kieltämällä ja hyysäämällä sädekehää, siitä humalaisimmasta tulee se suurin luuseri, niin kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa on käynyt. Ei se koskaan muut sillä, että yritetään täysin ääliömäisillä säännöksillä päähän lyömällä tätä muuttaa.” Ketkä sitten esitettiin syyllisiksi tiukkapipoi- sen ja rajoittavan Suomen luomiseen? Keskustelussa nimetyt tahot voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: virkamiehet, vasemmistopuolueet ja naiset. Koska viskikohu liittyi yksittäiseen virkamiespäätökseen, virkamiehet olivat keskustelun keskeisin vihan kohde. Virkamiehiä kuvattiin verovaroilla loisiviksi typeryksiksi, tarpeettomiksi paperinpyörittäjiksi ja avohoitopotilaiksi. Heidän esitettiin vievän Suomea kohti diktatuuria ja heidän päätöksiään kuvattiin irrationaalisiksi ja kansalaisten vapautta rajoittaviksi: ”Suomi haluaa kansalaiset pois jaloista pyörimästä, jotta järjestelmä voi elää yksin omaa elämäänsä. Nykyinen virkamiesviidakko estää kaiken älykkään toiminnan ja tuhoaa kaiken kulttuurin. Jätetään suomi virkamiehille, niin saavat haluamansa, tosin, palkatta.” Irrationaalisen itsevaltiaan lailla toimiva virkamieskunta juontaa kommenteista esiin piirtyvän narratiivin mukaan Suomen historiasta köyhänä ja maatalousvaltaisena maana ja sen eriskummallisista päätöksentekokäytännöistä: ”Meikäläinen käsittämätön alkoholipolitiikkaa on nimenomaan kepulaista perua. Perua siitä agraariyhteiskunnasta, jossa näkemys oli ja ilmeisesti edelleenkin on se, että jokainen suomalainen on potentiaalinen Ryysyrannan Jooseppi. Sosiaalidemokraatit kannattavat mielellään tällaista ihmisten toimintavapauden rajoittamista, koska puolue haluaa, etteivät kansalaiset itse päätä mistään, vaan SDP yhdessä SAK:n kanssa päättää siitä, miten kansalaiset tässä maassa elävät ja miten heidän omat rahansa käytetään.” Vasemmiston ja keskustapuolueen kannattajat esitettiin keskusteluissa eräänlaisina autoritäärisinä persoonallisuuksina, joille on luonnollista kannattaa keskusjohtoista ja yksilönvapauksia halveksivaa yhteiskuntajärjestelmää. Vaikka kaikki puolueet saavat osansa haukuista, erityisesti vasemmistopuolueet ja niin kutsutut punavihreät olivat eniten syyttelyn kohteina. Vasemmistopuolueet nähtiin sääntöjen ja rajoitusten ehtymättömänä lähteenä. Ne edustivat näin ollen kaikkea sitä, mitä keskustelussa vastustettiin. Narratiivin eräänlainen päätepiste on holhousvaltio, jossa ihmiset on hyysätty toimintakyvyttömiksi, mutta jossa piilee kapina: ”Aikansa kansaa voi potkia, haukkua, leimata jokainen alkoholistiksi, kieltää kaiken, luoda byrokratia josta itse luojakaan ei saa selvää, mutta jossain kohti älähtää.” Viskikohun ehkäpä kiinnostavin juonne liittyy siihen, millä tavalla kuva suomalaisen holhousvaltion synnystä kytkettiin sukupuoleen ja esitettiin ennen kaikkea naissukupuolen projektina. Kommenteissa esiintyi tiuhaan termi kukkahattutäti, jota käytetään yleisemminkin mediakeskusteluissa kuvaamaan tiukkapipoisuutta ja moraalista tuomitsemista. Joka tapauksessa termi on sukupuolittunut ja liittää autoritääriset ja holhoavat pyrkimyksen nimenomaan naisiin. Naisiin kohdistuva vihamielisyys oli keskusteluissa eksplisiittistä eikä perustunut pelkästään kukkahattutätityyppisiin nimityksiin: ”Ei tarvinne kertoa, kumman sukupuolen keksintöä mokoma