kieleke
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaakieleke (48-A) (monikko kielekkeet)
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈkie̯lekeˣ/
- tavutus: kie‧le‧ke
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kieleke | kielekkeet |
genetiivi | kielekkeen | kielekkeiden kielekkeitten |
partitiivi | kielekettä | kielekkeitä |
akkusatiivi | kieleke; kielekkeen |
kielekkeet |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kielekkeessä | kielekkeissä |
elatiivi | kielekkeestä | kielekkeistä |
illatiivi | kielekkeeseen | kielekkeisiin kielekkeihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kielekkeellä | kielekkeillä |
ablatiivi | kielekkeeltä | kielekkeiltä |
allatiivi | kielekkeelle | kielekkeille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kielekkeenä | kielekkeinä |
translatiivi | kielekkeeksi | kielekkeiksi |
abessiivi | kielekkeettä | kielekkeittä |
instruktiivi | – | kielekkein |
komitatiivi | – | kielekkeine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | kielekkee- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
kieleket- |
Etymologia
muokkaasubstantiivi kieli + johdin -ke
Käännökset
muokkaaLiittyvät sanat
muokkaaJohdokset
muokkaa- adjektiivit: kielekkeinen