Karkottaminen
Karkottaminen eli karkotus on toimeenpanevan viranomaisen suorittama henkilön poistaminen maasta, kun hänen läsnäolonsa on katsottu lainvastaiseksi tai haitalliseksi.[1]
Eri maiden lainsäädännöissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roomassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roomalaisessa laissa karkotuksella tarkoitettiin alun perin elinikäistä maanpakoa, usein jollekin saarelle. Sitä määrättiin aluksi poliittisille rikollisille, mutta ajan myötä karkottamista alettiin käyttää myös epäilyttävinä pidettyjen rikkaiden ja suosittujen henkilöiden kohdalla. Lisäksi karkotusta käytettiin rangaistuksena aviorikoksesta, murhasta, myrkyttämisestä, väärentämisestä, kavalluksesta ja joistain muista rikoksista. Karkotukseen liittyi omaisuuden takavarikko, kansalaisuuden menetys ja kansalaisoikeuksien menetys.[1]
Länsimaissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Euroopan maat alkoivat 1400-luvulla karkottaa rikollisiaan ja poliittisia vankejaan siirtomaihinsa Euroopan ulkopuolelle. Portugalista karkotettiin Brasiliaan, Ranskasta Ranskan Guayanaan ja Pirunsaarelle. Venäjältä alettiin Pietari Suuren aikana karkottaa Siperiaan. Englannista karkotettiin muun muassa Pohjois-Amerikan siirtokuntiin ja Australiaan.[1]
Nykyisin angloamerikkalaisessa laissa karkotusta käytetään laittomasti maahan tulleisiin tai paperittomiin henkilöihin, tai rikollisiin. Joskus perhesiteet ovat estäneet karkotuksen.[1]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen ulkomaalaislaissa (301/2004) karkottaminen on toimenpide, jolla maassa oleskeleva ulkomaalainen poistetaan maasta. Se eroaa käännyttämisestä, joka on toimenpide, jolla maahan pyrkivän jääminen Suomeen kielletään ja estetään.[2]
Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen[2] 1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa eli aiempi oleskelulupa on päättynyt; 2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta tai jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, taikka joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta; 3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka 4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.
Pakolaisen saa karkottaa 2–4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.[2]
Ulkomaalainen, jolle on Suomessa myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, voidaan karkottaa maasta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. Jos karkotettavalla on pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvassa olevan merkinnän ja merkinnässä mainitulta jäsenvaltiolta pyydetyn vahvistuksen mukaisesti, hänet on karkotettava kyseiseen jäsenvaltioon.[2]
Euroopan unionin kansalainen tai kansalaisen perheenjäsen, joka on saanut pysyvän oleskeluoikeuden, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä vakavista syistä. EU:n kansalainen, joka on laillisesti oleskellut maassa edelliset kymmenen vuotta, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä.[2]
Ulkomaalaiselle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto.[2]
Karkottamisesta päättää maahanmuuttovirasto poliisilaitoksen tai rajatarkastusviranomaisen esityksestä taikka omasta aloitteestaan. Päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pirkkalainen, Päivi; Lyytinen, Eveliina; Pellander, Saara (toim.): Suomesta poistetut - näkökulmia karkotuksiin ja käännytyksiin. Tampere: Vastapaino, 2022. ISBN 978-951-768-996-0 Teoksen verkkoversio.