meininki on.” Sulkusen tutkimuksen (1992) uuden keskiluokan miehet esittivät ”muiksi” juomisen kontrolloinnissa epäonnistuneita. Viskikohun muut taas jäsentyvät pikemminkin poliittisiksi vastustajiksi. He ovat virkamiehiä, vasemmistolaisia, rajoittavan alkoholipolitiikan kannattajia – ja naisia. Voidaan myös sanoa, että keskustelussa vastustajan roolissa olevan naiset eivät ole keitä tahansa naisia, vaan sellaisia, jotka osallistuvat ja vaikuttavat muualla kuin kotona: ”Tällä hetkellä tuon aatemaailman pääedustaja on SDP sote ministeri ’Huovilainen’. Sitä myös ajoi eräs edeltäjänsä, Guzenina ja noiden lisäksi lähes joka ikinen mihinkään valta asemaan päässyt punanainen. Vihernaiset ovat lähinnä keskittyneet liito oravan papanoihin ja teollisuuden alasajoon jotta voisimme palata luoliin asumaan.” Keskusteluissa esitetään erontekojen kautta, ketkä kuuluvat ”meihin”, siis suuren kertomuksen sankareihin. Niistä välittyy kaipuu perinteiseen patriarkaaliseen järjestelmään, jossa nainen ei puutu miehisen vapauden alaan, jota alkoholinkäyttö keskusteluissa symboloi. Holhousvaltiota ja kukkahattutätien hyysäämistä nousevatkin vastustamaan miehet, apujoukkoinaan vapaa markkinatalous, liberaalit länsimaiset demokratiat ja EU. Uhkana ei ole ainoastaan Suomen taantuminen diktatuuriin ja ikuiseen talousahdinkoon, vaan vaakalaudalla on miesyksilön suvereniteetti. Lopuksi Anu Koivunen ja Mikko Lehtonen (2011) ovat luonnehtineet nykyistä suomalaista poliittista ja ideologista keskustelua uusliberaalien globaalistajien, hyvinvointivaltion perinnön puolustajien ja uusnationalistien väliseksi kiistaksi. Uusliberaalit globaalistajat korostavat kansainvälistä kilpailua ja ajavat sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tekisivät Suomesta kilpailukykyisemmän yhä koveneYHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 457 villa globaaleilla markkinoilla. Hyvinvointivaltion perinnön puolustajat kannattavat kyllä markkinataloutta, mutta korostavat sellaisia arvoja kuin tasa-arvo ja yhteisvastuullisuus ja näkevät valtion ja yhteiskunnan keskeisessä roolissa näiden tavoittelussa. Uusnationalistit kokevat Koivusen ja Lehtosen mukaan olevansa globaalin kilpailun häviäjiä. Heillä on konservatiivinen näkemys siitä, mitä kansalliset edut oikeastaan ovat, ja he näkevät näiden puolustamisen olevan keino myös henkilökohtaisten etujen ajamiseen. Koivusen ja Lehtosen jaottelua hyödyntäen viskikohussa näyttivät yhdistyvän erikoisella tavalla uusliberaalien globaalistajien ja uusnationalistien näkökulmat ja intressit. Vastenmielisyys alkoholirajoituksia kohtaan näyttäisi yhdistävän kumpaakin ryhmää. Perussuomalaiset, jotka edustavat nykyisellä puoluekentällä juuri uusnationalisteja, ovatkin näkyvästi kannattaneet alkoholisääntelyn purkamista. Viskikohun keskeisin narratiivi voidaan tiivistää autonomisen (mies)kansalaisen puolustukseksi. Sen keskeisin viesti oli, että yksilöllä on oikeus elää parhaaksi katsomiensa periaatteiden mukaan ilman moralistisia ja byrokraattisia pakotteita, joita alkoholipolitiikka keskustelussa edusti. Kohun laajuudesta ja näkyvyydestä huolimatta esitetyt intressit tuntuivat koskevan lopulta vain rajattua joukkoa, nimittäin alkoholipolitiikasta liberalistisesti ajattelevia sekä julkiseen valtaan kriittisesti suhtautuvia miehiä. Vaikka