Joni Mitchell

Joni Mitchell
Henkilötiedot
Koko nimi	Roberta Joan Mitchell
Syntynyt	7. marraskuuta 1943 Fort Macleod
Ammatti	kuvataiteilija, laulaja-lauluntekijä, muusikko, tuottaja
Muusikko
Aktiivisena	1967–
Tyylilajit	folk, jazz, rock
Soittimet	kitara, piano, dulcimer
Levy-yhtiöt	Reprise (1968–1971, 1994–2000) Asylum (1972–1981) Geffen (1982–1992) Nonesuch (2001–)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.jonimitchell.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Joni Mitchell 2014.

Roberta Joan ”Joni” Mitchell (alk. Roberta Joan Anderson, s. 7. marraskuuta 1943 Fort Macleod, Alberta) on kanadalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, jonka musiikki yhdistetään lähinnä folk rock -tyyliin. Hänet tunnetaan myös kuvataiteilijana.

Uransa jo 1960-luvulla aloittanut Mitchell on tunnetuimpia ja arvostetuimpia laulaja-lauluntekijöitä ja muusikoita. Hänen tunnetuimpia levyjään ovat Ladies of the Canyon (1970), Blue (1971), Court and Spark (1974) ja Hejira (1976), jolla vierailivat muun muassa Neil Young ja Jaco Pastorius.

Rolling Stone -lehden mukaan Blue on vuoteen 2003 mennessä paras naisen tekemä albumi ja kokonaissijoitus on 30. Vuonna 2007 Mitchellin albumi For the Roses (1972) valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.

Elämä ja ura

Varhaisvuodet

Mitchell syntyi Fort Macleodissa, Albertassa 7. marraskuuta 1943. Hänen vanhempansa ovat Myrtle ja William Anderson; Mitchell oli heidän ainoa lapsensa. Vuonna 1954 perhe asettui Saskatooniin, Saskatchewanin provinssiin, jota Mitchell on pitänyt kotikaupunkinaan siitä lähtien.

Vähän ennen 10. syntymäpäiväänsä Mitchell sairastui polioon, ja vietti kuusi viikkoa sairaalassa. Sairaus vammautti hänen selkärankaansa, ja Mitchellin omien sanojen mukaan teki hänen sormistaan tavallista kankeammat. Hänen myöhemmin kehittämänsä innovatiiviset kitaraviritykset ovat ainakin osittain seurausta tästä.

Kouluaikanaan Mitchell oli kiinnostunut musiikista, runoudesta, kuvataiteista ja muodista. Hän kiinnostui folkmusiikista teini-ikäisenä, ja hankki ensimmäiseksi omaksi soittimekseen baritoniukulelen. Pete Seegerin ohella hänen varhaisiin musiikkivaikutteisiinsa kuuluu jazzvokaaliyhtye Lambert, Hendricks and Ross; Mitchellin mukaan "he olivat minun Beatlesini".

Musiikkiuran alku

Mitchell aloitti laulajanuransa pienissä yöklubeissa Saskatchewanissa ja muualla läntisessä Kanadassa ja sitten katulaulajana Torontossa. Vuonna 1965 hän muutti Yhdysvaltoihin missä jatkuvan keikkailun myötä alkoi saada mainetta itse kirjoittamillaan lauluilla. Muut folk-artistit levyttivät monia niistä (”Urge for Going”, ”Chelsea Morning”, ”Both Sides, Now” ja ”The Circle Game”), minkä ansiosta Reprise Records kiinnitti hänet vuonna 1968 tekemään esikoisalbumia. Mitchell asettui Etelä-Kaliforniaan, ja hänen suositut laulunsa kuten ”Big Yellow Taxi” ja ”Woodstock” olivat tarkasti kiinni ajassa ja kuvastivat hänen sukupolvensa tuntoja.

