Kaarlo Oksanen
 Kaarlo Oksanen maaottelussa 1933. | |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Koko nimi | Kaarlo Wilhelm Oksanen | ||
| Syntymäaika | 11. tammikuuta 1909 | ||
| Syntymäpaikka | Helsinki, Suomi | ||
| Kuolinaika | 14. lokakuuta 1941 (32 vuotta) | ||
| Kuolinpaikka | Suununjoki, Itä-Karjala, Neuvostoliitto | ||
| Lempinimi | Kille | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1927–1928 | Helsingin Kullervo | ||
| 1929–1941 | Helsingin Palloseura | 100 | (4) |
| Maajoukkue | |||
| 1929–1937 |  Suomen maajoukkue
|
39 | (0) |
Kaarlo Wilhelm ”Kille” Oksanen (11. tammikuuta 1909 Helsinki – 14. lokakuuta 1941 Itä-Karjala) oli suomalainen näyttelijä ja jalkapalloilija. Hän kaatui jatkosodassa Itä-Karjalassa 32-vuotiaana.
Jalkapalloilija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]”Kille” Oksanen oli alun perin Työväen Urheiluliiton (TUL) Helsingin Kullervoa edustanut jalkapalloilija, joka siirtyi myöhemmin SPL:n alaiseen Helsingin Palloseuraan. Hän pelasi 40 maaottelua Suomen maajoukkueessa vuosina 1929–1937 ja toimi joukkueen kapteeninakin – yksi peleistä oli B-maaottelu.
TUL:n Kullervossa ja liittojoukkueessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uransa Oksanen aloitti kotimaan sarjoissa hän edusti ensin TUL:n omassa jalkapallosarjassa pelannutta Helsingin Kullervoa vuosina 1927–1928. Pelipaikka oli siinä vaiheessa hyökkäyksessä. Oksanen oli myös monipuolinen yleisurheilija, sillä hän voitti kolmiottelun TUL:n poikaurheilupäivillä. Vuonna 1927 hän oli mukana TUL:n jalkapalloilun kakkosjoukkueessa, joka pelasi Neuvostoliitossa. Syksyllä 1928 Oksanen oli mukana TUL:n joukkueessa virallisessa liitto-ottelussa vastustajana Neuvostoliitto, joka voitti TUL:n jalkapallojoukkueen 9–1.
HPS:n pelaajana Suomen mestaruuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudeksi 1929 Oksanen siirtyi Helsingin Palloseuraan eli ”Vihreihin jääkäreihin”. HPS:ssä Oksanen saavutti neljä Suomen mestaruuden vuosina 1929, 1932, 1934 ja 1935. Lisäksi hän oli mukana seuran hopeaa voittaneessa ryhmässä vuosina 1931 ja 1936. Kausi 1930 toi HPS:lle kolmannen sijan.
Suomen jalkapallomaajoukkueessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen maajoukkuessa Oksanen aloitti syksyllä 1929 Saksaa vastaan ja pelasi kesällä 1937 viimeisen eli 39. A-maaottelunsa myös Saksaa vastaan. Näiden ajankohtien välillä Oksanen oli poissa vain neljästä Suomen pelaamasta A-maaottelusta. Tähän ajanjaksoon mahtuu Berliinin olympialaiset, joihin silloinen maajoukkuevalmentaja Ferdinand Fabra ei ottanut Oksasta ryhmäänsä.
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oksasen elämään mahtui jo 1930-luvun alussa harrastusnäytteleminen, josta tuli vuonna 1937 ammatti. Vuonna 1937 komea urheilija sai Tonttilan Oskarin roolin Teuvo Tulion ohjaamassa draamassa Nuorena nukkunut, jossa Oksanen toimi myös lavastajana. Lavastustöitä hänelle kertyi kaikkiaan kolme. Vuonna 1938 Oksanen sai suuren miespääosaroolin Tulion elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta. Elokuvan kuvauksissa hän rakastui naispääosan esittäjään, näyttelijä Rakel Linnanheimoon. Avioliitto jäi lyhyeksi, sillä Oksanen kuoli jatkosodassa.
Oksasesta tuli ohjaaja Tulion luottomies. Hän sai jälleen miespääosan vuonna 1940, Tulion elokuvassa Unelma karjamajalla. Seuraavana vuonna Oksanen näytteli viimeisen osansa, Reinaria elokuvassa Antreas ja syntinen Jolanda (1941). Oksasen kuoltua jatkosodassa Teuvo Tulion suunnittelema elokuvahanke nimeltä Naisen taistelu ei valmistunut. Rakel Linnanheimo jäi leskeksi ja meni naimisiin näyttelijä Rauli Tuomen kanssa.
Oksanen oli vuosina 1927–1940 naimisissa Hellin Aino Präktigin kanssa.
Oksanen osallistui jatkosotaan taistelulähettinä JR26:ssa. Hän haavoittui jatkosodassa Itä-Karjalassa Suununjoella ja kuoli haavoihinsa kenttäsairaalassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antti O. Arponen, Markku Kasila, Matti Peltola: ”Jatkosota 25.6.1941–19.9.1944”, He antoivat kaikkensa – Viime sodissa menehtyneet suomalaiset mestariurheilijat, s. 276–280. Helsinki: Auditorium, 2014. ISBN 978-952-7043-03-5
- Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006, s. 366. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5