keskustelussa vedottiin yhteiseen hyvään – kansalaisoikeuksiin, hyvinvointiin ja toimiviin markkinoihin – sen kärki oli lopulta varsin kapea ja kulminoitui vaatimuksiin vapaudesta käyttää alkoholia ilman ulkoisesti asetettuja rajoituksia. Tällaiseen alkoholipoliittiseen liberalismiin kuuluu olennaisena osana yksilön vapauden lisäksi myös yksilön vastuun korostaminen: alkoholista aiheutuneet ongelmat nähdään viime kädessä alkoholiongelmaisen itsensä syyksi. Tämä yksilön vastuuta korostava ajattelutapa on havaittu monissa suomalaisissa, päihdeongelmiin liittyvää maallikkoajattelua koskevissa tutkimuksissa (Hellman 2010; 2012, HirschovitsGerz & al. 2011). Yksilön vastuuta korostavien näkemyksien on huomattu kuitenkin koskevan lähinnä ennaltaehkäiseviä alkoholipoliittisia toimia, kuten saatavuuden ja mainonnan rajoituksia. Keskusteluissa alkoholin aiheuttamista haitoista ja alkoholiongelmaisten hoidosta vedotaan useimmiten hyvinvointivaltion ja ”systeemin” vastuuseen ongelmien ratkaisussa (Hellman 2012; Hellman 458 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 & Room 2014). Sulkunen (2009) on kuvannut tätä ristiriitaa kansalaisten vaatimuksina sekä autonomiaan että intiimiyteen nykyisissä markkinaliberaaleissa kulutusyhteiskunnissa. Halutaan siis samaan aikaan mahdollisimman suurta yksilönvapautta ja yksilöllisyyden tunnustamista, mutta toisaalta suojaa muiden – kuten häiritsevien juoppojen – aiheuttamilta haitoilta. Viskikohun kiinnostavuus ilmiönä liittyy varsinkin siihen, että se näytti vetoavan erityisesti miehiin, ja keskustelukommenteista hahmottuvassa narratiivissa keskeinen vastakkainasettelu koski miehiä ja naisia, miesten edustaessa vapautta, autonomiaa ja yksilöllisyyttä, naisten taas moralismia, sääntelyä ja byrokratiaa. Tulkitsemmekin, että viskikohun naisvihaan viittaavat puheenvuorot ovat esimerkki tällä hetkellä näkyvästi esillä olevasta populistisesta diskurssista, jossa on pyritty heikentämään naisten asemaa ja kyseenalaistamaan tasa-arvoon liittyviä pyrkimyksiä (Saresma 2012; Lähdesmäki & Saresma 2014). Toisaalta julkisen sektorin kritiikki jo itsessään liittyy naisten yhteiskunnalliseen asemaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on perinteisesti pyrkinyt tasa-arvoon ihmisryhmien kesken, ja sen julkinen sektori, jota keskustelussa kärkevästi arvosteltiin, on työllistänyt erityisesti naisia ja mahdollistanut naisten yhä suuremman irtautumisen kodin piiristä työmarkkinoille. Mitkä ovat tällaisen nettiraivon mahdolliset pidempiaikaiset vaikutukset demokratiaan ja poliittiseen järjestykseen? Internetissä tapahtuvaan poliittiseen vaikuttamiseen ja vuorovaikutukseen on ladattu suuriakin odotuksia. On ajateltu, että internet laajentaa julkista sfääriä, mahdollistaa uudenlaisia osallistumisen muotoja ja madaltaa kynnystä poliittiseen toimijuuteen, jolloin poliittisesta järjestelmästä tulee yhä avoimempi suhteessa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksiin. Monet tutkijat ovat esittäneet, että internetissä tapahtuvan vuorovaikutuksen antisosiaalinen luonne tekee tällaiset odotukset perusteettomiksi tai ainakin liioitelluiksi (Stromer-Galley & Wichowski 2011) ja että internetissä tapahtuvat vaikutuspyrkimykset eivät ehkä koskaan ankkuroidu todellisiin päätöksentekojärjestelmiin (Kaun 2015). Vaikka internetin