Valtionhoitaja
Valtionhoitaja on monarkiassa henkilö, joka hoitaa hallitsijan tehtäviä ja käyttää tämän valtaa yleensä sellaisessa tilanteessa, jossa hallitsijaa ei ole.[1] Syynä voi olla esimerkiksi hallitsijasuvun sammumisesta, hallitsijan syrjäyttämisestä tai valtiomuodon vaihtumisesta aiheutunut siirtymäkausi eli interregnum. Valtionhoitajaksi on kutsuttu joissain yhteyksissä myös henkilöä, joka hoitaa hallitsijan tehtäviä istuvan hallitsijan puolesta tämän ollessa estynyt tai muuten kykenemätön hoitamaan tehtäviään, mutta yleensä sellaista henkilöä kutsutaan sijaishallitsijaksi eikä valtionhoitajaksi. Valtionhoitajan asettaminen voi olla myös personaaliunionissa toisen maan kanssa olevan valtion keino tavoitella tosiasiallista itsenäisyyttä. Joskus valtionhoitajasta tulee diktaattori, joka vetoaa monarkkiseen valtiomuotoon, mutta estää monarkin valtaantulon. Tasavallassa voidaan valtionhoitajan sijasta käyttää esimerkiksi nimitystä väliaikainen presidentti.
Puhekielessä valtionhoitajapuolueeksi saatetaan kutsua puoluetta, joka kantaa päävastuun valtion asioiden hoidosta.[2]
Saksan valtionhoitajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa valtionhoitajaksi (saks. Reichsverweser) kutsuttiin valtakunnanvikaaria, joka hoiti keisarin tehtäviä edellisen keisarin kuoleman ja uuden valitsemisen välillä. Vuoden 1356 kultainen bulla määräsi tämän tehtävän jaettavaksi Saksin ja Pfalzin vaaliruhtinaiden kesken. Nimitystä käytettiin uudelleen toisessa yhteydessä, kun Frankfurtin kansalliskokous valitsi vuonna 1848 arkkiherttua Juhanan Saksan valtionhoitajaksi.[3][4] Juhana ei tosin koskaan aidosti hallinnut Saksaa.
Ruotsin valtionhoitajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalmarin unionin aikana Ruotsin valtaneuvosto tai valtakunnankokous valitsi ajoittain valtionhoitajan (ruots. riksföreståndare) käyttämään kuninkaan valtaa Ruotsin alueella. Ensimmäisen kerran tätä nimitystä käytettiin vuonna 1438 Kaarle Knuutinpoika Bondesta, joka valittiin valtionhoitajaksi kuningas Eerik Pommerilaisen karkottamisen yhteydessä. Vuodesta 1448 alkaen muodostui tavaksi, että valtionhoitaja valittiin aina siksi aikaa kun valtaistuin oli tyhjänä edellisen kuninkaan kuoleman tai syrjäyttämisen ja uuden valitsemisen välillä. Valtionhoitaja erosi näin aiemmista unionikuninkaiden ruotsalaisista käskynhaltijoista siten, että hän käytti kuninkaan valtaa tämän sijasta kuninkaan puuttuessa, ei kuninkaan nimissä tämän poissaollessa. Unioniajan lopulla ruotsalaiset ottivat kuitenkin tavaksi vastustaa tanskalaiskuninkaiden valtaa asettamalla lähes pysyviä valtionhoitajia myös silloin, kun istuva kuningas oli olemassa. Ensimmäinen tällainen valtionhoitaja oli vuonna 1470 valittu Sten Sture vanhempi ja viimeinen vuonna 1521 valittu Kustaa Vaasa, joka kaksi vuotta myöhemmin valittiin edelleen Ruotsin kuninkaaksi, mikä merkitsi pohjoismaisen unionin päättymistä. Vastaavasti Kaarle-herttua valittiin vuonna 1595 valtionhoitajaksi kuningas Sigismundin poissaolon ajaksi ja vuonna 1599 pysyvästi, kun Kaarlea tukeneet säädyt halusivat katkaista unionin Puolan kanssa eivätkä enää tunnustaneet Sigismundia. Viimeisen kerran nimitystä käytettiin Ruotsissa historiallisessa merkityksessään vuonna 1809, jolloin Kaarle XIII oli kolme kuukautta valtionhoitajana Kustaa IV Aadolfin syrjäyttämisen jälkeen ennen kuin hänet itse valittiin uudeksi kuninkaaksi.[5][6][1]
Vuonna 1809 voimaan tulleessa hallitusmuodossa ei enää mainittu valtionhoitajaa, mutta nykyisessä, vuoden 1974 hallitusmuodossa nimellä riksföreståndare kutsutaan henkilöä, joka toimii kuninkaan tilapäisenä sijaisena tämän ollessa estynyt hoitamaan tehtäviään. Normaalisti tehtävä annetaan toiselle kuningasperheen jäsenelle, mutta valtiopäivät voivat tarvittaessa valita siihen myös jonkun muun.[5]
Valtionhoitajat muissa maissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen valtionpäämiehenä oli toukokuusta 1918 heinäkuuhun 1919 Suomen valtionhoitaja, missä tehtävässä toimivat P. E. Svinhufvud ja hänen jälkeensä Gustaf Mannerheim, koska Suomessa katsottiin olleen tuolloin yhä voimassa vuoden 1772 hallitusmuoto ja keisari-suuriruhtinaan jättämä valtaistuin tyhjänä. Valtionhoitajan virka lakkasi olemasta, kun tasavaltainen vuoden 1919 hallitusmuoto astui voimaan.
