Jarno Pennanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarno Pennanen
Jarno Pennanen työhuoneessaan vuonna 1961.
Jarno Pennanen työhuoneessaan vuonna 1961.
Henkilötiedot
Syntynyt8. lokakuuta 1906
Helsinki
Kuollut24. heinäkuuta 1969 (62 vuotta)
Viljakkala
Ammatti toimittaja

Jarno Elisar Pennanen (8. lokakuuta 1906 Helsinki – 24. heinäkuuta 1969 Viljakkala) oli suomalainen toimittaja ja kirjailija.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pennasen vanhemmat olivat näyttelijä Aarne Orjatsalo ja kirjailija Ain’Elisabet Pennanen.[1] Pennanen oli ensimmäinen Jarnoksi kastettu henkilö.[2] Pennasen ensimmäinen puoliso oli vuosina 1927–1946 Irja Ester Virta, jonka kanssa hän sai neljä lasta. Vanhin lapsista, Raiku, toimi Radioteatterin ohjaajana. Vuodesta 1946 Pennanen oli naimisissa runoilija Anja Vammelvuon kanssa. Heille syntyi vuonna 1946 poika Jotaarkka Pennanen, josta tuli teatteriohjaaja.[1]

Opinnot ja työura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pennanen kävi Helsingin Suomalaista normaalilyseota 1919–1921. Hän teki opintomatkoja Pariisiin 1929 ja 1936, Saksaan 1930 ja 1946 sekä Neuvostoliittoon 1946 ja 1954.[1]

Pennanen työskenteli toimittajana Aamulehdessä 1924 ja 1926–1930, Tampereen Sanomissa 1924–1926 ja Uudessa Suomessa 1930–1931. Vuonna 1928 hän perusti lyhytikäiseksi jääneen aikakauslehden Jokaviikko. Vuonna 1931 Pennanen oli perustamassa Hiilet-yhdistystä, joka lakkautettiin seuraavana vuonna kommunistisena; Pennanen erotettiin Uuden Suomen palveluksesta.[1] Hän kuvaa kokemusta antologiassa Ilon ja aatteen vuodet (Karisto 1965, toim. Tyyni Tuulio).[3]

Vuoden 1932 lopulla Pennanen perusti Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) tuella toimineen Kirjallisuuslehden ja toimi lehden päätoimittajana sen lakkauttamiseen saakka vuonna 1938. Vuonna 1934 hän liittyi SKP:n jäseneksi. Vuosina 1939–1940 hän kirjoitti pakinoita Suomen Sosialidemokraattiin. Pennanen työskenteli lyhyen aikaa vuonna 1940 Helsingin työnvälitystoimiston virkailijana, minkä jälkeen hän toimi Helsingin Sanomien pakinoitsijana 1940–1943.[1] Joulukuussa 1940 Pennanen haki yhdessä Olavi Paavolaisen kanssa Teo Snellmanin johtaman Suomen Kansallissosialistisen Työjärjestön jäsenyyttä, mutta häntä ei hyväksytty taustaan liittyvän epäluulon vuoksi. Lyhyen fasismin kanssa flirttailun jälkeen hän palasi kommunismiin.[4] Toukokuussa 1943 hänet vangittiin Hella Wuolijoen vakoiluepäilyjen yhteydessä, ja hän oli vangittuna vuoteen 1944.[1]

Vuosina 1944–1945 Pennanen työskenteli Suomi–Neuvostoliitto-seuran kulttuurisihteerinä ja vuosina 1945–1947 SNS-lehden päätoimittajana. Hän oli myös toimituksen jäsen 40-luku-lehdessä 1945, Vapaa Sana -lehden toimituspäällikkö 1948–1949 ja päätoimittaja 1953–1956, Työkansan Sanomien toimituspäällikkö 1951–1952 ja Kansan Uutisten päätoimittaja 1957 sekä lehden kirjeenvaihtaja Moskovassa 1957–1960. Pennanen julkaisi ja päätoimitti vuosina 1961–1966 Tilanne-aikakauslehteä, jossa hän kritisoi kommunistista liikettä.[1] Lehti korosti riippumatonta, sosialistista ja humanistista maailmantarkkailun asennetta ja sisälsi "kolmannen sosialistin" aatepuhetta. Lehdellä oli merkitystä vasemmiston uudistumisessa 1960-luvulla, vaikka sitä voidaankin pitää puhtaana älymystölehtenä.lähde?

Kirjailijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilijana Pennanen debytoi Kirjallisuuslehden näytenumerossa 1932. Ensimmäinen kokoelma Rivit ilmestyi vuonna 1937. Pennanen oli aktiivinen vuonna 1936 perustetussa vasemmistolaisessa Kiila-kirjailijajärjestössä. 1940-luvulla hän julkaisi neljä runokokoelmaa.[1]

Pennanen oli Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsen 1945–1947 ja 1966–1967 ja puheenjohtaja 1967–1968.[1]

Pennanen itse koki elämänsä jakaantuneen kolmeen osa-alueeseen: ”Se on ollut puhujan, sanomalehtimiehen ja kirjailijan. Kaikilla niillä on yhteinen julkinen tekijä – kansalaisminäni, kaikki ne ilmaisevat sitä kuitenkin eri tavalla.”lähde? Pennasesta on sanottu, että hän oli mielenkiintoinen epäilijä, maailmankatsomuksellinen käännynnäinen, joka syntyi ja eli punaisen ja valkoisen Suomen ristiriidasta.lähde?

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rivit (runoja, 1937)
  • Elokuun päivä (runoja, 1944)
  • Tomun kimallus (runoja, 1945)
  • Jeremian murhe (1945)
  • Lähettämättömiä kirjeitä (aforismikokoelma, 1947)
  • Lähettämättömiä kirjeitä (1947)
  • Vesillelasku (runoja, 1960)
  • Suloisessa Suomessamme (1962)
  • Sairaalapäiväkirja (1965) (toimittanut yhdessä Unto Koistisen kanssa)
  • Rivit (kootut runot, 1966)
  • Tervetultua tervemenoa: Jarnon saaga. WSOY, 1970.
  • Kulunut kultaviitta (satukokoelma, 1971)
  • Orimattila 1935, TV-elokuva Orimattila 1935 (1972), sov. ja ohj. Jotaarkka Pennanen

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Kalemaa, Kalevi: ”Pennanen, Jarno (1906–1969)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 621–623. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 26.3.2016).
  2. ↑ Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 114. 5. painos. (Toimittanut Pirjo Mikkonen.) 2007.
  3. ↑ Minna Maijala: Katri Vala – Kulkuri & näkijä, s. 305. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-1-38243-0
  4. ↑ Rajala, Panu: Tulisoihtu pimeään: Olavi Paavolaisen elämä, s. 369, 373. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40254-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jarno_Pennanen&oldid=22510049”