keskustelut eivät välttämättä edusta massojen ääntä vaan pikemminkin äänekkäimmät ryhmät saavat eniten tilaa, ne ovat yhä vaikutusvaltaisempia poliittisen mielipideilmaston muokkaajia (Halupka 2014). Poliittiseen keskusteluun osallistuminen ja jo pelkästään sen sivusta seuraaminen voi parhaimmillaan lisätä kansalaisten kiinnostusta politiikkaan ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Toisaalta netissä esiintyvä populistinen vihapuhe voi lisätä ennakkoluuloja, kiristää poliittisten ja sosiaalisten ryhmien välisiä suhteita ja heikentää kansalaisten luottamusta paitsi poliittiseen järjestelmään, myös viranomaisiin ja yhteiskunnan instituutioihin. Viskikohu herättää lisäksi kysymyksen, kuinka suuressa määrin sosiaalisen median ilmiöiden taustalla ovat erilaiset etujärjestöt taloudellisine intresseineen pikemminkin kuin aktiivisten kansalaisten spontaanit reaktiot. Keskustelu alkoholipolitiikasta ja yksilönvapaudesta tulee kaiken todennäköisyyden mukaan jatkumaan myös tulevaisuudessa. Vuoden 2015 alusta voimaan tullut uusi alkoholilaki vaikutti erityisesti alkoholimainonnan mahdollisuuksiin sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä alkoholiteollisuus, jakelijat ja maahantuojat eivät esimerkiksi saa hyödyntää mainonnassa kuluttajien blogeissa ja sosi- KIRJALLISUUS Alasuutari, Pertti: Miehisen vapauden valtakunta. Erään lähiöravintolan kansa-asiakkaiden pienkulttuuri. Alkoholipolitiikka 48 (1983): 1, 17–26. Christiansen Henrik Serup: Political activities on the internet: Slactivism or political participation by other means. First Monday 16 (2011): 2. http://dx.doi. org/10.5210/fm.v16i2.3336 Falk, Pasi & Sulkunen, Pekka: Suomalainen humala valkokankaalla – suomalaisen miehen myyttinen fantasia. Sosiologia 17 (1980): 4, 257–270. Halupka, Max: Clicktivism: A systematic heuristic. Policy & Internet 6 (2014): 2, 115–132. Hellman, Matilda: From myth of marginality to portrayals of an addictive society: Reporting on addictions in the Finnish press (1968–2006). Addiction Research & Theory 18 (2010): 2, 224–242. Hellman, Matilda: Riippuvuutta ja kompetenssia koskevat käsitykset suomalaisessa mediadiskurssissa. S.73–89. Teoksessa Tammi, Tuukka & Raento, Pauliina (toim.): Addiktioyhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus, 2012. Hellman, Matilda. Construing and defining the out of control: Addiction in the media. University of Helsinki: Swedish School of Social Science, 2010. Hellman, Matilda & Room, Robin: What’s the story on addiction? Popular myths in the USA and Finland. Critical Public Health 25 (2015): 5, 582–598. Hellman, Matilda & Karlsson, Thomas: In fear of a reversal back to the spirits drinking era – the 2004 decrease of Finnish alcohol taxes in public discourse. Nordic Studies on Alcohol and Drugs 29 (2012): 1, 57–78. aalisessa mediassa tuottamaa materiaalia. Kyse on edelleen tunteita herättävistä aiheista: sananvapaudesta, sen rajoittamisesta, kaupallisista intresseistä ja suomalaisesta alkoholikulttuurista. 