Unkarissa amiraali Miklós Horthy toimi vuosina 1920–1944 valtionhoitajana (unk. kormányzó). Unkari säilyi nimellisesti kuningaskuntana, vaikka Horthy tosiasiassa esti Itävalta-Unkarin syrjäytettyä hallitsijaa Kaarle IV:tä palaamasta maahan voidakseen hallita itse diktaattorina. Nimitystä valtionhoitaja on Unkarissa käytetty myös János Hunyadista, joka toimi vuosina 1446–1453 kuningas Ladislaus V:n sijaishallitsijana, sekä Lajos Kossuthista vuoden 1849 kapinan aikana.[4] Lisäksi Itävallan arkkiherttua Joosef August oli lyhyesti Unkarin valtionhoitajana vuonna 1919.
Espanjassa sisällissodan voittaneesta kenraali Francisco Francosta tuli vuonna 1947 monarkian palauttamisen myötä nimellisesti valtionhoitaja, joskin hän oli ollut valtionpäämiehenä jo vuodesta 1939. Horthyn tavoin Franco käytti valtionhoitajuutta tekosyynä elinikäiselle diktatuurille, mutta määräsi kuolemansa varalle seuraajakseen kuningas Juan Carlosin.
Islannissa, joka tuolloin oli personaaliunionissa Tanskan kanssa, valittiin Sveinn Björnsson valtionhoitajaksi (isl. ríkisstjóri) vuosiksi 1941–1943, kun yhteys kuninkaaseen oli Tanskan saksalaismiehityksen vuoksi katkennut. Islannin julistauduttua kokonaan itsenäiseksi Björnsson valittiin edelleen maan presidentiksi.
Keskiajan Englannissa käytettiin nimitystä lordiprotektori (engl. Lord Protector) alaikäisen kuninkaan holhoojahallitsijasta. Englannin sisällissodan jälkeen vallan saanut Oliver Cromwell kuitenkin hallitsi vuosina 1653–1658 tasavallaksi muutettua maata käytännössä diktaattorina käyttäen lordiprotektorin nimikettä, joka sai näin valtionhoitajaa muistuttavan merkityksen. Hänen poikansa Richard Cromwell jatkoi tehtävässä lyhytaikaisesti vuosina 1658–1659.
Valtionhoitajia eri maissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Espanja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Francisco Serrano, 1869–1870
- Francisco Franco, 1947–1975
Ruotsi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaarle Knuutinpoika Bonde, 1438–1440
- Pentti Jönsinpoika Oxenstierna ja Niilo Jönsinpoika Oxenstierna 1448
- Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott 1457
- Kettil Kaarlenpoika Vaasa 1464–1465
- Jöns Pentinpoika Oxenstierna 1465–1466
- Eerik Akselinpoika Tott, 1466–1467
- Sten Sture vanhempi, 1470–1497, 1501–1503
- Svante Sture, 1504–1512
- Eerik Trolle 1512
- Sten Sture nuorempi, 1512–1520
- Kustaa Vaasa, 1521–1523
- Kaarle-herttua (myöh. Kaarle IX), 1595/1599–1604
- Kaarle XIII 1809
Suomi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- P. E. Svinhufvud, 1918
- Carl Gustaf Emil Mannerheim, 1918–1919
Unkari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lajos Kossuth, 1849
- Joosef August, 1919
- Miklós Horthy, 1920–1944
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Uusi tietosanakirja, 22. osa, UHL–VEP (toim. Veli Valpola ym.), p. 632. Tietosanakirja Oy, Helsinki 1966.
- ↑ valtionhoitajapuolue. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Nordisk familjebok (1916), s. 402 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 12.10.2017.
- ↑ a b Brockhaus – Die Enzyklopädie, Band 18., RAH–SAF, s. 204. F.A. Brockhaus, Leipzig 1998.
- ↑ a b Nationalencyklopedin, 15. bandet, PAS–ROJ, s. 558. Bra böcker, Höganäs 1994.
- ↑ Nordisk familjebok (1916), s. 360–362 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 12.10.2017.