Ura laulaja-lauluntekijänä

Musiikillisesti ”levoton” Mitchell vaihtoi levy-yhtiötä ja alkoi vähitellen kulkea kohti jazzillisempaa ilmaisua. Vuoden 1974 albumi Court and Spark, hänen myydyin LP-levynsä, sisälsi Yhdysvalloissa radiohiteiksi nousseet kappaleet ”Help Me” ja ”Free Man in Paris.” Mitchellin laaja laulurekisteri ja omaleimainen sävellystyyli kehittyivät harmonisesti ja rytmillisesti monimutkaisemmiksi sitä mukaa kun kuvaan tuli vaikutteita jazzista, klassisesta musiikista ja maailmanmusiikista entisten folk- ja rock-vaikutteiden lisäksi. Mitchell teki kaksi kokeellista jazz-tyylistä albumia (The Hissing of Summer Lawns 1975 ja seuraavan vuoden Hejira), jotka hämmensivät monia ja laskivat hänen myyntilukujaan mutta jotka on sittemmin arvostettu korkealle.

1970-luvun puolestavälistä alkaen Mitchell alkoi työskennellä yhdessä nimekkäiden jazz-muusikoiden kanssa. Heihin kuuluivat Jaco Pastorius (joka soitti nauhatonta bassokitaraansa jo monilla Hejira-albumin raidoilla), Wayne Shorter, Herbie Hancock, Pat Metheny sekä Charles Mingus, joka pyysi Mitchelliä mukaan omiin viimeisiksi jääneisiin levytyksiinsä. Tämän jälkeisissä töissään Mitchell suuntautui taas enemmän pop-tyyliin mutta otti mukaan elektronisia aineksia sekä sanoituksiinsa poliittista protestia. Mitchell myös tuotti itse useimmat albuminsa, muun muassa koko 1970-luvun tuotannon. Läpi uransa hän on myös itse vastannut albumiensa kansitaiteesta.

Mitchell alkoi vuosituhannen vaihteessa kritisoida voimakkaasti musiikkiteollisuutta, lopetti kiertueet ja julkaisi seitsemännentoista, sanojensa mukaan viimeiseksi jäävän uusia lauluja sisältävän albuminsa Shine vuonna 2007. Nyt hän asuu Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadan länsirannikolla ja kutsuu itseään ”olosuhteiden takia raiteilta suistuneeksi taidemaalariksi”. Mitchell sairastui maaliskuussa 2015 aivovaltimon pullistumaan ja joutui olemaan toista kuukautta sairaalahoidossa.

Mitchellin musiikillinen perintö

Mitchellillä on ollut vahva vaikutus mitä erityylisimpien musiikintekijöiden ilmaisuun, ja kriitikot arvostavat hänen tuotantoaan suuresti. Allmusic-verkkosivustolla mainitaan, että ”kunhan pöly laskeutuu, saatetaan hyvinkin huomata Joni Mitchell 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimmäksi naispuoliseksi musiikintekijäksi”.

Albumit

• 1968 Song to a Seagull
• 1969 Clouds
• 1970 Ladies of the Canyon
• 1971 Blue
• 1972 For the Roses
• 1974 Court and Spark
• 1975 The Hissing of Summer Lawns
• 1976 Hejira
• 1977 Don Juan's Reckless Daughter
• 1979 Mingus
• 1982 Wild Things Run Fast
• 1985 Dog Eat Dog
• 1988 Chalk Mark in a Rain Storm
• 1991 Night Ride Home
• 1994 Turbulent Indigo
• 1998 Taming the Tiger
• 2000 Both Sides Now
• 2002 Travelogue
• 2007 Shine

Kirjallisuutta

• Marom, Malka: Joni Mitchell omin sanoin. Lauluntekijän elämä. Nemo, 2015. ISBN 978-952-240-287-5
• Karppinen, Anne: The Songs of Joni Mitchell: Gender, Performance and Agency. Routledge, 2016. ISBN 9781472465948 (englanti)

Aiheesta muualla

• jonimitchell.com