2010-luvun alkoholipoliittinen liberalismi on saanut aiempiin tutkimuksiin verrattuna uusia muotoja. Poliittiset aiheet saavat sosiaalisessa mediassa potentiaalisesti sekä suuren mediahuomion että valtavan määrän kommentoijia. Viskikohussa reagointi yhdistyi varsin perinteisiin liberalistisiin argumentteihin, joihin on aiemminkin vedottu alkoholikontrollia käsittelevissä keskusteluissa. Yllättävää on se, että tähän taloudellis-rationaaliseen argumentaatioon yhdistyi kysymys sukupuolten välisistä suhteista ja naisten yhteiskunnallisesta asemasta. Suomalaisten juomatapojen suurista muutoksista huolimatta alkoholi näyttäisi edelleen symboloivan miehisen vapauden valtakuntaa, johon kajoaminen herättää raivokasta vastarintaa. Hirschovits-Gerz, Tanja & Holma, Kari & Koski-Jännes, Anja & Raitasalo, Kirsimarja & Blomqvist, Jan & Cunningham, John & Pervova, Irina: Is there something peculiar about Finnish views on alcohol addiction? A cross-cultural comparison between four northern populations. Research on Finnish society 4 (2011): 41–54. Jenkins, Henry & Ito, Mizuko & Boyd Danah: Participatory Culture in a Networked Era: A Conversation on Youth, Learning, Commerce, and Politics. Cambridge: John Wiley & Sons. Johansson, Lennart: Kontroll, kultur, identitet. Nordisk Alcohol & Narkotiktidskridt 18 (2001):4, 337–349. Kaun, Anne: Regimes of time: Media practices of the dispossessed. Time & Society 24 (2015): 2, 221– 243. Koivunen, Anu & Lehtonen, Mikko: Kuinka meitä kutsutaan? Kulttuuriset merkityskamppailut nykySuomessa. Tampere: Vastapaino, 2011. Luhtakallio, Eeva & Ylä-Anttila, Tuomas: Julkisen oikeuttamisen analyysi sosiologisena tutkimusmenetelmänä. Sosiologia 48 (2011): 1, 34–51. Lähdesmäki, Tuuli & Saresma, Tuija: Refraiming gender equality in Finnish online discussion on immigration: populist articulations of religious minorities and marginalized sexualities. NORA – Nordic Journal of Feminist and Gender Research 22 (2014): 4, 299–313. Mayes, Christopher: The Biopolitics of Lifestyle: Foucault, Ethics and Healthy Choices. London: Routledge, 2015. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 459 Mäkelä, Klaus: Valtio, väkijuomat ja kulttuuri. Kirjoituksia Suomesta ja sosiologiasta. Helsinki: Gaudeamus, 1999. Mäkelä, Piia: Has the Boozing Finn been Tamed-Changes in the Relationships between Drinking, Intoxication, and Alcohol-Related Harm When Turning from a Spirits-Drinking Country to a Beer-Drinking Country? Contemporary Drug Problems 38 (2011): 4, 517–539. Saresma, Tuija: Miesten tasa-arvo ja kaunapuhe blogikeskustelussa. S. 13–34. Teoksessa Harjunen, Hannele & Saresma, Tuija (toim.): Sukupuoli nyt! Purkamisia ja neuvotteluja. Jyväskylä: Kampus Kustannus, 2012. Sobieraj, Sarah & Berry, Jeffrey: From incivility to outrage: Political discourse in blogs, talk radio and cable news. Political Communication 28 (2011): 1, 19–41. Stromer-Galley, Jennifer & Wichowski, Alexis: Political discussion online. S. 168–187. Teoksessa Burnett, Robert, Consavalvo, Mia & Ess Charles (toim.): The Handbook of Internet Studies. Chichester: Wiley-Blackwell, 2011. Sulkunen, Pekka: The European New Middle Class. Individuality and Tribalism in Mass Society. Aldershot: Avebury Academic Publishers, 1992. Sulkunen, Pekka: The liberal arguments. S. 67–91. Teoksessa Sulkunen, Pekka & Sutton, Caroline & Tigerstedt, Christoffer & Warpenius, Katariina (toim.): Broken Spirits. Power and Ideas in Nordic Alcohol Control. Helsinki: Nordic Studies on Al- TIIVISTELMÄ Matilda Hellman & Anu Katainen: Alkoholipoliittinen liberalismi nettiraivon aikakaudella – Tapaus #viski Helsingin Sanomat julkaisi lokakuussa 2014 virheellisen uutisen, jonka mukaan aluehallintovirasto olisi kieltänyt viski-sanan käytön olut- ja viskitapahtumaa käsittelevissä yksityisissä blogikirjoituksissa. Tarkastelemme artikkelissa sosiaalisessa mediassa ja sanomalehtien keskustelupalstoilla syntynyttä protestia esimerkkinä alkoholipoliittisesta liberalismista 2010-luvulla, jolloin poliittisen keskustelun keskeisinä areenoina toimivat erilaiset nettiympäristöt. Tarkastelemme, minkälaisia rajanvetoja ja vastakkainasetteluita viskikohussa nousee esiin ja keitä ovat tämän päivän alkoholipoliittisen keskustelun ”me” ja ”muut”. Protestissa oli kyse yksilön vapauden ja valtiovallan vastakkainasettelusta, joka kuuluu suomalaisen alkoholipoliittisen keskustelun perinteisiin teemoihin. Kiinnostavaa viskikohun tapauksessa oli reaktioiden räjähdysvoima ja laa- 460 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 81 (2016):4 cohol and Drugs, 2000. Sulkunen, Pekka: Saturated Society. Governing risk and lifestyles in consumer culture. London: Sage, 2009. Sulkunen, Pekka & Sutton, Caroline & Tigerstedt, Christoffer & Warpenius, Katariina: Introduction. Teoksessa Sulkunen, Pekka & Sutton, Caroline & Tigerstedt, Christoffer & Warpenius, Katariina (toim.): Broken Spirits. Power and Ideas in Nordic Alcohol Control. Helsinki: Nordic Studies on Alcohol and Drugs, 2000. Törrönen, Jukka: Juomisen vapaus ja vastuu. Sosiosemioottinen analyysi alkoholipoliittisesta liberalismista maallikkoajattelussa. Helsingin yliopisto: Sosiologian laitoksen tutkimuksia No. 234, 1999. Törrönen, Jukka: Between public good and the freedom of the consumer: Negotiating the space, orientation, and position of Us in the reception of alcohol policy editorials. Media, Culture & Society 23 (2001): 2, 171–193. Van Laer, Jeroen & Van Aelst, Peter: Cyber-protest and civil society: the Internet and action repertoires in social movements. S. 230–254.Teoksessa Jewkes, Yvonne & Yar, Majid: Handbook of Internet crime. London: Routledge, 2010. Warpenius, Katariina & Sutton, Caroline: The ideal of alcohol-free society. Teoksessa Sulkunen Pekka & Sutton, Caroline & Tigerstedt, Christoffer & Warpenius, Katariina (toim.): Broken Spirits. Power and Ideas in Nordic Alcohol Control. Helsinki: Nordic Studies on Alcohol and Drugs, 2000. juus sekä kosketuspinnat viime aikojen ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin. Viskikohuun liittyvissä nettikeskusteluissa vastustettiin kontrolloivan alkoholipolitiikan lisäksi laajaa julkista sektoria sekä valtion puuttumista markkinoiden toimintaan. Uhkakuvina nähtiin Suomen taantuminen diktatuuriin ja ikuiseen talouslamaan. Viskikohun ehkäpä kiinnostavin juonne liittyy siihen, millä tavalla kuva ”suomalaisen holhousvaltion” synnystä kytkettiin sukupuoleen ja esitettiin naissukupuolen projektina. Keskusteluista välittyi kaipuu perinteiseen patriarkaaliseen järjestelmään, jossa nainen ei puutu miehisen vapauden alaan, jota alkoholinkäyttö keskusteluissa symboloi. Viskikohussa on yhtymäkohtia tämän hetkeen populistisiin poliittisiin diskursseihin, mutta lisäksi kohu herättää kysymyksen, kuinka suuressa määrin sosiaalisen median ilmiöiden taustalla ovat erilaiset etujärjestöt taloudellisine intresseineen pikemminkin kuin aktiivisten kansalaisten spontaanit reaktiot.